30.3.2020

Erkat ja etäopetus

Boardmaker-kuvia kommunikaation avuksi erityisopetuksen luokan laatikoissa.
Microsoftin syventävä lukuohjelma hyödyntää Boardmaker-
kuvia. Lukuohjelma on käytössä mm. useissa Microsoftin
 online-sovelluksissa ja yhteistyökumppani ThingLinkissä.
Se on nyt avattu myös Googlen käyttäjille. 
Lue myös päivittyvä bloggaukseni Vinkkejä etäopetukseen!

- - - - -

Kokoan kevään ajan tähän bloggaukseen linkkejä liittyen erityistä tukea tarvitsevien etäopetukseen, mutta kannattaa katsoa myös sivun yläosan linkkivinkit, sillä en juuri toista niitä tässä. Tämä bloggaus on tehty ensi sijassa Ammattiopisto Spesian kevään webinaareja varten, mutta tästä lienee hyötyä muillekin. 

Viime viikolla kuulin Kiipulan ammatillisen erityisoppilaitoksen kollegoilta, miten yksi opiskelija oli keksinyt miten osallistua etäopetukseen pleikkarin kautta, kun hänellä ei ole läppäriä. Eräs toinen Kiipulan ryhmä oli ainakin ensimmäisen viikon jälkeen niin innoissaan, että pyysi lupaa saada syksylläkin jatkaa osin etäopetuksessa. 

Parhaimmillaan etäopetus on siis jo tuottanut onnistumisen elämyksiä, mutta on selvää, että joka ryhmässä tällaisia onnistumisia ei ole koettu. Kevään aikana on vielä paljon tehtävää, että kaikki erityisopiskelijatkin saadaan etäoppimaan ja tarvittava tuki tuotua opiskelijoille verkon kautta. Kun arki saadaan jotenkin rullaamaan, voidaan työskentelytapoja monipuolistaa, jotta opiskeluvire saadaan ylläpidettyä kesälomaan asti.

Etäopetushaasteiden ratkomiseen tarvitaan nyt yhteistyötä opetus- ja ohjaushenkilöstön kesken, myös yli oppilaitosrajojen. Yksi hyvä esimerkki tästä on yhteisöllisesti tuotettu opas
Etäopetuksen näytön paikka. Kokemuksia on hyvä jakaa työyhteisön kesken virtuaalikahveilla ja laajemmissakin verkkotapaamisissa. Tervetuloa myös Kiipulan kolmeosaiseen Erkat etänä -työpajasarjaan, joka järjestetään suuren kysynnän vuoksi uudestaan 30.3.-6.4.2020. Tämä jälkimmäinen toteutus myös tallennetaan omalle YouTube-soittolistalleen. Lisää eri järjestäjien verkkotyöpajoja ja webinaareja löydät tämän blogin webinaarikoonnista.


Hyviä lähteitä erityisopetuksesta etänä



Ammattiopisto Spesian webinaareissa eli alla olevissa dioissa mainittuja sovelluksia




Digityökalujen mahdollisuudet etäopetuksessa

Webinaarisarja Ammattiopisto Spesialle digityökalujen mahdollisuuksista etäopetuksessa. Näkökulmana on ammatillinen erityisopetus, TELMA- ja VALMA-koulutus. Sovellukset sopivat sekä lähi- että etäopetukseen, suurin osa sekä opettajan että opiskelijan työkaluksi. Dioihin liittyvä bloggaus linkkeineen, ohjeineen ja esimerkkeineen: https://www.matleenalaakso.fi/2020/03/erkat-ja-etaopetus.html

29.3.2020

Miten arvioida etänä?

Lue myös päivittyvä bloggaukseni Vinkkejä etäopetukseen!

- - - - -

Miten arvioida etänä? Miten toimia, kun valvotut tentit eivät onnistu?


Osaamisen osoittamisen tavat muuttuvat nyt etäopetuksen vuoksi. Valmistelin tällä viikolla webinaaripuheenvuoroa aiheesta ja huomasin tämän hetken keskusteluissa paljon yhtäläisyyksiä keskusteluihin, joita käytiin, kun oltiin siirtymässä sähköisiin ylioppilaskokeisiin. Tuolloin porukalla ideoitiin hyviä koekysymyksiä, missä voitiin hyödyntää monimediaisia aineistoja. Moni lukio kokeili uudenlaisia arviointitapoja ja jopa kokonaista jaksoa ilman perinteisiä loppukokeita. Moni otti tuolloin kantaa sen puolesta, että arviointia tulisi laajentaa pois siitä mallista, että arvosana tulee pääosin yhdestä valvotusta kurssikokeesta.

Myös verkkokursseille sopivat hyvin kokeet - ja muut oppimistehtävät - missä oppija saa käyttää erilaisia aineistoja. Nyt onkin hyvä palata juurille ja katsoa opintojaksojen tavoitteita. Lukeeko siellä esimerkiksi, että opiskelija osaa analysoida, vertailla tai soveltaa oppimaansa? Tarvitaanko tuon taidon osoittamiseen valvottua koetta? Millaiset aineistölähtöiset oppimistehtävät tukisivat työelämätaitojen kehittymistä? Voisiko tämä pyytämättä tullut etäopetus osaltaan olla uudistamassa tenttikäytöntöjä?

Näkökulmana torstain webinaarissa Oulun yliopiston Inspiraatiota opetukseen -sarjassa oli korkea-asteen opetus. Toin alle muutamia hyviä lähteitä ja linkin tiistain verkkoseminaariin lukio-opetuksen näkökulmasta sekä upotin esitykseni diat. Ohjeita verkon työkaluihin, joilla voi tehdä näkyväksi yksilöllistä ja yhteistä työskentelyä löydät mm. tämän blogin koulutusdiojen sivulta.


Hyviä linkkejä arvioinnista (listausta täydennetty jälkikäteen)


Monipuolinen Kahoot Premium kotitehtävänä


Kahoot Premiumiin saa kahdenlaisia avoimia kysymyksiä.
Toisessa niistä vastauksista muodostuu sanapilvi.
Kuvan sanapilvi on kaveriporukkamme lauantai-illan
etätapaamisen Kahootista.
Kahoot tarjoaa monen muun palvelun tavoin kevääksi 2020 Premium-ominaisuuksia maksutta kaikille opettajille, joiden koulu on koronan vuoksi suljettu.

Muokkasin yhtä Kahootin mallipohjaa ja tein sen pohjalta oman suomenkielisen kyselyn esittelemään Premiumin ominaisuuksia. Voit vastata kyselyyn tästä linkistä tai koodilla 07314468. Kysely on avoinna 7.5.2020 asti. Sen jälkeen löydät avoimia kyselyitäni tämän blogin sähköisten kokeiden sivulta, mistä löydät myös ohjediat.

Premium-versiossa on kuusi kysymystyyppiä, myös avoin lyhytvastaus sekä sanapilvi. Kysymyksiin voi tuoda YouTube-videoita ja laaja kuvapankki helpottaa kyselyiden tekemistä. Kysymysten ohella kuvia voi lisätä myös vastausvaihtoehtoihin. Lisäksi Kahootiin voi kysymysten väliin tuoda informatiivisia dioja kuva-muodossa. Premiumilla tehty ajastettu kysely mahdollistaa 2000 vastaajaa. Vaikka opettaja saa maksuttomastakin Kahoot-kyselystä koonnin tuloksista, Premium-versiossa koonti laajempi ja visuaalisempi.

Kahootin peruskäytön on luvattu aina pysyvän opettajille maksuttomana. Myös sen maksuton versio on uudistunut tänä lukuvuonna. Bloggasin Kahootista viimeksi elokuussa nostaen esiin uusia ominaisuuksia. Olen päivittänyt bloggausta myöhemmin muutamilla kommenteilla.



25.3.2020

Oppimistehtävät verkossa

Lue myös päivittyvä bloggaukseni Vinkkejä etäopetukseen!

- - - - -

Seminaari toisensa jälkeen siirtyy verkkoon ja usein se onnistuu ongelmitta. Esimerkiksi eilinen Tampereen korkakouluyhteisön digipilottien verkkoseminaari keräsi osallistuja selvästi enemmän kuin mitä lähiseminaariin oli ilmoittautuneita. Seminaari alkoi yhteisellä osuudella Zoomissa ja sen jälkeen osallistujat saivat kiertää neljässä pajassa eli neljässä eri Zoom-kokoushuoneessa, missä oli erilaisia teemoja keskusteluille.

Omassa puheenvuorossani keskityin oppimistehtäviin ja verkkokurssien keskeyttämisten vähentämiseen. Upotin alle diat ja teemasta luomani ThingLink-kuvan, mistä keskeiset lähteet löytyvät. Kuva on osa tällä hetkellä kolmiosaista sarjaa, minkä sisältöihin pedagogisesta käsikirjoituksesta ja webinaarien pitämisestä pääset kuvan alaosan nuolesta.

Opin hiljattain, että upotetut verkkosisällöt ovat harvoin saavutettavia. Sen lisäksi diojenjakopalvelut usein kadottavat hyperlinkit, joten tässä materiaaleista löytyviä keskeisiä linkkejä listattuna.






21.3.2020

Ilman kirjautumista toimivia sovelluksia

Lue myös päivittyvä bloggaukseni Vinkkejä etäopetukseen!

1.6.2024: Poistettu tai korjattu muutama virheellinen/vanhentunut linkki. 

- - - - -

Monipuolinen etäopetus tarkoittaa suuressa osassa oppilaitoksia Googlen tai Microsoftin pilvipalvelua, sähköistä oppimisympäristöä (esim. Moodle) ja videoneuvottelusovellusta, joka voi löytyä em. palveluista tai se voidaan hankkia erikseen (esim. Adobe Connect, Zoom).

Aina tällaisia ei ole käytettävissä, esimerkiksi niillä ekaluokkalaisilla, joilla ei vielä ole sähköpostiakaan. Aina eivät hyvät sovellukset tämän hetken kovassa kuormituksessa toimi. Tai sitten kaivataan yksinkertaisia ja ilman kirjautumista toimivia sovelluksia etätehtäviin  tai paritöihin etänä - tai lähiopetukseen, jonka senkin aika ennen pitkää koittaa.

Näissä tilanteissa avuksi voivat tulla muun muassa maksuttomat ja ilman kirjautumista toimivat sovellukset, joista nostan alla esiin muutamia ohjevideoiden kera. Lisää vinkkejä löytyy alle upotetusta päivittyvästä diasarjasta. Muutamiin sovelluksiin kirjautuminen on vapaaehtoista, muutamiin opettajan/käyttäjän tulee kirjautumisen sijaan kertoa salasana tai sähköposti voidakseen tallentaa tai jakaa tuotoksen tai voidakseen sitä myöhemmin muokata.


Tieken muistio




Yksinkertaiset chat-työkalut


  • Yksinkertainen chat toimii esimerkiksi etä- tai lähiopetuksen taustakanavana. Sen ei ole tarkoitus korvata monipuolisia verkkoympäristöjen tai somen keskusteluympäristöjä.
  • Ohjevideo ja käyttöideoita (5:34 min)
  • Tässä aiemmin esitelty Bloochat on lakkautettu. Käytä esim. Teamsin chattia.
  • Bloggaus muista chat.työkaluista (8/2018)


Sanapilvet


  • Sanapilvien avulla voi yksittäinen oppija tai ryhmä yhdessä luoda sanapilven, missä useimmiten mainitut sanat näkyvät muita suuremmalla. Tätä voi käyttää esimerkiksi etäopetustuokion alussa kysymällä, mitä jo tiedätte asiasta. Omaan sanapilveen voi koota tällä viikolla oppimansa asiat tai tämän päivän tunnelmat etäopiskelusta.
  • Sanapilvet opetuksessa -bloggaus, mukana ohjeet ja vinkkejä dioina sekä AnswerGardenin ja WordArtin ohjevideot.


Taulutyöskentely


Ilman kirjautumista toimivia sovelluksia

Päivittyvään diasarjaan on koottu niin opettajille kuin monille muillekin hyödyllisiä pääosin yksinkertaisia sovelluksia, jotka toimivat ilman kirjautumista. Osaan kirjautuminen on vapaaehtoista, muutamiin tulee antaa tunnistetiedoksi sähköposti tai salasana esimerkiksi jotta sisältöä voi myöhemmin muokata tai sen voi jakaa. Koonnin tällaisista päivittyvistä diasarjoista löydät blogistani: https://www.matleenalaakso.fi/p/koulutusdiat.html

19.3.2020

Vinkkejä etäopetukseen

Tärkeimmät hashtagit koronan vuoksi etäopetusta järjestäville.
Koostin tähän linkkivinkkejä etäopetukseen ja digityökaluihin liittyen, sillä käytännössä kaikki Suomen koulut ovat 18.3.2020 alkaen voimaan astuneen valmiuslain määräysten perusteella etäopetuksessa.

Linkeistä löytyy vinkkejä myös etäohjaukseen, etäkokouksiin ja etätyöhön. Olen päivittänyt listausta vuoden aikana monesti. Lisäksi jaan runsaasti vinkkejä uusissa bloggauksissa ja somessa etenkin Twitterissä ja opetusalan Facebook-ryhmissä.

Viime vuonna 34 % koulutuksistani tapahtui verkossa. Nyt yhtä vaille loputkin on kevään osalta siirretty verkkoon. Pyrin niiden yhteydessä tarjoamaan kyselytunteja myös muista kuin juuri koulutusten teemoista. Somessakin saa kysyä apua ja talkoohengellä autan niin paljon kuin vain ehdin.


Vinkkejä etäopetukseen poikkeustilanteessa


Digityökalujen ohjeita ja valmiita materiaaleja


Teams- ja O365 -ohjeita


Kieltenopetuksen vinkkejä


Somessa hashtagit #digipeda ja #etäopetus

  • Twitterissä tärkeimmät hashtagit ovat #digipeda ja #etäopetus Niillä jaetaan valtavasti vinkkejä, ajatuksia ja materiaaleja. Huomaa, etttä voit lukea viestejä kirjautumatta tai opetella Twitterin käytön (ks. bloggaus ja tallenne).
  • Verkossa ideoiden ja materiaalien jakaminen ja toisten auttaminen ei toki ole mitään uutta. Nyt varmastikin saadaan #digipeda-hashtag Suomen opettajille tutuksi. Se jää käyttöön koronan jälkeenkin. #etäopetus ei ole hashtagiksi yhtä hyvä ääkkösen vuoksi, mutta toimii toki sekin.


Kevään korona-ajan bloggaukseni ja muita maalis-toukokuussa 2020 uusia tai päivitettyjä lähteitä