25.11.2013

20 vuotta kiipeilyä

Tammerkiipeilyn seinä Finlaysonilla,
nykyisen Plevnan elokuvateatterin kohdalla.
Olin hiljattain perustajajäsenenä juhlimassa tänään 20-vuotta täyttävää Tampereen seudun Kiipeilykerho Vertikaalia. Meitä oli useampia konkareita menneitä muistelemassa, kuten juhlapäivän teemaan sopi. Keräsin tähän blogikirjoitukseen muutamia muistojani oman kiipeilyuran ajalta eli ajalta vähän ennen ja jälkeen Vertikaalin perustamisen. Teksti on samalla panokseni tekeillä olevaan historiikkiin.

Vuosina 1992-1996 kiipeilin ja kilpailin aktiivisesti, olin mukana perustamassa ja pyörittämässä Vertikaalia ja Suomen kiipeilyliittoa sekä tein töitä Tammerkiipeilyn seinällä, mikä oli useita vuosia puolisoni Esko Laakson yritys. Seinän rakentamisen aloitti Kari Almén ja Eskon jälkeen yritystä jatkoi Tatu "Simmy" Simanainen, ensin Finlaysonilla ja sitten Tampellan tiloissa.

Aktiivisesti alkuun - poimintoja ensimmäisestä vuosikertomuksesta
  • Vertikaalin ensimmäisessä perustavassa kokouksessa 25.11.1993 oli mukana 17 henkeä, muutamaa viikkoa myöhemmin järjestetyissä pikkujouluissa noin 50 henkeä. Tammikuussa järjestimme ensimmäisen Veikan kuvaillan, minne osallistui noin 150 henkeä, myös kerhon ulkopuolisia. Vertikaalin toiminta alkoi siis todella aktiivisena ja jo ensimmäisen puolen vuoden aikana oli kaikkiaan 15 tapahtumaa, lisäksi ainakin hallituksen kokoukset ja vielä itse kiipeilyä. Tammikuussa oli Kruxin kanssa jääkiipeilykurssi, myös sisäseinällä järjestettiin kiipeilykurssi. Myöhemmin keväällä  oli kiipeilyvideoilta. Vertikaalin perustamiskisat ja samalla Suomen ensimmäinen Kiipeilyn Suomi Cupin osakilpailu järjestettiin maaliskuussa. Erilaisia talvisia trekkauslenkkejä tehtiin useita, Ruovedellä oli jääkiipeilytapaaminen ja 18 jäsentä oli mukana kalliokiipeilyn turvallisuusillassa.

Prevertikaalinen aika
  • Vertikaalin 20-vuotisjuhlissa tarjolla oli muutamia esityksiä Vertikaalin syntyajoista, mutta myös ajasta ennen omaa paikallisyhdistystä. Ohessa on yksi dia ensimmäisen puheenjohtajamme Pekka Lylykorven esityksestä. Hän ei suinkaan aloittanut tarinaa muinaisista roomalaisista, vaan oli tutkinut Geologisen tutkimuskeskuksen avustuksella, milloin Pirkanmaalla oli ollut ihanteellinen ajankohta kiipeilyharrastukselle. Hän oli päätynyt 1860 miljoonan vuoden taakse. Tuolloin ei kiipeilyreiteillä juuri ollut ruuhkaa, eikä niitä tarvinnut kasveista putsata. Riskeinä olivat lähes jatkuvat tulivuorenpurkaukset.
  • Lukioiässä luin Matti A.Jokisen kirjoja ja kokeilin kalliokiipeilyä muutaman kerran niin Suomessa Olhavalla kuin Sveitsin Kanderstegissä. Silti tuolloin ajattelin, ettei lajia voi Suomessa harrastaa, kun ei täällä ole vuoria. Kesällä 1992 tiesin toisin ja aloitin harrastuksen yhdessä Eskon ja ystävämme Antero Klemolan kanssa. Ajankohta oli siis Vertikaalin perustamista ja Tampereen ensimmäisen kiipeilyseinän avaamista edeltävän vuoden kesä.

Kengät, valjaat ja karabiinit
Esko (kuvassa) ja Pekka porasivat pultteja
Nokian golf-kentän kallioon 1993. 

  • 1960-luvulla, kun Suomen ensimmäinen kiipeily-yhdistys Suomen alppikerho (nykyisin pääkäupunkilaisten yhdistys) perustettiin, vuoristokiipeilyssä käytettiin valjaiden sijaan vyötärön ympärille solmittua köyttä. Kalliokiipeilyä ei varsinaisesti ollut omana lajinaan, vaan se oli vain harjoittelua vuoristoa varten. Myöhemmin Tampereen kiipeilyseinän perustaja ompeli ensimmäiset valjaansa kuplavolkkarin turvavöistä. Tamperelaisen kiipeilyn uranuurtajat kertoivat 20-vuotisjuhlissa, että ensimmäiset kalliokiipeilykengät ostettiin käytettynä helsinkiläisiltä, jotka olivat tuoneet niitä ulkomailta. Myös omatekoisia jäähakkuja ja paikallisessa ammattikoulussa teetettyjä hakoja nähtiin noihin aikoihin.
  • Kun itse hankin ensimmäiset kiipeilyvarusteeni 1992, niitä sai jo Suomesta yhdestä paikasta - postimyynnistä Posiolta. Niinpä piirsin jalan kuvan paperille ja lähetin sen pohjoiseen. Paluupostissa tulivat musta-violetit Mythos-kiipeilykengät. Valjaatkin olivat jo mukavasti pehmustetut ja muutamia vuosia myöhemmin karabiinejä ja kaseja sai jo eri värisinä, kun samainen posiolainen yrittäjä Leo Määttälä avasi liikkeen Helsinkiin. Tosin kiipeilyvarusteiden hinnat - erityisesti luontaisen varmistuksen välineet - olivat pitkään korkeita, ainakin opiskelijoille, joita valtaosa harrastajista oli. 20-vuotisjuhlissa kuulimme tarinaa, miten eräs porukka eteni kalliolla neljän jatkon kanssa, joihin heillä juuri oli varaa, siten, että ensin vietiin kalliolle kaikki neljä. Sitten kiivettiin alas ja haettiin kaksi alinta, jotka taas vietiin ylemmäs.
  • Nokialainen Vesa Salonen toi juhliin VHS:lle kuvaamiaan 20 vuoden takaisia kiipeilyvideoita. Nykynuorissa huomion saivat tuolloiset vaatteet: kirjavat collegekankaiset salihousut ja jättikoon t-paidat. Puseroista - tai siis niiden puutteesta - kerrottiin monta tarinaa illan mittaan. Erityisesti eräästä nokialaista, jolle herkästi naisvaltaisen porukan tai tiedotusvälineiden saapuessa paikalle, syntyi tarve yhden sormen näyttäville punnerruksille ilman paitaa, katon rajassa roikkuen.
 Monenlaista kiipeilyä
  • Kilpailin muutamia vuosia menestyksellä sekä SuomiCupin osakilpailuissa että SM-tasolla (kultaa 1993 ja 1994). Oikealla minua haastatellaan Urheiluruutuun 1993. Sen alla kuva Vertikaalilta saamistani Kari Vullin tekemistä mitaleista.
  • Perinteisten sisäseinillä kisattujen vaikeusreittien lisäksi järjestettiin toisinaan nopeuskilpailuja ja boulderointikisoja. Kerran rakennettiin sisälle "jääseinä" jostain styroksin tapaisesta eristemateriaalista. Keravalta puolestaan muistan 92 kg-kisat. Idean takana oli eräs tuon painoinen kiipeilijä, joka halusi kerrankin tasavertaiset mahdollisuudet. Niinpä jos kilpailijalla ei omasta takaa ollut 92 kg painoa, se saatiin aikaan lisäpainoilla. Meillä on edelleen autotalliradiona mieheni tuolloin lähes 30 kg:n lisäpainojen kanssa voittama kasettidekki.
  • Huippulehdessä 1/1995 kerrotaan kahdesta sisäseinän kisasta. Leuanvetokisaa johti Vesa Salonen 33 vedolla ja naisten puolella Piia Salonen 10 vedolla. Seinän boulderointia päästä päähän ja takaisin johti Esko 2 h 13 minuutilla ja 752 metrillä.
  • Niin kalliolla kuin sisäseinällä kiivetään joko yläköydellä tai liidaten. Harvemmassa ovat sooloajat. Kerran kuitenkin olin yhden tällaisen nokialaisen kanssa kiipeilemässä. En useinkaan harrastanut liidaamista kuin sisäseinällä ja ennen kuin oikein ehdin tajutakaan, oli tämä herrasmieskiipeilijä sooloamalla vienut minulle yläköyden noin kahdeksanmetrisen kallion päälle. Sekö nyt sitten oli sitä kaipaamaani turvallista kiipeilyä?
  • Ainakin Pirkanmaan ensimmäiset kallioreitit olivat jotakuinkin yksinomaa miesten "käsialaa". Ensimmäisenä reitin kiivennyt sai sen nimetä ja seuraava vielä vahvisti reitin vaikeusasteen. Molempien nimet jäivät historiaan ja kulkevat topoissa tiedoksi jälkipolvillekin. Toisen kiipeilykesämme 1993 suurin saavutus minulle oli Viitapohjan Tainon kiipeäminen, tuolloisella asteikolla kuutosen reitti. Esko (kuvassa Pyynikin yläpulterilla 1993) puolestaan toistonousi luontaisesti varmistaen ensimmäisenä tamperelaisena seiskan reitin, Viitapohjan Hui-lai-leen.
 
Tiedotus
  • Vasemmanpuoleisessa Huippulehdessä Suomen Alppikerhon Tampereen osaston lehti kertoo uuden yhdistyksen nimivaihtoehdoista. Keskellä ja oikealla olevan lehden kansikuvan on piiränyt Heli Leino.
  • Osaatko kuvitella maailmaa ilman sähköpostia, nettiä, Facebookia ja Amazonia? Me Vertikaalin perustajat olemme sellaisessa maailmassa eläneet. Olen toiminut monissa yhdistyksissä ja usein tiedottaminen on ollut yksi vastuualueistani. 1980-luvulla kirjoitin jäsenlehtiä kirjoituskoneella, Vertikaalin perustamisen aikaan kirjoitin  tekstit jo tietokoneella, millä sain jaettua ne hienosti kahdelle palstalle ja muokattua tekstikokoa. Kuvat kirjaimellisesti leikattiin ja liimattiin lehtiin ennen sen valokopioimista. Postilaatikkoon kannettu Huippulehti oli tuolloin sisäseinän ohella käytännössä ainoa tapa tiedottaa toiminnasta koko jäsenistölle. Kahdenkesken viestittiin lankapuhelimilla, joskin muutamilla oli jo kännykkäkin. Pian alkoivat sähköpostit yleistyä ja myös työpaikkojen fakseja hyödynnettiin. Vertikaalin aikaan en ehtinyt vielä nähdä tiedottamisen painopisteen siirtymistä sähköisiin välineisiin.
  • Vertikaali kokosi sisäseinälle kiipeilyalan kirjastoa ja kirjat hankittiin tuolloin uudelta yrittäjältä T:mi Retkeilykirjoilta. Myös Metsossa oli kymmeniä alan kirjoja. Pyysin kerran kirjastonhoitajalta niistä listaa Huippulehteen laitettavaksi, mutta hän kauhistui ajatusta, kun kirjat ilman mainostamistakin olivat kokoajan liikkeessä. Kerroin sitten lehdessä vain tämän ja kirjojen luokan.
  • Kiipeilyliitossa toimin Eskon kanssa kilpailuvaliokunnassa, missä ensimmäisinä vuosina muokattiin kilpailusääntöjä, mutta myös tiedotettiin dopingista ja ulkomaisista kilpailuista sekä perustettiin valmennusrinki Lillehammerin PM-kisojen innoittamana. Se oli 20-30 -henkinen joukko, johon kansainvälisiin kilpailuihin tähtäävät saivat ilmoittautua mukaan. Ensimmäinen maajoukkueleiri tuolle porukalle järjestettiin marraskuussa 1995 Pajulahdessa.
  • Talvella 1995-96 olin töissä yliopistolla ja aloitin jo sähköpostin käyttämisen. Marraskuussa osallistuin Internetin aakkoset -kurssille (15 h). Muistan sen valtavan tunteen, kun ymmärsin, mikä netti on, miten koko maailma on sitä kautta avoinna. Pian olin jo jatkokurssilla ja tuolloin aloitin Vertikaalin ensimmäisten kotisivujen rakentamisen. Perusteet opin ja tekstiä osasin lisätä, mutta kuvien lisäämiseen tarvitsin teekkari-puolisoni apua. Sanotaan aina, että minkä kerran nettiin laittaa, sitä ei välttämättä saa sieltä koskaan pois, mutta noita varhaisia verkkosivuja en ole onnistunut netistä enää mistään löytämään. 
  • Jo 1990-luvun alussa Vertikaali tapasi kokoontua kesäkaudella torstaisin Pyynikin näkötornilla, mistä matka jatkui yhdessä jonnekin lähiseudun kalliolle. Ennen sisäseinää se oli lähes ainoa tapa uuden jäsenen päästä toimintaan mukaan ja oppia kokeneemmilta. Toiminta pysyi kuitenkin varsin piilossa, sillä eihän meitä kukaan metsäkallioilla nähnyt. Vasta sisäseinät toivat lajin suuremman yleisön tietoisuuteen ja tuolloin tiedotusvälineetkin kiinnostuivat erikoisesta harrastuksesta. Minusta oli kerran paikallislehdessä kuva, missä boulderoin kattoa, paksun patjapinon päällä. Tosin lehden taittaja oli kääntänyt kuvan väärin päin. Ei hänelle varmaan tullut mieleenkään, että kukaan voisi kiivetä jotain muuta kuin pystysuoraa. Kiipeilyn eri lajit (vuoristo-, jää-, kallio-, seinäkiipeily,..) menivät pitkään ja monelta aivan sekaisin ja minuakin parhaimmiltaan onnisteltiin vuoristokiipeilyn maailmanmestaruudesta, mikä nyt on hiukkasen liioitellusti sanottu...
  • Siirsin muutama vuosi sitten VHS-kaseteilta kiipeilyvideoita digimuotoon ja leikkasin ne kokonaisuudeksi, reilun tunnin elokuvaksi, sekä siitä myös 10 min. tiivistelmäksi. Tarina alkaa vuoden 1992 avoimista ja ensimmäisistä kiipeilyn SM-kisoista ja päättyy vuoden 1998 Nokia oy:lle tehtyyn mainoselokuvaan. Itsellämme ei tuolloin vielä videokameraa ollut, mutta muutamalla ystävällä oli ja kiipeily oli noina vuosina usein esillä tv.ssä. Tekijänoikeuksien vuoksi en voi videokoostettani netissä julkaista, mutta näet sen kutsumalla itsesi meille kylään - tai kenties ne ovat nähtävillä Vertikaalin 25-vuotisjuhlissa?

Ulkomailla
  • Kävin ulkomailla kiipeilemässä sekä kihlajaismatkalla (Teneriffa, Barranco del Infierno & Arico 1993) että häämatkalla (Espanja, El Chorro 1995). Toimme mukanamme painavan kokoelman kiipeilyotteita ja seinällä riemu oli suuri, kun palasimme tuliasten kanssa ja päästiin tekemään aivan uudenlaisia reittejä. Vanhoista otteista olimme me konkarit jo oppineet altapäin näkemään, miten hyvin niistä saa otteen.
  • Olin mukana organisoimassa Kiipeilyliiton bussimatkaa 1995 PM-kisoihin Lillehammeriin Håkans Hall -seinälle (Kuva: Jarle Kjetil Rolseth). Meitä oli 26 kiipeilijää matkassa, lähes 10 heistä Vertikaalista, mukaan lukien kuskimme Markku Miettinen. Jääkiekon ensimmäistä MM-kultaa Suomi vs. Ruotsi pääsin puolestaan juhlimaan kiipelyliiton risteilyllä. Laivan harvat ruotsalaiset kulkivat apeina käytävien reunoja. Minä keskityin tuolloin vain kiipeilyyn, mutta päätin, että kun Suomi seuraavan kerran pelaa MM- tai olympiakullasta, sen katson. Ja niin katsoin.
  • 1990-luvulla alkoi Suomeen nousta sisäseiniä, mutta alkuun ne olivat varsin pieniä ja vaihtelua saadaksemme kävimme usein tutustumassa muiden kaupunkien seiniin, muistan reissuja ainakin Keravalle, Poriin, Turkuun, Jyväskylään ja Kuopioon. Loka-marraskuussa 1996 neljä Vertikaalin jäsentä (Markku, Vesa, Esko ja minä) sekä Päivi ja Tuulia-vauva kävimme Tukholman sisäseiniin tutustumassa. Ennen Vertikaalia ulkomaanreissut olivat olleet lähinnä kerhon muutaman vuoristokiipeilijän touhua. Kuitenkin jo ensimmäisen toimintavuoden aikana jäseniä kävi kiipeilemässä Ruotsissa, Norjassa, Italiassa, Espanajassa, Japanissa, Equadorissa, Venezuelassa ja Boliviassa.
  • Tuon ajan hurjin kiipeilyuutinen piti suomalaista kiipeily-yhteisöä jännituksessä. Kuka ehtisi ensimmäisenä suomalaisena 1953 valloitetun Mount Everestin huipulle? Veikka Gustafsson teki sen Vertikaalin perustamisvuonna, ensimmäisen kerran. Loisteliaalle kiipeilyuralle se oli kuitenkin vasta alkua. Hän on 17:s ihminen maailmassa, joka on valloittanut kaikki kasitonniset. Ilman lisähappea näin on tehnyt vain yhdeksän vuorikiipeilijää (lähteenä Wikipedia). Kahdesti Vertikaali järjesti yhteistyökumppaneiden kanssa Veikan kuvaillan, missä näimme ja kuulimme hurjia tarinoita maailman katolta. Paikasta mitä eräs piirtäjä kuvasi sarjakuvassa näin: Jumala teroittaa valtavalla lyijykynänterottimella Everestin huippua. Veikka katsoo Jumalan työtä ja toteaa: "Tätä ei kyllä kukaan uskoisi," ja päättää pitää asian omana tietonaan.