Immersiiviset näyttelyt Lontoon Bett-reissulla

Osallistuin tammikuussa Bett-opetusteknologiamessuille, mutta reissuun minua houkutteli myös Lontoo kaupunkina, sen kulttuuri ja immersiiviset elämykset. Freelancerina voin helposti yhdistää reissuun näitä muita mielenkiintoisia kohteita ja kuuden päivän aikana tutkin kaupunkia 95 200 askeleen edestä. Alla kerron kahdesta immersiivisistä näyttelyistä ja listaan vähän vastaavia suomalaisia näyttelyitä sekä kerron paljonko kuuden päivän matka maksoi kapselihotellissa yöpyen. Tänä vuonna reissasin minimibudjetilla, välillä reissu on maksanut paljon enemmän.

Maailman seitsemän ihmettä ja Titanicin tarina

Vaikka Bett on täynnä hienoa teknologiaa, niin kyllä Lontoon hienot immersiiviset näyttelyt pärjäävät kisassa loistavasti. Niiden avulla pääsee näkemään, mitä isolla budjetilla ja monipuolisesti teknologiaa hyödyntäen saa aikaan.

Vierailin tänä vuonna kahdessa eri näyttelyssä. Maailman seitsemän ihmettä esitteli niin nykyisiä kuin antiikin ajan ihmeitä. Hienointa näyttelyssä oli tutustuminen antiikin ihmeisiin virtuaalilaseilla. Alla on kuva sekä tilasta, missä lasit päässä liikuttiin, että myös ruudunkaappauskuva portaalista, minkä avulla siirryttiin aina eteenpäin seuraavaan kohteeseen. Virtuaalilaseilla sai edetä omassa tahdissa ihmeestä toiseen liikkuen. Tämä elämys oli vain yksi pieni osa näyttelystä, missä oli hyödynnetty myös mm. lisättyä todellisuutta havainnollistamaan ihmeitä sekä perinteisiä videoita, esineitä ja esittelytekstejä.

Tästä portaalista käveltiin Petran kaupunkiin,
missä näin mm. animoidun kamelikaravaanin. 

Näyttely oli erityisen kiinnostava, koska olen vienyt lukuisia opettajaryhmiä katsomaan modernin maailman ihmeitä Expeditions Pro -sovelluksella ja pahvisilla virtuaalilaseilla (ks. aiempi bloggaus). Parilla viime kerralla matkailualan opettajien innostamana mukana olivat myös lentokonekuulutukset, Finnairin lennoilta tuttua mustikkamehua ja kussakin kohteessa myös siihen sopivaa musiikkia. Elämyksellisyyttä saa koululuokkiin siis ihan maksuttomillakin sovelluksilla.

Molemmissa näyttelyissä oli iso huone, missä liikuttiin virtuaalilasien ohjaamana. Kuvassa vieraita tutustumassa seitsemään ihmeeseen, kukin omassa tahdissa.

Vielä hienompi oli The Legend of Titanic -näyttely, mikä kertoi Titanicin tarinan alkaen 269 metriä pitkän laivan rakentamisesta, yksittäisistä ihmiskohtaloista, yhteiskunnallisista olosuhteista laivalla aina vesillelaskuun ja lopulta meren pohjaan asti. Perinteisten näyttelyesineiden ohella hyödynnettiin lisättyä todellisuutta, esimerkiksi kapteeni otti meidät näyttelyvieraat vastaan laivan ovella. Virtuaalilasien avulla pääsi kierrokselle laivan eri osiin: näin mm. konehuoneen, radiosähköttäjän, kolmannen ja ensimmäisen luokan hytit ja kävin laivan kannellakin. Tarjolla on myös puolituntinen elämyksellinen tarina, missä seurattiin laivan kohtaloa. Se oli esillä alla olevan kuvan tilassa, missä oli jääkuutioita muistuttavat istumapaikat noin 200 henkilölle. 

Valtava huone, missä seurasin kaikille seinille ja lattialle heijastettua Titanicin tarinaa.

Lopuksi kerrottiin siitä, miten Titanicin 
uppoamisesta uutisoitiin eri puolilla maailmaa.

Erilaisia immersiivisiä näyttelyitä lienee Lontoossa kerrallaan vähintään kymmenkunta.  En tiedä tekijöiden motiiveja, mutta kyllähän ne ovat paitsi kivaa tekemistä paikallisille ja turisteille, niin myös opetuksellisesti erinomaisia. Ja lisäksi monille kiinnostavia uuden teknologian näkökulmasta.

 

Immersiiviset elämykset Suomessa?

Yhtä sun toista pientä meillä on jo ollut tarjolla Suomessakin ja lisää on tulossa. Suomi lienee tällaisille laajoille näyttelyille vähän pieni paikka, mutta erilaisten valotaideteosten ja -elämysten määrä ainakin on jo kasvanut. Ensimmäisenä immersiivisenä näyttelynä, missä itse olen Suomessa käynyt, voinee pitää Amos Rexin avajaisnäyttelyä vuodelta 2018. Tuolloin teamLabin Massless mahdollisti esim. oman liskon piirtämisen ja skannaamisen viipottamaan pitkin näyttelyaluetta. 

Tampere-talossa oli viime kesänä Van Gogh Alive -näyttely. Se oli lähinnä kurkistus tällaisten teknologioiden mahdollisuuksiin. Pari vuotta aiemmin Tampereen seurakunnat viettivät Toivon vuotta ja sen kunniaksi Kalevan kirkossa järjestettiin Flora-valotaidetapahtuma (ks. Seurakunnan uutinen tai Tapsunteeruksen video: Flora valotaidetapahtuma, Kalevan Kirkko, Tampere 4.11.2023).

Helsingissä pyörii tällä hetkellä Genesis, missä Kallio kirkkoon luodaan tarina maailman synnystä. Sitä kuvataan tapahtuman verkkosivulla näin: "Valmistaudu lumoutumaan 30 minuutin esityksestä, joka saa sinut syventymään luomisen tarinaan häikäisevien visuaalisten ja äänellisten tehosteiden avulla. Tulet hämmästymään upeista animaatioista ja uppoutumaan täysin vähemmän tunnettuun arkkitehtoniseen mestariteokseen."

Logomoon Turkuun on puolestaan tulossa 8.6.–30.8.2026 Frameless-taide-elämys, joka "tarjoaa kävijöilleen ainutlaatuisen, moniaistisen tavan kokea taidetta suurten mestareiden teosten ympäröimänä. Näyttely hyödyntää huipputason projisointi-, ääni- ja tilateknologiaa, joka muuttaa Logomon tilat elämykselliseksi taideympäristöksi. Teosvalikoimassa nähdään teoksia muun muassa maailmankuuluilta taiteilijoilta kuten Claude Monet’lta, Vincent van Gogh’lta, Gustav Klimtiltä, Salvador Dalílta ja Rembrandt van Rijniltä." 

Edullinen Lontoon matka ja kapselimajoitus

Kapseleissa oli hyvä äänieristys ja oma rauha.

Tänä vuonna tein edullisen matkan. En sitä erikseen suunnitellut, mutta niin vain kävi. Ostin lennot ja majoituksen ajoissa ja reissussakin satsasin elämyksiin, en materiaan. Pääosin söin aasialaista katuruokaa ja viiniäkin ostin vain muutaman lasillisen.  Ja jos into reissuun on kova, yksi mahdollisuus on neuvotella, jos saisi käyttää matkaan työaikaa, mutta maksaisi itse matkakulut.

Maanantaiaamusta lauantai-iltaan kestäneen reissun hinnaksi tuli 850 €. Erittely on alla ja mukana ei ole päivärahoja (534 €) tai työaikaa, mitä kului rutkasti myös ennakkoperehtymiseen ja jälkikäteen opitun muokkaamiseen koulutusmateriaaleiksi ja blogikirjoituksiksi. 

182 € Majoitus Zedwell Capsulle hotel (5 yötä, hotels.com)
180 € Elämykset (2 immersiivistä elämystä, 2 musikaalia, teatteri ja museo-opastus)
82 € Lennot Helsinki-Stansted-Helsinki, Ryanair (sis. ylim.laukku paluumatkalle)
77 € Lentokenttäkuljetukset (Tampereelta ja Stanstedista) ja ETA-maksu
55 € Lontoon sisäinen liikenne (bussi, metro, laiva)
100 € Ostokset
170 € Muut kulut, lähinnä ruoka

Kapseli oli noin 110 cm leveä ja mahduin hyvin istumaan sängyllä. Kapselissa oli myös pieni hylly, pari latauspistoketta, valo ja säädettävä ilmastointi sekä pari naulakkoa. Myös kapselin ulkopuolella oli naulakkoja, joihin osa jätti ulkovaatteet tai märän pyyhkeen. Kapseli oli nukkumiseen oikein hyvä: hyvä patja ja oma rauha. Vessassa käynti oli vähän työlästä, kun se oli monen, monen lukitun oven takana. 

Patja oli niin leveä, että tavarani mahtuivat
hyvin sen reunaan.

Palvelu oli ystävällistä, mutta konsepti ei kaikilta osin ollut mukava: Jos sinulla ei ollut omaa lukkoa, mistä ei tietenkään informoitu etukäteen, piti sinun sellainen ostaa, saadaksesi kapselisi tavaroineen lukittua. Mistään ei saanut kylmää vettä juomavedeksi. Kaikista hanoista tuli vain lämmintä vettä, pullovettä toki on myynnissä. Suihkut olivat surkeat, sillä vesi ruiskui käytännössä myös sille puolelle, minne olit jättänyt puhtaat vaatteet. Parasta oli nukkua kapselin luukku vähän rakosellaan, jotta ilma vaihtui. Jokaisella oli oma ilmastointi, mutta vaihdettuani kapselia se oli niin tehokas, että se oli välillä laitettava pois. Tämän kylmän ja kuuman ilman vaihtelusta sain reissun lopussa pikkuflunssan. 

Menisinkö uudestaan kapseliin? Miksi ei, jos reissaan yksin ja haluan yöpyä edullisesti ydinkeskustassa, vain 50 m Piccadilly Cirkukselta. Vaihtoehtona kapseleille ovat perinteisemmät retkeilymajat ja Merimieskirkon majoitus, missä vuodepaikka neljän hengen huoneessa maksaa £35/hlö/yö. 

Aiemmat Bett-bloggaukset

• BettUK2026 - matkavinkkejä ja matkakertomuksia (päivittyy pitkin kevättä, täältä löydät myös muiden suomalaisten matkakertomukset)
• BettUK2026: Avajaiset, ensimmäinen esitys ja avoin jakaminen myötätuulessa
• Sovelluksia opetuksen ideointiin
• BettUK2026: tekoälyoppeja ja muita kokemuksia
• Lontoon musiikkia ja taidetta (2024, osin päivitetty). Mukana on lyhyt video Outernetistä, mitä voinee pitää yhden sortin immersiivisenä elämyksenä, jossa on toisinaan ollut esillä lisättyä todellisuuttakin.

Greenwichin kukkulalta on upeat näkymät Lontoon keskustaan.

Kävin myös Greenwichin kaupunginosassa, minne muuten kannattaa kulkea Thamesia pitkin veneellä metron ja bussin sijaan. Kuvassa näkyvän National Maritime Museumin muutaman punnan opastus oli yksi parhaista mihin olen osallistunut. Nollameridiaani sijaisee noin viisi metriä kuvanottopaikasta vasemmalle. Vasemmalla kauempana näkyy Lontoon City ja oikealla uudempi pilvenpiirtäjien alue Canary Wharf ja Isle on Dogs. 1950-luvulla se oli pääosin köyhien maahanmuuttajien satama-aluetta. Tästä kertoo iki-ihana BBC:n Hakekaa kätilö! (Call the Midwife) tv-sarja.

Virtuaalinen luokkaretki: luo oma tai käytä valmista

Koronan myötä keksin ThingLink-koulutusten näkökulmaksi virtuaalisten luokkaretkien idean. Kevään aikana esillä on myös ollut opiston virtuaalisen näyttelyn rakentaminen ThingLinkillä sekä kulttuurituottajien kanssa virtuaalisisältöjen luominen Google Tour Creatorilla. Jälkimmäisen Creathon-hankkeen verkkotyöpajan materiaalit löydät Padletista.

Tiina Alanko aloitti 17.4.2020 Alakoulun aarreaitta -Facebook-ryhmässä keskustelun virtuaalisista luokkaretkistä. Poimin keskusteluketjusta muutaman hyvän linkin talteen omaan virtuaaliretkeeni. Monesti jo päätin, että retkeni on valmis, ja sitten taas keksin jotain lisää ja saatan hyvin sitä muokata jatkossakin, sillä netti vilisee hyviä ideoita ja lisää syntyy omien korvien välissä. Retken sisältöjen katsominen onnistuu selaimella, mutta 360-kuvia ja -videoita voi katsoa myös mobiililaitteiden VR-näkymällä, jos omistaa muutaman euron pahvilasit. Huomaa, että osassa sovelluksia (mm. Tour Creator) mahdollinen selostus tai taustamusiikki täytyy erikseen laittaa päälle.

Alta löydät siis ThingLinkillä tehdyn esimerkin virtuaalisesta luokkaretkestä. Mukana on paljon muillakin sovelluksilla tehtyjä sisältöjä. Retkestäni tuli kompromissi kahden tavoitteeni välille: tehdä demo virtuaalisesta luokkaretkestä ja toisaalta etsiä ja keksiä opettajille ideoita virtuaalisen luokkaretken tekemiseen. Retkeni painottut enemmän tuohon jälkimmäiseen, sillä siitä tuli enemmän vaihtoehtoja esittelevä koonti kuin pariin teemaan syvemmälle keskittyvä yhtenäinen tarina.

Kommentti 30.9.20: Lue myös tähän bloggaukseen liittyvä syyskuun 2020 blogijulkaisu Virtuaaliretkeilyä kotisohvalta, missä on mukana Opettaja-lehden Retkioppaan juttu virtuaalisista luokkaretkistä.

Kommentti 4.8.22: Mainitut Googlen palvelut on lakkautettu, mutta niitä jatkaa toinen yritys. Lue lisää bloggauksesta: Expeditions Pro jatkaa Googlen kehittämiä virtuaaliretkiä. 

Virtuaaliretkiä voi tehdä ThingLinkillä ja Googlen Tour Creatorilla

Luokkaretken tekemiseen sopivat hyvin juuri 10-vuotta täyttänyt suomalais-amerikkalainen ThingLink, joka synttäreiden kunniaksi käänsi editorinsa suomeksi. Toinen vaihtoehto on Google Tour Creator. Ne ovat molemmat erinomaisia ja helppokäyttöisiä palveluita, joilla on molemmilla omat vahvuutensa. Päivittyvät ohjediat, esimerkkejä ja bloggauksia niistä löydät tämän blogin koulutusdiojen sivulta. Niiden lisäksi olen kokeillut RoundMe-sovellusta (bloggaus 10.12.2018), jonka kokeilu jäi yhteen kertaan, kun kaksi muuta ovat mielestäni parempia. Tosin valmiita sisältöjä etsivälle sekin on hyvä sovellus.

Vertailua ThingLinkin ja Google Tour Creatorin välillä.
HUOM 2022: Googlen palvelu on lakkautettu ja ThingLink muuttanut hinnoittelua. 

Kuvatarina museokortti-vierailuistani

Sain keväällä museokortin ja olen tykännyt siitä valtavasti. 59 euroa maksavalla kortilla pääsee vuoden ajan maksutta yli 230 museokohteeseen ympäri Suomen. Samassa museossa voi poiketa useita kertoja. Esimerkiksi Kiasman pääsymaksu on 12 euroa, mutta museokortin kanssa sinne on helppo poiketa katsomaan vaikka vain yksi näyttely junaa odotellessa.

Suurin vaikutus museokortin omistamisella on minulla ollut siihen, että museoihin tulee ylipäätään lähdettyä. Tutkin usein ennen loma- ja työreissuja läheiset museokorttikohteet kartalta. Moni museo on tehnyt suuren vaikutuksen. Itsenäisyyspäivää seuraavana päivänä kävin lottamuseossa. Kun kuulin, että se on monista romaaneista tuttu Syvärannan lottaopisto, en meinannut uskoa, että sellainen paikka on yhä jäljellä ja pääsen sinne! Erityisesti Suomen historiaan liittyvät museot herättävät kysymyksiä myös oman suvun historista.

Museoiden ohella kortilla pääsee moniin näyttelyihin. Täällä viikolla yllätyksiä tarjoili Keravan Sinkka, missä näin K-18 kanavatöitä, ryijyjä, jotka oli tehty graffitien kuvista ja virkatun vessan. Hotelli- ja ravintolamuseossa soitin eilen jukeboksia ja palasin esineiden kautta elämäni ensimmäiseen Lapin matkaan noin 10-vuotiaana. Muistelin myös ensimmäisiä käyntejä Alkossa. Tuolloin ei vielä päässyt hyllyjen lomassa kiertelemää, vaan piti osata tiskiltä pyytää mitä halusi.

Museokortti sopii hyvin myös Pocémon GO -pelaajalle. Olen löytänyt pocémoneja monista museoista ja lähes aina museon luona on myös pocéstoppi. Niin museot kuin pokémonit ovat vieneet minua pois tavanomaisilta reiteiltä ja lisänneet liikkumista. Museokortin ansiosta pidemmille automatkoille on löytynyt huoltoasemia paljon mielenkiintoisempia pysähdyspaikkoja.

Alle tallensin aikajärjestyksessä yhden kuvan kustakin museosta, missä olen museokorttini ensimmäisen puolen vuoden aikana vieraillut. Osassa museoista oli rajoituksia niiden taideteoksista julkaistavien kuvien suhteen, joten tämän julkaisun kuvia en jaa CC-lisenssillä, vaan ne on tarkoitettu vain tämän tarinan kuvitukseksi.

Kesäkuussa Hämeenlinnan Sibelius-museossa, matkalla valmistujaisiimme, harjoittelimme opiskelukaverin kanssa vieraskirjaan uutta titteliämme (AmO = ammatillinen opettaja). 

Taidemuseo Gösta koostuu kartanosta, joka aikanaan oli vuorineuvos Gösta Serlachiuksen koti sekä 2014 valmistuneesta modernista paviljongista. Kuvassa olen museon aulassa kuvauttamassa itseäni osaksi historiallista kuvaa. Kuvan sai omaan sähköpostiin.

Gustaf-museo on metsäjätti G.A. Serlachius Osakeyhtiön entisessä pääkonttorissa. Siellä näimme mm. Metsäperkele-näyttelyn, josta oheinen kuvakin on otettu. Selostus tuli kuulokkeista, jotka tiesivät, missä huoneessa kulloinkin olin ja kertoivat aina tarinaa kyseisestä paikasta. 

Alvar Aalto -museo Jyväskylässä on luonnollisesti Aallon suunnittelemassa rakennuksessa.

Keski-Suomen museo on Aalto-museon naapurissa. Siellä oli joka kerroksessa oma mielenkiintoinen näyttely, joista yksi kertoi Jyväskylästä, toinen Keski-Suomesta. Muut näyttelyt olivat Lydia alaston setelityttö - piiasta jumalattareksi sekä Värikkäämpi, iloisempi, hienostuneempi – 1960-luvun suomalaista arkkitehtuuria.

Varkauden museo on ensimmäinen, mistä löysimme pokémoneja sisältä. Sen lisäksi lähes joka museon edessä on pokéstoppi. 

Mikkelin Päämajamuseon operatiivisen osaston maavoimatoimisto

Salakirjoituksen purkamista. Viestikeskus Lokki, Mikkeli

30-vuotisylioppilasjuhlien yhteydessä kävimme Naantalin museossa,  mikä oli puolisoni ensimmäinen kesäpaikka ja hän oli sellä kaikkiaan kuusi kesää. Kuvassa näkyy sisääntulon tapetti, jota hän oli tuolloin 1980-luvulla sapluunalla maalaamassa. Kuva museon porvariskoti Hiilolasta.

Naantalin museon Humpin kiinteistössä, jonka itse muistan kirjastona, esittelee mm. arkeologiaa ja kuvan birgittalaisluostasin nunnia arkisissa töissään.

Sara Hildénin taidemuseon Ron Muechin näyttely keräsi ennätysyleisön, yli 100 000 kävijää. Itselleni tuli tunne, että näin aktiivisest eivät Facebook-kaverini ole missään näytelyissä käyneet, sillä kuvia jaettiin somessa runsaasti. Esillä oli kymmenen Muechin  luonnollisilta vaikuttavaa, mutta valtavan suurta tai pientä teosta ihmisistä. Tämän lisäksi museolla on erilaisia veistoksia pihanmaalla Näsijärven rannalla. 

Satakunnan museossa oli esillä Kirjain kerrallaan -näyttely lukutaidon kehittymisestä sekä kuvan näyttely valosta. Ilmiötä tarkasteltiin niin historian kuin luonnontieteidenkin näkökulmasta. Aikoinaan kynttilöitä tehtiin mm. elänten suoleen tai kurkkutorveen, mutta tähän valitsin kuvaksi kauniimman valokuvan. Tässä sai kokeilla erilaisten valojen vaikutusta siihen, miltä esineet näyttävät.

Suomen käsityön museossa oli esillä mm. kansallispukuja ja teatteriasuja. Osuin paikalla koululaisryhmän kanssa: osa sovitti ja valokuvasi innolla hienoja asuja, joihin sai pukeutua. Yksi poikaporukka istui ja kuunteli open ohjeita. Liikettä heihin tuli vasta, kun kaveri huusi nurkan takaa, että hei pojat, täällä on korsetteja! Hieno museo ja aikaa olisi pitänyt varata enemmän myös myymälän aarteiden tutkimiseen.

Essi Renvallin näyttely oli esillä Tampereen taidemuseossa. Hän oli ensimmäisiä suomalaisia naisia, joka elätti itsensä taidetta tehden. Renvall erikoistui muotokuvanveistoon ja 1951 Egyptissä käynnin jälkeen, hänen veistoksiin ilmestyi väriä ja hän alkoi upottamaan niihin myös metallia ja helmiä. Renvall totesi, "Tuskinpa mikään taidelaji vaatii sellaista teräväkatseisuutta onnistuakseen kuin muotokuvat. Siinä on yhdennäköisyyden takaa pakko löytää mallin sielu."

Rosenlew-museosta löytyi monta tuttua esinettä kesämökkimme saunapadansta keittiövälineisiin ja kodinkoneisiin. Viihdyttävintä antia olivat 1960-luvun mainokset kodinkoneista. Esimerkiksi pyykkilingon toimintaperiaatetta keskipakoisvoimaa havainnollistettiin hyrrällä, jonka päälle tiputettiin punaista mehua. Animaatiolla todistettiin, miten linko ei kuluta vaatteita. Hintaa en muista hintaa mainitun yhdessäkään mainoksessa, vaan oleellista olivat keskustelut siitä, miten paljon kodinkoneet säästätävät naisten aikaa ja vaivaa. Esimerkiksi nopeutta havainnollistettiin käkikellolla.

Satakunnan museon luontotalo Arkki on viehättävä pieni museo. Siellä oli hienoja dioraamoja maakunnan kasvillisuudesta. Tässä kuvassa on valtavan suuri liemikilpikonna, joka oli esillä teemanäyttelyssä Vain luut jäävät jäljelle. Selkäkilvet koostuvat selkärangasta ja luutuneista leventyneistä kylkiluista. Selkäkilven reunojen aukot tekevät kilvestä kevyemmän ja helpottavat eri tavoin uimista. Maakilpikonnilla vastaavia ei ole. 

Keravan Sinkan Näkyväksi neulottu -näyttelyssä oli esillä toinen toistaan upeampia käsitöitä . Tekijöinä oli niin alan ammattilaisia kuin paikallisia käsityöharrastajia sekä turvapaikanhakijoita. Monet teokset rikkoivat perinteiden rajoja. Kuvassa on Niina Mantsisen teos, missä hän on risteyttänyt suomalaista ryijyperinnettä katutaiteen kanssa. Esillä on myös mm. virkkaamalla päällystetty poliisiauto, virkattuja ihmishahmoja ja wc, mistä vasta aivan läheltä katsoen näki, että sekin oli kokonaan virkattu. K-18-osastolla esillä oli pornokuvia kanavatöinä.

Lottamuseossa hienointa oli päästä romaaneista tuttuun Syvärannan lottaopistoon ja kuunnella vanhoista puhelimista lottien tarinoita. Kuvassa on omasta kirjahyllystänikin löytyvä kirja, joka kuului niihin kirjoihin, jotka neuvostovastaisina poistettiin sodan jälkeen kirjakaupoista.

Monen museoesineen viehätys on siinä, että muistaa ne omasta lapsuudesta tai ne kertovat osaltaaan myös oman suvun tarinaa. Hotelli- ja ravintolamuseoon oli koottu kangasmerkkejä, jollaisia itsekin muista ensimmäisiltä Lapin matkoiltani ostaneeni.

Teatterimuseossa esillä olivat teatterin ei ammatit, näyttelijöiden lisäksi mm. puvustajien ja lavastajien tuotokset. Kenties eniten on muuttunut valaistus. Alkuun se oli välttämättömyys näkyvyyden vuoksi, nykyisin se on tärkeä kerronnan väline. Kotimatkalla juttelin ravintolavaunussa tuntemattomaksi jääneen teatterilaisen kanssa ja hän totesi, että keskikokoisenkin teatterin katossa on puolen miljoonan edestä valotekniikkaa.

Valokuvataiteen museosta poimin talteen Alec Sothin mietelmän: "Kuka tahansa voi ottaa hienoja kuvia, mutta valokuvataitelijan perimmäinen tehtävä on työstää kuvia ja saada ne värähtelemään keskenään."

Kiasman näyttelyt on ripustettu keskimääräisen suomalaisen katseen korkeudelle. Vierailuni museoon oli kovin pikainen, sillä junalippu oli jo ostettu. Jo toista kertaa näin näyttelyssä lisättyä todellisuutta hyödyntävää taidetta. Se oli esillä Meeri Koutaniemen ja Arman Alizadin Pahan jälkeen -näyttelyssä. 

ITK: virtuaalinuotion lämmössä

FinEduVR-hankkeen aktiivit erottautuivast joukosta.
Tykkään kovasti tuosta logosta, jonka voi lukea
sekä VR että AR. Kuvassa Muuramen lukion rehtori
Aki Puustinen. Kuva Matleena Laakso, CC BY

Esityssali oli ääriään myöten täynnä jo reilusti ennen esityksen alkua.
Onneksi eteen lattialle mahtuu aina. Kuva Matleena Laakso, CC BY

FinEduVr-hanke näkyi ja kuului

"FinEduVr-hankkeen pojat ovat päässee leikkimään kalliilla leluilla ja herättäneet kansainvälistä huomiota", juonsi Petri Lounaskorpi ITK-konferenssissa estradille Jukka Sormusen, Timo Ilomäen ja Aki Puustisen. 

Pojat olivat tosiaan päässeet kokeilemaan ja soveltamaan virtuaalitodellisuutta lukioissaan ja käyneet Yhdysvalloissa asti tutkimassa, missä muualla mennään sekä teknologian että sen opetuskäytön suhteen. Esityksen lopuksi he totesivat, että nyt on leikitty leluilla ja Opetushallituksen rahoittaman hankkeen seuraava vaihe on sisällöntuotanto. Sitä jään mielenkiinnolla odottamaan!

Virtuaalitodellisuuden seuraavina vaiheina puolestaan pidetään sen tuloa peleihin ja sosiaalista virtuaalitodellisuutta. Erilaisia esimerkkejä päivittyy jatkuvasti hankkeen ja muiden teemasta kiinnostuneiden toimesta FinEduVr-nimellä verkosta löytyviin yhteisöihin mm. Twitterissä ja Facebookissa. Verkosta löytyvät myös ITK-esityksen materiaalit ja Storify-kooste.

Ensimmäisinä soveltamismahdollisuutena tulevat varmaan suurella osalla mieleen pelit ja esimerkiksi urheilutapahtumien seuraaminen tv:n sijaan virtuaalilasien kautta. Mutta entäs jos et pääse sairaalasängystä liikkeelle moneen kuukauteen? Tai koskaan? Tykkäisitkö silti matkustella  ympäri maailmaa, käydä välillä suurkaupungeissa taidenäyttelyissä ja sitten rauhoittumassa luontokohteissa eri puolilla? Jo nyt kirjat ja elokuvat kuljettavat meitä eri puolille palloa, mutta virtuaalisuus tuo tähän aivan uuden ulottuvuuden.

Virtuaalilasit lumosivat

FinEduVr:n esityksessä todettiin, että halvat lasit toimivat sisäänheittotuotteina virtuaalimaailmaan ja monella ensikosketus ilmiöön tapahtuu pahvilaseilla. Itsekin sellaiset elokuussa hankin ja niistä bloggasin. Sen perusteella ja kokeiltuani myös muutaman kerran parempia virtuaalilaseja, luulin jotain jo asiasta tietäväni, mutta FinEduVr:n tarjoama kokemus oli jotain aivan käsittämätöntä. Jotain aivan muuta kuin mitä olin aiemman kokemuksen ja videoiden avulla osannut kuvitella.

Kokemus teki vaikutuksen moneen muuhunkin. Pauliina Venho totesi somessa kokemukseen viitaten: "Ajatuskin siitä, että pelit on tulevaisuudessa vähintäänkin tällaisia, saa miettimään mitä todellisuudella on tarjota vastapainoksi!"‪

Mikä sen vaikutuksen sitten teki? HTC-vive-laseilla virtuaalisuuden tunne on käsittämättömän todellinen. Esimerkiksi, kun hain edelliseen lauseeseen linkin lasien verkkosivulle, totesin sivun löydettyäni, että ei se ollut tämä malli, sillä ohjaimeet eivät näyttäneet samalta kuin käytössäni olleet. Sitten vasta oivalsin, että muistin vain sen, miltä ne virtuaalimaailmassa näyttivät :)

Eräässä videossa kokemusta kuvattiin osuvasti: "There is complete mental transportation" - unohdat virtuaalilasit, unohdat teknologian, olet henkisesti täysin jossain toisaalla.

Tässä maalailen ympäristöä virtuaalilasit päässä ja nautin uudesta kokemuksesta.
Kuvat Timo Ilomäki, CC BY

Tällaisen nuotion maalasin virtuaaliympäristöön.
Nuotio oli kolmiulotteinen. Liekit loimusivat ja kipinät leijailivat.

Todella vaikuttavaa oli etenkin se, miten käsissä olevilla ohjaimilla saattoi vaikuttaa ympäristöön. Sitähän ei halvoilla pahvisilla virtuaalilaseilla ja niiden sovelluksilla voi tehdä. Erityisesti ihastuin Googlen Tilt Brush -sovellukseen. Sen avulla voi ympäristössä piirtää kolmiulotteisesti. Tein esimerkiksi oheisen nuotion. Tuli oli yhtenä värinä maalien rinnalla ja leijailevia kipinöitäkin sain aikaiseksi. Alla oleva video hieman avannee sovelluksen mahdollisuuksia.

Kuvani ja videon virtuaalinuotiot ovat upeita, mutta eivät vielä polttaneet. Kävin hiihtolomalla Floridassa ja muutamassakin Orlandon vuoristoradassa oltiin 3D-lasit päässä. Siellä kohtasin jonkinlaisen tulta syöksevän aseen, minkä ampuessa tunsin iholla selvää kuumuutta. 3D-elokuvia on ollut jo pitkään. Enää en pysy laskuissa, kuinka montaa aistia näissä uusissa vekottimissa huijataan.

 Virtuaalitodellisuus tullut taiteeseen

Kävin Floridassa myös St. Petersburgin Salvador Dalí -museossa. Se oli todella vaikuttava kokemus ja virtuaalitodellisuus vaikutti vahvasti siihen, minkä taideteoksen ostimme julisteena. Se oli Archeological Reminiscence of Millet’s “Angelus” (1933-1935), minkä sisälle pääsi näyttelyn päätteeksi virtuaalilasien kanssa vierailemaan. Katseen suunta määritti, mihin suuntaan liikkui. Tuuli humisi korvissa, kun kiipesi korkealle ja muutkin luonnon äänet olivat vahvasti läsnä. Aikamoinen kokemuksellinen lisä näyttelyssä kiertelyyn ja oppaan tarinoihin!

Loppukaneettina on pakko mainita, että enpä muista milloin viimeksi olisin niin paljoa halaillut toisia, kuin ITK-päivien aikana. Kaikesta tästä virtuaali- ja etäinnostuksesta huolimatta oli ihanaa nähdä moni teistä tämänkin bloggauksen lukijoita livenä. Monen kanssa ITK on vuoden ainoa kohtaaminen kasvotusten - ja halaten.


ITK2016-bloggaukseni

• Miten minusta tuli digiope?
• ITK: keinoälyä ja koodausta
• ITK: virtuaalinuotion lämmössä

Museot ja hissan opet somessa

Luin eilen Twitterin kautta vinkatusta Tietokone-lehden uutisesta, että polttopuukauppa käydään yhä useammin netin kautta, mm. Metsäkeskuksen ylläpitämässä halkoliiteri.comissa. Ei enää ole ammattialaa, mille valmistuva ei tarvitsisi tieto- ja viestintätekniikan ja sosiaalisen median osaamisesta. Kenties hienoimmat (ja kalleimmat) sovellukset olen viimevuosina nähnyt Euroopan suurkaupunkien museoissa.

Suomen museoliiton tutkimuksen mukaan 79 % museoista on Facebookissa ja se onkin käytetyin palvelu vuorovaikutukseen. Mobiilipalveluita käyttää vain 9 % museoista, mutta moni totesi sen kehittämisen olevan seuraava askel. Kokosin alle muutamia yksittäisiä esimerkkejä siitä, miten suomalaiset museot somessa vaikuttavat. Moni niistä tarjoaa myös opastuksia ja tulostettavia tehtäviä vierailijoille, mutta aina ei voi lähteä paikanpäälle.

• Kysy museolta on seitsemän museon verkkopalvelu
• Häme-wiki kertoo Kanta-Hämeestä ja sitä voi kuka tahansa muokata
• Museosolmu on Tampereen museoiden palvelu vuorovaikutukseen sekä aineiston keräämiseen ja jakamiseen
• Mediamuseo Rupriikki bloggaa
• Museoliitto on Twitterissä.
• Vapriikilla on Facebook-sivu
• Vapriikki löytyy myös Foursquaresta
• Turun taidemuseo pinnaa kuvia Pinterestiin
• Hotelli- ja ravintolamuseolla on verkkonäyttely työväenruokailusta
• Tekniikan museolla on videoita YouTubessa

Sosiaalisen median hyödyntäminen historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa from Matleena Laakso

PS. Ensi maanantaina 11.3. on Open Education Weekin hengessä toteutettava Jaa jotain -teenmapäivä. Tavoite on yksinkertainen: mahdollisimman moni laittaa jotain oppisisältöä avoimesti saataville nettiin. Lisätietoja: Facebook-ryhmästä ja Twitteristä tunnuksella #jaajotain, lue myös ohjeita jakamiseen ja sieltä linkki klo 14-15 olevaan webinaariin.

PS2 eli täydennys myöhemmin: Helsingin työväenopiston Juhana Mykrän perusteellinen diaesitys Sukututkijan tärkeimmistä nettipalveluista.

Iloitkaa välitavoitteiden saavuttamisesta!

Perjantaina oli perinteinen Tampereen kaupungin alkukesän tyky-päivä, joka tänä vuonna järjestettiin tamperelaisessa kulttuuriympäristössä Finlaysonin alueella. Eeva Mäihäniemi aloitti kiitoksella ja muistuttamalla, että myös välitavoitteiden saavuttamisesta on syytä iloita. Varmastikin kaikille jää jotain kesken lomille lähtiessä, mutta jos iloitsee vain valmiista, käy työ kovin raskaaksi. Hyvin sanottu!

Työväenmuseo Werstaan johtaja Kalle Kallio kertoi pitävänsä museoita "arjen iloliitereinä": niissä muistellaan menneitä ja kerätään nykyaikaa talteen. Sen lisäksi museoiden toimintaan kuuluu paljon toiminnallisuutta ja yhteistyötä mm. oppilaitosten kanssa. Esimerkiksi Tampereen ammattiopiston joidenkin ammattialojen kanssa on tehty yhteistyötä ammatillisen identiteetin vahvistamiseksi. Ennen muinoin esimerkiksi Finlaysonin tehtaalaisilla oli tieto sukunsa ja tehtaan historiasta. Moni tiesi jo varsin nuorena jatkavansa vanhempiensa työtä. Werstaan työpajojen kautta on tuettu nykynuorten ammatillista identiteettiä ja rakennettu ymmärrystä, miten hekin ovat ammattinsa edustajina osa suurempaa tarinaa.

Kallio suosittele museota erityisesti treffipaikaksi nuorille ennen leffailtaa. Werstas on elokuvateatterin vieressä ja sinne on aina vapaa pääsy. Museoon on helppo poiketa vaikka vain ihmettelemään Suomen suurinta höyrykonetta tai poiketa ohikulkiessa katsomaan jotain näyttelyä.
Werstaan auditorio on vanha höyrykonehuone ja siellä kuuntelimme höyrykonetta, kuten tästä videosta (2 min.) käy ilmi.

1800-luvulla parhaimmillaan joka toinen kaupunkilainen oli töissä Finlaysonilla, mutta silloinkaan työläisten määrä ei ollut yhtä suuri kuin alueen työntekijämäärä nykyisin, kun entisen tehtaan rakennuksiin on muuttanut erilaisia toimistoja ja monenlaisia yrittäjiä. 1820–1990-luvulla koko alue oli suljettu eikä muilla kuin työntekijöillä ei ollut sinne tänne asiaa.

Opastetuilla kierroksilla kuulimme mieleenpainuvia tarinoita Tampereen historiasta. Tiesittekö, että aikoinaan Finlaysonin tehtaan kellonaika tarkistettiin joka lauantain, kun Helsingin juna vihelsi lähdön merkiksi klo 12?

Finlaysonin alueen historiaan kannattaa ehdottomasti tutustua vaikka kesällä päivittäin (ei ma) klo 15 järjestettävillä Pumpuliplikkain jäljillä -yleisöopastuksilla (liput 2-7 €). Lisätiedot http://www.werstas.fi.

-    -    -

Bloggaus julkaistu alkuperin Pirkanmaan II asteen yhteisöllinen kehittämisverkosto - PAOK:n blogissa: paokhanke.ning.com