26.11.2019

Kymmeniä muutoksia suosituissa sovelluksissa

Sana MUUTOS kirjoitettuna korkkitaululle.
Muutos on pysyvää eikä kukaan yksin pysy ajantasalla
opetuksen sovelluksen muutoksista. Apuna kannattaa
hyödyntää somen ammatillisia verkostoja ja halutessaan
myös tilata palveluiden uutiskirjeitä tai lukea niiden blogeja.
Kuva on muokattu CC0-kuvasta (Kalhh, Pixabay).
Huomaan lähes viikottain uusia ominaisuuksia tai muita muutoksia opetuksessa ja ammatillisessa verkostoitumisessa käytetyissä verkon sovelluksissa.

Blogini ylivoimaisesti luetuin kirjoitus on huhtikuulta 2018. Siinä esittelin 10 suosittua sovellusta, jotka muuttuvat tai lakkautetaan. Nyt käyn alla läpi noin 20 sovellusta ja nostan esiin niiden keskeisiä muutoksia, hyviä tai huonoja. Melkein kaikissa on linkki lisätietoihin, useimmiten aiempiin bloggauksiin tai ohjedioihin, jotka löytyvät kootusti koulutusdiojen sivulta.


Padletissa uutena karttapohja


Padletissa uutta ovat karttapohjat, joista bloggasin esimerkin kera lokakuussa. Nyt tarjolla on seitsemän erilaista pohjaa (formaattia), joilla voi luoda erilaisia seiniä, kuten ajatuskarttoja tai jakaa sisältöjä eri sarakkeisiin. Padletiin ei ole tullut isoja muutoksia, mutta päivitin samalla ohjediat, jotka tosin lähipäivinä uusin ja tuon mukaan myös maksullisen koululisenssin ominaisuuksia.

Uusien käyttäjien maksuttomien Padlet-seinien määrä on rajattu kolmeen, mutta liittyessään suosittelulinkillä, saa neljä seinää. Suosittelija puolestaan saa kolmesta uudesta käyttäjästä yhden uuden seinän.

Lisäys 16.12.19: Padletiin näyttää tulleen tarjolle jo kahdeksas pohja (formaatti) nimeltään aikajana. Tässä siitä esimerkki, jota vielä huomiseen koulutukseen muokkaan.
Lisäys 14.1.20: Kokosin ohjeet ja esimerkit yhteen Padletiin. Nyt mukana ohjeita myös koululisenssin käyttäjille


ThingLink uudistuu vauhdilla


ThingLinkiin on tullut hurjasti uusia hyviä ominaisuuksia. Sen editori on samanlainen. luot sitten interaktiivisia kuvia tai videoita, tavallisia tai 360-sisältöjä. Kun lisää tagin, tarjolla on neljä erilaista vaihtoehtoa. Yksi uusimmista ominaisuuksista on mahdollisuus äänittää kuvaan tai tagiin ääntä suoraan ThingLinkillä. Sisältöjen katsominen onnistuu nyt suoraan Twitteristä ja jopa offline. Sovelluksessa on syventävä lukuohjelma ja muutoinkin saavutettavuutta on kehitetty. Koululisenssillä voi luoda kursseja ja jaettuja kansioita, tosin alkuun vain organisaation sisäisesti.

Thinglinkin peruskäyttö on opettajille maksutonta, mutta kun oppijatkin halutaan sisällöntuottajiksi, tarvitaan koululisenssi. Sen kanssa kutsukoodilla kirjautuminen takkuaa useista eri syistä, mutta O365-pääkäyttäjä voi Azure tenantID:n kautta ratkaista ongelman ja sallia kirjautumisen ilman koodeja suoraan O365-tunnuksilla. Kun kirjautumisesta selviää, sisältöjen luominen on helppoa. Kokemukseni mukaan vaikuttaa siltä, että ThingLink on oppilaitoksiin useimmiten hankittu maksullinen oppimista tukeva palvelu, jos mukaan ei lasketa O365:sta ja sähköisiä oppimisympäristöjä.


Kahoot siirtynyt kohti maksullisuutta


Kahoot pyrkii saamaan opettajista ja kouluista maksavia asiakkaita. Peruskäytön on luvattu pysyvän opettajille aina maksuttomana, mutta ilmaisversion ominaisuuksia on kesällä ja syksyllä 2019 karsittu. Samalla maksullista versiota on huomattavasti monipuolistettu.

Keskeisin muutos on kysymystyyppien karsiminen. Nyt voi maksutta luoda vain Quiz-monivalintakyselyitä. Aiemmin tehdyt Jumble-kyselyt näyttävät toistaiseksi toimivan, vaikkei uusia voi ilmaisversiolla enää tehdä. Parannuksena on kysymyspankki, mikä nopeuttaa huomattavasti kyselyiden tekemistä. Nyt kysymykset ja vastausvaihtoehdot voivat olla aiempaa pidempiä ja vastausaikaa voi antaa aiempaa enemmän. Kyselyt tallentuvat myös keskeneräisinä.


Lisäys 15.3.20:
Helmikuussa Kahootin haasteet (Challange) muutettiin ja nyt siihen voi vastata omassa tahdissa selaimella eli mobiilisovelluksen lataamista ei enää edellytettä. Kahoot antaa aina pisteitä nopeudesta, mutta haasteessa voi valita, että se painottaa oikeita vastauksia nopeuden kustannuksella. Opettajat, joiden koulun korona on sulkenut, saavat nyt Premium-ominaisuudet käyttöönsä. Itse jo vähän niitä tutkailin ja voi kun kivoja ja monipuolisia kyselyitä sen avulla voi helposti luoda etänä opiskeleville - suosittelen!


Maksuton Quizizz-monivalintakysely monipuolistunut


Quizizz on monipuolistunut ja alkaa yhä paremmin korvata suurelta osin maksulliseksi muuttunutta Kahootia. Quizizz on ainakin tällä hetkellä täysin maksuton. Hyvää Quizizz-kyselyssä on kilpailijaansa Kahootiin verrattuna ollut pitkään mahdollisuus antaa kotitehtäviä ja rauha vastata kyselyihin omassa tahdissa.

Quizizz mahdollistaa vain erilaiset monivalintakysymykset, kuten valitse yksi tai usea oikea vaihtoehto ja uutena myös mielipidekysymykset. Kysymyksiin ja vastausvaihtoehtoihin voi lisätä, tekstiä, kuvia, gif-animaatioita ja matemaattisia merkkejä. Lisäksi kysymyksiin voi äänittää lyhyen ääniviestin (10 sek). Lukutaidottomien kanssa voit siis kysyä ääneen ja vastaus annetaan klikkaamalla kuvaa.

Quizizz-palvelussa on Google Classroom -integraatio. Muut voivat luoda sovelluksen sisällä luokkia oppijaryhmilleen. Uutta on myös kyselyn tiimimoodi. Siinä jokainen vastaa kyselyyn itsenäisesti, mutta pisteet kertyvät ryhmälle. Nyt on mahdollista live-pelin ja kotitehtävien ohella jakaa kysely linkillä niin, että linkki ei vanhene, mutta toisaalta tällöin vastaukset eivät näy kyselyn tekijälle. Tämä sopii erinomaisesti esimerkkikyselyiden tai harjoitustehtävien jakamiseen. Tästä voit vastata kyselyyn ylioppilaskokeesta.


H5P kehittyy hyvään suuntaan


Avoimen lähdekoodin H5P-työkalujen käyttö tuntuu kokoajan lisääntyvän ja hyvä niin. Ne löytyvät jo monen oppilaitoksen Moodlesta ja Mobien oppimisympäristöissä ne kuluvat aina hintaan. Työkalut saa nykyisin käyttöön myös SaaS-palveluna kuukausimaksulla. Uusimpana teemana lisäsin ohjedioihini vinkkejä Moodlen käyttäjille mm. edistymisen seurannasta ja sisältöjen upottamisesta.

Alla olevan maaliskuisen bloggauksen jälkeen uusina on julkaistu kaksi uutta tehtävätyyppiä: Advanced Fill in the Blanks & Find the Words. Seuraaviksi tulee Interactive Book ja MiniCourse. H5P-työkaluja kehitetään jatkuvasti, niiden saavutettavuutta kehitetään ja seuraavia suuria uutisia on luvattu julki toukokuun 2020 H5P-konferenssin aikaan.

Muutoksia upottamisessa (lisätty 5.12., muokattu 9.12.19): H5p.org on tarkoitettu vain työkalujen testaamiseen, ei sisältöjen jakamiseen oppijoille tai muille verkon käyttäjille. Moni on sitä kuitenkin käyttänyt ensisijaisena sisältöjen luomisen ja jakamisen paikkana, mikä on ylikuormittanut palvelimia. Sen vuoksi sisältöjen upotus sieltä on tilapäisesti estetty. Tarkoitus on, että H5P-työkaluja käytetään joko asentaen ne itselle esim. Moodleen tai ostamalla palvelu osoitteesta h5p.org. Julkaisin aiheesta bloggauksen, missä on mukana vinkkejä myös Moodlen käyttäjille: H5P: upotukset ja Moodle-kysymyksiä.


Google ja Microsoft ovat luopumassa maatunnuksista


Google ja Microsoft ovat jo vuosien ajan vähitellen luopuneet maatunnuksista. Aiemmin blogspot.fi-osoitteella luodut blogit ovat jo pitkään löytyneet osoittesta blogspot.com. Samaan pyritään sähköposteissa. Jos sinulla on vielä Microsoftin live.fi-sähköposti, vaihda sen tilalle esim. outlook.com tai hotmail.com. Saat uudelleen ohjattua vanhaan osoitteeseen tulevat viestit uuteen osoitteeseesi (ks. Microsoftin ohje).

Live.fi-osoitteen kaikkia toimintoja ei enää ylläpidetä, joten pieni osa sähköposteista ei koskaan löydä perille. Siksi vaihdoin osoitteeksi etunimi.sukunimi@outlook.com. On käsittämätöntä, ettei Microsoft ei ole asiasta mitenkään sähköpostin käyttäjiä informoinut, vaikka tilanne on ollut ongelmallinen jo yli vuoden. Tämän selityksen löytäminen kadonneiden viestien syyksi ja sitä kautta ratkaisun löytäminen oli ison harmin ja työn takana. 



Twitterissä useita uusia ominaisuuksia


Suomalaisista 18 % käyttää Twitteriä ja heistä 43 %:lle se on päivittäinen työkalu eli ne jotka sovellusta käyttävät, kokevat sen varsin hyödylliseksi.

Twitterin tekemät muutokset ovat pieniä uusia ominaisuuksia, mutta niitä on paljon. Uusista ominaisuuksista keskeisimpiä ovat mielestäni seuraavat: Saat Twitteriin helposti useamman käyttäjätilin, esim. oman ja organisaation tilin. Julkisten tykkäysten ohella voit lisätä tviitin vain itsellesi näkyviin kirjanmerkkeihin. Pitkistä tviiteistä voit muodostaa viestiketjuja. Voit koota omia tai muiden tviittejä yhteen ns. hetket-ominaisuuden avulla (ks. esimerkki teemasta Diasarjoa digistä ja opetuksesta). Nimestään huolimatta hetket jäävät pysyvästi näkyviin, ellet niitä poista. Vastaavia, mutta monipuolisempia koonteja voit tehdä Wakelet-palvelulla (ks. koonti ITK2019-konferensista), mikä muistuttaa lakkautettua Storify-palvelua.

Monen muun somepalvelun tavoin voit lisätä Twitterissä jakamiisi kuviin teksti- tai äänivasteen, jolloin viestisi ovat saavutettavia ja kuvien sisältö on ymmärrettävissä esim. ruudunlukuohjelmilla. Mahdollisuus lisätä tekstivaste täytyy ottaa erikseen käyttöön jokaisella laitteella Twitterin asetuksista. Se ei siis ole käyttäjäkohtainen ominaisuus.

Twitter on päättänyt kieltää ehdokkaiden vaalimainonnan ja mainonnan mielipiteisiin vaikuttamiseksi liittyen kansallisesti tärkeisiin lainsäädäntöhankkeisiin liittyen mm. ilmastonmuutokseen, terveydenhuoltoon, maahanmuuttoon ja verotukseen. Twitterin pääjohtajan Jack Dorseyn mukaan "päätöksen taustalla on kasvava huoli, joka liittyy koneoppimiseen perustuvaan viestien kohdentamiseen ja valeuutisiin". Dorsey jatkaa, että internet-mainonta on erittäin tehokasta, mutta se tuo samalla politiikkaan merkittäviä riskejä. Poliittinen mainonta ei ole Twitterille merkittävä tulonlähde. (Lähteinä YLE/HaukkaYLE/Pilke ja HS/Pullinen)


Lisätty 7.12.19:
Twitter aloittaa piakkoin yli puoli vuotta käyttämättä olleiden tilien poistamisen. Sitä ennen tuodaan tarjolle mahdollisuus asettaa edesmenneiden käyttäjien tilit muistotilaan samaan tapaan kuin Facebookissa voi tehdä. Lue lisää Jani Liljan bloggauksesta: Twitter aloittaa passiivisten tilien poistamisen, mitä yritysten tulisi huomioida?


Animaatio- ja videosovellukset


  • Flipgrid-videochat on tuonut uusia ominaisuuksia ja hyödyntää monipuolisesti muita Microsoftin ja sen yhteistyökumppaneiden sovelluksia. Flipgridillä voi tehdä kätevästi videoita esim. ThingLinkissä jaettavaksi. Ks. Flipgrid - videochat opetuskäyttöön -bloggaus (8/2019).
  • Biteable antaa tehdä ilmaisversiolla enää 10 animaatiota. Ks. Animaatioita Biteable-sovelluksella (10/2018). 
  • Automaattisesti videon materiaaleistasi koostava Magisto on nykyisin maksullinen (alk. 5 $/kk, 7 pv ilmainen kokeilujakso). 
  • Lasten tarinankerronnansovellus Storybird on nykyisin maksullinen. 
  • Adobe Sparkilla on kolme maksutonta sovellusta: Video (ks. esimerkkejä), Page (esimerkki) ja Post. Nykyisin Sparkin sisältöjä voi muokata selaimen kautta yhdessä, mutta ei samanaikaisesti. Koulutuksenjärjestäjät saavat maksutta käyttöönsä Premium-ominaisuudet (mm. omat logot, teemat. fontit), kun liittävät Sparkin käyttäjähallintaansa. Tällöin kirjautuminen tapahtuu oppilaitoksen tunnuksilla ja käyttö on GDPR:n mukaista. Tässä Adoben ohjeet liittymisestä. Palvelun voi myös ostaa IlonaIT Oy:ltä.

Tämän blogin koulutusdiojen sivulta löydät päivittyvät diasarjat animaatioiden, videoiden ja kuvatarinoiden sekä ruudunkaappausvideoiden tekemisestä. Esimerkkejä eri sovelluksilla tekemistäni tuotoksista olen koonnut digitarinoiden Padletiin. Adobe Sparkin sovellukset (Video, Page, Post) esitellään omassa diasarjassaan, niistä löytyy myös IlonaIT:n tallenteita (ks. Spark-bloggaus). (Kappaletta muokattu Sparkin osalta 14.1.2020.)



Siirrä osaamismerkit Mozilla Backbackistä uuteen palveluun


Jos sinulla on ollut osaamismerkkejä Mozilla Backbackissa, sait elokuussa sähköpostin (lähettäjänä badges ÄT mozillafoundation.org), missä oli ohjeet merkkien siirtämiseksi uuteen Badgr Backpack -palveluun. Moni lienee ohittanut viestin mainosviestinä sitä tarkemmin katsomatta, joten tsekkaapa sähköpostisi!


HP Revealin Studio on lakkautettu (otsikkoa muokattu jälkikäteen) 


HP Reveal (ent. Aurasma) on vuosien ajan ollut mielestäni paras maksuttomista ja helppokäyttöisistä sovelluksista, joilla voi itse tehdä lisätyn todellisuuden sisältöjä, joskin aivan viime vuosina sille on tullut runsaasti kilpailijoita mm. ARCore/ARKit-tekniikan myötä. Kun Aurasma myytiin HP:lle ja sen nimi muuttui ja alettiin luvata muutoksia. Viime kesänä HP Revealin Studio suljettiin ja kaikki sillä tehty sisältö on poistunut. Tilalle on lupailtu jotain uutta vielä tälle syksylle, mutta siitä ei ole tarkempia tietoja eivätkä heidän aikataulut ole ennenkään pitäneet.

Helppokäyttöinen ja yksinkertainen HP Reveal-mobiilisovellus sillä luotuine sisältöineen toimii entiseen tapaan. Sillä luodut sisällöt voivat olla sovelluksesta löytyviä 3D-animaatioita tai omia kuvia ja videoita.
  • Ks. lisätyn todellisuuden diasarja koulutusdiojen sivulta 
  • Lisäys 15.3.20: HP Reveal on lakkautettu. En ole löytänyt sille vaihtoehtoa, mihin olisin kovin tyytyväinen.



Oletko löytänyt Opehommien wikin?


Opeverkostojen poistuttua Wikispaces-palvelun myötä, sivusto löysi uuden kotipesän kotimaisesta Purot.net-wikistä. Opehommien nimellä kulkevalta sivustolta löydät opetusalan sadat Facebook-ryhmät, erinomaiset blogit, hyvät diat sekä tapahtumakalenterin. Uusimpana sieltä löytyy opetusalan podcasteja.


Lopuksi nostoja SlideSharen korvaajista, ARCoresta, CC-lisensseistä, Notegraphystä ja Expeditions-viertuaaliretkistä

  • SlideShare jatkaa takkuamista ja sen korvaajat eivät tavoita yleisöä: SlideShare ei toimi eikä korvaajaa löydy -bloggaus (10/2019).
  • Puuttuuko mobiililaitteestasi uudet lisätyn todellisuuden ominaisuudet mahdollistava ARCore? Moniin laitteisiin sen saa toimimaan lataamalla maksuttoman mobiilisovelluksen Google Play Services for AR (Android).
  • "Creative Commons -lisensseistä tuli Suomessa julkishallinnon standardilisenssi vuonna 2014. Nyt Euroopan komission on saanut valmiiksi oman lisenssipäätöksensä ja on päätynyt tarkalleen samaan lopputulokseen: CC BY 4.0 ja CC0." Lähde: Toikkanen, CC-uutiset
    Lisäys 15.3.20: Myös UNESCO suosittaa nykyisin avointa jakamista (lähde).
  • Notegraphy on toiminut tänä syksynä kovin epävakaasti.
  • Google Expeditions (Android, iOS) mahdollistaa virtuaaliset luokkaretket ja tarjoaa lisätyn todellisuuden sisältöjä. Kuusamon digitutor Jaana Virtanen on suomentanut useita retkiä ja jos tiedät muista, vinkkaa minulle niin päivitän tiedot Virtuaaliretkiä Google Expeditions -sovelluksella -bloggaukseen (10/2019). Uutena ominaisuutena voi nyt myös sovelluksen retket  jakaa katsottavaksi linkillä. 

    19.11.2019

    Quizizz-monivalintakysely monipuolistunut

    Quizizz mahdollistaa monivalintakyselyiden tekemisen reaaliaikaisesti yksilöille ja ryhmien väliseen kisailuun. Opettaja voi kyselyn asetuksista määritellä miten kilpailullisen ja pelillisen kokemuksen haluaa tarjota. Halutessaan mukaan saa musiikin ja voi palkita nopeudesta, näyttää parhaiten pärjäävien nimien listauksen ja ottaa käyttöön meemipalautteet. Quizizz mahdollistaa myös aina avoimet harjoituskyselyt (vastaukset eivät tallennu) sekä määräajaksi avatut kotitehtävät (vastaukset näkyvät opettajalle).

    Quizizz-kyselyt ovat aina monivalintoja, mutta ominaisuuksia on runsaasti: Kysymyksen voi esittää 10 sek äänitiedostona, lisäksi kysymyksiin ja vastausvaihtoehtoihin saa tekstiä, kuvia tai matemaattisia merkkejä. Oikeita vastauksia voi olla yksi tai useampi ja mukana voi olla myös mielipidekysymyksiä. Uusi kiva ominaisuus on sen mahdollistaminen, että lopuksi saa johonkin kysymykseen uuden yrityksen (Redemption Question). Tämä tukee hyvin oppimista sen ohella, että oppija saa välittömän palautteen. Tästä voit kokeilla vastaamista päivitettyyn kyselyyn suomalaisesta ylioppilaskokeesta. Mukana ovat kaikki mahdolliset kysymystyypit.

    Kahoot on samankaltainen työkalu ja tarjoaa opettajille maksutta monivalintakyselyt. Niin hauska kuin Kahoot monen mielestä onkin, opetuksessa on hyvä käyttää erilaisia sovelluksia muun muassa jotta onnistujat ja epäonnistujat eivät aina olisi samoja oppijoita. Kahoot ei ole kaikille mieleen, sillä se suosii nopeita vastaajia ja siinä vastaus annetaan kahta erillistä näyttöä katsomalla. Nämä voivat aiheuttaa haasteita esim. lukivaikeudesta ja hahmottamisen häiriöistä kärsiville. Lisäksi se nostaa aina julkisesti esiin viisi parasta. Bloggasin Kahootista viimeksi otsikolla: Kahoot - parannuksia ja huononnuksia.

    Molemmat ovat helppokäyttöisiä työkaluja, joihin vain kyselyn tekijän tarvitsee kirjautua. Tosin kirjautumalla ja mobiilisovelluksella vastaajat saavat lisäominaisuuksia. Molemmissa voi luoda omia kyselyitä tai jakaa ne muillekin. Miljoonia jaettuja kyselyitä ja kysymyksiä voi käyttää sellaisenaan tai kopioida ne itselle muokattavaksi.

    Quizizz-kyselyssä on myös seuraavia etuja

    • Kaikille maksuton (ainakin toistaiseksi).
    • Voidaan toteuttaa niin, että kukin keskittyy vain omaan kyselyyn eikä kilpaileminen vie lainkaan huomiota muiden tekemisiin. 
    • Vastausaikaa voi antaa jopa 15 min/kysymys. Tämä mahdollistaa esim. tiedonhankintatehtävät tai avustajan kanssa työskentelyyn. 
    • Kyselyitä voi antaa kotitehtäväksi ilman, että tarvitaan mobiilisovellusta (toisin kuin Kahootissa). Jos tuloksia ei tarvitse tallentaa, voi jakaa pelkän harjoittelulinkin. 
    • Vastaukset tallentuvat automaattisesti. Opettaja voi valita, näyttääkö ryhmälle reaaliaikaisesti miten muut suoriutuvat vai piilottaako näkymän. Kyselyn jälkeen voi avata näkymän, minkä avulla tulokset käydään yhdessä läpi. 
    • Voit luoda kyselyistäsi kokoelmia esim. oppiaineen mukaan. 
    • Mobiilisovellus osaa lukea kysymykset ääneen (ei suomeksi). 
    • Voit luoda palveluun kirjautuneista oppijoistasi ryhmiä (Classes). 
    • Google Classroom -integraatio mahdollistaa mm. kyselyiden jakamisen ilman koodeja ja tulosten jakamisen huoltajillekin.
    • Kysymykset vastausvaihtoehtoineen voit kerätä oppijoilta Google-lomakkeella. Ohjeet löydät palvelun blogista. Voit suomentaa osan lomakkeesta, mutta älä käännä kohtia Question, Option, Correct Answer ja Time.
    Olen koonnut tämän blogin sähköisten kokeiden sivulle esimerkkejä kymmenistä vastaavista työkaluista, niiden linkkejä ja päivittyvät ohjediat.


    Kolme ruudunkaappauskuvaa Quizizz-kyselyistä: kysymyksissä monivalinta kuvista, kysymys mihin vastataan äänitiedoston kuuntelemisen jälkeen ja mielipidekysely..
    Ruudunkaappauskuvia Quizizz-kyselyistä.

    6.11.2019

    Digiä esityksiin

    Vedin syksyllä kolme melkein samansisältöistä koulutusta teemalla digiä opetuksiin. Tutustuimme pääosin verkon maksuttomiin sovelluksiin, joita voi hyödyntää erilaisia esityksiä ja koulutuksia pitäessään. Moni sovelluksista toimii hyvin myös erilaisissa työryhmissä ja kehittämishankkeissa. Mukana on myös useita kirjautumatta toimivia sovelluksia. Huomaa, että moni sovelluksista on kaupallisessa käytössä maksullinen.

    Alla on koulutusten yhteinen Padletin, mistä löydät kokeilulinkkejä ja jokaisen kolmen koulutuksen diaesityksen. Sinne on koottu myös useita kokeilulinkkejä. Osa niistä toimii edelleen, osa toimi vain sen hetken, kun olin itse kirjautuneena ja avannut kyseisen ympäristön. Moniin sovelluksiin löydät tarkempia ja ajoittain päivittyviä ohjeita tämän blogin koulutusdiojen sivulta.

    Padletin sovellukset on jaoteltu teeman mukaisiin sarakkeisiin. Sisältöjen jakaminen sarakkeisiin on yksi seitsemästä Padletin mallista. Padlettia esittelin tarkemmin edellisessä bloggauksessani: Padlet toi tarjolle karttapohjat.


    Tehty Padletilla