6.2.2015

Tuunaa tuntisi -messut

Jo perinteinen ja itselleni kuudes 400 pirkanmaalaisen opettajan Tuunaa tuntisi -messut järjestetään lauantaina 7.2.2015. Päävastuun tapahtumasta kantaa perinteisesti eVarikko ja/tai sen hankkeet, tänä vuonna messuista vastaa Tampereen seudun Osaava-hanke. Twitterissä tapahtuma näkyy ja kuuluu tunnuksella #tuunaatuntisi. Edellä olevan linkin kautta pääset seuraamaan tapahtumaa Twitterissä, mutta kirjoittaminen edellyttää kirjautumista palveluun. Samantapaisia isoja seutu- tai kuntakohtaisia veso/koulutuspäiviä järjestetään muuallakin. Lokakuussa bloggasin turkulaisten  TVT-vesotorista.

Alla ovat viiden työpajani materiaalit. Tekstiä olen hieman loppuviikon aikana muokannut työpajassa ja somessa esillä olleisiin kysymyksiin vastatakseni ja näkökulmia tarkentaakseni.


Sähköisiä kokeita Googlen lomakkeeella 

Työpajojen diat löytyvät seuraavasta laajasta ja ajoittain päivittyvästä sähköisen arvioinnin materiaalipaketista. Muun muassa projektikirjoittamiseen sopii jaettu Google-dokumentti kuten Google Docs. Google-kyselyillä (Google Forms) puolestaan voi tehdä sekä automaattisesti tarkastettavia tehtäviä (monivalinnat, aukkotehtävät yms) että avoimia kysymyksiä. Myös pitkät essee-vastaukset onnistuvat sillä hyvin.




Pelillisyyttä opitun testaamiseen -työpaja




Avoimuutta ja jakamista – mitä minä siitä hyödyn? 

Työpajan diat ovat alla. Perusteellisemmin teemoista kerrotaan diasarjoissani Avoimet Creative Commons -lisenssit sekä Oppimateriaalia verkosta. Hyviä lähteitä ovat myös Creativecommons.fi-verkkosivut sekä Opeverkostojen wiki.

Täydentävää tietoa sekä tekijänoikeuksista yleensä sekä CC-lisensseistä löytyy Tarmo Toikkasen diasarjasta Tekijänoikeudet ja creative commons datan avaajalle. Siellä on mainittu, että Suomen julkishallinnon avointen tietoaineistojen lisenssisuositus on CC BY 4.0. Oppimateriaalille epävirallinen suositus on CC BY-SA 4.0, mutta toki siitä voi halutessaan jättää tuon SA-ehdon pois, jolloin materiaali on lähde mainiten myös kustantamoiden käytettävissä.




Uutta virtaa somen avulla


Onko sosiaalinen media sinulle uusi tuttavuus vai kaipaatko uusia välineitä vanhojen tuttujen rinnalle? Tule oppimaan helposti käyttöön otettavia työkaluja opetuksen ja ohjaamisen avuksi. Näiden työkalujen avulla saat uutta virtaa vuorovaikutukseen, yhteisölliseen tuottamisen ja jakamiseen sekä visuaalisen materiaalin hyödyntämiseen. Pääosa työkaluista toimii selaimella, osa vaatii mobiililaitteisiin maksuttoman sovelluksen.




QR-koodit opetuksessa -työpajassa opitaan lukemaan ja tekemään QR-koodeja sekä ideoidaan mahdollisuuksia hyödyntää niitä opetuksessa ja muussa oppilaitoksen toiminnassa.

Pajassa nousi esiin kysymys siitä, miten iPadissa olevista videoista ja kuvista voi tehdä QR-koodin, jos niitä ei halua jakaa julkisesti esim. YouTubeen. Koska osallistujajoukolla on Office365 käytettävissä, tässä on ohjeet sen avulla tehtävään iMovie-videon jakamiseen.
  1. Avaa iMovie, valitse haluamasi video ja valitse jakovaihtoehdoista Muu ohjelma ja sieltä OneDrive. 
    • Jos sinulla ei tällaista vaihtoehtoa ole, valitse Tallenna video. Näin se tallentuu iPadin kameran rullaan. Avaa OneDrive-sovellus ja mene kolmen pisteen kautta kohtaan Lisää kohteita ja sitten Valitse aiemmin luotu ja Lataa palvelimeen. Näin sain tuotua iMovie-elokuvan suoraan iPadilla OneDriveen. Prosessissa tosin tiedoston nimi jostain syystä katoaa eli se on syytä nimetä uudestaan.
  2. Seuraavaa vaihetta en osaa tehdä iPadilla, mutta jos sekin onnistuu Microsoft Office365 opetuksessa ja oppimisessa -Facebook-ryhmän avulla, tuon ohjeet siihenkin lähipäivinä. Joten siirry läppärin ääreen, avaa Office365 ja sieltä OneDrive, Valitse videotiedosto ja klikkaa sen kohdalla olevaa kolmea pistettä. Mene kohtaan Jaa ja sitten Hae linkki. Valitse kohta Tarkastele ja sen alta Luo linkki. 
  3. Linkki on todella pitkä, joten se on syytä lyhentää esim. sivulla bitly.com ennen kun siitä tekee QR-koodin, mikä onnistuu helpoimmin sivulla www.qr-koodit.fi/generaattori. Kun koodi tehdään linkistä, se tapahtuu kohdasta URL.