Kuvatarina museokortti-vierailuistani

Sain keväällä museokortin ja olen tykännyt siitä valtavasti. 59 euroa maksavalla kortilla pääsee vuoden ajan maksutta yli 230 museokohteeseen ympäri Suomen. Samassa museossa voi poiketa useita kertoja. Esimerkiksi Kiasman pääsymaksu on 12 euroa, mutta museokortin kanssa sinne on helppo poiketa katsomaan vaikka vain yksi näyttely junaa odotellessa.

Suurin vaikutus museokortin omistamisella on minulla ollut siihen, että museoihin tulee ylipäätään lähdettyä. Tutkin usein ennen loma- ja työreissuja läheiset museokorttikohteet kartalta. Moni museo on tehnyt suuren vaikutuksen. Itsenäisyyspäivää seuraavana päivänä kävin lottamuseossa. Kun kuulin, että se on monista romaaneista tuttu Syvärannan lottaopisto, en meinannut uskoa, että sellainen paikka on yhä jäljellä ja pääsen sinne! Erityisesti Suomen historiaan liittyvät museot herättävät kysymyksiä myös oman suvun historista.

Museoiden ohella kortilla pääsee moniin näyttelyihin. Täällä viikolla yllätyksiä tarjoili Keravan Sinkka, missä näin K-18 kanavatöitä, ryijyjä, jotka oli tehty graffitien kuvista ja virkatun vessan. Hotelli- ja ravintolamuseossa soitin eilen jukeboksia ja palasin esineiden kautta elämäni ensimmäiseen Lapin matkaan noin 10-vuotiaana. Muistelin myös ensimmäisiä käyntejä Alkossa. Tuolloin ei vielä päässyt hyllyjen lomassa kiertelemää, vaan piti osata tiskiltä pyytää mitä halusi.

Museokortti sopii hyvin myös Pocémon GO -pelaajalle. Olen löytänyt pocémoneja monista museoista ja lähes aina museon luona on myös pocéstoppi. Niin museot kuin pokémonit ovat vieneet minua pois tavanomaisilta reiteiltä ja lisänneet liikkumista. Museokortin ansiosta pidemmille automatkoille on löytynyt huoltoasemia paljon mielenkiintoisempia pysähdyspaikkoja.

Alle tallensin aikajärjestyksessä yhden kuvan kustakin museosta, missä olen museokorttini ensimmäisen puolen vuoden aikana vieraillut. Osassa museoista oli rajoituksia niiden taideteoksista julkaistavien kuvien suhteen, joten tämän julkaisun kuvia en jaa CC-lisenssillä, vaan ne on tarkoitettu vain tämän tarinan kuvitukseksi.

Kesäkuussa Hämeenlinnan Sibelius-museossa, matkalla valmistujaisiimme, harjoittelimme opiskelukaverin kanssa vieraskirjaan uutta titteliämme (AmO = ammatillinen opettaja). 

Taidemuseo Gösta koostuu kartanosta, joka aikanaan oli vuorineuvos Gösta Serlachiuksen koti sekä 2014 valmistuneesta modernista paviljongista. Kuvassa olen museon aulassa kuvauttamassa itseäni osaksi historiallista kuvaa. Kuvan sai omaan sähköpostiin.

Gustaf-museo on metsäjätti G.A. Serlachius Osakeyhtiön entisessä pääkonttorissa. Siellä näimme mm. Metsäperkele-näyttelyn, josta oheinen kuvakin on otettu. Selostus tuli kuulokkeista, jotka tiesivät, missä huoneessa kulloinkin olin ja kertoivat aina tarinaa kyseisestä paikasta. 

Alvar Aalto -museo Jyväskylässä on luonnollisesti Aallon suunnittelemassa rakennuksessa.

Keski-Suomen museo on Aalto-museon naapurissa. Siellä oli joka kerroksessa oma mielenkiintoinen näyttely, joista yksi kertoi Jyväskylästä, toinen Keski-Suomesta. Muut näyttelyt olivat Lydia alaston setelityttö - piiasta jumalattareksi sekä Värikkäämpi, iloisempi, hienostuneempi – 1960-luvun suomalaista arkkitehtuuria.

Varkauden museo on ensimmäinen, mistä löysimme pokémoneja sisältä. Sen lisäksi lähes joka museon edessä on pokéstoppi. 

Mikkelin Päämajamuseon operatiivisen osaston maavoimatoimisto

Salakirjoituksen purkamista. Viestikeskus Lokki, Mikkeli

30-vuotisylioppilasjuhlien yhteydessä kävimme Naantalin museossa,  mikä oli puolisoni ensimmäinen kesäpaikka ja hän oli sellä kaikkiaan kuusi kesää. Kuvassa näkyy sisääntulon tapetti, jota hän oli tuolloin 1980-luvulla sapluunalla maalaamassa. Kuva museon porvariskoti Hiilolasta.

Naantalin museon Humpin kiinteistössä, jonka itse muistan kirjastona, esittelee mm. arkeologiaa ja kuvan birgittalaisluostasin nunnia arkisissa töissään.

Sara Hildénin taidemuseon Ron Muechin näyttely keräsi ennätysyleisön, yli 100 000 kävijää. Itselleni tuli tunne, että näin aktiivisest eivät Facebook-kaverini ole missään näytelyissä käyneet, sillä kuvia jaettiin somessa runsaasti. Esillä oli kymmenen Muechin  luonnollisilta vaikuttavaa, mutta valtavan suurta tai pientä teosta ihmisistä. Tämän lisäksi museolla on erilaisia veistoksia pihanmaalla Näsijärven rannalla. 

Satakunnan museossa oli esillä Kirjain kerrallaan -näyttely lukutaidon kehittymisestä sekä kuvan näyttely valosta. Ilmiötä tarkasteltiin niin historian kuin luonnontieteidenkin näkökulmasta. Aikoinaan kynttilöitä tehtiin mm. elänten suoleen tai kurkkutorveen, mutta tähän valitsin kuvaksi kauniimman valokuvan. Tässä sai kokeilla erilaisten valojen vaikutusta siihen, miltä esineet näyttävät.

Suomen käsityön museossa oli esillä mm. kansallispukuja ja teatteriasuja. Osuin paikalla koululaisryhmän kanssa: osa sovitti ja valokuvasi innolla hienoja asuja, joihin sai pukeutua. Yksi poikaporukka istui ja kuunteli open ohjeita. Liikettä heihin tuli vasta, kun kaveri huusi nurkan takaa, että hei pojat, täällä on korsetteja! Hieno museo ja aikaa olisi pitänyt varata enemmän myös myymälän aarteiden tutkimiseen.

Essi Renvallin näyttely oli esillä Tampereen taidemuseossa. Hän oli ensimmäisiä suomalaisia naisia, joka elätti itsensä taidetta tehden. Renvall erikoistui muotokuvanveistoon ja 1951 Egyptissä käynnin jälkeen, hänen veistoksiin ilmestyi väriä ja hän alkoi upottamaan niihin myös metallia ja helmiä. Renvall totesi, "Tuskinpa mikään taidelaji vaatii sellaista teräväkatseisuutta onnistuakseen kuin muotokuvat. Siinä on yhdennäköisyyden takaa pakko löytää mallin sielu."

Rosenlew-museosta löytyi monta tuttua esinettä kesämökkimme saunapadansta keittiövälineisiin ja kodinkoneisiin. Viihdyttävintä antia olivat 1960-luvun mainokset kodinkoneista. Esimerkiksi pyykkilingon toimintaperiaatetta keskipakoisvoimaa havainnollistettiin hyrrällä, jonka päälle tiputettiin punaista mehua. Animaatiolla todistettiin, miten linko ei kuluta vaatteita. Hintaa en muista hintaa mainitun yhdessäkään mainoksessa, vaan oleellista olivat keskustelut siitä, miten paljon kodinkoneet säästätävät naisten aikaa ja vaivaa. Esimerkiksi nopeutta havainnollistettiin käkikellolla.

Satakunnan museon luontotalo Arkki on viehättävä pieni museo. Siellä oli hienoja dioraamoja maakunnan kasvillisuudesta. Tässä kuvassa on valtavan suuri liemikilpikonna, joka oli esillä teemanäyttelyssä Vain luut jäävät jäljelle. Selkäkilvet koostuvat selkärangasta ja luutuneista leventyneistä kylkiluista. Selkäkilven reunojen aukot tekevät kilvestä kevyemmän ja helpottavat eri tavoin uimista. Maakilpikonnilla vastaavia ei ole. 

Keravan Sinkan Näkyväksi neulottu -näyttelyssä oli esillä toinen toistaan upeampia käsitöitä . Tekijöinä oli niin alan ammattilaisia kuin paikallisia käsityöharrastajia sekä turvapaikanhakijoita. Monet teokset rikkoivat perinteiden rajoja. Kuvassa on Niina Mantsisen teos, missä hän on risteyttänyt suomalaista ryijyperinnettä katutaiteen kanssa. Esillä on myös mm. virkkaamalla päällystetty poliisiauto, virkattuja ihmishahmoja ja wc, mistä vasta aivan läheltä katsoen näki, että sekin oli kokonaan virkattu. K-18-osastolla esillä oli pornokuvia kanavatöinä.

Lottamuseossa hienointa oli päästä romaaneista tuttuun Syvärannan lottaopistoon ja kuunnella vanhoista puhelimista lottien tarinoita. Kuvassa on omasta kirjahyllystänikin löytyvä kirja, joka kuului niihin kirjoihin, jotka neuvostovastaisina poistettiin sodan jälkeen kirjakaupoista.

Monen museoesineen viehätys on siinä, että muistaa ne omasta lapsuudesta tai ne kertovat osaltaaan myös oman suvun tarinaa. Hotelli- ja ravintolamuseoon oli koottu kangasmerkkejä, jollaisia itsekin muista ensimmäisiltä Lapin matkoiltani ostaneeni.

Teatterimuseossa esillä olivat teatterin ei ammatit, näyttelijöiden lisäksi mm. puvustajien ja lavastajien tuotokset. Kenties eniten on muuttunut valaistus. Alkuun se oli välttämättömyys näkyvyyden vuoksi, nykyisin se on tärkeä kerronnan väline. Kotimatkalla juttelin ravintolavaunussa tuntemattomaksi jääneen teatterilaisen kanssa ja hän totesi, että keskikokoisenkin teatterin katossa on puolen miljoonan edestä valotekniikkaa.

Valokuvataiteen museosta poimin talteen Alec Sothin mietelmän: "Kuka tahansa voi ottaa hienoja kuvia, mutta valokuvataitelijan perimmäinen tehtävä on työstää kuvia ja saada ne värähtelemään keskenään."

Kiasman näyttelyt on ripustettu keskimääräisen suomalaisen katseen korkeudelle. Vierailuni museoon oli kovin pikainen, sillä junalippu oli jo ostettu. Jo toista kertaa näin näyttelyssä lisättyä todellisuutta hyödyntävää taidetta. Se oli esillä Meeri Koutaniemen ja Arman Alizadin Pahan jälkeen -näyttelyssä.