Näytetään tekstit, joissa on tunniste NotebookLM. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste NotebookLM. Näytä kaikki tekstit

4.12.2025

Tallenteita tekoälystä / Videos about AI

Melko abstrakti ja värikäs kuvituskuva parista ihmisestä läppärin äärellä.
Kuvituskuvan loin Firefly-tekoälyllä.
Below in English.
- - -
Suuri osa teistä lukijoista tietää, että avoin jakaminen on minulle tärkeä arvo. Se näkyy myös niin, että jos tilaaja haluaa tallentaa puheenvuoroni tai koulutukseni, sen saa tehdä enkä laskuta siitä erikseen. Riittää, että minä ja osallistujat tiedämme, tallennetaanko ja jos kyllä, jaetaanko tallenne YouTubeen vai esim. organisaation sisäisesti. 

Toki tallentaminen usein vähentää lähi- tai reaaliaikaisten osallistujien määrää ja voi vaikuttaa vuorovaikutukseenkin. Siksi kaikkea ei aina kannata tallentaa, mutta päätös on työn tilaajalla. Jos tilaisuus ei ole kovin vuorovaikutteinen, aina voi tallentaa pelkän alustuksen. Joskus olen tehnyt erikseen tiiviin tallenteen jaettavaksi, jotta livetilanteen vuorovaikutus olisi sujuvampaa.

Toisinaan minulta tilataan laajempia materiaaleja tai pelkkiä tallenteita. Nekin jaan julkisesti, jos se tilaajalle sopii. Viime aikoina tällaisia ovat olleet esimerkiksi Tekoäly ryhmän työskentelyn tukenaSeniorSurf-päivän webinaari: Tekoäly tutuksi, Aktivointia etäopetuksessa ja Digipedagogiikan koulutuspaketti. Pääosa tallenteistani löytyy YouTube-kanavaltani. Ylimpänä ovat uusimmat ja suosituimmat videot. Soittolistoilta löydät mm. webinaaritallenteet, tekoälyn ja monia muita teemoja ja työkaluja. Muista myös opetusalan maksuttomien webinaarien blogisivu!

Tallenteen jakaminen tukee minun molempia työelämän tavoitteitani: opettajien (ja vähän muidenkin) tukemista heidän omassa työssään sekä digin ja osana sitä myös tekoälyn pedagogisesti mielekästä hyödyntämistä. Opettajilla ei ole täyttä päätösvaltaa työhönsä. Vaikka he olisivat varanneet ajan webinaarille, kollegan sairastuminen voi tuoda lisätöitä, mikä estää osallistumisen. Tai sitten vain on yhtäaikaisesti useampi tapahtuma, minne ehdottomasti haluaa tai on pakko osallistua. Kun kyse on jonkin sovelluksen opettelusta, saamani palautteen mukaan tallenteita katsotaan myös vaihe vaiheelta samalla itse rauhassa opetellen. 


Lukiokoulutus kohti metaversumia –hankkeen webinaarisarja


Pidin Tampereen kaupungin Lukiokoulutus kohti metaversumia –hankeelle neljän webinaarin sarjan tekoälystä loka-marraskuussa 2025. Joulukuussa Mika Setälä jatkoi vielä kahdella webinaarilla lukion matematiikan opetukseen liittyen. Tallenteet ja materiaalit on jaettu julkisesti ja löydät ne webinaarisarjan Padletista sekä AOE-sivustolta. (Tiedot tallenteiden linkeistä päivitetty 13.1.2026.)

Webinaarien teemat: 
  1. Copilot Masterclass: tekoälyn pelisäännöt, Copilot ja agentit.
  2. Tekoälyajan oppimistehtävät: AI lähiopetuksessa ja kotitehtävissä. 
  3. Opettajan tukiäly: AI opettajan työn tukena. 
  4. Tekoäly eri sovellusten kaverina: Adobe Express, ThingLink, H5P ja Forms.
  5. Copilotin matematiikkaosaaminen & Copilot koodarina.
  6. Copilot ja omien matematiikka-agenttien tekeminen.

Learning path on AI, AI and Pedagogy and Erasmus+ summer school

I produced four videos on AI for SALTO Digital between September and December 2025. They form a learning path for staff in National Agencies. The videos have been published by SALTO, and I have permission to share them also on Learning path on AI -playlist on YouTube. The titles are listed below; each is about 50 minutes long: 
  1. Introduction to Generative AI. 
  2. Using Copilot and ChatGPT. 
  3. Using AI for teamwork. 
  4. Exploring various AI tools.
You will find the slides and additional materials on my blog page 'In English'. I linked the videos to Google NotebookLM that I introduced in the fouth video. The image below is an infographic summary made by NotebookLM (view all the examples - they are not fact-checked). 

Infografic summary of four AI videos.
Infographic made by Google NotebookLM (Nano Banana) as a summary of my four videos.


On Monday 22nd of December twelve more videos will be published for SALTO Digital. I will also publish them on my AI and Pedagogy playlist in YouTube. They are 9-13 minutes each. Here is a link to slides. The themes are:
  1. What is Generative AI?
  2. Responsible Use of AI
  3. Creating Effective Prompts 
  4. ChatGPT in Everyday Work: Your Smart Assistant
  5. Copilot in Everyday Work: Your Smart Assistant
  6. Tips for Using AI in Information Searching
  7. Learning Tasks and AI 
  8. AI Tools for Teachers
  9. Generating Summaries and Modifying Content
  10. Visualising Ideas with AI
  11. Enhancing Teamwork with AI
  12. AI-Generated Slides, Videos, Music and more 
I have previously shared AI created podcasts and videos based on my blog posts and other materials on digital pedagogy and AI in education. They are created with Google NotebookLM, mainly in English. In April I created a digital version of myself with HeyGen. You can listen to my avatar telling about my AI journey (1:40 min).  Most on my recent videos include captions so you can automatically translate them into almost any language. Have a look at my YouTube Channel.

In June 2026, I will be teaching in AI in Education summer school. It is a ERASMUS+ Summer School organized by Euneos. It will be held in Helsinki Metropolitan Area. Feel free to read more and sign up - or recommend the course to colleagues and friends across Europe.

- - - 

I polished the English language based on the feedback I got from ChatGPT.

Lisätty myöhemmin joulukuussa: infograafi ja lyhytvideoiden otsikot ja tarpeelliset linkit englanninkieliseen osuuteen. 

5.10.2025

Aktivointia etäopetuksessa

Pidin pari päivää sitten Oulun yliopistolle alustuksen teemana Aktivoivat työtavat, motivointi ja ryhmäyttäminen etäopetuksessa. Vuorovaikutteista webinaaria ei haluttu tallentaa, mutta juttelin samat asiat uudestaan vähän tiiviimmin ja tein tallenteen ilman menetelmien tai sovellusten kokeilua. 

Tämä video (48 min) on upotettu alle, samoin diat. Videossa on aikaleimoja, joista voi myös hypätä vaikka diasarjan perusteella itseäsi kiinnostavaan kohtaan. Video löytyy myös YouTubesta Webinaaritallenteita (digipeda) -soittolistaltani, jonne on lokakuussa tulossa pari muutakin tallennetta.

Ohjeet esillä olleisiin sovelluksiin löydät tämän blogin ohjesivulta. Kannattaa muutenkin katsoa, mitä sen listauksesta löytyy. Aina ei tarvita uusia sovelluksia, vaan voi opetella käyttämään nykyisiä entistä monipuolisemmin tai vaikka etsiä niistä uusia tekoälyominaisuuksia. Erilaisia muisti- ja valkotaulusovelluksia on runsaasti. Vaikka Padlet ja Flinga ovat omia suosikkejani, moni työskentely onnistuu hyvin myös organisaation sisäisesti rajatulla Teamsin valkotaululla tai Zoomin valkotaululla. Monet toiminnot onnistuvat myös Microsoftin tai Googlen jaetuilla dokumenteilla. Usein sovellus, mihin opiskelijoiden ei tarvitse kirjautua, toimii etenkin webinaarien aktivoinnissa parhaiten. Kirjautumattomuus säästää aikaa ja tuo lisää vapauksia sovellusten valintaan.

NotebookLM: tekijänoikeudet ja tekoälykoonteja materiaaleistani

TOT-ryhmässä on ollut keskustelua siitä, mitä aineistoja sovellukseen saa viedä ja miten niitä on oikeus jakaa. Suureksi ilokseni Harto Pönkä kirjoitti aiheesta blogiinsa: NotebookLM, tekijänoikeudet tekoälysovelluksissa ja opetus. Suosittelemaan lukemaan Harton kirjoituksen tai vähintään katsomaan siihen liitetyn videon. Tekijänoikeudet eivät ole aivan yksinkertainen asia, varsinkaan tekoälyn ja opetuksen näkökulmasta. Oslon yliopiston ohjeen NotebookLM:lle voi tiivistää näin: Et saa jakaa materiaalia, jonka jakamiseen sinulla ei ole oikeutta. Et myöskään saa jakaa arkaluonteisia tietoja (esim. henkilötiedot) tai laitonta sisältöä. 

Harto muistuttaa myös, että käytettäessä julkista aineistoa, minkä käyttöä tekoälyn kanssa ei ole erikseen kielletty, on tärkeää, että NotebookLM:n tuotos perustuu muuhunkin kuin yhteen tai harvoihin teoksiin, jotka on annettu sille lähdeaineistoksi. Myös lähdemerkinnät on oltava näkyvissä. Tekoälysäädös ei kumoa tekijänoikeutta, vaikka se sitä rapauttaakin. 

Omien aineistojen vieminen sovellukseen on tietenkin sallittua ja sen itse koen hyödyllisimmäksi. Tosin vaikka käytän omia dioja, tekoäly poimii niistä muidenkin sisältöjä lähteitä mainitsematta. Alla olevien koontien osalta lähteet löytyvät jakamastani diasarjasta. Annoin Google NotebookLM:lle aineistoksi videon, diasarjan sekä kolme tiedostoa, joissa oli alkuperäisen koulutusryhmän osallistujien vastaukset (heidän luvalla ja anonyymisti) muutamaan kysymykseen äänestyksinä tai muistitauluun kirjoitettuna. 

Nykyisin audioyhteenvedon eli podcastin voi valita neljästä vaihtoehdosta: Perehdy tarkemmin, Lyhyt yhteenveto, arvostelu tai väittely. Kestoksi voi valita lyhyempi tai oletus ja kielivalintakin on tarjolla. Se on tärkeää tehdä etenkin, jos aineistossa on monenkielistä sisältöä. Lisäksi voi kirjoittaa tarkempia ohjeita kehotteeseen. Tällaisia sisältöjä generoin:
  • Aktivointi ja motivointi (audio, 17;17 min). Valittu "Perehdy tarkemmin: Kahden juontajan eloisa keskustelu, jossa käsitellään lähteiden aiheita". Suhteellisen hyvä, mutta osaa asioista en painottaisi tai yksinkertaistaisi ihan samalla tavoin.
  • Etäopetuksen aktivointi (audio, 6.06 min). Valittu "Arvostelu: Asiantuntija-arvio lähteistäsi, joka sisältää rakentavaa palautetta materiaalin parantamiseksi." Tämän kuunteleminen oli kamalaa, meinasin jättää jakamatta, kun hävetti. En vielä kuunnellut loppuun asti. Tämä ominaisuus tulee ehdottomasti omaan käyttöön jatkossa. Kritiikki oli pitkälti aiheellista. Asiaa minulla tahtoo aina olla liikaa ja punaista lankaa voisi aina selkiyttää. Eriytän liikaa ylöspäin olettaen sovellusten olevan tutumpia kuin ovat. Keskittyminen kolmeen sovellukseen toimisi kai usein paremmin sen sijaan, että esittelen nopeasti kuusi vaihtoehtoa.
  • Opiskelijoiden aktivointi etäopetuksessa (video 6:34 min). Tällä kertaa piti tehdä kaksi videota, että sain riittävän hyvän. Ensimmäisessä versiossa oli usea harmillinen yksinkertaistus tai väärinymmärrys. Tämän sisällöstä tekee mieli tarkentaa, että verkkokurssin jälkien anonyymius liittyy itsenäisesti opiskeltaviin kursseihin. Siitä puhun lisää omalla videollani. Tällä tekoälyvideolla on melko suoria lainauksia ilman lähdettä. Lähteet näet alla olevasta diasarjasta. 
  • Voit myös tutustua koko muistikirjaan. Käytin kaikki muut tarjolla olevat vaihtoehdot, mutta tällä kertaa en tehnyt raportteja (esim. blogipostaus, koemateriaalit, käsikirja).
    • Vasemmalla näet muistikirjaan syöttämäni aineistot. Keskimmäisessä sarakkeessa on chat, minkä kanssa voit keskustella aineistojen kanssa. Muut sisällöt löydät oikeasta reunasta.
    • Miellekartta "Aktiivinen etäopetus", jonka tein videosta ja materiaalista, ilman osallistujien kommentteja tai äänestyksiä. 
    • Kysely "Ohjaus: tietovisa" tarjoaa monivalintoja selityksineen ja mahdollisuuden kysyä teemoista lisäkysymyksiä.
    • Opettelukorteille valitsin vaihtoehdoksi "vaikea". Ne löytyvät nimellä "Verkko-opetus, muistikortit".

Aiempia bloggauksia ja ohjeita mainittuihin sovelluksiin


6.8.2025

NotebookLM: uusia ominaisuuksia

Moderni vaalea monitoimirakennus aurinkoisessa elokuisessa säässä.
Wintterissä toimii päiväkoti, yhtenäiskoulu, lukio,
kansalaisopisto ja musiikkiopisto. Lisäksi tarjolla on
monipuolisesti tiloja mm. urheiluun ja vapaa-ajanviettoon. 
Olin eilen Uudenkaupungin opettajien vesossa upeassa uudessa Wintterin monitoimijatalossa kouluttamassa tekoälyä. Tästä kirjoituksesta löydät diat ja niistä Google NotebookLM:llä tehdyn videon ja muutkin yhteenvedot. 

Esittelin sovellusta joulukuisessa ja keväällä täydennetyssä bloggauksessa NotebookLM luo podcasteja omista materiaaleista. Kesän aikana on jälleen tehty uudistuksia, merkittävimpänä videoiden luominen. Tarjolla on myös valmiita muistikirjoja sekä mahdollisuus jakaa muistikirja julkisella linkillä, jolloin katsojalta ei edellytetä kirjautumista.  

Osa NotebookLM:n toiminnoista löytyy myös Google Geministä ja audioyhteenveto- eli podcast-toiminto on kopioitu Microsoftin Copilotiin, jos se kuuluu lisenssiisi ja pääkäyttäjä on ottanut sen käyttöön. Tässä keskityn uudistuksiin selaimella suoraan NotebookLM-sivun kautta käytettynä.

Kirjauduttuasi näet valmiita muistikirjoja ja mahdollisuuden lisätä omia. Muistikirjan näkymä on kolmiosainen, kuten kuva alla näyttää: lähteet ovat vasemmalla ja keskellä on tiivis kuvaus ja mahdollisuus keskustella aineiston kanssa. Oikealta voi luoda ja katsoa audioyhteenvetoja, videoita, miellekartan ja neljä erilaista raporttia: tietopaketti, opiskeluopas, UKK ja aikajana. Näitä voi luoda muistikirjan kaikista tai vain valitsemistaan aineistoista. Google tarjoaa ohjeet suomeksi.

NotebookLM:ää esittelevä ruudunkaappauskuva. Esitelty myös tekstissä.



Video on sovelluksen uusin ominaisuus. Tein niitä kaksi ja toinen on upotettu alle. Videot ovat diasarjoja, joissa on selostus taustalla. Aineistona käytin koulutuksen diasarjaa PDF-muodossa sekä tekstimuotoisena tuotua listausta aloituksen sanapilven sanoista eli opettajien metaforista tekoälyyn liittyen. Voit täydentää listausta ja äänestää suosikkejasi. Tekoäly on kuin... Kerron lisää sanapilvistä ja muista verkon sovelluksista ohjeiden blogisivulla.

Videosta tuli minusta varsin hieno. 90 min tiivistettynä vajaaseen kymmenesosaan. En antanut tekoälylle erityistä ohjeistusta videon teemoihin tai näkökulmiin. Tykkäsin erityisesti siitä, miten videolla lähdettiin kuljettamaan tarinaa osallistujien ideoimista metaforista. Olisin voinut itsekin pysähtyä niihin pidemmäksi ajaksi! Huomasin vain yhden virheen: 25 sek kohdalla minuun viitataan tutkijaryhmänä. NotebookLM:ssä voi valita haluamansa kielen, mutta videoita ei vielä saa suomeksi puhuttuna. Videolla on YouTuben automaattinen tekstitys, joten voit helposti kääntää tekstitykset haluamallesi kielelle. Jälkikäteen lisätty kommentti: 2-3 viikkoa myöhemmin tarjolle tulivat myös suomenkieliset videot.

Tein myös muita yhteenvetoja, joita en ole tarkistanut. Aikajanan jätin tekemättä, kun ei se tähän aineistoon tuntunut järkevältä. Jaoin muistikirjan julkisesti, joten voit chattailla aineiston kanssa tai katsoa erilaisia yhteenvetoja. Myös jaetussa muistikirjassa on yllä esitellyt kolme välilehteä.

Edellä esittelin maksutonta lisenssiä. Maksullisilla lisensseillä on tarjolla lisäominaisuuksia, kuten yhteenvetojen tyylin ja pituuden määrittely. Voit jakaa koko muistikirjan sijaan esimerkiksi vain chatin. Lisäksi saat analytiikkaa muistikirjan käytöstä.

Kommentti 6.10.2025. Lokakuisesta bloggauksesta löytyy lisää esimerkkejä uusista ominaisuuksista ja linkki Harto Pönkän ansiokkaaseen blogipostaukseen: NotebookLM, tekijänoikeudet tekoälysovelluksissa ja opetus.

PS. Tekoälyn linkkivinkeistä löytyvät ylimmältä rivillä mm. koulutuksessa mainitut Faktabaarin oppaat. Padlet-koonnista löydät muutkin diaesityksen keskeiset linkit ja runsaasti hyviä sovelluksia. Syksyn avoimia tekoälykoulutuksiani löydät Tervetuloa-sivulta.



19.12.2024

NotebookLM luo podcasteja omista materiaaleista

NotebookLM-logo ja teksti: Miten luot  podcasteja tekoälyn avulla? Miten hyödynnät niitä opetuksessa? Kuuntele kahdeksan esimerkkiä ja lue NotebookLM:n seuraavista askeleista!
Voi Luoja! Mitä ihmettä oletkaan antanut meidän ihmisten keksiä? Tekoäly yllättää jatkuvasti. Googlen NotebookLM on ollut minulle tämän syksyn järisyttävin tekoälykokemus. Ja samalla en voi kuin rukoilla, että me ihmiset käyttäisimme hurjalla vauhdilla kehittyvää tekoälyä hyvään, emme toistemme ja tämän pallon tuhoamiseen.

Löysin sovelluksen jo syyskuussa, kun audioyhteenveto- eli podcast-toiminto julkaistiin. Syksyn aikana experimental-vaihe on jätetty taakse. Lokakuusta alkaen on voinut ohjeistaa millaisia audioyhteenvetoja haluaa sovelluksen tekevän. Nyt sovellus on tullut saataville Google Workspace -ympäristöönkin. Myös ensimmäisten Plus-lisenssien hinnat on julkaistu. Alla kerron tulevistakin uudistuksista ja olen jälkikäteen päivittänyt tietoa uusia ominaisuuksista.

Huhtikuussa 2025 audioyhteenveto-toiminto on tullut tarjolle myös osana Google Gemini -sovellusta ja nyt näitä podcasteja voi luoda myös suomeksi.  

Näin se toimii

Tein ensimmäisen kokeilun syöttämällä aineistoksi tiedoston, missä oli blogipostaukseni noin vuoden ajalta. Noin minuutissa sain 63 sivusta suomenkielisestä tekstistä englanninkielisen energisen audioyhteenvedon (10 min). Tällaisen yhteenvedon olen nyt tehnyt mm. viidestä edellisestä blogijulkaisusta. 

Sovelluksen ikäraja on 18 vuotta, kuten suuressa osassa tekoälysovelluksia. Kirjauduttuasi voit luoda tällä hetkellä maksutta sata muistikirjaa ja niistä jokaiseen saat lähteeksi 50 dokumenttia. Niistä jokainen voi sisältää 500 000 sanaa ja tiedostoiksi käy esim. PDF, tekstitetty julkinen YouTube-video, teksti tai linkki tekstiin, MP3, WAV, Google Docs ja Slides. Sovellus kehottaa välttämään lähteitä, joihin sinulla ei ole oikeuksia. Se myös kertoo, ettei se käytä lataamiasi lähteitä tai luomaasi sisältöä mallin kouluttamiseen.

Seuraavaksi tekoäly tekee lähteistäsi tiivistykset. Voit myös lisätä omia muistiinpanoja ja halutessasi lisätä ne lähteiksi. Tämän jälkeen voit chattailla muistikirjan kanssa lähteidesi pohjalta. Se onnistuu myös suomeksi. Anne Rongas totesi Opeblogin historiasta tekoälyllä poimittua -kirjoituksessaan ja syötettyään NotebookLM:lle koko bloginsa sisällön, että "voin nyt jutella oman blogini kanssa ja tarkistaa, olenko edelleen itseni kanssa samaa mieltä". Kyllä minä Annen tutun ajatusmaailman myös hänen jakamastaan podcastista tunnistin.

Muistikirjoista voi luoda podcastien ohella myös UKK-koonnin, sisällysluettelon, aikajanan, koepaketin ja tietopaketin. Jonkin verran näitäkin testailin, mutta innostuin eniten podcasteista, jotka yleensä onnistuvat varsin hyvin. Kahdesti olen pyytänyt uutta podcastia: toisella kertaa en ollut tyytyväinen sisällön painotuksiin, toisella kertaa podcastista tuli liian pitkä. Podcastit luodaan muistikirjan lähteiden pohjalta, toistaiseksi vain englanniksi. Niitä voi luoda maksutta päivittäin kolme ja keskusteluita 50. Voit lukea lisää Googlen englanninkielisistä ohjeista.

Uudistuksia tulossa

Joulukuun puolivälissä 2024 tiedotettiin, että käyttöliittymän ulkoasu on uudistumassa, joten yksityiskohtaisia ohjeita ei nyt kannata jakaa. Näkymä tullaan järjestämään kolmeen osaan: lähteisiin, keskusteluun ja studioon, jossa voit luoda uusia sisältöjä muistikirjan aineistoista. Uutena on tulossa myös mahdollisuus liittyä podcasteihin keskustelijaksi. Tai muuten vain jutella ääneen aineiston kanssa tekoälytutorin tavoin.

Plus-lisenssi tuo paremman tietoturvan ja -suojan sekä enemmän muistikirjoja ja tilaa lähteiden lataamiseen. Sen avulla voit jakaa muistikirjoja tai ainoastaan niiden keskustelumahdollisuuden. Voit myös määritellä keskustelijan tyylin ja vastausten pituuden. Saat myös analytiikkaa muistikirjan käytöstä.


Miellekartat - uutta keväällä 2025 (kappale ja kuva lisätty 1.4.2025)

Edellä kuvattu uudistus käyttöliittymään on tehty ja podcasteihin voi jo liittyä keskustelijaksi. Uusinta ovat nyt miellekartat, joita voi tehdä omista materiaaleista. Äänitin eilen Johdanto tekoälyyn -videon (17 min) Terveystiedon kevätseminaarin ennakkomateriaaliksi. Koska video on tekstitetty, voin käsitellä sitä tekoälysovelluksilla. Kuvassa on videolinkistä luotu miellekartta. Siinä on kaksitoista alakohtaa, joista jokaisen voin sovelluksessa klikata auki tutustukseen siihen tarkemmin. Aika vaikuttavaa! Lisään vinkin myös ajatuskartta-bloggaukseeni.

Miellekartta, jossa otsikko jakautuu 12 osaan ja niistä avautuu jokaisesta lisää alakohtia.













Omia kokemuksia ja ideoita

Onhan tämä pari vuotta tekoälyn parissa yllättänyt monesti. Olihan se hurjaa kuunnella ensimmäisiä podcasteja. Alkuun vain hämmästelin ja kokemuksen myötä löysin jo muutamia erilaisia käyttötapoja. 

  • Toisten reflektiot ja tulkinnat laajentavat omaakin ymmärrystä: Kun oppija reflektoi oppimaansa esimerkiksi webinaarin päätteeksi, ohjaustuokiossa tai oppimispäiväkirjassa, toimii se samalla palautteena opettajalle. Se auttaa oppijoiden tuntemisessa ja sitten opintojakson sisältöjen paremmassa kohdistamisessa kohderyhmälle. Kun tekoäly käsittelee sinun tuottamaa aineistoa, sekin löytää parhaimmillaan jonkun uuden tulkinnan tai näkökulman tai yhdistelee asioita jotenkin uudella tavalla. Näin toisen henkilön tai tekoälyn tulkinta voi parhaimmillaan laajentaa omaakin ymmärrystä.
  • Minulla on Tampereen yliopistolla käynnissä kirjastoalan täydennyskoulutus. Kaikki webinaarit ovat iltaisin klo 18-20. Tulin kerran pitäneeksi yhden varsin teoreettisen ja aivan liikaa yksinpuhelua sisältäneen luennon ryhmän fasilitoinnista. Kaikki oma tekeminen jäi odottamaan seuraavaan webinaariin, missä harjoittelimme aiheeseen liittyviä työkaluja. Niinpä keksin, että teen sisällöistä audioyhteenvedon. Kätevintä olisi ollut tehdä se tallenteen tekstityksestä, mutta kun en ollut kysynyt tähän osallistujien lupaa, tein yhteenvedon PDF:nä jaetusta fasilitoinnin diasarjasta. Voit kuunnella yhteenvedon tästä (13 min). Tämä on yksi tapa opettajalle tarjota tiivistyksiä tai miksei johdantoakin opiskeltavasta asiasta.
  • Syötin muistikirjaan blogini sisällöt reilun vuoden ajalta ja kysyin ehdotuksia ITK-konferenssiin tarjottaviksi esityksiksi. Ehdotukset olivat hyvin samankaltaisia, mitä itsekin olin ajatellut.
  • Olen pitänyt tänä syksynä kolme koulutusta englanniksi. Blogissani on kyllä englanninkielinen sivu, mutta on ollut kiva mainita myös, että uusimmat blogijulkaisut löytyvät englanninkielisinä podcasteina. Toki blogitekstien kääntämiseenkin on lukuisia sovelluksia, mutta kaikki eivät niitä tunne. Oletko huomannut, että Google Lens löytyy Chrome-selaimesta, kun klikkaa osoiteriviä? Se osaa mm. kääntää tai lukea tekstiä, myös kuvista. 
  • Pian tulossa oleva uudistus, mikä mahdollistaa käyttäjien osallistumiseen keskusteluihin vie sovelluksen opetuskäytön aivan uudelle tasolle. Plus-sovelluksella opettaja voi ladata esimerkiksi kurssin kaikki materiaalit yhteen muistikirjaan ja antaa sitten oppijoiden keskustella aineistojen kanssa. 
  • Ihan kaikki ei ole onnistut. Latasin sovellukseen koko blogini sisällön (410 kirjoitusta ja 15 sivua) ja pyysin podcastia digipedagogiikan trendeistä. En saanut hyvää podcastia enkä ollut tyytyväinen aikajanaankaan. Mainittakoon silti, että kun aiemmin olen todennut, ettei tekoäly osaa jotain, myöhemmin olen ymmärtänyt sen johtuneeen omasta taidostani luoda kehotteita. Tällaisen ohjeen annoin: "Luo syväluotaava keskustelu Matleenan blogin julkaisuista vuosien varrella. Nosta esiin digipedagogiikan trendejä, joita ovat olleet mm. mobiilioppiminen, avoin jakaminen, oppijoiden aktivointi ja osallistaminen, mihin paneuduttiin etenkin pandemian aikana, sekä viime vuosina generatiivinen tekoäly. Reilun 10 vuoden aikana on tullut tarjolle runsaasti hyviä verkon sovelluksia niin oppijoiden kun oppijoiden käyttöönkin. Blogeista ja wikeistä siirryttiin sosiaaliseen mediaa ja sitten erilaisiin verkkosisältöjen luomisen sovelluksiin, kuten ThingLink, H5P-työkalut ja Adobe Express." 

Löydät NotebookLM:n tekemät podcastini YouTube-soittolistalta AI-generated podcasts of Matleena Laakso's materials. Ne voi hyvin ottaa mukaan päiväkävelylle, sillä muuta katsottavaa videoissa ei ole kuin alussa muutama lause taustatiedoksi suomeksi ja englanniksi. Videoiden kuvauksista löydät mm. podcastien teemoihin liittyvät linkit. Videot on tekstitetty englanniksi eli voit valita konekäännöksen eri kielille. Videoiden tekstityksen laatu vaihtelee. Osa on tehty YouTuben työkaluilla, osa paremmalla TurboScribellä (lue lisää aiemmasta bloggauksesta). Kaikkia olen ainakin pikaisesti korjannut lähinnä erisnimien osalta, mutta yhdenkään tekstitystä tai käännöstä ei ole huolellisesti tekoälyn jäljiltä korjannut.  



Kuva on tehty Adobe Expressillä.
Näiden kokemusten myötä kiitän kaikkia teitä lukijoita kuluneesta vuodesta sekä runsaasta ja lämmittävästä palautteesta, jota olen teiltä pitkin vuotta saanut. Toivotan onnellista joulun aikaa ja jatketaan ensi vuonna! 

Tammikuussa teen perinteisen koonnin kuluneesta työvuodestani. Lisäksi kokoan 12. kertaa yhteen suomalaisten matkakertomukset Lontoon BETT-opetusteknologiamessuilta 22.-24.1. (ks. BETT 2024), minne osallistun jo yhdeksättä kertaa. 

Suunnitelmissa on myös koota alkuvuodesta yhteen muutoksia verkon eri sovelluksissa.

28.11.2024

Napkin visualisoi tekstisi

You can listen to this blog post as an AI-generated podcast: Napkin app turns your text into visuals (9 min). The podcast was created using Google NotebookLM AI. It has used the text and video below as a source material.

Muokattu viimeksi 26.2.2026 sovelluksen pienten muutosten vuoksi. 

Tämän syksyn suurimmat WAU-elämykset tekoäly on tarjonnut minulle Napkin ja NotebookLM-sovellusten myötä. Notebookilla olen jo tehnyt monta podcastia omista materiaaleista. Löydät ne AI-podcasts from Matleena Laakso's materials -soittolistalta. (Lue myös NotebookLM:n uudistuksista).

Napkin-sovelluksen löysin marraskuun alussa Suomen eOppimiskeskus ry:n virtuaalisilta aamukahveilta, missä Lauri Ylä-Jussila löytöään esitteli. Siitä asti olen tästä kokemusta kerännyt, tätä monissa tekoälykoulutuksissa esitellyt ja yrittänyt löytää aikaa tähän blogikirjoitukseen. Edellistä bloggausta kirjoittaessani en tätä vielä tuntenut, vaikka sen teemana oli Oppimisprosessin visualisointi.

Napkin oli alun beta-vaiheessa kaikille maksuton. Suosittelin tuolloin ottamaan Professional Plan -lisenssin, niin sai kaikki herkut käyttöön. Nyt kun beta on takana ja tarjolla on erilaisia lisenssejä, maksuttoman lisenssin ominaisuudet ovat hieman vähentyneet, mutta se on edelleen erittäin käyttökelpoinen. Käyttöehtojen mukaan saat julkaista ja käyttää luomaasi sisältöä, myös kaupallisesti. Jos et maksa palvelusta, tulee kertoa, että kuva on tehty Napkinillä ja kuvissa näkyykin pieni vesileima.

Beta-vaiheen päätyttyä kirjautumisvaihtoehtoja lisättiin. Sovellus ei vieläkään toimi mobiililaitteilla, mutta niillä voi toki katsoa visualisointeja. Nyt valittua visualisoitua mallia voi vaihtaa myös jälkikäteen, kuvasuhteenkin voi valita ja tarjolla on myös maksullisia lisenssejä. Maksutta saat 500 AI-krediittiä/viikko. Yhden sanan generointi vie yhden krediitin. Saat ladattua kuvia itsellesi rajattomasti PNG- ja PDF-muodossa. Ehkä on paikallaan muistuttaa, että mitään salaista tai henkilötietoja ei näihin verkon maksuttomiin pilvipalveluihin ole syytä viedä. Käyttöehdot voivat vielä muuttua ja organisaatiolisenssin myötä tullee tietoturvaankin lisää suojaa.

Sovelluksella voi visualisoida tekstiä kolmella tavalla: generoimalla tekstiä tekoälyllä, lataamalla oman tiedoston tai valitsemalla tyhjän tiedoston, johon kirjoittaa tai kopioi omaa tekstiä, jonka sitten visualisoi. Olen itse innostunut etenkin oman tekstin visualisoinnista. Kun olen jo jonkun asian miettinyt ja tiivistänyt listaukseksi, Napkin aika kivasti sen visualisoi. Näin saa hyvän pohjan, joka on toki aina vaatinut myös omaa muokkaamista etenkin tekstin osalta. Olen käyttänyt tätä toistaiseksi lähinnä runsaasti tekstiä sisältävien diojen visualisointiin. Luodut sisällöt saa talteen sekä tekstiä että kuvia sisältävinä tiedostoina tai tallentamalla vain yksittäiset kuvat. Myös linkillä jakaminen onnistuu muille katsottavaksi, kommentoitavaksi tai muokattavaksi. 

Jo tällainen käyttö on hyödyllistä, mutta erityisesti minua kiehtoo tässä ja NotebookLM:n podcasteissa se, miten tekoäly muokkaa ja tulkitsee minun omia tekstejä tai muita materiaaleja. Parhaimmillaan tekoälyn tulkinnat ovat auttaneet minua oivaltamaan jonkun uuden näkökulman esillä olleeseen teemaan. 

Alla näytän Napkinin toimintaa videolla (7:55 min, tekstitetty). Videon alla on kolme sovelluksella tehtyä kuvaa tekoälyyn liittyen. Napkin ei tarjoa tekstivasteita, vaan ne pitäisi tehdä itse tai käyttää siihen toista tekoälysovellusta. Näissä kuvissa on melko paljon tekstiä, noin 10 elementtiä jokaisessa, joten ihan kerralla niitä ei saa kopioitua. Nyt jätän tekstivasteet poikkeuksellisesti tekemättä, mutta pyynnöstä voin ne myöhemmin lisätä. Huhtikuussa 2025 ChatGPT oli jo taitava luomaan tekstivasteita tällaisista kuvista. Myös Chrome-selaimen Google Lens varsin taitavasti poimii ja tarvittessa myös kääntää tekstit kuvista.

     




19.9.2024

Kolme tekoälysovellusta: Mizou, TurboScribe ja Vidnoz

Kuvitus kolmesta tyylitellystä hahmosta, jotka on merkitty nimillä Mizou, TurboScribe ja Vidnoz. Hahmot ovat kahden henkilön yläpuolella, jotka työskentelevät työpöydän ääressä kannettavan tietokoneen kanssa, ja joita ympäröi elävä ulkoilmatausta, jossa on merkittäviä maamerkkejä.
Kuva on luotu tekoälyllä
(ML / Copilot, DALL·E 3).
Kuuntele blogijulkaisun sisältö Google NotebookLM -tekoälysovelluksen koostamana podcastina. Se on englanninkielinen, mutta voit valita suomenkielisen tekstityksen. Kerron sovelluksesta tulevassa blogijulkaisussa. (Lisätty 2.10.24)
- - - - -

Tässä bloggauksessa esittelen kolme tekoälysovellusta. Mizou on tehty opettajille, jotta he voivat luoda helposti chatbotteja oppijoilleen. TurboScribe on erinomainen videoiden tekstittäjä, mutta voi sillä muutakin tehdä. Vidnozin avulla voi luoda videoita itsensä kloonaten tai avatarten avulla.

Kaksi ensin mainittua löysin valmistellessani eilistä webinaaria LUKKI-hankkeelle. Joe Dale esitteli sovellukset British Councilin webinaarissa: How can AI enhance personalised English learning? (57 min). Dalen ylläpitämästä Language Teaching with AI -Facebook-ryhmästä löytyy runsaasti muitakin tallenteita ja usein myös tekstipohjainen tiivistelmä niiden keskeisestä annista.

Kokosin tämän viestin loppuun eilisen lukion kieltenopetuksen LUKKI-hankkeen webinaarin linkit. Esitysdiat näet tästä: Tekoäly tukiälynä kieltenopetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Lisää vinkkejä löydät kieltenopetuksen Padlet-muistitaulusta ja tekoälyn opetuskäytön linkkivinkkien Padletista


Mizou

Mizou on tarkoitettu opettajille chatbottien tekemiseen. Teistä ihan jokainen osaa niitä tämän avulla tehdä. Sinun tarvitsee kertoa vain oppimistavoitteet ja luokka-aste. Tekoäly hoitaa halutessasi kaiken muun. 

Tässä pari luomaani chatbottia. Tein nämä kieltenopettajien demoksi, mutta suomenkieltäkin voisi käyttää. Maksuton lisenssi sallii yhden opettajan chatboteille 50 päivittäistä keskustelua. Jos ne on jo käytetty, kokeile huomenna uudestaan tai kokeile sovelluksen verkkosivujen lukuisia esimerkkejä. Chatbottien käyttäjän ei tarvitse kirjautua. 



TurboScribe


TurboScribe on erinomainen sovellus videoiden tekstittämiseen. Lisäksi se auttaa luomaan kehotteita videon sisältöjen käsittelyyn. Tekstittämiseen se käyttää OpenAI:n avoimen lähdekoodin Whisper-työkalua. Sen opin useista some-kommenteista, joita viime päivinä tästä videosta sain. GitHub on listannut muitakin Whisperiä käyttäviä sovelluksia, mutta listaus ei ole täydellinen. 

Nyt alkaa automaattinen tekstitys olla sillä tasolla, että ei ole syytä olla tekstittämättä ainakaan julkisesti jaettuja eli suurelle kohderyhmälle suunnattuja videoita. Automaattinen tekstitys tekee kokemukseni mukaan virheitä lähinnä lyhenteiden ja erikoisempien nimien kohdalla. Myös verkko-osoitteet on syytä tarkistaa, jos niitä kertoo ääneen.

Tätä testaillessani huomasin, että YouTube tekstittää jo suomenkieliset videot automaattisesti. Tosin teksti tulee yhdessä pötkössä, ilman välimerkkejä, joten vielä on tarvetta näille erillisille tekstityssovelluksille. Myös YouTuben oma työkalu teksityksen korjaukseen on kätevä käyttää. Jos sinulla on toive jonkun tietyn vanhemman YouTube-videoni tekstittämisestä, niin laita viestiä. Automaattitekstitys ei koske aiemmin julkaistuja videoita.


 


Vidnoz

Vidnozia innostuin kokeilemaan Esa Riutan ohjevideon perusteella: Näin teet suomenkielisiä avatar-videoita ilmaiseksi! (Vidnoz). Sen avulla voi luoda videoita sovelluksen avatar-hahmojen avulla tai käyttää itseään mallina. Tein sovelluksella pienen kokeilun, missä esittelin syksyn koulutuksia. Ajankohtaisen listauksen niistä löydät Tervetuloa-sivulta.



Lukion kieltenopetuksen LUKKI-hankkeen webinaarin linkkejä


Muuta luettavaa tai katsottavaa