Kuva: Georg Langbehn, Pixabay |
BETT-opetusteknologiamessut järjestettiin Lontoossa maaliskuussa 2022 ja seuraavan kerran ne ovat 29.-31.3.2023. Poikkeuksena aiempiin vuosiin sisäänpääsy (£25) on maksuton vain ennakkoilmoittautuneille (dl 3.3.2023)
Alta löydät vuosittaisen tapahtuman keskeisiä some-kanavia ja vähitellen koostuvan koonnin suomalaisten julkisesti jaetuista matkaraporteista.
Lontoon BETT-messujen aikaan kannattaa olla vähintäänkin somessa kuulolla ja tänä vuonna osallistun itsekin vain etänä. Osallistujia odotetaan pandemian ja mahdollisesti Ukrainankin tilanteen vuoksi normaalia vähemmän, mutta silti paikalle saapuu yli 20 000 kävijää 50 maasta. Puhujia on yli 300 ja palveluiden tarjoajia yli 400.
BETT-messuihin kuuluu laaja näyttelyalue, monenlaisia esityksiä ja palkittavien sovellusten esittelyitä. Monilla isoilla ständeillä pyörii tauotta koulutuksia messuvieraille. Tapahtumaan kuuluu myös paljon oheistapahtumia, kuten kouluvierailuita ja kutsuvierasseminaareja. Myös moni suomalainen ja Suomessa toimiva yritys järjestää BETT-viikolla omia tapahtumia Lontoossa. Näistä pysyt parhaiten ajan tasalla liittymällä Suomalaiset BETT-messuilla Facebook-ryhmään - ja tietysti kyseisten yritysten asiakasviestinnän avulla.
Tapahtuman YouTubessa (ks. BETT 2020-soittolista) on perinteisesti jaettu kunkin päivän tunnelmia ja haastatteluita. Osa ständeistä lähettänee aiempien vuosien tapaan päivittäistä livestriimiä messualueeltaan, mutta en tiedä, että näitä löytyisi mistään kootusti. Lisäksi BETTin verkkosivulta löytyy runsaasti taustamateriaalia kuten artikkeleita. BETT tukee myös The Edtech Podcast-sarjaa.
Some, Bett app ja edellisvuosien matkaraportit
- Suomalaiset BETT-messuilla -Facebook-ryhmä: käytännön vinkkejä, kutsuja tapahtumiin, seuraa, kimppakyytejä, opitun jakamista illanvietoissa jne.
- #BETT2022-hashtag Twitterissä ja muuallakin somessa. Järjestäjä Twiterissä: @Bett_show.
- #finnbett-hashtag suomenkieliseen keskusteluun.
- Bett Show -YouTube-kanavalla soittolistoja mm. BETT2022 ja BETT-webinars.
- Bett app -mobiilisovellus: AppStore ja Google Play. Omaa ohjelmaa kannattaa suunnitella etukäteen ja mahduttaa sinne myös suurimman lavan The Arenan puheenvuoroja.
- Edellisten vuosien matkaraportit; 2012 ja 2014 sekä 2015 ja 2016 ja 2017 ja 2018 ja 2019 ja 2020. Koronan vuoksi tapahtuma järjestettiin 2021 vain etänä nimellä #BettFest.
Matkakertomukset, sometarinat ja videot messuilta ja sen oheistapahtumista
Listaus päivittyy noin 2 kk ajan. Poimin tähän linkit em. Facebook-ryhmästä ja Twitteristä tunnuksilla #finnbett ja etsin lisää hakukoneiden avulla. Kiitos, jos linkität tämän koonnin omaan matkaraporttiisi!
- 3AMK: 3AMK-liittouman maaliskuun kuulumiset
- Cloudpoint Oy
- Cloudpoint BETT Experience 2022 - tunnelmia BETT-messuilta (video 6:43 min)
- Cloudpoint BETT Experience - laitevalmistajien terveiset BETT-messuilta (video 7:50 min)
- Cloudpoint BETT Experience -tapahtuma 25.3. Helsingissä
- Eskelinen-Fingerroos Miia: Tänään tehdään huomisen oppimista: Wilman terveiset BETT-messuilta
- FCLab.fi-hanke / TT: BETT 2022 – FCLAB.FI -TOIMIJOITA LONTOOSSA – uuden tiedon hankintaa, jakamista ja verkostoitumista
- Haveri Jukka, Tampereen Tekno-kanava: yli 10 videota messuilta
- Hostikka Sara: 3AMK-liittouman maaliskuun kuulumiset
- Mononen Asko: Lessons learned from BETT2022 (LinkedIn-postaus)
- Sipilä Keijo ja Olkkonen Jussi: Kokemuksia ja näkemyksiä BETT-konferenssista (video 16:16 min). ITK-webinaaritallenne.
- Viikin normaalikoulu: Keskiössä oppijoiden tasa-arvo — terveisiä Bett-messuilta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostien suuren määrän vuoksi käytössä on kommenttien ennakkohyväksyntä.