Onnenhetkiä - livenä ja lähinä pitkästä aikaa

Vuonna 2019 minulla oli 77 matkapäivää ja sitten tuli korona. Sen jälkeen kouluttaminen on ollut kotona koneen äärellä istumista, puhumista, kuuntelemista ja näyttämistä. Viime vuonna koulutin lähinä kolme kertaa. Tänä keväänä toistaiseksi kahdesti, kun yksi koulutus siirrettiin verkkoon vahvan korona-altistukseni vuoksi. En tiedä sairastinko taudin, sillä lievät oireet eivät näyttäneet plussaa kotitestissä.

Täydennyskouluttajan koronakevät viikko viikolta -kirjoitukseni (2020) kuvaa tunnelmia koronan ensi kuukausilta. Lisää kokemuksistani voi lukea vuosittaisista koonneista (ks. esim. Työvuosi 2021). Tässä bloggauksessa jatkan päiväkirjamaisesti kirjoittamista etäajan katkaisseista työmatkoista ja lähikoulutuksista. 

Matkustamisen riemua

Tein tällä viikolla vuoden ensimmäisen työmatkan ja olin kaksi päivää pääkaupunkiseudulla. En muista kulkeneeni yli kahteen vuoteen bussissa ja junassakin olen ollut vain kerran. Tampereen ratikka on vienyt ennen niin hyvät kulkuyhteydet kotoa rautatieasemalle, joten otin kokeeksi käyttöön kaupunkifillarin. Ne yhdessä sähköpotkulautojen ja Tampereen suurten rakennushankkeiden kanssa ovat merkittävästi muuttaneet kaupunkikuvaa, johon lähiviikkoina tuovat oman värinsä myös perjantaina alkaneet jääkiekon MM-kisat.

Kun pääsin Helsingin päärautatieasemalle, melkein itkin ilosta. Nuoruusvuosien interrailit palasivat mieleen: miten riemullista olikaan aloittaa seikkailu tylsän laivamatkan ja Ruotsin läpi kulkemisen jälkeen Hampurin rautatieasemalta - koko Eurooppa oli avoinna! 

Helsingissä olin ajoissa, joten ehdin nauttia kävelyretkestä ja lounaasta Hakaniemen hallissa. Samalla tuli testattua Google Lensiä rakennusten tunnistamisessa (ks. video Googlen AR-sovelluksista, 5:15 min). Muutama valokuva tuli otettua, mutta muuten nautin oikeasta, todellisesta, fyysisestä elämästä virtuaalisen sijaan. Ei yhtään huvittanut käyttää aikaa kuvien jakamiseen someen - oli niin nautinnollista elää "oikeaa" elämää. 

Kaupunkipyörä toimii hyvin yhdensuuntaisilla matkoilla ja kun ei uskalla jättää omaa pyörää keskustaan työmatkan ajaksi. Keskimmäisessä kuvassa näkyy uusia Tampereen kannen areenan taloja ja oikealla Helsingin päärautatieasema.

 

Kansalliskirjastossa olin käynyt vain kerran aiemmin kirjoittaessani aikuiskasvatuksen gradua partioliikkeen johtajakoulutuksen historiasta. Nyt suuntasin sinne ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen, sillä siskoni aloitti siellä hiljattain työt. Jos et siellä ole koskaan käynyt, kannattaa ehdottomasti poiketa, niin kauniita rakennuksia on harvassa! Kansalliskirjasto on Helsingin tuomiokirkon vieressä, Senaatintorin nurkassa (ks. sijainti kartalla). Kirjastot ovat myös reissutyöläisen mainioita työpaikkoja. hetken ehdin läppäriä näpytellä myös Tikkurilan kirjastossa, 

 

Kuvassa on Kansalliskirjaston kupolisali. 

Etätöissä saan kyllä ruokaa, kun itse teen - ja onhan sitä tullut korona-aikaan Foodorastakin tilattua, mutta olihan se mukavaa käydä kahvilassa ja ravintolassa. Paluumatkalla junan lohikeittokin maistui taivaalliselle ja seurana oli rautatieaseman kauppiailta saatu päivän Hesari. Päivän suurimman uutisen kuulin YleAreenan uutisista. Se oli Tasavallan presidentin ja pääministerin yhteislausunto Suomen Nato-jäsenyydestä.

Kyseessä oli vain yhden yön reissu, mutta jo se riitti palauttamaan mieleen myös sen, miten mukavaa on palata reissusta kotiin, kertoa kokemuksista puolisolle, kiertää kukkapenkit ja katsoa mitä uutta niistä on noussut. Nyt pihallani kukkivat lumikellot, sinililjat eli skillat, helmililjat, käenrieskat, esikot, vuorenkilvet, kylmänkukat, ensimmäiset narsissit ja tulppaanit sekä kevättaskuruohot ja voikukat. Muutamien nimi aina talven aikana unohtuu, mutta senkin kertoo kätevimmin Google Lens tai sitten voin luntata nimen puutarhablogistani. 

Töissä vai ystävien kanssa keskustelemassa?

Ensimmäisen iltapäivän koulutuksen teemana olivat verkkosisältöjen luomisen työkalut, joista kaikilla osallistujilla oli jo kokemusta. Minulta kaivattiin varsinaisten käyttöohjeiden sijaan enemmänkin esimerkkejä, pedagogisia ideoita, kokemuksia ja yhteistä keskustelua ja vastauksia kysymyksiin. Vaikka olinkin paikalla kutsuttuna asiantuntijana, minulle jäi mieleen tunnelma, joka oli kuin olisi ollut ystävien kanssa istumassa iltaa ja juttelemassa työjutuista. Oli kerta kaikkiaan voimauttavaa kohdata ihmisiä kasvokkain: nähdä edestä kuvattujen videoneuvottelukasvojen sijaan koko olemus ja pystyä keskustelemaan helposti yhdessä porukalla perättäisten mietittyjen puheenvuorojen sijaan.

Vaikka monen monta "temppua" osaan, millä saan verkossa edistettyä vuorovaikutusta, ei siinä samaan päästä kuin kasvokkain kohdattaessa. Ei edes pienellä porukalla tuttujen kesken, saati uuden ryhmän kanssa. Valitettavasti yksittäisillä verkkokoulutuskerroilla osallistujat usein hukkuvat massaan enkä viikon kuluttua välttämättä muista ketään. Se on surullista. Pidemmissä koulutuksissa osallistujat ehtivät jo tulla vähän tutummiksi. Nyt lähinä osallistujista jäi parempi mielikuva ja riemullista oli myös vaihtaa kotitoimisto kauniisiin ja varta vasten työn tekemiseen suunniteltuihin tiloihin.

Pidemmissä verkkokoulutuksissa voi muutama aktiivisempi ja kameraa käyttävä osallistuja jäädä mieleen. Vaikka verkossa saadaan niin sanotusti asiat hoidettua, ei niistä kohtaamisista useinkaan synny sellaista muistijälkeä kuin lähikoulutuksissa. Ne ovat myös väkisin opettajajohtoisempia. Näin siitä huolimatta, että saan usein palautetta onnistuneesta vuorovaikutuksesta ja osallistujien toiveiden kuuntelemisesta. Yksi eniten kaipaamistani asioista ovat kahvitauot opettajien ja muiden osallistujien kanssa. Niiden aikana pääsisin paremmin sisälle heidän arkeen ja se tarjoaisi mahdollisuuden monille tärkeille keskusteluille, myös niille, jotka eivät suoraan kuulu päivän teemaan. 

Lähinä, etänä ja hybridinä Vantaalla

Aulassa oli selfie-seinä, joten pitihän sitä kokeilla :)

Toinen koulutukseni oli Vantaan aikuisopiston HYKE-projektille ja käsitteli hybridiopetusta (ks. koulutuksen diat ja hybridilähteet) ja teeman mukaisesti se myös toteutettiin hybridisti. Hybridiopetusta on kritisoitu ja ihan syystäkin, mutta se on myös ollut viime aikoina monille pelastus pitkien karanteenien, sairastumisten tai riskiryhmään kuulumisen vuoksi. Ennen hybridiopetuksen tarjoamista on tärkeää pohtia, miksi sitä tarjoaa ja tunnistaa myös vaihtoehdon haasteet.

Koulutuksen jälkeen minulle esiteltiin oppilaitoksen toimintaa ja tiloja. Vapaan sivistystyön oppilaitoksissa on ilo vierailla, kun seinillä on paljon itse tehtyä taidetta ja usein näyttelyitäkin. Tähän aikaan vuodesta voisin aina vaihtaa sisähommat puutarhurin hommiin ja opiston pihalla olikin iso perennapenkki opaskyltteineen. Kävimme myös käsityöluokassa ja vaihdoimme kokemuksia hybridiopiskelusta ja -opettamisesta kurssilaisten kanssa.  

Muutaman kerran lähinä ennen tätä kevättä

Viime syksynä pidin vuoden tauon jälkeen kolme lähikoulutusta. Pitkä tauko lähikouluttamisesta teki hyvin näkyväksi lähi- ja etäopetuksen eroja. Suunnittelin tuolloin vähän pilke silmäkulmassa bloggaavani ohjeita siirtymisestä etäopetuksesta takaisin lähiopetukseen. Ohjeita en nyt tarjoa, mutta kun tällaisia erikoisia aikoja elämme, julkaisen otteita tuolloisesta blogiluonnoksestani. 

Syksyllä 2020 vedin kaksi lähityöpajaa varsin tutuille Kiipulan ammattiopiston tiimeille. Tuolloin yllätti se, miten jo luokan kynnykselle ehdittyäni alkoi satelemaan toiveita käsiteltävistä teemoista. Etänä mennään väkisinkin enemmän opettajajohtoisemmin, kun lähinä toiveita ja kysymyksiä esitetään huomattavasti enemmän ja omista suunnitelmista on oltava valmis joustamaan.

Kivelän koulun pihaa Leppävirralla.

Vuotta myöhemmin lokakuussa 2021 kirjoitin, että erilaiset rajoitukset ovat vähitellen poistumassa. Peruskoulut ovat syksyn toimineet pääosin lähinä. Yliopistoissa mennään vielä pitkälti etäopetuksessa, mutta tarjolla on jo jonkin verran lähi- ja hybriditoteutuksia. Maskit ja käsidesi ovat silti aktiivisesti käytössä. Viime viikolla ravintolarajoituksia lievennettiin ja laulu- ja tanssikielto poistui. Myös matkailurajoitukset Suomesta ja Suomeen poistuivat ja viime viikkoina on some-fiidiin jo jaettu useita reissukuvia. Pirkkalan lentokentältä nousi ensimmäinen matkustajalentokone puoleentoista vuoteen 5.10.2021.

Käsidesit ja maskit ovat tulleet osaksi arkea.

Lokakuisen Soisalo-opiston järjestämän veso-työpajan jälkeen kirjoitin muistiin, miten vähänkään pidempi yksinpuheluni tuntui tylyltä. Etänä se olisi ollut vasta johdanto, mutta lähinä huomasin kovan kaipuun vuorovaikutukseen. En ollut tottunut tekemään töitä maskien kanssa, joten kasvojen piiloutuminen maskin taakse tuntui hankalalta. 

Toinen havainto oli, että sovelluksia harjoitellessa kysymyksiä ja avunpyyntöjä tuli selvästi enemmän kuin verkossa. Olen kyllä ollut hyvin tietoinen, että webinaareissa osa kysymyksistä jää esittämättä, mutta oli se jälleen hätkähdyttävää huomata, miten paljon enemmän kysymyksiä lähiopetuksessa esitetään.

Verkkokoulutuksissa tarjoan yleensä mahdollisuutta kysyä sekä ääneen että chatissa. Joskus käytän myös anonyymit kommentit mahdollistavaa Flingaa tai Padletia. Yksi vaihtoehto voisi olla luoda jokaiselle esimerkiksi tietyn sovelluksen harjoittelun ajaksi oma ryhmä, jolloin voisin vierailla pyynnöstä vuorollaan jokaisen luona tarjoamassa yksilöohjausta. Ehkä se johonkin tilanteeseen sopisikin, mutta koen että teemani eivät ole niin henkilökohtaisia, että muut eivät saisi keskustelua kuulla. Ja toisaalta ajattelen, että kun yksi rohkenee kysyä, niin siitä heräävästä keskustelusta on usein apua koko ryhmälle. Kahden kesken voi kysyä tulemalla ajoissa paikalle tai webinaarin jälkeen tai ottamalla suoraan yhteyttä.

360-kameralla otettu ns. pikkuplaneettakuva
brasilialaisopettajien ryhmästä.

Jälkimmäisessä Soisalon työpajassa huomasin alun jälkeen unohtavani PowerPointit. Etenimme sovelluksesta toiseen niitä kokeillen ja niistä keskustellen. Jäin miettimään, miksi näen niin paljon vaivaa yksittäisen koulutuksen diojen vuoksi, varsinkin kun melkein kaikista sovelluksista löytyy blogini kautta hyvät päivittyvät ohjeet. 

Toisessa syksyn lähikoulutuksessa sain tehdä parina päivänä töitä TAMKissa kolme kuukautta vierailleiden brasilialaisopettajien ryhmän kanssa (englanninkieliset materiaalini löydät In English -blogisivulta). Siitä kirjasin muistiin, että lähiopetuksessa ehtii vähemmän kuin verkkototeutuksessa ja toisaalta näkee, kuka pysyy mukana, 

Muutama muukin lähikoulutus oli viime syksylle sovittu, mutta ne muutettiin etäkoulutuksiksi tai siirrettiin keväälle. Nyt ensi keväälle on sovittu vasta yksi lähikoulutus, mutta se tuskin jää ainoaksi. Ennen koronaa joka kolmas kerta, kun kohtasin opettajia, tapahtui verkossa. 

Hämmästyisin, jos jatkossa edes joka kymmenes täydennyskoulutuskerta järjestettäisiin lähinä. On tärkeää pitää mielessä, miten etä- ja lähikoulutukset mahdollistavat erilaisia asioita. Etäkoulutusten etuihin kuuluvat helppo osallistuminen, matkustuskulujen pois jääminen ja usein myös tallenteet. Lähikoulutusten etuihin kuuluvat vaivaton ja aktiivisempi vuorovaikutus sekä parempi mahdollisuus tukea myös digitaidoiltaan heikompia luokassa kierrellessään. Molempia tarvitaan!