Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekstitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekstitys. Näytä kaikki tekstit

15.9.2023

Tekoäly integroituu opetuksen sovelluksiin

Tekstinä tekoäly ja seitsemän sovelluksen kuvakkeet: Bing, Microsoft 365, Adobe Express, Canva, Thinglink, H5P ja Padlet.
Kuvassa on laajasti opilaitoksissa
käytettyjä sovelluksia, joihin on integroitu 
generatiivista tekoälyä.
Moni on jo kokeilut ChatGPT:tä ja muutamaa muutakin tekoälysovellusta. Minua kiinnostaa suuresti myös se, miten tekoäly integroituu tuttuihin, jo käytössä oleviin opetuksen työkaluihin. Alla esittelen tämän hetken tilannetta lyhyesti kuvan sovellusten näkökulmasta. 

Sitä ennen muutama sana johdannoksi. Tekoälyä olemme ihan kaikki käyttäneet jo vuosien ajan ja siihen perustuvat monet arjen toiminnot roskapostien suodatuksesta päivittäiskaupan logistiikkaan. 

Uutta ja ihmeellistä meistä monelle ovat helppokäyttöiset ja parhaimmillaan häkellyttävän taitavat generatiivisen tekoälyn sovellukset. Niiden avulla luodaan eli generoidaan ihmisen kehotteesta (engl. prompt) vaikkapa kuvia, videoita, diasarjoja tai uutta tekstiä, mikä voi olla esimerkiksi vastaus kysymykseen, tiivistys, luokittelu, käännös, idealista, suunnitelma tai vaikka parannusehdotus omasta blogipostauksesta. 

Tekoälystä riittää opittavaa joka ikiselle päivälle. Syyskuussa on julkaistu mm. UNESCOn Guidance for generative AI in education and research.  Oppaan lehdistötiedote perää kansallisia ohjeita ihmiskeskeisen tekoälyn käytölle sekä 13 vuoden ikärajaa. Aiemmin UNESCO on julkaissut oppaan ChatGPT:n käytöstä korkea-asteella ja EU puolestaan Eettiset ohjeet opettajille. Myös ChatGPT:n kehittäjä OpenAI julkaisi syyskuussa oman oppaan opettajille. Näitä ja muita suosituksia, ohjeistuksia ja sovelluslistauksia löydät kootusti Tekoälyn opetuskäytön linkkivinkkien Padletista, mitä jatkuvasti päivittelen. Paras someryhmä on Facebookin TOT Tekoäly oppimisen tukena, lukeminen onnistuu ilman kirjautumistakin. 

Tällä hetkellä hyvin harva generatiivisen tekoälyn sovellus soveltuu ikärajojen ja riittämättömän tietosuojan vuoksi oppijoiden käyttöön, mutta alta löytyy muutama esimerkki. Toki tällöinkin lisenssi, pääkäyttäjän valinnat ja oppilaitoksen linjaukset määrittelevät, mitä voidaan käyttää. Oppilaitoskäyttöön ja jopa oppijoille sopivia sovelluksia saadaan varmasti tulevaisuudessa lisää - todennäköisesti juuri integroituna muutoinkin hankittuihin sovelluksiin.  

Generatiivista tekoälyä pääsee kyllä kokeilemaan ilman kirjautumista ja opettajat voivat aikuisina kirjautua mihin haluavat, ainakin omalla sähköpostillaan. Jos sovellus ei ole koulutuksen järjestäjän tietoturvalliseksi toteama, on syytä olla hyvin tarkkana siitä, mitä tietoja sinne syöttää. Suuri osa sovelluksista käyttää syötettyä dataa opetusaineistona ja ne voivat jossain tilanteessa putkahtaa näkyville jollekin toiselle käyttäjälle osana tekoälyn tuotosta. Turvallisia ja hyödyllisiä käyttötapoja löytyy jo nyt paljon, kun vain tiedostaa rajoitteet ja mahdollisuudet.

Moni sovellus näyttää tarjoavan generatiivisen tekoälyn ominaisuuksia vain henkilöstölle, mutta ei oppijoille - tai sitten tekoäly ei kuulu kaikkiin lisensseihin. Sen lisäksi pääkäyttäjä voi usein sallia tai estää tekoälyn käytön esim. oppilaitoksen tietosuojalinjausten mukaisesti. Tämä kaikki on niin uutta, että ominaisuudet, lisenssien erot ja hinnat tuntuvat olevan jatkuvassa muutoksessa. 

Adobe Firefly ja uudistunut Express

Firefly on Adoben generatiivisen tekoälyn työkalu. Se on vielä beta-vaiheessa, joten toistaiseksi tuotokset on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöön. Firefly toimii omana sovelluksenaan, mutta on jo osin integroitu moniin Adoben sovelluksiin kuten Photoshopiin ja Illustratoriin. Oppilaitoksissa käytetään etenkin Adobe Expressiä, jonka GDPR-turvallinen Premium-versio on tarjolla maksutta K12-oppilaitoksille. Riippuu sitten ainakin lisenssistä ja pääkäyttäjän valinnasta, ketkä tekoälyominaisuuksia voivat käyttää. Ne ovat tarjolla myös maksuttomassa kuluttajaversiossa ja niiden avulla voi mm. luoda ja editoida kuvia ja teksitehosteita.

Adobe Express teki kesällä merkittäviä päivityksiä eikä se vielä kaikilta osin toimi moitteetta. Aiempia tuotoksia ei voi päivittää linkin muuttumatta, mistä on aiheutunut monille valtavasti haittaa. Myös minun Express-ohjeilla on nyt uusi osoite enkä ehkä koskaan saa päivitettyä uutta linkkiä vanhoihin ohjeisiin, jotka on linkattu kymmenille - ellei sadoille - verkkokursseille, dioille, bloggauksiin jne. Siksi kannattaa muistaa, että löydät ohjeeni kootusti omalta blogisivulta

Paljon hyvääkin uudistus onneksi toi. Minuutin video alla näyttää, mitä äänestä animointi mahdollistaa.  Kokeilin videon tekstittämiseen ensi kertaa ListenMonsterilla. Se on ehdottomasti paras kokeilemani tekstitystyökalu: helpoin käyttää ja paras tunnistamaan suomenkielistä puhetta. Tekstitysohjeet löydät Esa Riutta - WebOpen ohjevideolta. Sivuhuomiona toki se, että maksuton ja kirjautumatta toimiva työkalu sopii vain tällaisille julkisesti jaettaville videoille, missä ei ole henkilötietoja tai muutakaan salaista.


 

Canva


Canva on hyvin samankaltainen kuin Adobe Express ja myös siitä tarjotaan Premium K12-koulutuksen järjestäjille. Molemmilla voi luoda ja editoida kuvia, erilaisia grafiikoita, diasarjoja, videoita ja paljon muuta. Kuvien generointi tekoälyn avulla onnistuu kaikilta, mutta diasarjan luominen tekoälyn avulla edellyttää Premium-lisenssiä. 

Montaa muuta tekoälyä hyödyntävää ominaisuutta pääsee käyttämään jonkin verran myös maksutta, esim. tehdyn tuotoksen kääntämisen eri kielille tai ideoinnin Magic Writen avulla. Se on OpenAI:n tekstigeneraattori, minkä avulla verkkosisältöjä voi suunnitella. Monta muutakin uutta AI-ominaisuutta sovelluksesta löytyy enkä ole ehtinyt kokeilla kuin muutamia. Lisäksi Canva on juuri julkaissut plug-in-liitännäisen, jonka voi asentaa maksulliseen ChatGPT4:een.

Lisäsin päivittyvät Canva-ohjeet ohjeiden ja diojen blogisivulle. Kirjautuminen kannattaa tehdä suosittelijan linkistä. löydät sen uudelta suositteluiden sivulta(Lisätty 18.2.2024).
 

ThingLink

ThingLink tarjoaa uudet tekoälyominaisuudet vain opettajille. Alla on kuva Tammerkosken rannalta. Valitsin kuvan ja kerroin, millaista sisältöä siihen haluan. Sitten sain tagit ja niihin sopivat sisällöt. Muokkasin kuvaa vain muuttamalla tagien sijaintia ja lisäämällä niihin kuvia mediatiedostojen haun kautta. Skenaarioita rakennettaessa tekoäly avustaa eri tavoin mm. ehdottaa haarautumisen vaihtoehtoja, luo kysymyksiä ja muokkaa tekstilaatikoita. 
Kommentti 27.11.23: Oppilaitoslisenssin pääkäyttäjä voi myös valita tekoälytyökalujen tarjoamista oppijoille.

ThingLinkin oman tekoälyn ohella opetusideoita, oppimateriaaleja ja skenaarioiden tarinoita ja rooleja voi kehitellä suurten kielimallien avulla. Kuvia ja videoita voi generoida pohjakuvina käytettäväksi. Jopa 360-kuvien luominen onnistuu sanallisesta kuvauksesta, siihen olen käyttänyt Skyboxia
Seuraavan päivän täydennys: ThingLink julkaisi juuri uutisen, että se integroi Skyboxin editoriinsa turvallisena lisäpalveluna organisaatioille.


Klikkaa tästä avataksesi saavutettavan näkymän tästä sisällöstä.


Microsoft Bing AI

Bing AI on Microsoftin hakukoneen ja kielimallin yhdistelmä. Se toimii Edge-selaimella ja rajatusti myös Chromella. Käyttö edellyttää Microsoft-kirjautumista. Bing AI:n tietoturvallinen versio on tarjolla tietyillä Microsoftin 365-organisaatiolisensseillä (lue lisää englanniksi). TUNIssa saamme sen todennäköisesti henkilöstön käyttöön syyskuun aikana.

Kannattaa huomata Bingin vaihtoehdot vastausten generointiin: luovempi, tasapainoinen tai tarkempi. Ensiksi mainittu runoiluun, tarkempi akateemiseen tekstiin. Tekstin lisäksi Bingillä voi generoida kuvia, missä se hyödyntää DALL·E 2 -sovellusta. Microsoftilta odotan kovasti 365:n tekoälyapuria Co-pilottia, josta edellisessä bloggauksessa kerroin.

Padlet-muistitaulu

Tähän Padletiin olen koonnut ohjeet ja esimerkit muistitaulun käytöstä. Tämä vuonna on tullut paljon uusia ominaisuuksia, jotka löydät toisesta sarakkeesta. Tekoälyn myötä vaarallisista linkeistä varoitetaan ja voit valita tekoälyn tekemän moderoinnin, jolloin viestin hylkäystä edeltää sinun varmistus. Uutena voit luoda äänestyksiä tai valita viestin sisällöksi "En osaa piirtää". Näin voit generoida kuvan, jonka valitset kuudesta vaihtoehdosta (kokeile tästä). Ja huomasitko, että asetuksista saat käyttöösi Beta-ominaisuudet? 


H5P: Smart Import

H5P julkaisi alkukesästä tekoälyä hyödyntävän työkalun, mutta se löytyy vain maksullisesta H5P.com palvelusta. Sen avulla voi luoda erilaisia H5P-sisältöjä omista materiaaleista (teksti, PDF, video). Nyt voit tutustua tähän Smart Importiin H5P:n ohjeista englanniksi. Kuulun H5P Ambassador -ohjelmaan ja saan pian tunnukset, jotta pääsen testaamaan sitä ja voin sitten jakaa kokemuksia suomeksikin. Ohjeet ja esimerkit löytyvät H5P-blogisivulla


Alkusyksyn aiemmat blogijulkaisut


Tervetuloa syksyn koulutuksiini! Alkamassa on mm. viisi OPH-rahoitteista opetustoimen täydennyskoulutusta verkossa. Lue lisää Tervetuloa-sivultani!

18.10.2022

Tunnetko CC-lyhenteet?

Kolme yleistä CC-lyhennettä aiheuttaa toisinaan hämmennystä käyttäjissä. Alla olevaan infograafiin olen koonnut niistä kolme digipedan näkökulmasta keskeisintä. Tagien kautta voit lukea niistä lisää. Toki CC tarkoittaa kymmeniä muitakin asioita: Viestissä CC viittaa siihen, että asia on lähetetty tiedoksi, mutta vastausta ei odoteta. Cc on myös Kookossaarten maatunnus ja sillä voidaan viitata myös kuutiosenttimetriin (cubic centimeter) tai kryptovaluuttaan (cryptocurrency).

Alla oleva infograafi on tehty Adobe Expressillä (ks. kyseisellä sovelluksella tekemäni Express-ohjeet), jonka oli viime viikkoihin asti nimeltään Adobe Creative Cloud Express ja viime vuonna Adobe Spark. Interaktiivisen kuvan tein Thinglinkillä (ks. ThingLink-ohjeet ja esimerkit).


Klikkaa tästä nähdäksesi saavutettavan version tästä interaktiivisesta kuvasta.

25.3.2021

Videon tekstitys - osa 2

Kuva läppäristä, missä on avoinna video ja siinä teksti: Tekstittämiseen löytyy useita työkaluja, myös maksuttomia.
Tämä on jatko-osa tammikuun bloggaukseeni Videon tekstitys puheesta Screencast-O-Matic -sovelluksella. Siinä esittelin kolme tapaa miten SOM:ksi lyhynnettyä sovellusta (muuttanut keväällä 2023 nimeksi ScreenPal) voi käyttää tekstittämiseen. Kiitos some-kommenttienne, löytyi vielä neljäskin tapa: aloitetaan kirjoittamalla ja sitten lukemalla tekstitykset. Kerron siitä lisää alla. SOM on nyt saatavissa pc-koneiden lisäksi mobiilisovelluksena (Android, iOS).

Myös edellinen bloggaukseni YouTube: kanavan ja videon asetukset kuntoon! liittyy osin tekstittämiseen. Siinä esittelen tekstittämisen YouTuben omalla työkalulla. Tällainen tekstitys on helppo kääntää automaattisesti muillekin kielille, vaikka siinäkin toki oikolukua tarvitaan.  


Tekstittäjän laatusuositukset auttavat myös maallikkoja 

Tammikuussa minulla oli paljon kysymyksiä siitä, miten tekstitys kannattaisi tehdä, esimerkiksi paljonko on sallittua ja suositeltavaa muokata puhekielistä tekstiä. Tällaisiin kysymyksiin löytyy vastauksia laajalla kokoonpanolla luoduista suosituksista, joilla pyritään yhtenäistämään suomalaisia käytänteitä. Vaikka ne on tehty ammattilaisille, ne sopivat erinomaiseksi ohjenuoraksi kenelle tahansa. 

Kieliasiantuntijoiden sivulta löytyvät laatusuositukset suomenkielisen ohjelmien tekstityksille eli tilanteisiin, missä tekstitetään suomenkielistä puhetta suomeksi. AV-kääntäjien sivulta löytyvät puolestaan käännöstekstien laatusuosituksetKaisa Vitikainen sivuaa näitä molempia Celian videolla Yleisradion opit tekstitykseen (28 min).

Suomenkielisen videon tekstittämisestä suositus ohjeistaa: "Ohjelmatekstitys noudattaa suomen yleiskielen kielioppi- ja oikeinkirjoitussääntöjä lauserakenteita myöten. Säännöistä poiketaan vain perustelluista syistä, esimerkiksi tyylin vuoksi." Ohjeistus sallii tiivistämisen ja selventämisen, jotta tekstitys on ymmärrettävää. Sanatarkasti ei siis kaikkea tarvitse tekstittää. Oppaassa on erinomaisia esimerkkejä ja paljon opit ihan selailemalla niitäkin, mutta suosittelen silti lukemaan koko oppaan.


SOM tarjoaa neljä tapaa tekstittää - myös muita kuin sovelluksella tehtyjä videoita

Edellisessä bloggauksessa esittelin Screencast-O-Maticin (SOM) maksullisen version (alk. 1 $/kk) tekstitysmahdollisuuksista kolme: tekstityksen lisäämisen automaattisesti puheesta, tiedostosta tai videoon tekstinä lisäten. SOMilla voi tekstittää mitä tahansa videoita, ei vain sovelluksella tehtyjä. Tämä onnistuu, kun lataat videotiedostot sovellukseen. 

Neljäs mahdollisuus tekstittämiseen on ns. Scripted Recordings -toiminto. Se tehdään seuraavasti:

  1. Kirjoitetaan tekstitys ns. osioihin (Section).
  2. Luetaan tekstitys osio kerrallaan tallenteelle.
  3. Tallennetaan kuhunkin osioon video.
  4. Tehdään tarvittavat muokkaukset, esimerkiksi osioiden väliin jäävät hiljaiset kohdat voidaan leikata pois tai nopeuttaa videota niin, että puhe ja video näkyvät saman aikaa. 
  5. Teksitys on näin ollen videon valmistuessa valmis. Lopuksi valitaan, poltetaanko se videoon (open captions) vai viedäänkö esim. YouTubeen omana tiedostonaan (closed caption). Jälkimmäinen on saavutettavampi ja siten suositeltavampi tapa. Vain se tarjoaa myös mahdollisuuden tarjota tekstityksiä eri kielillä. 
Tein edellä mainitusta kokeilun, mutta en julkaise sitä, sillä ei se oikein toiminut sovellusta esittelevässä ruudunkaappausvideossa. Siitä tuli parempi, kun käytin puhekieltä ja puhe kulkee ruudulla näkyvän kanssa täysin samassa tahdissa. En ole vielä keksinyt, mihin itse tätä toimintoja käyttäisin, mutta usea tätä somessa kehui. Tämä lienee parhaimmillaan silloin, kun tekee videolle tarkan käsikirjoituksen. Työtapa pakottaa puhumaan vain sen, mikä on suunnitelmassa eikä puhuja päädy harhapoluille. Näin ollen valmiit tuotoksetkin ovat hyvin jäsenneltyjä, pysyvät asiassa eikä mukana ole turhia täytesanoja. 

Päivitin tästäkin tekstitystavasta ohjeet Ruudunkaappausvideot ja Screencast-O-Maticillä tekstitys -diasarjaan. Myös itse sovellus neuvoo hyvin eteenpäin tarjoamalla englanninkielisiä ohjevideoita kysymysmerkkien takaa.


Tekstittäminen mobiilisovelluksella ja PowerPointilla

Tein Tekstittäminen Clips-sovelluksella -videon (2:08 min) esittelemään maksuttoman iOS-mobiilisovelluksen mahdollisuutta tekstittää suomenkielisestä puheesta. Sen avulla voi korjata sovelluksen väärin ymmärtämät kohdat.

Esa Riutan ohjevideo Näin tekstität minkä tahansa etäkokouksen (3:03 min) näyttää, miten saa reaaliaikaisen ja automaattisen tekstityksen suomenkieliselle puheelle PowerPointin avulla. Tekstityksen voi toki tallentaa videolle esitysmateriaalien kanssa, mutta PowerPointin idea on reaaliaikaisessa tekstityksessä. Puutteena on, että tekstitystä ei saa tekstimuotoisena talteen ja jälkikäteen editoitavaksi, mikä olisi ymmärrettävyyden kannalta tärkeää.

22.3.2021

YouTube: kanavan ja videon asetukset kuntoon!

Bloggausta on päivitetty viimeksi 23.9.2025.

Kokemuksia keväältä 2021, kun tämän bloggauksen julkaisin: Jaoin ensimmäisen videoni YouTubeen yhdeksän vuotta sitten, mutta oikeastaan vasta tänä lukuvuonna laitoin YouTube-kanavani kuntoon lisäämällä esittelyvideon, tekemällä soittolistoja ja osioita ja hankkimalla osoitteeksi youtube.com/c/MatleenaLaakso. Viimeisimmäksi olen harjoitellut tekstittämistä, kokeillut niiden kääntämistä ja lisännyt aikaleimoja pidempiin videoihin. 

Tästä innostuneena kokosin alle upotetulle videolle ja uuteen päivittyvään diasarjaan perustietoja YouTuben käyttämisestä sinne ajoittain videoita julkaisevan näkökulmasta. Video on edelleen syksyllä 2025 varsin hyvin ajantasalla, vaikka videon lataamisen asetuksiin on tullut muutama uusi kohta. Samalla irrotin YouTube-diat turhan laajaksi paisuneesta Googlen palvelut opetuksessa -diasarjasta. Tarkempia tietoja YouTubesta löytyy hyvin sen suomenkielisistä ohjeista.  


Uutta tekoälyn myötä 2024-2025


Monen muun sovelluksen tavoin myös YouTube ohjeistaa tekoälyllä luodun sisällön merkitsemistä. Tarkemmin sanottuna "muutetun tai keinotekoisen sisällön käytöstä ilmoittamista". Kun ilmoitus tarvitaan, se tehdään rasti ruutuun -valinnalla videota ladattaessa, mutta sen voi tehdä myös jälkikäteen. Tällöin videon yläkulmassa näkyy katsojille viesti: "Muunneltu tai keinotekoinen sisältö".

Epärealistisesta sisällöstä tai vähäisistä muutoksista ei tarvitse kertoa. Näitä olisivat esimerkiksi yksisarvisella ratsastaminen fantasiamaailmassa tai sumennus-tehoste. Ilmoitusvelvollisuus täyttyy esim. tekoälymusiikkiä käytettäessä tai jos kloonaa muuta kuin omaa ääntään. Kannattaa lukea tämä YouTuben oma ohjeistus, vaikkei se jokaiseen kysymykseen vastaakaan. 

Tekoälyn myötä YouTubesta löytyy mahdollisuus erottaa musiikkiraidat puheesta (lue lisää). Näin voit julkaista esimerkiksi haastattelun, vaikka äänitystilassa soisi taustamusiikkina tekijänoikeudella suojattua musiikkia.

Tekoälyalgoritmit käyttävät paljon valtaa sen suhteen, mitä videoita meille näytetään. Sitran artikkeli ohjeistaa, miten kytket suosittelualgoritmit pois päältä suurissa some-palveluissa. Faktabaarin oppaassa Harto Pönkä puolestaan kertoo tekoälypohjaisista suosittelualgoritmeista somepalveluissa.


Uutta syksyllä 2022: kanavatunnus ja yhteisöpostaukset


Uniikki kanavan tunnus (handle) luodaan kaikille automaattisesti, mutta sen voi halutessaan vaihtaa. Samalla sadan tilaajan raja poistuu ja kaikki saavat helposti muistettavan verkko-osoitetteen, minkä loppuosan muodostaa oma tunnus. Näin ollen oman kanavani uusi osoite on youtube.com/@MatleenaLaakso (myös aiemmat osoitteet toimivat). Voit lukea lisää tunnuksista YT:n ohjeista.

Yhteisöpostausten avulla voi olla yhteydessä videoiden katsojiin myös videoiden ulkopuolella. Postaukset voivat sisältää kyselyitä, GIF-kuvia, tekstiä, kuvia ja videoita. Yhteisöpostaukset ovat käytettävissä, kun kanavalla on vähintään 500 tilaajaa. Myös muutama muu kriteeri tuo ne käyttöön, esim. pitkäjänteinen videoiden julkaiseminen. Minulla on nyt joulukuussa 460 tilaajaa, mutta olen jakanut videoita yli 10 vuoden ajan, joten postaukset ovat käytössäni. Ne löytyvät nykyisin yläosasta, sieltä, mistä uudet videotkin ladataan. Pääsääntö on, että postaukset lähtevät niille, jotka ovat tilanneet kanavan ilmoitukset. Voit lukea lisää yhteisöpostauksista YT:n ohjeista.


Videoiden tekstittäminen

Keväällä 2021 kirjoitin, että olen viime aikoina innostunut videoiden tekemisestä. Yhtenä sytykkeenä tähän on ollut videoiden tekstittämisen opettelu. Se onnistuu mm. YouTuben omalla työkalulla (YouTuben ohje), mitä esittelen tarkemmin alla diasarjassa. Lyhykäisyydessään suosittelen valitsemaan työkalusta kohdan keskeytä kirjoitettaessa. Sen jälkeen toimi alla olevasti. Kun teet tekstin lisäämisen tässä järjestyksessä, ei ajastusta juuri tarvitse korjata ja tekstittäminen nopeutuu huomattavasti. 

  1. Kuuntele repliikki eli yksittäinen korkeintaan kahden rivin mittainen ruututeksti.
  2. Avaa +-merkistä uusi tekstilaatikko. 
  3. Kirjoita repliikki. 
  4. Toista. 

Tätä päivittäessäni 2025 on tarjolle tullut jo automaattinen tekstittäminen suomeksi. Se on suhteellisen nopea oikolukea ja korjata erisnimet, nettiosoitteet ja lyhenteet, niihin kun virheet usein osuvat. Kun olet tehnyt suomenkielisen tekstityksen, voit kääntää sen automaattisesti muillekin kielille. Toki automaattikäännökset kannattaa oikolukea, vaikka toisaalta voisinhan appiukkoni tavoin käyttää kansainvälisissä yhteyksissä sukunimeä Valley. Vaikka et tekisi käännöstä eri kielille, voi katsoja silti valita videoon haluamansa kielen automaattikäännöksellä.  

Tekstittämisestä olen blogannut aiemminkin ja muilla sovelluksilla se onnistuu myös suomenkielisestä puheesta, siitä lisää bloggauksen alaosan linkeissä. Kannattaa myös tutustua tekstitysten laatusuosituksiin, joiden tavoitteena on yhtenäistää suomenkielistä tekstitystä. 


360-videon tekstityskin onnistuu 

Testasin joulukuussa 2022 ensi kertaa 360-videon tekstittämistä YouTuben avulla ja se toimii aivan samoin kuin tavallisenkin videon kanssa (ks. esimerkkinä Puutarhakävelyä Azoreilta). Teksti seuraa katseen mukana eli videota voi pyörittää tietokoneen näytöllä tai katsoa kännykällä erilaisissa VR-näkymissä. Jos videota katsoo ilman VR-laseja, tekstityksen näkee hyvin. Jos  videota katsoo kahden silmän näkymässä pahvisilla VR-laseilla, tekstitys näkyy kyllä, mutta oletuksena melko pienellä fontilla. 


Hyviä sovelluksia videoiden luomiseen ja editointiin

Jos kaipaat vinkkejä sovelluksista, joilla voi tehdä videoita, seuraavassa on listaus muutamasta hyvästä ja peruskäytön osalta maksuttomasta sovelluksesta. Linkeistä löydät bloggauksia tai diasarjoja. 


Muita lähteitäni tekstittämisestä ja 360-videoista



20.1.2021

Videon tekstitys puheesta Screencast-O-Matic -sovelluksella

Ruudunkaappauskuva automaattisen 
teksityksen editointinäkymästä.
Olen viime kuukausina harjoitellut tekstittämistä Screencast-O-Matic-sovelluksella (muuttanut keväällä 2023 nimeksi ScreenPal). Se on helppo käyttää ja useimmiten minulta kysytäänkin, kauanko tekstittäminen vie aikaa. Vastaan kysymykseen alla ja jaan muitakin kokemuksia. Varsinaiset ohjeet löydät sovelluksen sisältä (englanniksi) sekä alle upotetusta päivittyvästä diasarjasta Ruudunkaappausvideot ja tekstittäminen Screencast-O-Maticillä.

Screencast-O-Maticin voi maksutta ladata koneelle ilman admin-oikeuksia. Sovelluksella voi tallentaa jopa ilman kirjautumista max 15 min ruudunkaappausvideoita. Kirjautumalla saa lisäominaisuuksia ja maksullisella versiolla (alk. 1 $/kk, TAMK & TAU: kirjautumisohje intrassa) voi tekstittää tällä tai muulla sovelluksella tehdyn videon automaattisesti suomenkielisestä puheesta. Toki se vaatii editointia niin kieliasun kuin usein myös ajoituksen suhteen.

Ensimmäisen kokeilun tein Lasten lehtikone -videoon (6:14 min). Aloitin äänittämällä videon ja ryhdyin muokkaamaan tekstitystä. 20 min jälkeen päätin tehdä videon uudelleen yrittäen puhuta selkeämmin ja hitaammin, jotta korjattavaa jäisi vähemmän. Ajattelin, että jos video tuntuu liian hidastempoiselta, YouTubessa on mahdollisuus katsoa se nopeutettuna. Kaikkiaan tekstitysprosessi vein kaksi tuntia, mistä suuri osa kului siihen, kun selvittelin, miten saan videolta pois oheisessa kuvassakin näkyvät tyhjät kohdat, missä ei ollut tekstitettävää sisältöä, vaan vain joku huokaus ja muu napsahdus. Se onnistuu vain SRT-tiedostoa muokkaamalla, mistä kerron tarkemmin diasarjassani.

Olen aiemmin kokeillut automaattista puheen tekstitystä Applen Clips-sovelluksella sekä tekstittänyt yhden lyhyen YouTube-videon ja se onnistui todella helposti, mutta aikaahan sellainen vie. Screencast-o-Matic on minulle tuttu, mutta nyt käytin ensikertaa maksullista versiota, jossa opettelua vaati vain tekstitys. Siihen perusohjeeksi riittää sovelluksen oma tekstityksen ohjevideo (englanniksi, 1:58 min), joka esittelee kolme tekstittämisen tapaa: puheesta, tiedostosta tai videoon tekstinä lisäten. 


Kauanko puheesta luodun tekstityksen korjaus vie aikaa?

Sovellus kuin sovellus, ensimmäinen yritys sisältää aina opetteluaikaa ja toisen videon tekstittää jo nopeammin. Kun puheesta haluaa tekstittää, työtä helpottaa käsikirjoitus, selkeä ja rauhallinen puhe sekä lyhenteiden, erikoisten ja vieraskielisten sanojen välttäminen, vaikka sovellus niitä jonkin verran tunnistaakin. Esimerkiksi Kiipulassa digitutoreita kutsutaan digi-innostajiksi ja tästä oli videollani varsin monta eri versiota, mm. digin ostajat, innokkaat ja kiinnostavat. 

Paljonko tekstittämiseen menee aikaa, kun käyttää automaattista tekstitystä puheesta ja sitten korjaa sekä tekstityksen että ajoituksen? Paljon, ainakin kun ei ole ammattilainen ammattilaisen välinein. Prosessi eteni useimmiten seuraavasti: Katsoin videon kerran ja tein samalla korjaukset editoitinäkymässä. Sitten latasin tekstitykset SRT-tekstitystiedostona ja katsoin videon uudestaan korjaten kohdat, mitä ei editointinäkymässä voinut korjata. Sitten latasin tekstitykset takaisin videolle ja katsoin vielä kerran, pieniä muokkauksia tehden. Välillä jouduin muutamaan kertaan toistamaan edellä mainitun. 

  • Lasten lehtikone (6:14 min), tekstitys ja sen opettelu yli 2 h 
  • SharePoint Spaces eli tilat-työkalun esittely (2:25 min), tekstitys 23 min 
  • YouTube-kanavani esittelyvideo (1:45 min), tekstitys noin 20 min
  • Video H5P-työkaluista (11:24 min)
    • Mitä ovat H5P-työkalut? -video niin, ettei automaattista tekstitystä ole korjattu. Virheitä on paljon, sillä suomenkielisen puheen lomassa vilisee englanninkieliä sanoja ja lyhenne H5P tuottaa jatkuvasti ongelmia. 
    • Tekstityksen korjaus kesti ensin 65 min (SRT-tiedoston muokkaus) ja sitten vielä 45 min, kun esikatselin videon ja tein viimeiset korjaukset.
    • Tässä linkki korjattuun tekstitettyyn H5P-videoon.
  • Miten esitän Teamsissa dioja? (4:45 min), tekstitys 50 min 
  • Kiipulan Digi työtavaksi (5:03 min), tekstitys 30 min
  • Matleenan blogin esittely ja demo tekstityksestä (7:09 min), tekstitys 21 min (lue lisää alta)
  • Sukujuhlavideo (10 min), tekstitys 2:30 h (lue lisää alta)


Laadusta tinkimällä tekstityksen korjaus vie aikaa tuplasti videon keston 

Kokeilin tänään, miten nopeasti saan puheesta tehdyt tekstitykset korjattua, jos tingin laadusta ja teen korjaukset vain editointinäkymässä, mikä kyseisen videon tapauksessa riitti hyvin - mutta ei aina toimi. Matleenan blogin esittelyä ja demo tekstityksestä (7:09 min) -videon tekstittämisen korjaus kesti 21 min. Siinä ajassa kävin tekstitykset kertaalleen läpi editointinäkymässä. Korjasin virheelliset tekstit sekä isot ja pienet kirjaimet ja välimerkit, joissa sovellus ei ole taitava. Ajalliseen synkkaukseen en juuri puuttunut eikä puhe aina ole synkassa tekstityksen kanssa. Tekstityksessä asiat on välillä ilmaistu toisin, mutta sisältö ei muuttunut. Tekstitykseen jäi kirjoitusvirheitä, mutta moneen käyttöön tällainen on riittävän hyvä. Lopuksi latasin SRT-tiedoston ja vein sen sellaisenaan YouTubeen videon kanssa. 


Milloin aikaa menee paljon enemmän?

Tekstitin myös kaksi sukujuhlavideota ja ne nostivat esiin aivan toisenlaisia haasteita kuin puheeseen perustuvat videot. Tällaisen videon tekstitys oli huomattavasti hitaampaa. Yhden 10 min. videon tekstitys kesti 2:30 tuntia. Videoilla tekstitys oli tarpeen kahdesta syystä: tiedän katsojissa olevan huonokuuloisia ja toisaalta ääniraita on paikotellen todella huono eikä puhe kuulu selkeästi. Automaattinen tekstitys puheesta ei ollutkaan enää kovin hyvä idea, koska se ajoitti tallenteelle lukuisia kohtia, missä se luuli olevan puhetta, vaikka kyse oli monenlaisista taustaäänistä, joita arjessa syntyy ja parikymmenhenkinen sukulaisporukka monine lapsineen tuottaa. Automaattisesti luotuja tekstipaikkoja ei voi poistaa kuin SRT-tiedostosta. 

Tällainen video olisi todennäköisesti helpompi tekstittää kokonaan käsin. On outoa, että liian hiljaiseen kohtaan ei pysty lainkaan lisäämään tekstitystä editointinäkymän Sync Pointilla. Esimerkiksi videon hiljainen lapsen lauluesitys oli tekstitettävä SRT-tiedostoon kirjoittaen (siis ei vain tekstitys vaan myös ajoitus numeroin), vaikka juuri tällaisissa liian hiljaisissa kohdissa tekstitys on tarpeen. 

Videoilla oli myös paljon laulua. Se on puhetta hitaampaa, joten tekstityksen tempokin on hitaampi. Lisäksi Screencast-O-Matic jakaa tekstin harmillisesti pilkusta eri riveille, jolloin tulee kiusaus rikkoa kielioppia, jotta kokonaisuus olisi luontevampi. Esimerkiksi Keski-Suomen laulun tämän säkeen sovellus haluaa jakaa kolmelle riville: "ah, polut korpia kiertävät, kaidat".

Jos tekstityksen haluaa luoda kokonaan käsin SRT-tiedostona, tai muokkata sitä, se näyttää tällaiselta: 

53
0:05:11,400 --> 0:05:15,400
Minä olen vielä pikkuinen,

54
0:05:15,400 --> 0:05:19,400
ja siksi tahtoisin,

55
0:05:19,400 --> 0:05:26,400
oppia tän´maailman, paljon paremmin.


Mitä kysymyksiä jäi avoimeksi?

  • Paljonko on hyvä selkokielistää puhekieltä tekstityksessä? Hyvin kuulevia voi häiritä, jos puhe ja teksti eivät ole synkassa. Näin varsinkin YouTubessa, missä tekstitys pitää erikseen ottaa pois päältä. Toisaalta puhekielessä ajatus poukkoilee, joten lauseiden muotoileminen selkeämmiksi tukee saavutettavuutta. Tv-sarjojenkin tekstitys on usein tiiviimpää kuin puhe.
  • Kuinka tarkkaan tekstityksen on vastattava puhetta? Yhdellä videolla viittasin virheellisesti videon kommentteihin, kun tarkoitin videon kuvausta. Voinko tällaisen lapsuksen korjata tekstityksessä?  
  • Milloin YouTuben tekstitystyökalu on parempi? Uskoisin sen olevan parempi sukujuhlat-tyyppisille videoille, missä ei ole yhtä selkeää puheraitaa, vaan monenlaisia taustaääniä. Tosin omalla kohdalla haaste on, että perhevideoita en useinkaan voi tai halua YouTuben kautta jakaa.
  • Paljonko kannattaa nähdä vaivaa puheen ja tekstityksen yhtäaikaisuuden eteen?


Hyviä lähteitä videoiden tekstityksestä