2.3.2020

Hyvää Jaa jotain -teemaviikkoa

Jaa jotain -tapahtuman esittelykuva, missä ovat tiedoksi hashtagit #jaajotain #OEWeek #tulevaisuuspäivä #2020. Lisäksi mukana tietoa 6.3. webinaarista ja sen järjestäjistä. ne löytyvät tekstistä alempaa Jaa jotain -blogista.
Jaa jotain -tapahtuman esite vuodelle 2020 on kopioitu
Anne Ronkaan kirjoituksesta tapahtuman blogista, joka on
tämän blogin tavoin jaettu CC BY-SA -lisenssillä.
Tänään alkavaa Jaa jotain -viikkoa on vietetty Suomessa vuodesta 2013. Itsekin olen siihen avoimen jakamisen innokkaana kannattajana osallistunut useasti ja tämä näyttää olevan 13. kerta, kun lisään kyseisen teemaviikon julkaisuni avainsanaksi.

Tänä vuonna myös tulevaisuuspäivä osuu maaliskuun ensimmäiselle viikolle. Sen verkkosivulta löytyy tapahtumien lisäksi materiaaleja teeman käsittelyyn, mm. utopiatyökalu.


Mikä on Jaa jotain?


Jaa jotain -tapahtuman tavoite on, että mahdollisimman moni opettaja jakaisi jotain oppimateriaaliaan avoimesti. Tällä viitataan etenkin jakamiseen verkossa niin, että mukana kulkee tieto, millä ehdoilla materiaalia saa hyödyntää. Käytännössä se tarkoittaa materiaalin merkitsemistä avoimella Creative Commons -lisenssillä.

Teemaviikon webinaareja ja sivustoja

Creative Commons on laajasti suositeltu jakamisen lisenssi eli käyttölupa


Avoin jakaminen on ollut pitkään sekä Suomessa että globaalisti vahva trendi ja se on myös mm. Opetushallituksen ja UNICEFin suositus (OER = Open Educational Resources). Myös osa koulutuksen järjestäjistä suosittelee oppimateriaalien CC-lisensoimista, yhtenä ensimmäisistä Tampereen kaupunki vuodesta 2012 alkaen. Nykyisin oppilaitosten julkisrahoitteisissa kehittämis- ja täydennyskoulutushankkeissa mukana olevilta edellytetään avointa jakamista lähes poikkeuksetta.

Creative Commons on sekä Suomen julkishallinnon että EU:n komission lisenssisuositusAvointen oppimateriaalien edistämisen sivusto on luotu nimenomaa avointen oppimateriaalien kansalliseen jakamiseen ja sen takana ovat OPH, OKM ja CSC. Avoimen jakamisen suositus näkyy korkea-asteen osalta tämän lisäksi myös Avoin tiede ja tutkimus -sivustolla.


Minä jaan etenkin diasarjoja - nyt käytössä SlideShare ja Speaker Deck


Aloitin oppimateriaalieni avoimen jakamisen 2011 ja tämän blogin perustin 2012. Tämä blogi ja lähes kaikki koulutusmateriaalini on jaettu CC BY-SA -lisenssillä. Se tarkoittaa, että niitä saa hyödyntää vapaasti tekijän nimi ja linkki alkuperäiseen mainiten. Jos haluat tehdä tuotoksistani oman version, on syytä lukaista em. lisenssin kuvaus tarkemmin. Käyttämäni lisenssi on epävirallinen suositus oppimateriaaleille, joskin vain tekijän nimen ja linkin mainitsemista edellyttävä CC BY käy myös hyvin. Sitä käytän lähinnä valokuvissani. 

Eniten saan palautetta blogistani, mutta määrällisesti eniten hyödynnetään avoimesti jakamiani diasarjoja. Kun koulutan osin samoja teemoja vuodesta toiseen ja ryhmästä toiseen, en halua, että verkossa on sata versiota samasta teemasta. Niinpä päivitän noin 30 yleisestä koulutusteemasta päivittyvää diasarjaa. Niiden koonti löytyy tämän blogin koulutusdiojen sivulta, riippumatta siitä, mitä kautta ne jaan.

Jakamisen paikkana minulla oli pitkään SlideShare ja käytän sitä edelleen yksittäisten diasarjojen jakamiseen, vaikka sen haku ei ole toiminut aikoihin hyvin ja vaikka päivittyvät diasarjat on ollut pakko viedä toisaalle. Parhaiksi korvaaviksi palveluiksi olen löytänyt SpeakerDeckin ja AuthorStreamin, mutta niiden haaste on, että diasarjoja ei niistä löydetä. Nyt olen luopumassa näistä jälkimmäisestä. Näistä haasteista kerroin lokakuun bloggauksessa: SlideShare ei toimi eikä korvaajaa löydy. Mutta vielä kertauksena, riippumasta jakamisen paikasta, löydät uusimmat versiot tämän blogin koulutusdiojen sivulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti