1.8.2019

Musiikkivideot kielten opiskelussa

ABBAn Mamma Mian (1975)
karaoke-näkymä.
Yhteistä monille sukupolville on, miten musiikki ja fanitus motivoivat kielten oppimiseen. Yksi lukioaikojeni huippuhetkiä oli, kun lukion saksan opettajani toi Nicolen euroviisuvoiton jälkeiselle oppitunnille Ein Bisschen Frieden -kappaleen sanat, jotka sitten yhdessä suomensimme. Omista kokemuksistani ABBA-fanin näkökulmasta kirjotin viisi vuotta sitten.

LyricsTraining on kiinnostava työkalu kielten oppimiseen ja erityisesti kuullun ymmärtämisen harjoitteluun musiikkivideoiden avulla. Sovelluksessa on tarjolla 13 kieltä (myös suomi) ja 30 musiikin genreä. Itse sovellusta voi käyttää englanniksi, ranskaksi tai espanjaksi.

Ideana on kuunnella musiikkivideoita ja joko laulaa mukana tai tunnistaa puuttuvia sanoja. Sovellus sopii hyvin niin kielitaidon alkeita opetteleville kuin kieltä jo varsin sujuvasti käyttäville. Se on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöön ja opetukseen.

Sovellusta voi käyttää kirjautumatta selaimella tai kirjautuen mobiilisovelluksilla (Android, iOS). Kirjautuneet käyttäjät voivat kisata toisiaan vastaan.

Ruudulla näkyy laulun sanat sekä merkki puuttuvan sanan kohdalla. Näytön alaosassa on neljä sanaa, joista tulee valita oikea puuttuvan sanan kohdalle.
Monivalinnan intermediate-taso
ABBAn Mamma Mia (1975) kappaleesta.
Sovelluksessa on kolme tehtävätyyppiä: Mobiilisovelluksessa on tarjolla karaoke ja puuttuvien sanojen tunnistamistehtäviä (ks. oheiset kuvat) neljällä vaikeustasolla. Vaikeustaso määrittää, kuinka paljon sanoja joutuu kuuntelemalla täydentämään. Selaimella käytettynä on tarjolla myös puuttuvien sanojen täydentäminen kirjoittamalla, mikä sopii kieltä jo pidempään opiskelleille.

LyricsTraining-sovelluksen peruskäyttö (3 peliä 30 min välein) on maksutonta. Maksullisessa versiossa (6 €/kk tai 30 €/vuosi) saa sovelluksen käyttöön ilman aikarajoja, sanat ja lauseet voi kääntää ja pääsee näkemään perusteelliset tiedot omasta aktiivisuudestaan ja harjoitellusta sanastosta. Opettajana voit tehdä olemassa oleviin musiikkivideoihin omia tehtäviä. Uusien kappaleiden lisääminen sovellukseen onnistuu ilmeisesti vain maksullisella versiolla. Se näytti Spanishplans.org:n ohjeista katsottuna helpolta.

Uskon sovelluksen innostavan ja motivoivat monia kielten oppijoita. Samalla se tukee kuullun ymmärtämistä ja tarjoaa harjoitusta mm. erilaisten aksenttien ja artikulaatiotapojen tunnistamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti