Edellä on lainaus Riikka Reinin palautteesta Tampereen seudun Osaava
-hankkeen Pedagoginen piristysruiske V
-koulutuksesta. Toinen osallistuja kommentoi omaa kehittymistään: "En enää näe tietotekniikkaa peikkona vaan mahdollisuutena. Oppimista edisti se, että annoin itselleni luvan keskittyä itseäni eniten kiinnostaviin asioihin." Näitä mahdollisuuksia ja itseä kiinnostavia juttuja tutkimme viimeisen iltapäivän aikana, jolloin kukin esitteli oman kehittämistehtävänsä. Sen tavoitteena oli, että jokainen kokeilee opetuksessaan tvt:tä jollain itselleen uudella tavalla. Tällä kertaa eniten innostivat QR-koodit ja blogit.
Taina Lounaskorpi suunnitteli koulun Frankofonia-juhlakuukautta, jonka hän käynnisti aiheeseen liittyvällä aamunavauksella. Tulossa on ainakin 9-luokkalaisten ranskan lukijoiden tekemä QR-koodisuunnistus, minkä avulla voi välituntien aikana tutustua ranskankielisiin maihin kuvien, musiikin ja tietokilpailukysymysten avulla.
QR-koodeista innostui moni muukin. Yksi eri koulujen opettajista koostuva tiimi rakensi yhdessä QR-koodiradan, minkä koulukummit kiersivät ystävänpäivänä kummilastensa kanssa. Rata alkoi yhteisellä ystävyysaiheisella Kahoot-kyselyllä. Toisen koulun kotitalousopetus puolestaan aloitti elämänsä Instagramissa ja luokan ilmoitustaululta löytyy nykyisin QR-koodien kautta vaihtuvia ajankohtaisia vinkkejä oppiaineesta.
Mari-Anne Rönneikkö oli hyödyntännyt iPadin AdobeVoice-sovellusta drilliharjoituksiin sanaluokkien opiskelussa. AdobeVoicen avulla voi tehdä tarinoita valmiisiin pohjiin äänittämällä selostuksen ja liittämällä siihen omia tai sovelluksesta löytyviä kuvia. Testasin sovellusta itsekin ja se on todella helppo ja innostava. Tässä on ensimmäinen tuotokseni, sen tekemiseen meni noin vartti vaikken ole sovellusta ikinä aiemmin kokeillut. Suosittelen lämpimästi, tätä tulen varmasti hyödyntämään. (Lisäys: ks.bloggaukseni 2 vk myöhemmin.)
Riikka Reini oli teettänyt oppilailla videoblogeja Häräntappoase-kirjasta ohjeistaen heitä näin, Tavoitteena oli löytää sellaiset kysymykset, että vastauksia ei löydy netin kirjatiivistelmistä, vaan kirja todella täytyy lukea. Oppilaiden vlogit eli videoblogit viedään kurssin ajaksi opettajan YouTube-tilille, mistä ne näkyvät julkisesti vain jos oppilas sitä halusi. Tässä esimerkkinä Juhanin kirja-arvio (3:57), kuvituksena hänellä on härkä ja häräntappaja eli legoukko kirveen kanssa. Opettaja kertoi päässeensä näiden videoblogien (kesto 2½ - 25 min.) kautta paljon lähemmäs oppilaiden ajatusmaailmaa ja tarkastamisen olleen huomattavasti mukavampaa kuin perinteisten tehtävien. Hän kertoi myös olleensa tosi ylpeä oppilaistaan, niin hienoja töitä he olivat tehneet. Myös Henriikka Bycling oli teettänyt oppilaillaan kirjallisuusvideoita ja yksi oppilas oli antanut luvan jakaa videotarinansa kirjan lukemisen eri vaiheista julkisesti.
Notegraphyn avulla kerättiin ajatuksia opeverkostoista ja
vertaistuesta. Kun ryhmällä on yhteiset tunnukset, myös
tuotokset kerääntyvät yhteen paikkaan.
|
Office365 otettiin käyttöön osallistujien oppilaitoksissa alkuvuodesta. Niinpä kehittämistehtävien suunnitelmat ja kommentointi tehtiin OneDrivessä ja yhteen webinaariin työstettiin sen avulla yhteistä diaesitystä. Muutama ehti jo O365:lle luokassaankin keksiä käyttöä: Yksi opettaja oli luonut kansion, minne luokka on aloittanut keräämään havaintoja ja valokuvia kevään merkeistä. Muutama oli huomannut, että perustamalla luokalle yhdessä muokattavan dokumentin, oppilaat voivat jakaa eri sosiaalisen median välineillä tekemien tuotostensa linkkejä toisilleen, esim. äidinkielen tunnin mielipidevideoita.
![]() |
Viimeisen lähipäivän amupäivä meni mobiilioppimisen teeman parissa.
Tässä kuljetaan mobiiliradan rasteilla tutustuen mm. lisättyyn todellisuuteen. |
- Kännyt esille ja kirjat pois - erään koulutuksen satoa
- Askeleita tvt:n opetuskäyttöön
- Kokeillaan somea porukalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostien suuren määrän vuoksi käytössä on kommenttien ennakkohyväksyntä.