2.4.2015

Videotehtäviä EDpuzzlen avulla

Tänä keväänä olen tutkaillut Jane Hartin Top 100 Tools for Learning listauksen uusia some-palveluita etsiessäni sisältöä Auli Nikkasen kanssa tekemääni Some-aakkoset ITK-posteriin. Tavoitteena on tarjota jotain uutta myös kokeneille some-kouluttajille. Paras löytöni oli EDpuzzle, jonka avulla voi lisätä esim. YouTuben, Vimeon tai KhanAcademyn videoihin oman selostuksen, teksti- ja äänikommentteja sekä avoimia ja monivalintakysymyksiä. Sinne voi ladata myös oman videon tietokoneelta tai iPadista.

EDpuzzle on täysin ilmainen ja sen luvataan toimivat hyvin kaikilla selaimilla (paitsi IE 9 tai vanhemmat) ja moniililaitteilla, joilla äänen tallentaminen ei kuitenkaan onnistu. Opettajan tulee kirjautua palveluun. Oppijalle riittää, että kertoo etunimensä ja valitsee käyttäjänimen ja salasanan (Sign up with EDpuzzle). Alle on upotettu kaksi videota, joista ensimmäinen on katsottavissa ilman kirjautumista (Guest mode). Jälkimmäinen edellyttää kirjautumista oppijana, mutta etuna on, että tällöin opettaja saa tiedon, ketkä videon ovat katsoneet ja mitä he ovat kysymyksiin vastanneet,

EDpuzzle kannattaa avointa materiaalien jakamista ja opettajien tuotokset ovatkin julkisia ja vapaasti hyödynnettävissä. Tästä linkistä näet lisää EDpuzzlella tehtyjä tuotoksia. Kopioin niistä itselleni koodista kertovan tuotoksen ja muokkasin sitä hieman.



Toisena on tunnettu Social Media Revolution -video, josta tein ennakkotehtävän Pedagoginen piristysruiske VI -koulutukseen, kun tiedän, että koulutustilassa eivät videon äänet kuulu - ja kun halusin kokeila tätä sovellusta. Samalla tämä orientoi aiheeseen ja osa kysymyksistä antaa minulle kouluttajana ennakkotietoja osallistujista. Videotehtävät sopivat hyvin myös kotitehtäviksi tukemaan käänteistä oppimista tai oppitunnille vaikka osaksi yksilöllisen oppimisen polkua. Voit myös laittaa oppijat tekemään itse tällaisia videoita. Ne näkyvät vain opettajalle, jonka on mahdollista jakaa niitä laajemmin.




Kirjaudu sisään ja lähde kokeilemaan. Lisävinkkejä saat näistä ohjeista:


Tämä bloggaus liittyy Auli Nikkasen ja Matleena Laakson
ITK-konferenssin posteriin Some-aakkoset 16.-17.4.2015.
Hashtagit ovat #someaakkoset sekä #itk2015
Lue lisää: bit.ly/someaakkoset


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti