8.1.2019

Pedagoginen piristysruiske tulee taas

Jo 15. Pedagoginen piristysruiske -koulutus järjestetään tammi-maaliskuussa 2020. Ks. lisätiedot ja ilmoittautuminen.
(Edellä oleva lisätty 15.9.19)

-  -  -  -  -

Minulla on ollut ilo vetää Osakkeelle monta Pedagoginen piristysruiske -koulutusta, joiden sisällön olen saanut rakentaa mielestäni parhaista ja hyödyllisimmistä digiteemoista, osin yhdessä osallistujien kanssa.

Nyt on aika katsoa, vieläkö Pirkanmaalta löytyy 14. ryhmä supersuosittuun Pedagoginen piristysruiske -koulutukseen. Koulutus on maksuton ja osallistumisoikeus on Osakkeen opetus- ja ohjaushenkilöstöllä eli lähes koko Pirkanmaan yleissivistävän koulutuksen henkilöstöllä - myös varhaiskasvatuksesta voi osallistua, vaikka osa sovelluksista sopii varmasti paremmin koulumaailmaan. Lähde mukaan tai vinkkaa tästä kollegalle, joka tarvitsisi pedagogista piristysruisketta!

Ilmoittautuminen ja lisätiedot
Jo päättyneen koulutuksen linkki poistettu.

Tiedän, että sijaismäärärahat ovat vähissä. Jo aiemmilla kerroilla osa on päässyt mukaan vain sillä ehdolla, että jakaa kaiken oppimansa koko työyhteisölleen. Koulutuksen yhtenä valinnaisena tehtävänä on luoda esimerkiksi Padlet tai blogi, minne kerää talteen vinkkejä muistiin joko vain itselle tai sitten kollegoille tai jopa julkisesti jaettavaksi. Erityisen suositeltavaa tällainen on digitutoreille ja sellaisiksi haluaville.

Vuoden takaisin ryhmän kanssa päätimme koulutuksen digitaaliseen nuotiopiiriin. Kirjasin siitä ylös seuraavat kokemukset: Koulutus muutti ajatteluani. Koulutuksen aikana itsetuntoni ja ammatillinen identiteettini vahvistui. Innostuin monesta uudesta jutusta ja niin innostuivat oppilaanikin.

Alla vielä mainokseksi aiempien osallistujien kehuja, poimintoja kehittämistehtävistä ja linkit aiempaan seitsemään blogijulkaisuuni aiheesta. Niissä kerron pääosin tehdyistä kehittämistehtävistä.


Palautteiden mukaan olen tässä koulutuksessa usein onnistunut antamaan parastani, vaikka kyllä niitä ei-niin-loistavia osuuksiakin varmasti mukaan on mahtunut ja mahtuu jatkossakin


  • "Olet taitava, realistinen ja kärsivällinen. Sanoin esimiehelleni, että tämä oli paras TVT-koulutus, minkä olen käynyt."
  • "Loistava opetustapa ja yksi parhaimmista alan kursseista, joilla olen käynyt. Opettaja puhui samaa kieltä kuin oppilaat ja pystyi laskeutumaan oppilaiden tasolle vaivatta. Myös virkistäviä motivointijuttuja aina välissä (kortit...). Kiitos, Matleena!"
  • "Kiitos Matleena selkeästä, napakasta ja motivoivasta koulutuksesta. Erityiskiitos materiaaleista ja ohjeista jotka jäävät käyttöömme. Tiedän mistä löydän tietoa ja apua, kun sitä tarvitsen."
  • "Ihanaa, kun on noin asiastaan innostunut kouluttaja, joka saa vielä aikaan ilmapiirin, jossa ei kenenkään tarvitse tuntea huonommuutta osaamattomuudestaan :-)"
  • "Haihdutit pois tvt-kammoa ja rohkaisit kokeiluun. Työskentelytapa (webinaarit, käytännön harjoittelu) tuki tvt:n omaksumista omaksi työvälineeksi."
  • "Koulutuksen ansiosta olen virittäytynyt yhä vahvemmin tvt-taajuudelle. Olen iloinen, että lähdin koulutukseen. Olen toiminut pienenä asiantuntijana sekä kotona oman perheen keskusteluissa että töissä opettajien huoneessa. Varmuuteni on kohonnut. Kiitos Matleena innostavasta koulutuksesta. sinusta huokuu oma innostus asiaa kohtaan ja innostuksesi tarttuu koulutettaviin. Olet huippu asiantuntija ja pyrit silti kehittymään itsekin koulutettavien rinnalla. Et jää makaamaan paikallesi. Olit koulutusta edeltävänä päivän kehittänyt koulutusta ja löytänyt uutta opetettavaa meille verrattuna edelliseen Digiloikka-koulutukseen."


Poimintoja kehittämistehtävistä 


Kaikki seuraavat ideat ovat pirkanmaalaisilta luokan-, aineen- tai erityisopettajilta. Kehittämistehtävien ideana on ollut, että jokainen kokeilee jotain itselleen uutta työskentelytapaa tai verkon työkalua. Yhteistä useille kokeiluille oli, että oppijat oppivat käyttämään sovelluksia helposti ja ilman opettajan tukea (esim. Padlet ja Kahoot). Useampaan kertaan koettiin myös se, että digitaalisuuden ja siihen liittyvän pelillisyyden avulla (esim. QR-koodiradat) moni oppija teki innostuneesti jotain, mistä ei normaalisti yhtään tykkää. Toisille se oli liikuntaa, toiselle yhdyssanojen harjoittelemista.

  • Erityisoppijaryhmä liikkeelle: Opettaja levitti koulun tiloihin QR-koodeja, aina kaksi samaan paikkaan. Rasteja kierrettiin pareittain niin, että toinen lapsista sai lukea ensimmäisen koodin, missä oli jumppaohjeet. Toisen rastin lukija avasi koodista kuvan, mistä näki seuraavan rastin sijainnin.  
  • Lukupäiväkirja: Kun oppilas on lukenut kirjan, hän skannaa QR-koodin O365:lla tehdylle lomakkeelle ja vastaa sen kysymyksiin. Nimen, luokan ja kirjan lisäksi kysymyksinä on mm. kuvata päähenkilöä, arvioida kirja tähtimerkein. 
  • Luontokoulun kokemuksia ja palautetta Padletiin. Oppilaat kommentoivat Padletin täyttämistä niin kivaksi, etteivät olisi malttaneet ollenkaan sitä lopettaa. Palautetta kysyttiin noin viidestä teemasta, kustakin omalla sarakkeella, kuten hylly-formaatti Padletissa nykyisin mahdollistaa. Mukana oli sekä luontokouluun liittyviä kysymyksiä että tilaa kommentoida mm. bussimatkaa, mikä monelle oli yksi tärkeimmistä jutuista. Se, että jokainen näki toisten palautteen, koettiin hyväksi.
  • Quizlet Livelle tuntuu niittävän suosiota missä vain sitä käytetään. Eräässä luokasta oppilaat kommentoivat sitä Kahootia paremmaksi ja opettaja puolestaan totesi, miten hyvin se parhaimmilla toimii ryhmäyttämisen tukena, kun sovellus arpoo satunnaiset ryhmät aina lyhyttä työskentelyä varten. 
  • Espanjan verbit. Oppilaat saivat tehtäväksi etsiä pareittain 15 tarpeellista verbiä ja tehdä Kahoot-kyselyn näiden verbien taivutusmuodoista. Tästä heräsi koulutuksessa keskustelua tällaisten Kahootien mahdollisista virheistä, etenkin jos ne jakaa julkisesti tai niitä käyttää muiden ryhmien kanssa. Osa piti virheitä tavallaan hyvinä ja opettavan oppijoitakin verkosta löytyvän tiedon luotettavuuden arviointiin. Ja osoittaahan sekin osaamista, kun huomaa, ettei Kahootissa ole tarjolla yhtään oikeaa vastausta tai huomaa siellä muun virheen. Halutessaan opettaja voi myös korjata virheet - jos Kahoot on julkinen, siitä voi tehdä kopion, jota muokkaan ennen käyttämistä. 
  • Oppijat saivat tehtäväksi etsiä tietoa Sibeliuksesta ja tallentaa tiedot käynnykkään, Padletiin tai vihkoon. Sen jälkeen he tekivät toisilleen aiheesta Kahootin tai ristisanatehtävän. 
  • Äidinkielen ja englannin yhteisessä projektissa oppijat tekivät pareittain Padletiin koontia kielistä, näkökulmina mm. murteet, kielen kaunein sana ja huumori. Sitten nämä Padlet-julisteet esiteltiin ja oppijat antoivat toisilleen vertaispalautetta opettajan määrittelemien kriteereiden pohjalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostien suuren määrän vuoksi käytössä on kommenttien ennakkohyväksyntä.