Navetassa seurataan digitaalisesti mm. lehmien lypsyaikoja ja -määriä, märehtimistä ja kiimaa. |
Johanna Salmia esitteli Zapparin lisätyn todellisuuden sovelluksella tehtyä infopakettia karjataloudesta ja ilmastonmuutoksesta. |
Kahden päivän ohjelma pyöri toimintapisteiden ympärillä ja ne kattoivat lukuisia opetuksen digiteemoja. Kerroin Riikka Marttisen ja minun toimintanpisteestä aiemmassa bloggauksessa otsikolla Mobiilikesäkoulu: lisätty todellisuus opetuksessa ja hoivatyössä. Verkosta löydät kaikkien toimintapisteiden kuvaukset ja materiaalilinkkejä.
Mustialan opettajat tutustuttivat halukkaita tämän päivän maatalouden oppimisympäristöihin. Pääsin tutustumaan neljä vuotta sitten rakennetun navetan ja sen lypsyrobotin toimintaan ja muuhunkin teknologiaan. Ja silittelemään söpöjä vasikoita :)
Pääsin myös ensi kertaa ajamaan traktoria sekä istumaan ohjaajan paikalle peräti 1,5 cm tarkkuudella automaattiohjauksella kulkevaan traktoriin. Siinä määrittelin vain suunnan - eteenpäin tai taaksepäin - ja varmistin, että automaattiohjaus pysyy päällä.
Sinisellä traktorilla sai ajaa itse, punainen toimi automaattiohjauksella. |
Kisakallion toimintapisteessä tutustuin Health Skills Online -hyvinvointivalmennukseen Irina Keinäsen opastamana. Sovellusta on käytetty toisen asteen opiskelijoilla. Sen sijaan, että opettaja kertoisi luokassa toisen asteen opiskelijoille terveellisistä elintavoista, luodaan tämän maksullisen sovelluksen avulla ryhmä, jolla on oma mentori antamassa ohjeita ja palautetta mm. liikunnasta, ruokavaliosta ja nukkumisesta. Toimipisteen kuvauksen mukaan "mobiilisovellus sopii hyvinvointivalmentajaksi erityisen hyvin siksi, että parhaat tulokset saadaan aikaa tekemällä pieniä asioista päivittäin".
Tässä olen ensikertaa traktoria ohjaamassa. Kuva: Riikka Marttinen |
Riikka Marttinen ja Jukka Koivisto kuvaavat kaunista peltoa saunalta ja iltanuotiolta palatessa. |
Ikinä en ole talviturkkia näin lämpimään veteen heittänyt. Se innosti myös aamu-uinnille. |
Mobiilikesäkoulu on lämminhenkinen tapahtuma, missä on tavanomaisia koulutustilanteita helpompi olla keskittynyt yhteiseen oppimiseen, sillä oppilaat ja opiskelijat - ja osa opettajistakin - on jo kesälomalla. Tänä vuonna sääkin suosi ja helleraja ylittyi, joten osa oppimisesta tapahtui ulkona.
Tapahtuman hengestä kertoo sekin, että useampi meistä toimintapisteiden vetäjistä tuli paikalle talkoohengessä. Suurin osa toimintapisteistä toteutettiin kerran molempina päivinä, joten niiden vetäjätkin ehtivät osallistua eri toimintapisteisiin. Suosittelen tätä vuosittaista tapahtumaa lämpimästi!
Kuvasin kameran vakaimella (DJI Osmo Mobile 2 -gimbal) parin minuutin videon kävelystä Mustialan kampuksella. Lisäksi alla on kolme 360-kuvaa ja lopuksi linkit aiempiin mobiilikesäkoulubloggauksiini. Tämä oli neljäs kerta, kun osallistuin tapahtumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostien suuren määrän vuoksi käytössä on kommenttien ennakkohyväksyntä.