Aloitimme koulutuspäivän reflektoimalla pienryhmissä viimeistä kolmea viikkoa, mihin kuului edellinen koulutuspäivä, etätehtävät sekä ryhmän webinaari. Kukin ryhmä koosti tuotoksen eri palveluun. Ne ovat kaikki helppoja ilman kirjautumista toimivia yhteisöllisen kirjoittamisen ja osin muunkinlaisen tuottamisen sivustoja, joista itse olen lähinnä tuohon ensiksi mainittuun jumittunut.
Tämän vaiheen jälkeen ryhmät vaihtoivat päittäin sähköistä alustaa ja kommentoivat toisensa tuotoksia. Lopuksi keskustelimme koko osallistujajoukon kanssa kokeilluista neljästä sivustosta. Jokaiselle löytyi käyttöä ja omia vahvuuksia. Tilanteesta riippuen voidaan tarvita mahdollisimman yksinkertainen sivu, tai sitten sellainen mihin voi myös piirtää ja lisätä kuvia. Joskus lisäominaisuudet mahdollistavat monipuolisemman työskentelyn, joskus vain vievät huomion pois itse sisällön tuottamisesta.
Yhtenä toisena teemana olivat opettajien verkostot ja työskentelyä tehtiin ajatuskarttojen avulla. Tällä kertaa annoin valita, haluaako työskennellä yksin vai ryhmässä. Samoin sai valita kolmesta näyttämästäni ajatuskartasta, mitä niistä käyttää. Valinnat tehtiin lähinnä sen mukaan, mikä viehätti visuaalisesti. Nytkin jokaiselle työkalulle löytyi omat kannattajansa. Kun tuotoksia jaettiin koulutuksen blogiin, kävi samalla ilmi, millaisia etuja esimerkiksi jakamisen vaihtoehtojen määrään palveluun kirjautuminen tuo. Kokeilemamme ajatuskarttatyökalut ovat:
Plussana työskentelyssä oli osallistujien saama kokemus, että he pystyivät käyttämään näitä seitsemää uutta välinetta - ja lisäksi muita päivän aikana kokeiltuja - hyödykseen, ilman että kukaan niitä heille opettaa. Minä kouluttajana vain näytin, että tällaisia on olemassa ja ohjasin työskentelyä. Monissa sosiaalisen median palveluissa pärjää ihan vain kokeillen ja matkan varrella palvelun sisältä lyhyitä ohjeita tarvittaessa lukien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostien suuren määrän vuoksi käytössä on kommenttien ennakkohyväksyntä.