10.3.2014

Jaan ja jaamme materiaalia #jaajotain

Kuva: Anne Rongas CC BY
Tänään vietetään kansallista Jaa jotain -päivää, mikä on osa kansainvälistä Open Education Week -tapahtumaa. Tarkoitus on, että tänään mahdollisimman moni jakaa omia oppisisältöjään toisillekin hyödynnettäväksi. Suomessa teemapäivää koordinoi AVO2-hanke.

Toistan usein koulutuksissani ajatusta, että hyödyntämällä verkon valmista materiaalia, opettaja vapauttaa aikaa uuden oppimiselle ja uuden tekniikan haltuunotolle. Opettajat ovat yksi kuormiteuimmista ammattiryhmistä. Tunnollinen ja kokenutkaan opettaja tai hankepuurtaja ei ehdi itse kaikkea alusta asti tekemään, eikä se ole tarkoituskaan. Lainaten Marko Ahosen tviittiä: "Jos annat itsestäsi aina 110 prosenttia, sinulla on ongelmia, joista selkein on matemaattinen."

Jaettu materiaali on hyvä merkitä avoimella Creative Commons-lisenssillä. Opetushallitus, Tampereen kaupunki ja PAOK-hanke suosittelevat CC-lisenssiä jokaiseen opettajien tekemään oppimateriaaliin. Tällöin materiaalista näkee välittömästi, millä ehdoilla sitä saa hyödyntää. Yksinkertaisimmillaan se tapahtuu lisäämällä materiaaliin sen jakamiseen hyvin sopivan lisenssin teksti: CC BY-SA. Edelleenkäytön lisenssejä on muutama muukin ja haluamasi lisenssikuvakkeen saat kansainvälisen ja epäkaupallisen CC-lisenssijärjestelmän verkkosivulta: creativecommons.fi/lisenssit/valitse-lisenssi.

Tänään tai aiemmin jakamat aineistoni


Blogit
  • Matleenan blogi (tämä blogi)
    • Lisäsin blogini teksteihin CC BY-SA -lisenssin. Kuvien ja muualta upotetun sisällön osalta jaan CC-lisenssillä vain erikseen mainitut, sillä osaan kuvista minulla on julkaisuoikeus vain kyseisen blogikirjoituksen yhteydessä. Niitäkin saa kopioida osana blogikirjoitusta.
    • Lisäsin tähän blogiin sivun tvt:n opetuskäytön webinaareista. Näin jatkan tähän asti hanketyönä tekemäni listauksen ylläpitämistä. 
  • Blogit opetuksessa (paokhanke.blogspot.fi)
    • Blogi-koulutusten tueksi ja materiaalien jakamiseksi vuonna 2009 perustamani blogi. Jatkan sen ylläpitämistä PAOK:n hankekauden päättyessä 30.4.2014.
Wikit
  • Wikit opetuksessa on sivusto wikien hyödyntämisestä opetuksessa ja yhteisöllisessä tiedon tuottamisessa. Se toimii harjoitus- ja materiaalinjakoalustana some- ja wiki-koulutuksissani. Wiki on avoin kenen tahansa muokattavaksi ja hyödynnettäväksi. Jatkan 2009 perustamani wikin ylläpitämistä PAOK:n hankekauden päättyessä 30.4.2014. 
  • Puutarhawiki: harrastuksestani ja erityisesti perennoista kertova sivusto, myös paljon CC BY-lisenssillä jaettuja valokuvia. Kukkien ja kakkujen kuvia samalla lisenssillä löytyy myös Flickr-tililtäni. 

SlideShare


PAOK-verkosto jakaa (em. lisäksi)


Alle kokosin projektitiimin ja opettajatiimien tuotoksia. PAOK päättyy hankkeena 30.4.2014 ja sen jälkeen Ningissä olevia verkkosivuja ei päivitetä, mutta ne ovat luettavissa tästä 6 kk ajan. Hankkeen perustiedot, linkit tärkeimpiin materiaaleihin ja tiedot kahdesta jatkuvasta palvelusta kootaan huhtikuussa Tampereen seudun tvt-portaaliin: tvt.tampereenseutu.fi/paok. Pirkanmaan II asteen koulutuksen avoimena vuorovaikutuspaikkana säilyy Facebook-sivu: facebook.com/PAOKverkosto - liity mukaan!
(Kappaletta muokattu 20.3.14)

Blogit ja wikit

Verkkokurssit ja kehittämisprojektit

  • Keväällä 2013 PAOK ohjasi ja osarahoitti viittä oppilaitosrajat ylittävää verkkokurssitiimiä. Tuotoksena syntyi yksi wikikurssi ja neljä pääosin Moodlea ja sosiaalista mediaa hyödyntävää kurssia, ks. niiden esittelyt ja vierailijatunnukset.
  • Myös PAOK1:n aikana 2009-2011 rahoitettiin opettajatiimien verkkokurssien rakentamista ja muuta kehittämistoimintaa. Niistä voi lukea tästä.

SlideShare ja Prezi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostien suuren määrän vuoksi käytössä on kommenttien ennakkohyväksyntä.