4.3.2024

LinkedIn-vinkkejä

Tekstiä muokattu. Diasarja ja DSA-säädöksen tietot lisätty 9.-10.4.2024.
- - - - - 
LinkedIn ja sen käytössä aktivoituminen on noussut esiin yhdessä verkostossani. Siitä syntyi idea omien oppien jakamisesta. Minulla LinkedIn on pitkään kuulunut neljän tärkeimmän somekanavan joukkoon Facebookin, Instagramin ja Tw... ei kun viestipalvelu X:n rinnalle (linkeistä näet profiilisivuni). Threads ja Blue Sky ovat myös käytössä, mutta varsin vähän niissä vielä X:ään verrattuna tapahtuu. Pikaviestimien kentän näin hajaantuessa saattaa käydä niinkin, että LinkedIn-sovelluksen eli Linkkarin merkitys ammatillisena verkostona vahvistuu.

Kirja, jonka kannessa on LinkedIn-logo. Sen ympärillä toimistotarvikkeita.
LinkedIn-verkostoa on kuvattu osoitekirjaksi
eli se voi kertoa, keitä verkostoosi
kuuluu ja keiltä voi tarvittaessa pyytää apua.
Kuva: ML/ChatGPT4.
Yksi Linkkarin vahvuuksia on sen pitkä häntä. Kun jotain julkaisee, se saa reaktioita muutaman viikon ajan. Sinne ei tarvitse tyrkätä samaa viestiä montaa kertaa, kuten X:ssä eikä viestiä tarvitse jakaa moneen eri ryhmään kuten Facebookissa. Toki Linkkarissakin on ryhmiä, mutta niiden merkitys on monille kovin vähäinen.

EU:n uuden digipalvelusäädöksen (Digital Services Act) myötä suurista some-palveluista kuten linkkarista saa nyt otettua suosittelualgoritmit pois. Näin omassa viestivirrassa näkee aikajärjestyksessä vain seuraamiensa tahojen viestit. Lue lisää Sitran Tarmo Toikkasen ja Rosa-Maria Mäkelän ohjeista: Näin kytket suosittelualgoritmit pois päältä suurissa somepalveluissa


Ammatillisen verkostoitumisen foorumi

LinkedIn on ennen kaikkea ammatillisen verkostoitumisen foorumi. Ei siis vain työhakupaikka tai julkinen CV. Moni etsii uusia kontakteja tai tutkailee puolituttuja. Aina ei kyse ole täyspäivätyön etsijöistä tai tarjoajista, vaan usein samankin työnantajan kautta voi työskennellä monenlaisissa hankkeissa ja verkostoissa. Sovelluksen avulla etsitään keikkakouluttajia, seminaaripuhujia ja eri alojen asiantuntijoita myös organisaation sisäisesti sekä yhteistyökumppaneita erilaisiin projekteihin - tai tutustutaan valittuun tiimiin ennen ensitapaamista, kuten itse usein teen.

Linkkarista voi etsiä oman työn näkökulmasta mielenkiintoisia seurattavia. Minä saan paljon kontakteja tämän blogin lukijoista. Tervetuloa verkostooni, jos et siellä vielä ole! Kun puhun isommassa seminaarissa, se näkyy Linkkarissa, vaikka itse ohjaankin kuulijoita ensi sijassa blogiini. Linkkari sopii myös koulutusten markkinointiin ja työpaikkailmoitteluun. Sain hiljattain LinkedInin kautta viestin, kiinnostaisiko minua yksi työpaikka. Vastasin kertomalla, että olen suosittelijana henkilölle, joka hakee paikkaa - ja joka sittemmin myös sen sai.

Monilla aloilla Linkkarin käyttö on käytännössä pakollista. Jo yli 10 vuotta sitten kuulin yrityksestä, jossa ei edes luettu työhakemuksia, jos julkinen Linkkari-profiili puuttui. Opetuksen kentällä tuskin tällaiseen tänäänkään törmää, vaikka muistan kyllä, miten noihin aikoihin halusimme julkaista yhden hankkeen työnhakuilmoituksen vain sähköisesti somessa. Emme tarvinneet työntekijää, joka ei olisi siellä aktiivinen, mutta työnantaja edellytti ilmoituksen painattamista Aamulehteen.


Jätä tapaamisesta jälki


Kun tapaat kiinnostavia ihmisiä, jätä tapaamisesta jälki ja lähetä verkostoitumiskutsu. Jos et ole täysin varma, että kutsuttu muistaa tai tuntee sinut, kannattaa lisätä lyhyt viesti. Esittäydy ja kerro, missä tapasitte tai miksi haluat verkostoitua. Ei kutsuttavaa tarvitse tuntea henkilökohtaisesti, mutta jotain yhteistä on hyvä olla. Kutsujista osa on kaikissa sovelluksissa liikkeellä kyseenalaisin motiivein. Muista myös, että verkostoituminen on jatkuvaa työtä. Olet myöhässä, jos aloitat sen vasta silloin, kun työnhaku on edessä.

Kun itse saan kutsuja, katson onko meillä mitään yhteistä, esim. opetusala tai kiinnostus verkon sovelluksiin tai tekoälyyn. Julkaisen pääosin suomeksi, joten ulkomaisia tahoja hyväksyn varsin harkiten. Erityisesti iloitsen niistä kutsuista, joihin on vaivauduttu kirjoittamaan lause tai pari siitä, miksi toinen haluaa verkostoitua kanssani. Minulla on tapana kiittää kutsusta ja lisätä lyhyt esittely. Toisinaan se avaa keskustelun, missä saan palautetta työstäni tai kuulen, miksi sain verkostoitumiskutsun tai sovimme yhteiset etäkahvit molempia kiinnostavan teeman parissa, kuten tapahtui viime kuussa.


Profiili ja asetukset ovat aina tärkeitä

Profiilin luomisessa tärkeää on lisätä profiilikuva ja kansikuva. Kerro perustiedot ainakin englanniksi, sillä pääosa henkilöhausta tehdään Suomessakin englanniksi. Voit käyttää ohessa myös suomea, Tärkeitä ovat myös nimen alla oleva otsikko (keskeiset avainsanat) ja About-kohta (hissipuhe). Kerro niihin keskeinen osaamisesi osuvin hakusanoin. Kerro myös yhteystietosi (puhelin ja s-posti). Ne ovat yleisimpiä tietoja, mitä Linkkarista etsin, mutta en löydä.

Oman profiilin ja asetusten valinnat ovat tärkeitä kaikissa sovelluksissa. Kannattaa ottaa tavaksi päivittää keskeiset someprofiilit kerran tai pari vuodessa. Huomaa, että mitä enemmän rajoitat omien tietojesi näkyvyyttä Linkkarissa, sitä enemmän myös sinun näkyvyyttä rajoitetaan. Mitä laajempi verkostosi on, sen paremmin sinä ja julkaisusi näkyvät.


Kuvituskuva.

Mitä kannattaa jakaa?  


Mitä Linkkariin sitten pitäisi julkaista? Kerro yksi ajatus kirjasta minkä luit - tai viime viikolla nimitettyä uutta presidenttiämme siteeraten kolme pointtia. Sen lisäksi, että jaat linkin, kerro muutamalla lauseella, mikä siinä oli sinulle tärkeää. Sen ohella, että jaat kuvan seminaarista, kerro sen keynoten keskeinen ajatus. Merkityksellisen sisällön luominen ja jakaminen sekä hyvää palvelua että parasta markkinointia.

Minulla on tapana pyrkiä suunnittelemaan julkaisuaikoja niin, että jos kyse ei ole juuri tänään tapahtuvasta asiasta tai kiireisestä viestistä, jaan sen muutaman päivän aikana eri somen kanaviin vähän eri aikoihin. Näin pyrin välttämään tilannetta, että julkaisuni näkyy kaikkialla tiistaina, eikä siten todennäköisesti näy niille, jotka eivät juuri sinä päivänä someen ehtineet.

Linkkarin käyttö kannattaa aloittaa jo opiskeluaikana. Opiskelijat oppivat jotain uutta joka ikinen päivä. Kun työkokemusta ei vielä ole paljoa, voi kertoa, mitä itse on itse oppinut ja kenties tehdä mielenkiintoisia havaintoja työelämästä. Linkkarissa ei ole samankaltaista yhteisöllisyyttä ja vertaistukiverkostoja kuin Facebookin ammatillisissa ryhmissä, ainakin opetusalalla. Jokaisella sovelluksella onkin omat vahvuutensa ja siksi vain yhden käyttö supistaa näkymiä aika lailla.




Pintaraapaisusta eteenpäin

Tämä oli pintaraapaisu Linkkarin käyttöön. En seuraa kovin aktiivisesti palvelun kehittymistä, eikä se ole ollut tarpeenkaan, vaikka käytän palvelua lähes päivittäin. Profiilia rakentaessa kannattaa tutkailla, miten kollegat, kilpailijat tai alan gurun ovat profiilinsa rakentaneet. 
  • Itselle hyvä lähde on ollut Tom Laineen LinkedIn-Megaopas, jonka voi ladata yhteystietoja vastaan. Tosin viimeisin versio on jo vuodelta 2020. Uudempia juttuja ja tietoa uusista ominaisuuksista löydät hänen blogista
  • Juho Toivola on julkaissut Linkedin-pelikirjan (2023), joka löytyy tästä linkistä. Siellä on hyviä vinkkejä sovelluksen tavoitteelliseen käyttöön. 
  • Netistä varmasti löytyy paljon muitakin ohjeita ja videoita, voit vaikka linkata suosikkisi tämän bloggauksen kommentteihin. Muiden kokemuksia ja ohjeita selatessa löytää aina jotain itsellekin uutta, jolloin palvelusta saa enemmän irti.

PS. Kun tämä kirjoitus oli valmis, kysyin ChatGPT:ltä ehdotuksia tekstin parantamiseen. Sen suosituksesta lisäsin väliotsikot, mikä pakotti hieman muotoilemaan tekstiä. Lopuksi kysyin siltä ehdotuksia kuvituskuviksi ja kehittelin sen kuvageneraattorilla yllä olevat kuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostien suuren määrän vuoksi käytössä on kommenttien ennakkohyväksyntä.