22.8.2018

360-kuvista Tour Creator -matka Montenegroon

360-kamerat ovat vähitellen yleistymässä ja niitä on hankittu mm. oppilaitoksiin hankerahalla. 360-sisältöjä olen nähnyt jaettavan lähinnä Facebookiin ja eniten olen niitä katsonut virtuaalilaseilla, interaktiivisten kuvien sovelluksilla sekä Google Mapsissa.

Ostin kesäkuussa Ricoh Theta S -kameran (175,40 € toimituskuluineen) tutustuakseni 360-sisältöjen mahdollisuuksiin. Valitsemani kamera oli muutama vuosi sitten markkinoiden paras, mutta nyt verkostoni jäsenet suosittelivat parhaina kameroina seuraavia: Ricoh Theta V sekä Insta 360. Näissä uudemmissa ja tuplahintaisissa malleissa parannusta on tullut kuvan ja etenkin videon laatuun. Kameran kriteereitä minulla oli kolme ja niiden määrittelyn jälkeen kameran valinta oli lopulta helppo.
  • Kameraa tulee voida käyttää kännykän kautta, jotta itse ei tarvitse olla jokaisessa kuvassa mukana.
  • Käyttö ei saa olla riippuvainen kännykän merkistä tai mallista. Toivon kameran kestävän käyttökelpoisena kännykkää kauemmin ja haluan mahdollisuuden lainata kameraa muillekin. Toiveena toimivuus sekä Android- että iOS-laitteilla.
  • Edullinen hinta, kun ei minulla laitetta ostaessa juuri ollut vielä käsitystä, mitä sillä teen. Ostin ensin laitteen ja aloitin vasta sitten tutkimaan sen mahdollisuuksia. Joka tapauksessa kamera on parannusta ilmaiseen kännykkäsovellukseen, josta vuosi sitten bloggasin (ks. 360-kuvia kännykkäsovelluksella). 


Ensikokemukset  Ricoh Theta S -kamerasta


Olen ollut tyytyväinen kameraan, joskaan en juuri ole muita merkkejä tai malleja kokeillut. Käyttö on helppoa, mutta hetkittäin tuskastun, kun virittäminen kuvauskuntoon kännykän kanssa kestää: täytyy avata kamera ja mobiilisovellus sekä linkittää laitteet keskenään. Kuvia ja videoita voi ottaa myös ilman kännykkää, mutta mobiilisovelluksesta näkee onnistumisen ja voi säätää valotusta. Jalustana olen käyttänyt tilanteen mukaan sekä "kävelysauvajalustaa", jonka voi tökätä maahan että pientä kolmijalkaa, joka kulkee käsilaukussa.

Kuvat tallentuvat kameraan ja mobiilisovellusta käytettäessä myös mobiililaitteeseen. Tämä on hyvä, sillä reissussa voi kuvat poistaa kännykästä, kun sen tila uhkaa loppua. Vielä en ole kuvankäsittelyä opetellut, mutta toisinaan otin haastavissa tilanteissa 2-3 kuvaa, jotta sain valotuksen kohdalleen.


Tour Creatorilla oma 360-tarina Montenegrosta


Olin kesä-heinäkuun vaihteessa puolisoni kanssa TUI:n äkkilähtömatkalla Montenegron Budvassa. Vuokrasimme auton koko viikoksi ja kiertelimme pitkin pientä ja vuoristoista maata. Valokuvia otin pääosin uudella 360-kameralla ja tein niistä alla olevan tarinan Googlen Tour Creatorilla. Google on lupaillut loppuvuoteen 2018 mahdollisuutta jakaa Tourit myös Google Expeditions -sovellukseen (Android, iOS), minkä avulla voi viedä ryhmän virtuaaliselle luokkaretkelle.

Tour Creatorilla on erittäin helppo tehdä tällaisia tarinoita. Montenegron tarinassani on kuusi 360-kuvaa ja lisäsin muihin paitsi ensimmäiseen kuvaan pisteitä, joissa kerron lisätietoja kohteesta tekstin tai valokuvan avulla. Tarjolla olisi ollut myös mahdollisuus äänittää oma selostus ja tuoda kuvaan sopivaa taustamusiikkia, mutta niitä ominaisuuksia en vielä tässä ensimmäisessä tarinassani käyttänyt.

Tässä tarinan linkki ja alla sama upotettuna. Tarina kannattaa avata koko näytön kokoiseksi joko linkistä tai vasemman yläkulman logosta. Mobiililaitteella voit avata tarinan katsottavaksi myös virtuaalilaseilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti