27.5.2016

Ammattilaisena somessa

TAMK pihlajien kukinnan ja pääsykokeiden aikaan.
Kuva: Matleena Laakso, CC BY
Tämän viikon työt ovat painottuneet ammattikorkeakouluihin. Keskiviikkona pääsin omien HAMKin opiskelujen kautta viereilemaan Humakissa. Eilen kokoustin ja tänään koulutin TAMKissa.

Tämän päivän TAMKin Floworksin koulutuksen tavoitteena oli evästää ensisijassa opiskelijoita, jotka tekevät harjoittelua tai ovat oppilaitoksessaan kesätöissä. Kun rooli muuttuu opiskelijasta osaksi henkilökuntaa, on hyvä pysähtyä tarkastelemaan omaa verkkoidentiteettiä ja viimeistään tällöin aloittaa myös ammatillisen verkkoidentiteetin ja verkostojen rakentaminen.

Selfie Floworkissä kevään viimeisen koulutuksen kunniaksi.
Loma ei silti ihan vielä ala, vaan edessä on monenlaista
palaveria, syksyn suunnittelua, vähän itseopiskelua yms..
Kuva: Matleena Laakso, CC BY
TAMKin yhteisömanageri Essi Kannelkosken mukaan on toivottavaa, että henkilöstö seuraa TAMKin kanavia ja jakaa kiinnostavaa sisältöä. Tämä ohje on hyvä muillekin (kesä)työntekijoille.

Kaikissa some-palveluissa on hyvä aloittaa asetusten ja oman profiilin muokkaamisesta ennen kontaktien solmimista tai sisältöjen jakamista. Esimerkiksi Twitteriin saan jatkuvasti seuraajia, joista en tiedä kuin nimen ja sitten pitää arpoa, että seuratako takaisin vai ei. Jos mukana olisi lyhyt kuvaus, näkisi siitä nopeasti, onko meillä yhteisiä mielenkiinnon kohteita, mikä verkostoitumisessa on yksi ydinkysymys.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostimäärän vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien hyväksynnän.