Tein muistiinpanoni pääasiassa Twitteriin ja kokosin lähinnä sen pohjalta alle muutaman muistiinpanon. Sain aktiivitviittaamisesta jopa tapahtuman järjestäjiltä palkinnon! SETT järjestettiin kaksi viikkoa sitten torstaina ja perjantaina. Sunnuntai-iltaaan mennessä #SETTFIN-tapahtumasta oli lähetetty 487 tviittiä, joiden yleisö (teorettisesti laskien) oli 234 803 käyttäjää. Tviittaajia oli kaikkiaan 166, joista 53 % naisia.
Tulevaisuudentutkija Ilkka Halava: ihmisen tehtäväksi jää viisaus
Tulevaisuustutkija Ilkka Halava kertoi materiaalisuuden muutoksesta. |
- 90 % maailman datasta on syntynyt viimeisen 2 v aikana. Vuonna 2020 käytössä lienee 12 000 miljardia sensoria. Kaikki tämä tarkoittaa, että ihmiskunta on siirtyy arvailun yhteiskunnasta tietämisen yhteiskuntaan. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Ainakin sitä, että koneista tulee älykkäitä ja ihmisen tehtäväksi jää viisaus.
- ”Aristoteles hallitsi oman aikansa kaiken tiedon.” Nyt meillä tuo kaikki tieto taskussa, mutta yleissivistys ja kontekstuaalisuus on tärkeää. Mitä tapahtuu asiantuntijuudelle?
- Immateriaalisuus on uudella sukupolvella jotain ihan muuta kuin keski-ikäisten konmarittaminen, Ruutuaika liittyy nykyiseen kuluttamiseen. Kun vanhempi sukupolvi pukeutuu ja ajaa autolla live-konserttiin, yhä useampi nuori katsoo mielummin esityksen striimiä tabletiltaan. Tämä muutos yhdessä ympäristötietoisuuden kanssa vähentää materiaalista kuluttamista.
- Miten käy koulun ja sen uskottavuuden, jos 10 viime vuoden keskinnöt (iPad, Kindle, 4G, Android, Oculus, WA, Spotify, Bitcoin, Snapchat,..) eivät näy koulussa? Mitä tapahtuu koululle, jos yhteiskunnan murrokseen vaikuttavat keksinnöt suljetaan koulumaailmasta pois?
- Kuka ruokkii ajatteluasi on tärkeämpi kysymys kuin tiedon lähde. Lähteen voi aina tarkastaa!
- HUOM: Ilkka Halava on keynote-puhujana myös Digiosalliseksi-seminaarissa Tampereella 31.10. Tervetuloa mukaan!
ICTEvangelist Mark Anderson kuljetti hienosti visuaalis-pedagogista tarinaa
Olen seurannut britti ICTevangelist Mark Andersonia somessa ja BETT-messuilla häntä kuunnellutkin. Vaikket nimeä tunnistaisi, olet varmaan somessa nähnyt hänen versioita jaksollisesta järjestelmästä (esim. The Periodic Table Of #STEAM Apps tai The Periodic Table Of Educational Books). Hän myös bloggasi Suomen vierailusta.
Mark Anderson on loistava puhuja: Sisältö oli itselleni monella tavoin tuttua motivointia, vinkkaamista ja innostusta digipedagogiikkaan. Mutta miten hän sen teki! Hän esityksensä oli yksi eteenpäin kulkeva tarina, jota diat, videot ja demot kuljettivat hienosti eteenpäin.
Suurin osa dioista koostui muutamasta sanasta tai idesta kuten: Keep it simple - Keep it real - Keep it count. Ja seuraavaksi: käytä digiä tarkoituksellisesti - käytä sitä oppimiseen - Don't worry, jos se ei toimi, kuten odotit. Tämä jatkui alla olevan kuvan teeseillä ja aina kun luuli, että päästiin perille, syvensi hän seuraavilla nostoilla sanomaansa.
Tämä ja monen muunkin esiintyjän visuaalinen esitys muistutti taas tarpeesta uudistaa omia esitysmateriaaleja. Ohjedioissa voi olla paljonkin asiaa, mutta innostamispuheenvuorojeni diojeni ulkoasussa olisi parannettavaa! Jos tekstiä olisi vähemmän ja se tukisi paremmin tarinaa, niin wow! Kun 2009 vaihdoin työpaikkaa, otin tavoitteeksi lisätä dioihini aiheeseen liittyviä kuvia. Se onnistui, vertaa vaikka tätä diasarjaani (2009) mihin tahansa nykyiseen settiin. Tiedän myös mihin suuntaan haluan parantaa, sitten joskus, kun siihen aikaa löydän :)
ICTEvangelist Mark Andersonin pysyi digitaalisuuden ja pedagogiikan ytimessä. |
Tarjolla oli iPad-demoja - minua innosti tulossa oleva pakohuonepeli
Myös Joe Moretti on tuttu kasvo BETT-messuilta. SETT-tapahtumassa hän esitteli Multitronic Pron ständillä erilaisia työskentelytapoja ja sovelluksia iPadeille. Esillä oli niin perusteita kuin lisätyn todellisuuden jippoja. Joihinkin niistä palaan myöhemmin syksyllä. Erityisesti tykkäsin oivalluksesta, mistä flipped learningissa (käänteinen oppiminen) on kyse: siitä flipataan oppimisen omistajuus oppijoille.
"Stories are maybe the most important parts in education", hän totesi ja esitteli syksymmällä suomeksi ilmestyvän pakopelin Sleuth IT:n. Se on fyysisenä ostettava peli, minkä käyttämiseen tarvitaan maksuton mobiilisovellus. Näin muutamia tehtäviä ja niissä oli ideaa! Mukana oli esimerkiksi tehtäviä, jotka olivat minulle tosi vaikeita, mutta maailmaa toisin hahmottavalle lukivaikeuden omaavalle helppoja.
"Stories are maybe the most important parts in education", hän totesi ja esitteli syksymmällä suomeksi ilmestyvän pakopelin Sleuth IT:n. Se on fyysisenä ostettava peli, minkä käyttämiseen tarvitaan maksuton mobiilisovellus. Näin muutamia tehtäviä ja niissä oli ideaa! Mukana oli esimerkiksi tehtäviä, jotka olivat minulle tosi vaikeita, mutta maailmaa toisin hahmottavalle lukivaikeuden omaavalle helppoja.
Kokoa julkaisi uuden palvelun
Oppimispelien ja pelillistämisen päätekijät
- Uppuotuvuus (motivoi, mutta myös riski, haittaa reflektiota, ei toimi kaikilla)
- Haastavuus (inspiroi omien rajojen ylittämiseen, iso työ räätälöidä oppisisältöihin, tärkeää uppoutumiselle)
- Reflektio (oppimisen edellytys, harva peli tarjoaa kaksinkertaisena pelin aikana, vaikeampi taata pelillistämisessä).
360-sisällöt ja interaktiivisuus nousussa
Poimintoja suosituimmista tviiteistä
Kun luokan perusvire on positiivinen, uskalletaan tehdä virheitä ja oppia niistä. Se on aikuisen, mutta myös oppijoiden vastuulla., kertoo @KaisaVuo #SETTFIN— Matleena Laakso (@MatleenaLaakso) 13. syyskuuta 2018
Just because something is cool, doesn’t mean we should use it in the classroom. Thanks to @seppo.io for the photo! #SETTFIN #edtech #elearning https://t.co/Tw2kLfVzFp pic.twitter.com/JXEcosDDBw
— Mark Anderson 💬 (@ICTEvangelist) 13. syyskuuta 2018
Oppimispelejä https://t.co/dXF1L2c6pZ Voit täydentää listaa :) #settfin
— Matleena Laakso (@MatleenaLaakso) 14. syyskuuta 2018
”Jos nyt alkaa väsyttää, niin katsokaa ainakin tämä dia.” #SETTFIN Henriikka Hannula #GDPR #tvtedu pic.twitter.com/e0tV1QrbYc— Matleena Laakso (@MatleenaLaakso) 13. syyskuuta 2018
- - - - -
SETTissä näyttelyalue on maksuton, mutta seminaaripuheenvuorot maksullisia. Voitin tapahtumaan liput Kokoan Facebook-sivulla järjestetyistä arpajaisista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostien suuren määrän vuoksi käytössä on kommenttien ennakkohyväksyntä.