22.2.2016

Digitarina-sovelluksia

Erilaisten digitarinoiden tekeminen oppilaitoksissa on nähdäkseni lisääntynyt viime vuosina ja itsekin olen niistä aika monta koulutusta vetänyt. Videokuvaus ja -editointi on minulla pääosin vapaa-aikaan liittyvien matka- ja perhetarinoiden tekemistä. Työn puolesta minua innostavat tällä hetkellä etenkin Adobe Voicen kaltaiset helpot sovellukset, joilla saa visuaalisesti hienoa sisältöä. Kun sovelluksen opettelu ei vie paljoa aikaa, oppijat ehtivät panostaa enemmän itse sisältöön.

Suomalais-amerikkalaisen ThingLinkin interaktiiviset kuvat ja videot tarjoavat myös hienoja mahdollisuuksia opetukseen, niin opettajan kuin oppijoidenkin työkaluna. Plussaa siitä, että se taipuu havainnollisuudessaan erinomaisesti myös monien erityisoppijoiden tarpeisiin, etenkin silloin kun pitkän tekstin lukeminen ja kirjoittaminen on vaikeaa.

Alla olevat diasarjat ovat molemmat ajoittain päivittyviä diasarjoja (muut löydät tämän sivun yläosasta), joista ainakaan pidempiä en käytännössä koskaan käytä sellaisenaan, vaan karsin ja muokkaan niiden pohjalta osallistujajoukolle kulloinkin sopivan version. Osa tekemistäni esimerkeistä löytyy YouTube-kanavaltani. Linkkaan alle vielä muutaman aiemman bloggaukseni aiheeseen liittyen:
Kommentti 4.12.2017: SlideShare ei enää mahdollista diasarjojen päivittämistä. Uudemman version molemmista alla olevista löydät tämän blogin koulutusdiojen sivulta.




4 kommenttia:

  1. Tää on upee. Kiitos Matleena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Simo! Ajattelinkin, että tästä on itseni lisäksi iloa monille muille :)

      Poista
  2. Upea ja kattava kooste, kiitos Matleena.

    VastaaPoista