23.12.2014

Vuoden 2014 työt sanapilvinä

Tässä blogikirjoituksessa teen koontia kuluneen vuoden töistäni sanapilvien avulla. Niistä tunnetuin lienee www.wordle.net. Eräs opettaja kertoi käyttävänsä sitä opinnäytetöiden ohjauksessa. Aamulehti puolestaan syötti sinne taannoin kunkin puolueen vaaliohjelman. Wordle näyttää sanan sitä suuremmalla, mitä useammin se on mainittu, joten sanapilvi antaa hyvä pohjan keskustelulle. Muissa alla olevissa sanapilvissä idea on sama, mutta käytetyimpiä sanoja ei korosteta yhtä vahvasti suhteessa muihin sanoihin.

Kuvassa on koonti viime vuosien koulutusteni teemoista kertovalta blogi-sivulta Wordlellä tehtynä. Palveluun ei tarvitse kirjautua, mutta jos tuotosta ei halua jakaa julkisesti, se kannattaa ottaa talteen kuvakaappauksena tai leikkaustoiminnolla.

Sanapilvi koulutuksistani ja töistäni. Tehty sivustolla: www.wordle.net

Seuraavana on www.tagxedo.com verkkosivulla tehty sanapilvi paikkakunnista, missä olen tänä vuonna käynyt kouluttamassa. Kärjessä on Tampere 30 koulutuksella, Lahdessa tuli käytyä kuudesti ja Virroilla viidesti. Kakkossijaa pitää kuitenkin Adobe Connect -videoneuvottelu, minkä kautta on tullut liikuttua Pirkanmaalta Lappiin ja Kuopioon. Kun Adobe Connectia ei lasketa, eri paikkakuntia on 20.

Alkuperäisen kuvan näet tästä. Siinä sanoja klikkaamalla ne näkee suurennettuna ja jos niihin ei muuta linkkiä vie, ne johtavat Google-hakuun kyseisestä sanasta. Palvelu on monipuolinen ja sillä voi tehdä myös sanapilven vaikka omasta blogista tai sanahausta kuten jostain seminaarista. Kaikkia ominaisuuksia en saanut toimimaan, mutta palvelu tuo silti uutta Wordleen verrattuna.
Sanapilvi paikkakunnista, missä olen vuonna 2014 tehnyt kouluttajan töitä.
Tehty sivustolla: www.tagxedo.com 

Alkuvuodesta ehdin vetää joitakin koulutuksia PAOK-hankkeen leivissä, mutta pääosan olen tehnyt freelancerina. Tilaajina ovat olleet oppilaitokset ja muut koulutuksen järjestäjät ja niiden hankkeet sekä muutamat koulutusalan yritykset. Tänä vuonna minulla on ollut ilo tehdä koulutushommia seuraaville yrityksille: Pedapoint Oy, Educode Oy, Opinpaja Oy ja Ilona IT Oy.

Alla oleva sanapilvi on tehty tagul.com -sivulla, mikä ainoana tässä bloggauksessa mainituista edellytää kirjautumisen. Tähtikuviossa on koonti tämän vuoden koulutusteni otsikoista. Kesto on ollut vajaasta tunnista maksimissaan viiteen päivään ja teemat lähes poikkeuksetta jotenkin tieto- ja viestintätekniikan käyttöön liittyviä. Täydennyskoulutusten osallistujista pääosa oli opettajia (alakoulu, yläkoulu, lukio, ammatillinen koulutus, aikuiskoulutus, ammattikorkeakoulu, yliopisto, vapaa sivistyötyö), mutta mukana oli myös kirjastoalan ammattilaisia ja muutaman kerran yliopisto-opiskelijoitakin.

Sanapilvi vuoden 2014 koulutusteni otsikoista. Tehty sivustolla: tagul.com
Oman oppiminen tapahtuu vuosi vuodelta enemmän sekä itse erilaisia juttuja kokeillen ja lukien että ideoita ja vinkkejä toisilta etenkin sosiaalisen median kautta saaden. Myös konferenssit ovat tärkeitä paikkoja uuden oppimiselle ja verkostoitumiselle. Tammikuussa olin toista kertaa BETT-opetusteknologia-messuilla Lontoossa ja niiden anti oli niin hyvä, että jälleen kuukauden päästä siellä Twitteriä laulatan (#BETT2015 ja suomeksi #finnbett). ITK-konferenssi on jo joka keväinen perinne. Syksyllä osallistuin Digabin kouluttajakurssille yli 40 muun kanssa ja nyt olen lukioiden käytettävissä liittyen sähköisiin ylioppilaskokeisiin ja sähköiseen arviointiin yleensä.

Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ei ollut työnantajan määräystä kirjata ylös joka ikistä ammatillista täydennyskoulutusta. Pääosan niistä kuitenkin pikaisesti kalenterista kokosin ja tein sanapilven sivustolla worditout.com. Tuotos muistuttaa paljon Wordleä, mutta ei ole mielestäni yhtä helppo ja monipuolinen.

Webinaareihin eli verkkoseminaareihin osallistun jatkuvasti ja ajoittain kuuntelen niitä tallenteinakin. Niissä monet hankkeet ja muutamat yrityksetkin jakavat ilmaiseksi parhaita ideoitaan ja kokemuksiaan, joten voin niitä lämpimästi suositella. Ajoittain järjestetään myös keskusteluun perustuvia webinaareja. Koska pidän niitä niin oivallisena tapana täydennyskouluttautua, ylläpidän tässä blogissani listaa opetusalan weninaareista. Sieltä löytyy sivun lopusta myös pääosa edellisten BETT-messujen esityksistä ja muutamia muitakin englanninkielisiä webinaareja.

Alla www.tocloud.com palvelulla (toimii kirjautumatta) tehty sanapilvi osoitteesta: fi.wikipedia.org/wiki/2014. Alkuperäisen löydät tästä.
Sanapilvi Wikipedian vuodesta 2014. Tehty sivustolla: www.tocloud.com








ImageChef Word Mosaic - ImageChef.com
Tehty sivustolla: www.imagechef.com













Nyt on aika sulkea tietokone ja unohtaa hetkeksi työt ja arjen touhut. Päivä on pitänyt sisällään siivoamista ja leipomista. Kuusi on jo koristeltu ja joululaulut soivat. 

Oikein ihanaa ja rentouttavaa joulun aikaa teille kaikille rakkaille kollegoille ympäri Suomen sekä muille blogin lukijoille!
Yritetään yhdessä muistaa, että joulu tulee, olimme siihen valmiita tai emme. Tehdään sen verran valmisteluita, kuin hyvältä tuntuu ja sitten pysähdytään juhlien juhlaan.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti