21.1.2017

Kahoot Jumble ja muuta uutta kivaa

Uudessa Kahoot Jumblessa vastaukset
raahataan oikeaan järjestykseen.
Sähköinen arviointi on ollut viime vuosina Suomessa keskeinen kehittämisen kohde. Olen monen muun tavoin vetänyt aiheesta lukuisia koulutuksia, viimeksi tällä viikolla Turun yliopiston Scholae Futurum -hankkeelle. Webinaaria valmistellessani minun piti päivittää vain Googlen ja Microsoftin kyselytyökalut, mutta kävi kuin remontissa usein: korjattavaa löytyi paljon suunnitelua enemmän.

Alle upottamani diasarja on tehty alunperin PAOK-hankkeelle helmikuussa 2014 ja olen sen jälkeen päivittänyt sitä arviolta 10-20 kertaa vuodessa. Pienestä diasarjasta on kasvanut mammutti. Se on enemmänkin koonti somen maksuttomista koe- ja kyselytyökaluista kuin mikään kerralla katsottava kokonaisuus. Tämä on ylivoimaisesti katsotuin diasarjani ja se ylitti hiljattain huikean 100 000 katsojan rajan.

Sähköisten koetyökalujen uudistuksia

  • Kahootin ryhmissä pelattava testi on saavuttanut suosiota ja vuodenvaihteessa tarjolle tuli uutena loistava kuvan Jumble-peli. Siinä oikean valinnan sijaan laitetaan neljä vastausta oikeaan järjestykseen. Tätä voi hyödyntää esimerkiksi lauserakenteissa, matemaattisissa lausekkeissa ja kronologisissa tapahtumissa eri oppiaineissa. Kahootit on mahdollista jakaa linkillä, josta pääsee pelaamaan ilman kirjautumista. Tämä on varmaankin tarkoitettu opettajien keskinäiseen jakamiseen, mutta sen avulla voi myös opiskelija tehdä Kahootiin vaikka kotoa käsin, jos avaa kysymykset läppärillä ja vastaa kännykällä. Sitä voit kokeilla tällä Katja Kultarannan Kahootilla lukion fysiikasta
  • Quizizz on saanut monta pientä parannusta, kuten että kuva ei enää tule kysymyksen päälle, kiusallaan viereisestä luokasta kisaan liittyvät voi heittää pois, omista kyselyistä voi luoda kokoelmia ja vastauslomakkeet voi nimetä ryhmän mukaan. Tästä linkistä voit 29.1.2017 asti vastata lukion terveystiedon testiin koodilla 262888 tai sunnuntai-iltaan asti koodilla 603214 testiin suomalaisnuorista (13-29 v.) somessa.
  • Quizlet Live on kovasti tykätty ja ryhmissä pelattava tietovisa. Siinä usein sanastoon pohjautuva kysymys on yhteinen, mutta oikea vastaus löytyy vain yhdeltä ryhmän jäseneltä eli ennen vastaamista ryhmän täytyy keskustella vaihtoehdoista. Ideana on myös opettaa arvostamaan toisten osaamista. 
  • Nearpodin maksuton versio toimii enää samanaikaisessa luokkatyöskentelyssä. Jotta tehtävän voisi antaa kotitehtäväksi, täytyy nykysin tilata maksullinen versio. Tosin itselläni se vanhana käyttänä vielä näyttää toimivan, vaikkei pitäisi.
  • Google Formsissa uusinta on mahdollisuus tarjota välitön palaute vastaajille. Itse lomakkeella se ei onnistu yhtä monipuolisesti kuin esimerkiksi Flubaroo-lisäosalla, mutta on silti tervetulllut uudistus. Monivalintojen vaihtoehdoksi saa myös kuvia. Vastaa kyselyyn ja tutustu samalla eri kysymystyyppeihin.
  • Office 365:n Form-työkalulla voi tehdä entistä parempia lomakkeita. joista oppijat saavat tiettyjen kysymystyyppien kohdalla haluttaessa välittömän palautteen. Ei nyt enää kovin uusi ominaisuus, mutta hyvä lisä, vaikkei Googlen kyselylomakkeelle pärjääkään. Kokeile tästä kyselyyn vastaamista.
Tämän blogin sähköisten kokeiden sivuilta löydät linkkejä muihinkin kyselyihin ja testeihin. Niihin vastaamalla näet, millaisia kysymys- ja tehtävätyyppejä ne mahdollistavat. Ohjeeni löytyvät diasarjasta.


9 kommenttia:

  1. Onko totta että kahootit voi nyt järjestää? Ihan uusi juttu ! Ei ole enää kadoksissa tutut visat. Ja onko totta että pääsee sisään ilman kirjautumista? Mihin tilastot suorituksista sitten menevät? SUURI KIITOS ! Olen pyytänyt näitä kahoottilaisilta monia kertoja !!!!!

    VastaaPoista
  2. Juu, hienoja uudistuksia! En tiedä saako vastauksia talteen, jos avaa kyselyn kirjautumatta. Testaan, mutten vielä nyt BETT-viikolla :)

    VastaaPoista
  3. Kahoot-kyselyitä ei voi varsinaisesti järjestää, vaan se on Quizizz.com-palvelun uusi ominaisuus. Kahooteja voi merkitä suosikiksi ja My Kahoots -välilehdeltä kohdasta More Actions niitä voi ryhmitellä niin, että saa kerralla pelattavaksi kaikki siihen ryhmään kuuluvat Kahootit.

    Julkiset Kahootit voi avata linkillä tehtäväksi, mutta tällöin opettaja ei saa palautetta suoriutumisesta. Tästä kerron tarkemmin em. dioissa, kun päivitin ne taas tällä viikolla. Jos haluat antaa kyselyitä kotitehtäviksi ja saada tietoa oppijiden suorituksista, suosittelen quizizz.com-palvelun kyselyitä.

    VastaaPoista
  4. Moikka Matleena!

    Mulla on ongelma Jumblen kanssa. Vaikka raahaan palkit oikeaan paikkaan, niin ohjelma on sitä mieltä, että vastaan väärin. Jossain kohtaa mulla siis klikkaa jokin, mutta mikä?!

    VastaaPoista
  5. Hei Jenni! Onhan sulla oikea järjestys merkitty kyselyä tehdessä oikein, niin ettei sinne ole tullut virhettä?

    VastaaPoista
  6. Juu, mielestäni on. Olen kokeillut myös muitten tekemiä valmiita Jumbleja, en saa niitäkään toimimaan.

    VastaaPoista
  7. Kokeilepa jollain toisella selaimella tai toisella laitteella. Aika paljon olen Jumblea peluuttanut ja toisinaan se muutamilla tökkii. Jumble-versio ei kokemukseni mukaan ole vielä aivan yhtä toimintavarma kuin pidempään käytössä ollut Kahootin perinteinen Quiz-monivalinta.

    VastaaPoista