23.4.2025

ITK-foorumi: Ryhmän aktivointi tekoälyä hyödyntäen

Sarjakuva humoristisesti kääntää tavallisen väitteen ("tekoäly vie ihmisten työt") päälaelleen: sen sijaan, että ihmiset menettäisivät työnsä roboteille, robotit tarvitsevatkin ihmisten apua ja palveluita — esimerkiksi sairaanhoitoa, opetusta ja autohuoltoa.
Loin kuvan ChatGPT:llä kuvitukseksi sen
kanssa ideoimaani visuaalinen
väittely -menetelmään.
Digipedagogiikan ja tekoälyn opetuskäytön ykköstapahtuma ITK-konferenssi järjestetään ensi kertaa Tampere-talossa ja teemaksi on valittu "Paljon uutta, vähän vanhaa, jotain lainattua". Näitä kaikkia löytyy myös minun foorumiesityksestä, missä jaan sekä omia kokeiluita että ideoita tekoälyn käytöstä ryhmän aktivoinnissa. 

Tämä ryhmän aktivoinnin foorumiesitykseni on keskiviikkona klo 15.45 (Sonaatti 1, 0 kerros).
Tervetuloa myös posterinäyttelyyn (Sorsapuistosali, 1. krs), ks. Tekoälyä ja käsitöitä -bloggaus. Lisäksi olen mukana AIXR-esityksessä perjantaina klo 13.15 (Maestro, 3. krs).  

Kokeile jo etukäteen tai esityksen aikana


Esityksessä mainittuja linkkejä


Esityksen diasarja




Esityksen kuvaus


Esitys tarjoaa opettajille ja kouluttajille innovatiivisia ja konkreettisia tapoja oppijoiden aktivointiin ja osallistamiseen hyödyntämällä generatiivisen tekoälyn sovelluksia. Suosittuja aktivoinnin sovelluksia ovat mm. sanapilvet, muistitaulut ja pelilliset kyselyt. Tekoälyn tuo niiden käyttöön uudenlaisia mahdollisuuksia, myös silloin kun käytetään sovelluksia, joihin ei tekoälyä ole integroitu. Esityksessä tutustutaankin erityisesti mahdollisuuksiin, joita innovatiivinen eri sovellusten yhdistäminen tarjoaa ryhmän aktivoinnin tueksi ja samalla tekoälyn mahdollisuuksiin tutustumiseksi.

Esitystä varten on ideoitu ja täydennyskoulutuksissa testattu erilaisia työskentelytapoja. Esimerkit toimivat lähi- ja etäopetuksessa. Käytetyistä sovelluksista on tarjolla maksuton lisenssi eikä oppijoiden ei tarvitse kirjautua, joten ne sopivat monenlaisille ryhmille. Esimerkiksi sanapilveen voidaan kerätä opiskeltavaan teemaan liittyviä haastavia käsitteitä. Niistä voidaan tehdä tekoälyn (esim. Copilot) avulla harjoituksia kuten Formsin monivalintoja tai H5P-tehtäviä. Toinen sanapilvityöskentelyyn sopiva menetelmä on kerätä metaforia jollekin asialle. Tekoälyä voidaan pyytää tiivistämään ja luokittelemaan metaforat, jotta esiin nousseisiin näkökulmiin on helpompi tarttua. Tekoälyä voidaan pyytää myös ehdottamaan keskustelukysymyksiä pienryhmille. Näin tekoäly voi auttaa tukemaan vuorovaikutusta oppijoiden välillä.

Kolmas esimerkki on kerätä ryhmältä ajatuksia vaikkapa kysymykseen: Mitä jokaisen lukiolaisen tulee tietää generatiivisesta tekokälystä? Vastaukset syötetään tekoälylle ja pyydetään siltä niistä analyysiä. Sen jälkeen voidaan kysyä tekoälyltä mitä näkökulmia vastauksista puuttui tai käydä muuta keskustelua ryhmän ja tekoälyn kesken. Kun on ensin pyydetty tekoälyä arvioimaan oppijoiden kommentteja, voidaan kääntää roolit toisinpäin. Tällöin oppijat arvioivat kriittisesti tekoälyn vastauksia ja myös työskentelytapaa. Näin voidaan oppia jotain sekä opiskeltavasta asiasisällöstä että tekoälysovellusten mahdollisuuksista ja rajoitteista.

Neljäs esimerkki on koota muistitauluun oppijoiden kysymyksiä vaikkapa tekoälyn etiikasta. Sen jälkeen kysymyksistä luodaan tekoälyn avulla diasarja. Se tuskin kykenee vastaamaan kaikkiin kysymyksiin ja siellä voi olla virheitä tai erilaisia puutteita, mutta eihän dioja muutoinkaan lueta sellaisenaan läpi. Sen sijaan diasarjalla saadaan koottua kysymysten teemat, jolloin niitä on sujuvaa käsitellä keskustellen. Lopuksi arvioidaan tekoälyn ja työskentelytavan mahdollisia etuja oppimiselle. Sekin voi olla opettavaista, kun todetaan, että tekoäly ei jotain osannut tai ei vain vielä osattu kirjoittaa kehotetta, joka olisi toiminut.

Esitys tarjoaa selkeitä ja käytännönläheisiä menetelmiä ja sovelluksia, joiden avulla opettajat voivat hyödyntää tekoälyä ryhmän aktivoinnissa ja löytää uusia ulottuvuuksia osallistamiseen. Tarjolla on siis paljon uutta ja vähän vanhaa. Lainattua etsin verkon syövereistä ennen toteutusta. ITK-foorumiesityksessä kuulet aiheesta lisää ja pääset vähän itse kokeilemaankin.

22.4.2025

ITK-posteri: Tekoälyä ja käsitöitä

Tekoälyllä tehty piirroskuva posterin tekijöistä. Tekstinä: Tekoälyä ja käsitöitä.
Anne loi ChatGPT:n avulla valokuvasta
uuden kuvan meistä posterin tekijöistä.


Tervetuloa tutustumaan ITK-konferenssissa Tampereella 24.-25.4.Anne RonkaanSanna Laukkarisen ja minun posteriin, jonka teemana on Tekoälyä ja käsitöitä: vertaistuki työhyvinvoinnin ja luovuuden vahvistajana

Yhteiskuva kolmesta posterin tekijästä kutimet tai lankakerät kädessä.
Anne, Sanna ja minä virkataan tai kudotaan posterilla.
Kiitos kuvasta naapuriposterin Riikka Marttinen.
Tekoälyn tuoma muutos on niin suuri, ettei siitä kannata yrittää selvitä yksin. Suuren verkostojen kuten Facebookin TOT Tekoäly oppimisen tukena -ryhmän oheen tarvitaan pienverkostoja, jotka edistävät dialogia ja tarjoavat vertaistukea ja hyvinvointia, toisinaan työn ja harrastusten rajamailla. Jutellessa tekoälystä voi nääs vaikkapa kutoa villasukkia ja ratkoa muitakin haasteita kuin tipahtaneita silmukoita - konkreettisesti tai kuvainnollisesti. 

ITK:n posterinäyttely on Sorsapuistosalissa. Se on avoinna koko konferenssin ajan. Esiintyjät päivystävät näyttelyssä torstaina klo 13.30 ja perjantaina klo 10.30 alkaen tunnin ajan.

Tervetuloa kuulolle myös torstaina klo 15.45, jolloin pidän foorumiesityksen otsikolla Ryhmän aktivointi tekoälyä hyödyntäen (julkaisen linkin bloggauksen ke-aamupäivällä, Sonaatti 1). Perjantaina klo 13.15 olen yhtenä monista mukana AIXR2025-esityksessä, teemana sielläkin tekoäly (Maestro).


Lue lisää posterimme teemoista

Valokuva ja SeOpin linkki lisätty jälkikäteen tapahtumaviikolla.


Tutustu tekstivasteen sijaan posterin kuvaukseen konferenssin sivulla.






14.4.2025

Heygen-avatar ja Googlen päättelymalli

Heygen on yksi käytetyimmistä tekoälysovelluksista erilaisten avatar-videoiden tekemiseen, mutta omaan kokeiluuni se ehti vasta tänään. Maksutta sillä saa kerran kloonata itsensä. Lisäksi voi generoida kolme videota (max 3 min) kuukaudessa ja käyttää yli 30 kieltä. Ennen esimerkkejä ja esittelyä kerron, mitä vastaavia sovelluksia olen aiemmin kokeillut ja mitä asiasta selvisi Googlen päättelymallin avulla. 


Aiemmat avatar-kokeilut

Olen aiemmin tehnyt avatar-videoita ElevenLabsilla. Sillä tehdyllä Tekoälyllä dubbaaminen -videolla puhuin koko ajan suomea, mutta tekoäly dubbasi puheeni kolmelle eri kielelle. Vielä tuolloin en maksutta saanut huulisynkkaa ihan kohdilleen, mutta muuten video toimi hienosti. 

Vidnozilla käytin itseni kloonaamisen sijaan sovelluksen hahmoja. Sieltä voi valita avattaren, sille äänen ja muokattavan mallipohjan. Katso esimerkki syyskuisessa bloggauksessa.

Adobe Expressilläkin on kiva työkalu animoituihin videoihin. Sinne ei viedä omaa hahmoa, vaan valitaan laajasta valikoimasta piirroshahmo, jolle valitaan taustakuva. Viesti puhutaan itse ja tekoäly laittaa huulisynkan paikalleen. Esittelen ja opastan työkalun käyttöön videolla Animoi hahmoja (ent. animoi äänestä) (3:16 min). Expressin uusista ominaisuuksista voit lukea maaliskuisesta blogipostauksesta, minne olen koonnut myös tekemiäni Express-ohjeita.


Mikä on paras AI-avatar työkalu Googlen päättelymallin tulosten mukaan?


Käsitykseni mukaan Heygen ja Synthesia ovat AI-avatarten parhaimmistoa, mutta varmistelin asiaa Google-haun sijaan Google Geminin Deep Researchiltä. Tällaiset hiljattain yleistyneet päättelymallit ovat yhä useammin tarjolla keskustelevien tekoälysovellusten mallien vaihtoehdoissa. ChatGPT:llä malli löytyy nimellä syvätutkimus (reason). 

Päättelymallien avulla et saa välitöntä vastausta, vaan tekoäly pyrkii mallintamaan ihmisen ajattelua eli pohtii asiaa ja tutkii erilaisia lähteitä ennen vastauksen kirjoittamista. Kovin montaa kokeilua en niillä vielä ole tehnyt, mutta aikaa on mennyt yleensä 15-20 minuuttia. Pääset myös näkemään tekoälyn "ajatteluprosessin" vaiheet sekä käytetyt ja hylätyt lähteet. Näin voi saada parempia tuloksia ja päästä alkuperäisten lähteiden äärelle. 

Päättelymallikaan ei vapauta ihmistä tekoälyn tulosten käytön vastuusta, vaan faktana pysyy, että et edelleenkään voi luotta tekoälyn generoimaan sisältöön. Välillä olen saanut päättelymallilta ihan puppua vai mitä sanot tästä päättelymallin itsekehusta ja ehdotuksesta: "Kun oppilas tekee esitelmää, hän saisi syvätutkimuksella kootun raportin. Tämä vapauttaa aikaa itse projektin työstämiseen. Oppilas voi keskittyä raportin muokkaamiseen omilla sanankäänteillään, esityksen suunnitteluun tai vaikkapa kokeellisen osion toteuttamiseen, sen sijaan että kaikki energia menisi tiedon etsimiseen hajanaisesti." 

Selailin avatar-työkaluja saamaani vastausta ja kuuntelin audioyhteenvedon. Siellä nostettiin antamillani kriteereillä ja maksutonta kokeilua kaipaaville Heygen kärkeen ja siihen oheen myös Synthesia. Myös esim. Vidnoz mainittiin hyvänä sovelluksena. Voit tutustua vastauksiin, joiden oikeellisuudesta en mene takuuseen. Luulen, että ne ovat silti kiinnostavia ainakin niille, jotka eivät päättelymalleihin vielä ole tutustuneet.

Heygen-kokeilut

Heygenillä voi tehdä videon käännöksiä niin, että videon kieli vaihtuu, mutta puhujan ääni säilyy ja videon huulisynkka laitetaan tekoälyn avulla kohdilleen. Alla käytin sen toista toimintoa, millä voi generoida videoita. Aloitin sanelemalla tekstin Word Onlineen ja kääntämällä sen DeepL-sovelluksen avulla englanniksi, molempia kieliversioita myös käsin muokkasin. Käännöksen olisi voinut tehdä myös sovelluksen sisällä kuten tein saksan osalta. Videot luodaan kolmessa vaiheessa: 
  1. Valitaan joko sovelluksen tarjoama avatar tai tehdään klooni itsestä. Klooni tehdään lataamalla mallivideo ja vahvistamalla, että teet kloonin sinusta itsestäsi. 
  2. Lisätään käsikirjoitus, minkä voi äänittää tai tuoda tekstinä tai äänitiedostona. Itse käytin tekstiä. Videoon voi lisätä myös esim. kuvakkeita, logoja, musiikkia tai väliotsikoita. Toiseen videoon lisäsin alaotsikoita päiväyksistä, mutta yrityksistä huolimatta ne eivät lopullisessa versiossa ole sekunnilleen oikeilla kohdilla, joten jätin ne toisesta pois.
  3. Kun kaikki muu on valmista, generoidaan itse video. Näet avattaren animoinnin vasta valmiista videosta. Alla olevien videoiden tekstitykset ovat YouTuben automatiikan luomia. Vain erisnimet on tekstityksestä korjattu. 

Maksullisella lisenssillä saisi runsaasti lisäominaisuuksia, mm. eri kieliä ja jopa keskustelevan botin, joka näyttäisi ja kuulostaisi sinulta. Alla näet kokeiluni englanniksi ja saksaksi puhuttuna sekä videoihin liittyvän kuvan tekoälymatkastani tähän päivään. Kuulostaako hahmo minulta? Näyttääkö se oikealta vai huomaatko jostain, että se on tehty tekoälyllä? 




Tekstivaste on poikkeuksellisesti kuvan alla tekstimuodossa.
Kuva on tehty omasta tekstistä Napkin.ai-sovelluksella.









Yllä olevan kuvan tekstivaste ChatGPT:n mukaan (lisäsin linkit)


Matleenan tekoälymatkan alku epämääräisestä tulevaisuuden taidosta keskeiseksi työtehtäväksi -kuva havainnollistaa aikajanaa Matleenan matkasta tekoälyn pariin marraskuusta 2022 huhtikuuhun 2025, jossa tekoäly on noussut keskeiseksi osaksi hänen koulutus- ja bloggaustyötään.

11/2022 ChatGPT 3.5 julkaistaan.
12/2022 Blogissa tekoälystä: ”tulee jatkossa ottaa osaksi täydennyskoulutuksia.”
1/2023 ChatGPT:n kanssa keskustelua digipedasta – bloggaus.
2/2023 Uusi näkökulma bloggaukseen ChatGPT:n avulla. Ensimmäinen koulutus tekoälystä.
3/2023 Aloitin kokoamaan linkkivinkkejä Padletiin.
4/2023 BETT ja ITK: Tekoäly näkyi jo kaikkialla. Syksy 2023 Tekoäly tärkeimmäksi koulutusteemaksi.
Tekoäly on osa lähes kaikkia koulutuksia ja bloggauksia.
4/2025 20+ videota, 30+ bloggausta, 100 tekoälykoulutusta, 22 000+ kävijää tekoäly-Padletissa.

9.4.2025

ChatGPT luo sarjakuvia ja infograafeja

Action figure -hahmo blogin kirjoittajasta. Mukana työ- ja harrastusvälineitä.
ChatGPT:n viime kuussa julkaisema uusi kuvageneraattori on huikean hieno. Se laajentaa kuvien generointia aivan uusiin suuntiin. Somekuplassani moni on viime viikkoina jakanut sillä tekemiään sarjakuvia ja action figure -hahmoja. Se on varsin taitava muokkaamaan valokuvista uusia versioita, varsinkin piirroskuvia.

Kuvien muokkaaminen onnistuu pitkälti vain kehotteiden avulla. Myös kuvasuhteen voi lisätä kehotteeseen. Kuviin saa jo varsin pitkiä tekstejä, mutta tekstimäärän lisääntyessä myös virheiden määrä kasvaa, ainakin suomenkielisessä tekstissä. Hienojen kuvien ohella se sopii myös infograafien ja läpinäkyvien kuvien luomiseen.

Tänään huomasin Tivin uutisesta, että malli on nyt käytettävissä myös maksuttomalla lisenssillä. Esimerkeistäni osa tehty maksullisella, osa maksuttomalla lisenssillä. Molemmat vaikuttavat pikaisesti kokeiltuna toimivan yhtä hyvin, mutta maksuttomalla sain tehtyä kerralla vain kuusi kuvaa, kun maksullisella niitä saa kymmenittäin. Ihan nopeasti nämä kuvat eivät valmistu, mutta odotellessa voi tehdä koneella muita hommia.

Yksikään kuvista ei syntynyt julkaisukuntoon ensimmäisellä kehotteella eikä aina toisella tai viidennelläkään. Muutaman kerran ChatGPT teki kaksi kuvaa ja pyysi valitsemaan niistä paremman. Kahdessa kohti sarjakuvia olen tehnyt itse pienen korjauksen (puhekuplan suunta ja kirjoitusvirhe), mutta muuten nämä on kehitelty vähitellen eri versioista kehotteiden avulla. 

Kuvista saa tehtyä helposti ja maksutta lyhyitä videoita. Tein tästä esimerkin Klingailla, löydät sen Instagram-linkistäni

Tekoälylukutaitoa tarvitaan enenevässä määrin, kun tekstiin, kuviin, videoihin, tutun ääneen puhelimessa tai videoihinkaan ei voi luottaa. Internet saastuu tekoälyn tuotoksilla, mikä vaikuttaa myös perinteisiin hakukoneisiin. Tarmo Toikkanen kertoi viime viikolla Avoimen tieteen webinaarissa, miten tieteellisissä artikkeleissa alkaa jo näkyä, että tekoälyä koulutetaan pitkälti halpatyövoimalla Afrikassa. Ei-natiivien sanonnat, mitä moni afrikkalainen englantia puhuva henkilö käyttää, ovat jo yleistyneet tieteellisissä artikkeleissa, kun moni tarkistuttaa tekstiään tekoälyllä. 

Suuri osa tekoälysovelluksista on erittäin helppoja käyttää, joten myös väärennöksiä on helppo tehtailla. Tätä teemaa käsittelee Webopettaja Esa Riutta videollaan: Kuittiväärennökset ja muut huijaukset tekoälyllä - ChatGPT:n pimeä puoli (8:25 min). Videolla on myös lisää esimerkkejä, miten vaikkapa omasta kuvasta voi tehdä erilaisia variaatioita. 

PS. Opetushallitus ja OKM:n julkaisivat viime viikolla Tekoäly varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa − lainsäädäntö ja suositukset. Ne lukee alle 10 minuutissa, mutta tarjolla on myös tausta-aineistoja niistä kiinnostuneille.




Kaksi sarjakuvaa. Copilot teki niistä toiseen tekstivasteen: Sarjakuvan idea on kuvata tilannetta, jossa robotti tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Ensimmäisessä paneelissa yksi henkilöistä ilmoittaa, että on aika mennä lounaalle. Kaikki ihmiset lähtevät, mutta robotti jää yksin ja näyttää surulliselta. Tämä voi symboloida sitä, että robotti ei voi osallistua lounastaukoon samalla tavalla kuin ihmiset, mikä korostaa sen erillisyyttä ja mahdollisesti yksinäisyyttä.


Alla on metaforien kautta luotu luonnos ammatillisen koulutuksen vaiheista. Tekoäly esitteli asian kolmen vaiheen kautta: "1) Kivisilta (Oppipoika–Mestari): Perinteiset taidot ja henkilökohtainen ohjaus. 2) Tiilisilta (Ammattikoulut): Rakenteellinen, yhteiskunnan tukema koulutus.
3) Lasisilta (Nykyaika): Läpinäkyvä, joustava ja osaamiseen perustuva koulutus."

Pyysin muutamia korjauksia ja yhtäkkiä kuvaan tulikin neljä vaihetta. Jaan molemmat alla olevat infograafit tällaisina luonnoksina enkä muokkaa niitä enää sisällöllisesti ja kirjoitusvirheiden osalta paremmiksi. Tämäkin riittänee siihen, että innostan kokeilemaan itse!



Infograafi verkkokurssin pedagogisesta käsikirjoituksesta. Aikajana, missä on runsaasti suomenkielistä tekstiä ja useita kirjoitusvirheitä. Toki myös sisällössä olisi korjattavaa.

10.3.2025

Padlet TA: Uusi opettajan tekoälyapuri

Kirjoitusta täydennetty muutamilla uusilla ominaisuuksilla 24.3.2025.
- - - - - 

Tammikuussa kirjoitin otsikolla: Mitä uutta Padlet, Thinglink, sanapilvet ja kyselyt? Sen jälkeen olen useammassa kirjoituksessa kertonut muutoksista verkon sovelluksissa, mutta kovinta vauhtia pitää Padlet. Tammikuun kirjoituksen suurin juttu olivat sandboxit eli valkotaulut, joihin saa useita kortteja. Kirjoituksesta löydät demolinkin, mutta ohjevideon sijaan olen päivittänyt ohjeita diasarjaan.

Nyt uusinta on tekoälypohjainen Padlet TA (Teaching Assistant). Sillä voi tehtä esimerkiksi diasarjoja, mistä alla esimerkki. Diat on tehty Oppimisprosessin visualisointi -videostani seuraavin ohjeistuksin: 
  • Luokka-aste: yliopisto.
  • Otsikko: Visualisointi opetuksessa
  • Lisäkonteksti: Esitele opettajaksi opiskeleville erilaisia tapoja ja sovelluksia visualisoida oppimisprosessia. Nosta esiin visualisoinnin etuja ja muita sovelluskohteita opetuksessa ja oppimateriaalien tekemisessä.

Voit kokeilla Padlet TA-toimintoa itse jopa ilman kirjautumista. Diasarjan vieminen Google slides -sovellukseen tosin edellytti kirjautumista. Uusi toiminto ei näin alun beta-vaiheessa ole integroitu Padletin muihin toimintoihin, vaan löytyy vain em.sivulta. Pohjaksi voi antaa linkin, OneDrive-tiedoston, tekstiä, YouTube-videon tai ladata oman tiedoston. Alla olevasta kuvasta näet, että nykyisin sillä voi luoda diojen lisäksi mm. tuntisuunnitelmia, monivalintoja ja tehtäväpohjia.

Muita tämän kevään uudistuksia - ja lisää päivitän ohjeisiini:
  • Analytiikka: myös maksuttomalla lisenssillä näet kävijämäärät yksittäisissä Padleteissa.

  • Jaa-valikosta löytyy Lataa kaikki tiedostot -mahdollisuus.

  • Jos määrität viesteille ennakkohyväksynnän eli moderoinnin, voit hyväksyä jokaisen viestin yksitellen tai kaikki kerralla.

  • Kopiosuojaus: Voit estää tiedostojen ja kuvien lataamisen Padletista. Aiemmin voit estää vain Padlet-seinän kopioinnin. 

  • Padlet-kurssi

Näkymässä on 12 vaihtoehtoa sisältöjen luomiseen, esim. diojen, tuntisuunnitelmien, tehtäväpohjien, monivalintojen ja QR-koodien luominen.
Padlet TA -tekoälytyökalun näkymä tänään, kun sovellus on vielä beta-vaiheessa.



3.3.2025

Mitä uutta Adobe Express?

Tekoälyllä luotu ja muokattu omakuva piirroshahmona ja puhekuplassa teksti: Mitä uutta Adobe Express?
Hyvää Jaa jotain -viikkoa eli kansainvälistä avoimen oppimisen teemaviikkoa! Tarjolla on mm. ke klo 14 verkkokeskustelu. Ks. myös Avoimen tieteen tapahtumakalenteri sekä juuri julkaistu Vol 6 Nro 1 (2024): Avoin opetus ja oppiminen V(Kappaletta päivitetty teemaviikon aikana).

Avoin jakaminen on ollut toistakymmentä vuotta minulle tärkeä periaate. Sitä saan osaltani kiittää runsaasta positiivisesta palautteesta ja siitä, että työllistyn freelancerina. Kun osaaminen on näkyvillä, töitä riittää - viime vuonna 50 eri taholle. Avoin jakaminen toi minulle Avoimen tieteen Avoimen oppimisen vaikuttaja 2023 -palkinnon. Alkuvuodesta minut kutsuttiin mukaan Oppimisen avoimuuden asiantuntijaryhmän puheenjohtajistoon. Edustan siellä freelancereita ja tänään iltapäivällä osallistun ensimmäiseen kokoukseeni. 

- - - - -

Tässä kirjoituksessa nostan esiin yhden suosikkini, Adobe Expressin. Uusien toimintojen ohella jaan ohjeitani, jotka kokosin alla olevaan infograafiin. Mukana on kaksi uutta lähes puolituntista ja tekstitettyä ohjevideota. Tein ne Turun TOP-keskukselle, missä pidin aiheista myös lähikoulutukset. Sain luvan jakaa ne julkisesti ja avoimella lisenssillä. Löydät kaikki videot myös Adobe Express -soittolistaltani

Aiemmat tämän lukuvuoden kirjoitukseni muutoksista suosituissa opetuksen sovelluksissa: 

Tämä kirjoitus on myös osa Bett2025-matkaraportointiani, sillä osan uudistuksista löysin messuilta (ks. matkavinkit ja suomalaisten matkaraportit). Sieltä tuliaisena Adoben Bett-messuilla julkaistu raportti Creativity with AI: New Report Imagines the Future of Student Success sekä Facebookista Adobe Creative Educators UK Community.

Jos olet tehnyt Adobe Expressillä (ent. Spark) sisältöjä useampi vuosi sitten vanhan editorin aikana, tulee ainakin videot ottaa talteen maaliskuun aikana. Jos sinulla on tällaisia vanhoja videoita, asiasta muistutetaan bannerilla, kun kirjaudut sovellukseen. 

Adobe Expressin uusia ominaisuuksia

  • Yli vuosi selainversion käyttöliittymän uudistusten jälkeen myös päivitetyt mobiilisovellukset ovat saatavilla ja toimivat vihdoin sekä iOS- että Android-sovelluksilla. Mobiili- ja selainversion välillä ei juuri ole eroa. Pieniä eroja löytyy myös lisenssistä ja oman laitteen käyttöjärjestelmästä riippuen. Myös se vaihtelee, mitä toimintoja aloitussivulla on nostettu uutena tai tärkeänä näkyvästi esille. 
  • Uusi vinkeä piirrostyökalu! Toistaiseksi ihan oma työkalunsa eli et voi piirtää mihin tahansa kuvaan. Myös paikka, mistä se sovelluksessa löytyy, on viime viikkoina vaihdellut. Tarjolla on myös mallipohjiksi piirrosarkkeja, esimerkiksi värityskuvia.
  • Voit luoda esityksiä eli diasarjoja ja halutessasi ladata pohjaksi omat PowerPointit. 
  • Tekstin parantelu tai kääntäminen, esim. yhdellä klikkauksella infograafin kääntäminen eri kielille. Videon tekstitys ei toimi vielä suomeksi, mutta ruotsiksi toimii.
  • Tekstien ja objektien animointi kerralla koko kuvaan. Aiemmin sen on voinut tehdä vain elementti kerrallaan.
  • Luo erissä -toiminnolla luot monta muunnelmaa samasta mallista. Mallin erilaiset osat tuodaan Expressiin CSV-taulukkona. 
  • Logojen luonnostelukin onnistuu.
  • Voit laajentaa kuvaa luomalla esim. pystykuvan reunoille sisältöä, kun tarvitset siitä vaakakuvan. Ettekä varmaan kaikki ole vielä sitäkään kokeilleet, miten maalaamalla kuvasta alueen siihen voi lisätä jotain tai poistaa maalatun elementin. Editointi onnistuu siis sanallisin ohjein, kun vain merkitsee kuvasta halutun kohdan.
  • Express on tulossa käyttöön iPadeille mobiilisovelluksen ohella myös Safarin kautta. 
  • Creative classroom tulossa piakkoin Eurooppaan. Se tarkoittaa mahdollisuutta luoda luokkatiloja yhteistyötä varten. Esimerkiksi opettaja voi kutsua oppijat luokkaansa ja antaa tehtävän, mikä voi myös olla ns. ohjattu aktiviteetti esimerkiksi videon luomiseen. Opettaja määrittelee, palautetaanko tuotokset vain hänelle vai luokan yhteiseen galleriaan, mikä mahdollistaa vertaisoppimisen ja -palautteen.
  • Adobe Expressiin tulee mm. tekoälyn kehityksen myötä jatkuvasti tarjolle uusia ominaisuuksia, joista edellä oli vain muutama esimerkki. Katso ja lue lisää alla olevaan ThingLink-kuvaan linkatuista ohjeista ja videoista sekä Adoben uusien ominaisuuksien sivulta.
 
Klikkaa tästä avataksesi saavutettavan näkymän tästä Adobe Express -ohjeiden infograafista

17.2.2025

Webinaareja, koulutuksia ja hankkeita

Abstrakti kuvituskuva, missä teksti: #DOKhanke #Faktabaari #tekoäly#ITK2025 #DigipedaKoulutus #OPHrahoittaa #Digisiivet55+.

Tässä kirjoituksessa vinkkaan webinaareista, tallenteista, OPH-rahoitteisista koulutuksista ja muutamista hankkeista. Helmikuisen Digisiivet 55+ -hankkeelle pitämäni webinaarin tallenne on upotettu alle. Se ja muitakin tallenteita löytyy myös YouTube-kanavani Julkisten webinaaritallenteiden soittolistalta. Sinne lisään myös keväällä julkaistavan DOK Kainuu -hankkeen DOK-castin eli "kouluttavan ja koukuttavan keskusteluohjelman". Muutama osa on jo julkaistu hankkeen YouTube-kanavalla. Minä pääsin mukaan, kun teemana oli vuorovaikutus verkko-opetuksessa. 

Alkuvuoden tärkeimpänä lukuvinkkinä on Faktabaarin Tekoälyopas opettajille (toim. Kari Kivinen 2025). Se toimii lääkkeenä tekoälyhuimaukselle, minkä Sitra valitsi vuoden tunteeksi. Eikä kannata unohtaa myöskään suomalaisten Bett2025-messujen matkaraportteja, joita on koossa jo toistakymmentä ja lisää tulossa.
 

ITK-webinaarit

Digipedagogiikan ja tekoälyn vuoden tärkein tapahtuma ITK-konferenssi järjestetään tänä vuonna huhtikuussa Tampere-talossa. Konferenssi on maksullinen, mutta keskiviikon työpajat ovat pääosin maksuttomia, samoin webinaarit. Kevään webinaarisarja on jo käynnistynyt ja tarjonta on jälleen ihastuttavan laajaa ja katsottavissa myös tallenteina. Alla pari poimintaa oman navan näkökulmasta.

Viimeiset OPH-rahoitteiset koulutukset

Hallitus on säästötoimena lakkauttanut OPH-rahoitteisten opetustoimen täydennyskoulutusten rahoituksen, mutta vielä ehtii ottaa ilon irti näistä viimeisistä. Aloitetut hankkeet viedään loppuun, mutta uusia ei enää tule. Jatkossa myös perus- ja toisen asteen sekä vapaan sivistystoimen täydennyskoulutukset maksaa pääsääntöisesti koulutuksenjärjestäjä tai sitten työntekijä itse. Eli he ovat samassa tilanteessa kuin korkea-asteen opettajat. Ja toki on jonkin verran muutakin rahoitusta vaikkapa EU-hankkeiden kautta. Selvää on, että maksuton tarjonta oleellisesti vähenee.

Minulla on sovittuna enää kaksi OPH-rahoitteista koulutusta. Olen saanut pitää koulutuksia viimeisen 20 vuoden aikana peräti 33 OPH-hankkeessa - eikä tähän määrään ole edes laskettu yksittäisiä koulutuspäiviä. #HaikeinMielin siis.
  • TAMK: Oppimateriaaleihin, menetelmiin ja sovelluksiin tutustuminen 3 op: etänä 17.3. alkaen, suunnattu ammatillisen koulutuksen kielenopettajille. Kouluttajina Marianna Leikomaa ja Matleena Laakso.
  • TAMK: Virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus opetuksessa 3 op: alkaa 1.4. (etä/Tampere), suunnattu perusopetuksen, lukioiden, ammatillisen koulutuksen, vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen opetus- ja ohjaushenkilöstölle. Kouluttajina Ville Palkinen ja Mikko Turunen.
  • OEP: AI Work - AI ammatillisessa opetuksessa
    • Verkkokurssi 2 op, OEP (Omnia Education Partnership).
    • Työpajapäivät 2 op Helsingissä 15.-16.4. Voit osallistua vain verkkokurssille tai jatkaa siitä työpajapäiviin. Kouluttajana Matleena Laakso.
  • Pääosa koulutuksistani on tilauskoulutuksia, mutta lisää avoimia koulutuksiani ja tapahtumia, joissa olen puhujana löytyy Tervetuloa-sivulta. Jos et niihin pääse tai et kuulu kohderyhmään, yksittäisten koulutuspäivien diat jaan SlideSharessa ja päivittyvät ohjeet eri sovelluksiin kootusti ohjesivun kautta. Lisää vinkkejä löydät tämän blogin kirjoituksista. 

Digisiivet 55+ hanke

Digisiivet 55+ on suunnattu 55-vuotiaille ja vanhemmille henkilöille, jotka haluavat kehittää media- ja digitaitojaan sekä hankkia tekoälyyn liittyvää osaamista työmarkkinoita varten. Hanke on pian päättymässä, mutta alkuvuoden neljä tallennetta ovat katsottavissa. Olet tervetullut loppuseminaariin 13.3.2025 Jyväskylän kristilliselle opistolle. Osallistuminen onnistuu myös etänä. Lue lisää ja ilmoittaudu!

Upotin alle hankkeelle 7.2.2025 pitämäni webinaarin tallenteen (1:33 h). Teemana oli Digimediataitojen merkitys myöhäiskeski-ikäisille työelämässä, yritystoiminnassa ja yhdistystoiminnassa työmarkkina-aseman parantamisen kannalta. Videon kuvauksesta YouTubesta löydät keskeisiä linkkejä tallenteelta, mutta nostan tähän muutaman, joihin ei digitreenejä lukuun ottamatta juuri työasioissa tule viitattua. Ne ovat tärkeitä digikansalaisen taitoja ja palveluita, joista on hyvä olla tietoinen. 

  • Ylen digitreenit ja Facebook-ryhmä.
  • Suomi.fi kansalaisten ja yritysten viranomaisasiointiin. Kannattaa vähän tutkia sivustoa, jos se ei vielä ole tuttu. Sivulta löytyy monenlaisia tietoja, ohjeita ja palveluita, mm. Suomi.fi-viestit. Voit myös katsoa omat rekisteritietosi monista rekistereistä (DVV, MML, PRH, Traficom, Eläketurvakeskus, OPH).
    • Suomi.fi-valtuuksien avulla voit antaa tai pyytää valtuuksia asiointiin toisen puolesta, esim. Kelassa, verottajan tai Metsäkeskuksen kanssa. Esimerkiksi jos käyt toisinaan toisen puolesta apteekissa, voit tätä kautta pyytää valtuudet apteekkiasiointiin etkä tarvitse toisen Kela-korttia tai reseptiä. Edunvalvontavaltuutus on tärkeä, mutta sen voimaan saattaminen voi kestää yli puoli vuotta. Suomi.fi-valtuudet auttavat hoitamaan esimerkiksi ikäihmisen asioita jo silloin, kun hän on periaatteessa kykenevä hoitamaan asioita itsekin, mutta liikkuminen apteekkiin tai digitaitojen aktiivinen käyttö arjessa on jo haastavaa. 
  • Ulkoministeriön matkustusilmoitus 
    • Töissä tai vapaalla, mutta ulkomaille lähtiessä kannattaa aina tehdä matkustusilmoitus. Näin saat tietoja ja tarvittaessa paremmin apua, jos jotain yllättävää sattuu. Esimerkiksi tammikuussa sain Lontoon Bett-messumatkalle UM:n kautta tietoja talvimyrskystä, jonka aikana mitattiin Brittein saarten mittaushistorian kovimmat tuulilukemat. Pohjoisosissa maata junat edes eivät liikkuneet, Lontoossakin sää vaikutti lentoihin.



2.2.2025

Bett2025: puheenvuoroja tekoälystä

Tähän kirjoitukseen olen koonnut poimintoja kahdesta erinomaisesta esityksestä tammikuun Bett2025-opetusteknologiamessuilta Lontoosta. Lopussa on linkit mm. puhujien uutiskirjeiden tilaamiseen. Mukana on myös yhden messuständin edustajan näkemyksiä. Näitä kaikkia yhdistää sen pohdinta, missä olemme nyt ja minne olemme tekoälyn kehityksen myötä menossa. Tälle vuodelle voi jotain ennustaakin, mutta yllätyksiäkin on varmasti luvassa. Mitä kauemmas katsotaan, sen sumuisemmalta näyttää, mutta vauhti on kova. Lue lisää Bettistä ja katso suomalaisten matkaraportit, joita alkuvuoden ajan kerään yhteen. 


Dan Fitzpatrick: Tekoälyn aikajana 


Dan Fitzpatrick
on kokenut ja tunnettu puhuja, kirjailija ja paljon muutakin. Hän toi tekoälyteemaan historiallista perspektiiviä ja aloittikin kysymyksellä, moniko muistaa, kun piti siirtää seinä saadakseen tietokoneen sisään huoneeseen.

Nykyisestä eli heikosta tekoälystä hän esitteli edellispäivän kävelyä messualueella, missä hän jutteli silmälaseihin integroidun tekoälyn kanssa tuotteista, joita hän käytävillä näki. Hän näytti myös vaikuttavia esimerkkejä miten halvaantunut voi liikuttaa hiirtä ajattelemalla tai miten seuraamalla aivojen toimintaa ihmisen kuunnellessa musiikkia, voidaan tunnistettavasti jäljentää kyseinen musiikkikappale. Me ollaan hurjalla matkalla ja tämä voi olla vasta alku, hän hehkutti. 

Puhujan takana aikajana, missä nykyisen heikon, sen jälkeisen vahvan ja sitten supertekoälyn jälkeen on vain savusumua kuvaamassa epävarmuutta.
Dan Fitzpatrick ja tekoälyn kehityksen aikajana.
Oheisessa kuvassa Fitzpatrickin takana on aikajana. Ensimmäisenä tekstinä on ChatGPT ja sitä seuraavina tulevaisuudessa robotit ja sitten aivotekniikka (brain tech). Niitä seuraa yleinen eli ihmisen kaltainen tekoäly AGI (Artificial General Intelligence). Tähän asti olen ollut siinä käsityksessä, että yleinen tekoäly saattaisi olla mahdollinen 10 vuoden kuluttua, jos koskaan. Bett-messuilla viitattiin OpenAI:n johtaja Sam Altmanin toteamukseen, että heillä alkaa jo olla käsitys, miten yleinen tekoäly luodaan.

Viimeisenä ennen sumua kuvassa on ihmisen osaamisen ylittävä supertekoäly ASI (Artificial Superintelligence). On vaikea tietää, minne olemme matkalla, mutta vauhti on kova, Fitzpatrick totesi. Kuvaavasti Sitra nimesi vuoden 2025 tunteeksi tekoälyhuimauksen. Se kuvaa sitä, "kun tekoäly kehittyy niin nopeasti, että on vaikea pysyä mukana." Kun kaksi vuotta sitten keväällä loin Tekoälyn linkkivinkkien Padletin, lisäsin sen esikatselukuvaksi tekstin: "Nyt täytyy juosta pysyäkseen paikoillaan." Vauhtia kuvaa myös se, että olen nyt parina vuonna kuuden päivän Bett-reissun jälkeen kokenut, että on iso työ selvitellä, mikä kaikki on viikossa muuttunut. Siis osallistun maailman suurimmille opetusteknologiamessuilla ja jään jälkeen kehityksestä - onhan se aika kummallista!

Fitzpatrikin mukaan olemme ny liminaalitilassa eli uuden kynnyksellä. Emme oikeasti tiedä, mitä tulevaisuus tuo ja millaisia taitoja silloin tarvitaan. Jos käytämme tekoälyä vain tehostamaan nykyistä työtä, mikään ei vielä isommin muutu. Ennen pitkää meidän on kyseenalaistettava olemassa olevia työtapoja ja päästettävä irti vanhasta. Vain siten voimme tehdä tilaa jollekin uudelle, 

 

Dominik Lukes: Missä olemme ja minne menossa? 

Dominik Lukes Oxfordin yliopistolta listasi, missä olemme nyt. Viisi tämän hetken keskeistä asiaa tekoälyssä ovat: Kentällä on monta suurta toimijaa, runsaasti vaihtoehtoja kehittämiseen ja API-tarpeisiin sekä edistyneitä malliperheitä ohjelmointirajapintojen kera (API).  Tarjolla on myös elinvoimaisia avoimen lähdekoodin sovelluksia ja hyviä malleja omalla koneella pyöritettäväksi. 

Lukes uskoo, että tekoälyn vuoksi kotitehtävät jäävät ennen pitää historiaan. Sekin muuttuu, mitä on tärkeää opettaa, mutta vuorovaikutustaidot tulevat pysymään tärkeinä taitoina.  Hän kuvasi hyvin, miten tekoäly tekee monet tehtävät yhtä hyvin tai huonommin kuin oletettiin, ja osan tehtävästä yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin odotettiin. Moni tehtävä sisältää näitä kaikkia elementtejä. Tekoälyn käyttäjän on ymmärrettävä, mistä tavasta milloinkin on kyse ja milloin tekoäly on oikeasti hyödyksi.
Dominik Lukes pitää esitystä.
Dominic Lukesin otsikkona Bett-messuilla
oli kaksi vuotta ChatGPT:n jälkeen.

Kuusi tekoälyä muokkaavaa trendiä ovat:
  1. Multimodaalisuus: tekoäly yhdistää tekstiä, kuvaa ja ääntä, esim. videoiden generointi.
  2. Käyttöliittymissä on chatin ohella muitakin työkaluja, esim. Copilot osaa myös generoida kuvia, taulukoita ja koodia.
  3. Tekoäly prosessoi kokonaisia dokumentteja, esim. kirjoja tai tutkimuksia. 
  4. Pienet paikalliset mallit eli omalle koneelle asennettavat työkalut mm. kuvaeditointiin. Ne ovat usein tietoturvallisempia ja energiatehokkaampia kuin selaimen kautta käytettävä tekoäly.
  5. Päättelymalleissa (reasoning models) tavoitteena on, että tekoäly ajattelee, oppii ja ymmärtää syy-seuraussuhteita. Näin ne voivat ratkaista monimutkaisia ja monivaihteisia tehtäviä. Joissain työkaluissa malli on valittavissa, esim. ChatGPT:n o1 and o3-mini tai Gemini Flash. Jos mallia ei ole tarjolla, voit ohjeistaa kehotetta ratkaisemaan ongelman vaihe vaiheelta. Näin voit nähdä päättelyketjun ja siten helpommin huomata esim. virheet.
  6. Tekoälyagentit tehtävien automatisointiin. Agentit voivat itsenäisesti hoitaa erilaisia tehtäviä, esim. etsiä tietoa organisaation intrasta ja myös päivittää intraa. Ne voivat siis toimia itsenäisesti ilman ihmisen kehotetta ja niille voidaan antaa pääsy dataan sen sijaan, että niille chatbottien tavoin syötetään dataa.
Lopuksi Lukes nauratti yleisöä kertomalla yliopisto-opettajien kaksi yleisintä kysymystä hänelle: 
Miten estän oppijoita hyödyntämästä tekoäly? Miten voin itse hyödyntää tekoälyä? 


Tween messuständiltä oivaltava reflektio

Löysin Twee-sovelluksen bloggaukseen Viisi vinkkiä: tekoäly ja suullisen kielitaidon opetus (3/2024). Tweellä oli messuständi Bettissä, joten kävin tervehtimässä ja kiittämässä hyvästä sovelluksesta. Juttelin Alina Pleplerin kanssa. Keskustelussa nostin esiin toiveen materiaalien luomisesta myös suomeksi. Hän totesi, että kyllähän sen onnistuu ja vajaan viikon kuluttua sain viestin, että suomen kieli on lisätty ja sain samalla alennuskoodin suomalaisille jaettavaksi (ks. suosittelijan linkkini). 

Plepler kirjoitti Bett-kokemuksistaan reflektion Linkkariin. Tiivistäen hän nosti esiin seuraavat näkökulmat: 
  • Tekoäly ei ole enää wow-tekijä, vaan sen uutuusarvo on kulunut. Tekoälyn mainostaminen ständeillä tuottaa lähinnä fiiliksen: "Oh, another one". 
  • Monet startupit ylpeilevät sadoilla tuhansilla käyttäjillä, mutta se ei johdu heidän tuotteensa laadusta, vaan tekoälyhypestä. 
  • Opettajiin on yhä vaikeampi tehdä vaikutusta. He ovat jo nähneet suuren määrän tekoälytyökaluja, joissa on hämmästyttäviä ominaisuuksia. 
  • Haluavatko opettajat näitä mainostettuja supervoimia. Kaikki puhuvat opetuksen tehostamisesta ja opettajien suorituksen parantamisesta, mutta kaipaavatko opettajat todella tätä tehostamista? Vai katsovatko he vain, kun taistelemme heidän huomiostaan ja jatkavat sitä, mitä ovat ennenkin tehneet? 
     

Suosituksia uutiskirjeistä


Tässä suosituksia tekoälyuutiskirjeistä. Ethan Mollick on varmasti monelle ensimmäisiä ulkomaisia tahoja, joiden tekoälyvinkkejä on seurannut. Myös molemmat edellä mainitut esitysten pitäjät julkaisevat omaa uutiskirjettä, mutta vaikuttavat toki muuallakin verkossa. Alla ovat esittelyt on kopioitu LinkedIn-profiileista.

27.1.2025

Mitä uutta Padlet, Thinglink, sanapilvet ja kyselyt?

Tekoälyllä tehty omakuva ja teksti: "Mitä uutta Padlet, ThingLink, sanapilvet ja kyselyt?"
Tähän on koottu poimintoja muutoksista suosituissa opetuksen sovelluksissa ja tekeillä on jo jatko-osakin. Tarkempia ohjeita sovelluksiin löydät kootusti blogin ohjesivulta. Kokonaisuutena suurin muutos on, miten generatiivinen tekoäly sulautuu vähitellen yhä laajemmin jo käytössä oleviin sovelluksiin. Tekoäly tuo uusia mahdollisuuksia myös sisällöntuotantoon, kuten ThingLinkin alle linkattu ruttoesimerkki näyttää. 

Edelliset kirjoitukseni sovellusten muutoksista ovat Jamboard lakkautetaan ja Flip rajoittuu Teamsiin (8/2024) sekä H5P: Lumin muutokset ja tekoäly luonnostelun apuna (10/2024). Tämän tekstin kirjoitin muutama viikko sitten ja julkaisen nyt Lontoon Bett-opetusteknologiamessujen oppien jälkeen. Edellisestä bloggauksesta löydät tietoja tapahtumasta ja sinne kerään suomalaisten matkaraportit. 


Padletissa yli 200 uutta ominaisuutta

  • Padletilla on ollut vauhti päällä: he julkaisivat viime vuonna yli 200 uutta ominaisuutta, ks. esim. ABCs of new Padlet features in 2024. Nyt voit mm. etsiä ja merkitä toisia käyttäjiä ja ajoittaa viestejä. Hyödyllisiä ovat myös erilaiset linkit jakamiseen, esim. omat sarakkeet pienryhmille tai linkki, minkä avulla on ensin vastattava kysymykseen voidakseen nähdä koko Padletin. Uutta on myös linkki, jonka avulla kirjautuneet käyttäjät saavat itselleen kopion opettajan Padletista. Asetuksiin on tullut paljon lisää vaihtoehtoja, esim. voit mahdollistaa kommentit myös äänitiedostoina tai sallia tai estää videofilttereiden käytön. 
  • Merkittävimmäksi uudistukseksi nostan sandboxit. Ne ovat kuin valkotauluja, joissa on käytettävissä Padlet-taulujen tutut viestit ja ominaisuudet ja paljon muutakin. Jokaiseen sandboxiin saa 20 korttia. Kokeile tästä! Sandboxeilla korvaat Google Jamboardit, mutta saat nyt paljon paremman työkalun käyttöön. Suunnitelmissa on tehdä tästä ohjevideo hiihtolomien aikaan.
  • Padlet oli toista kertaa mukana Bett-messuilla. Vuosi sitten kokosin sen uudistuksia bloggaukseen. Tänä vuonna lähetän erityiskiitoksen Zareen Levienille erinomaisesta uutuuksien esittelystä ja ihanasta heti käyttöön otetusta hiirimatosta!
  • Ks. Padlet-ohjeet ja esimerkit. Sieltä löydät suosittelijan linkkini sekä ohjediat, esimerkkejä ja blogikirjoituksia.

ThingLink

  • ThingLinkin osalta tärkeintä on nyt tammikuussa 2025 reagoida skenaarioiden uudistumiseen.  Helmikuusta alkaen vanhat skenaariot (1.0 versio) toimivat, mutta eivät ole enää muokattavissa. Jos haluat muokata niitä, ne tulee tammikuun aikana muuntaa 2.0 versioon. Kirjaudu ThingLink-tilillesi, niin löydät tästä selkeän ohjeen.
  • Skenaarioita luodessa tarjolla on neljä mallia, tyhjä pohja ja tekoälytyökalu. Tekoäly luo sinulle kehotteen ja lataamiesi tiedostojen (max 5) avulla muokattavan luonnoksen. Lisäksi tekoäly osaa auttaa skenaarion haarojen ja kysymysten teossa ja muotoilussa. Tekoälyn avulla voi myös mm. lisätä tageja kuviin kehotteen tai PDF-tiedon avulla. 
  • Kaikilla maksullisilla tileillä voi käyttää DALL-E-integraatiota kuvien generointiin ja SkyboxAI-sovellusta 360-kuvien generointiin. Generointien määrät vaihtelevat lisenssien mukaan, mikä on yleinen tapa muissakin tekoälysovelluksissa.
  • Älypuhelimen 360-panoramakuvat voi viedä ThingLinkiin 360-kuviksi.
  • Lisätyn todellisuuden (AR) kuvat toimivat nyt sekä Android- että iOS-sovelluksilla.
  • Suosittele ThingLinkiä ja saa etuja uusista käyttäjistä (ks. referral program).
  • Kolme erilaista läpinäkyvää tagia, kun haluat, että oppijat etsivät tagit esim. osana pakopeliä.
  • Kuudes tagityyppi: kysymys, mihin opettaja määrittelee oikean vastauksen ja palautteet oikealle ja väärälle vastaukselle. Jos haluat, että oppijoiden vastaukset tallentuvat, käytä tämän sijaan skenaarioita.
  • Bett2025-messujen yhteydessä järjestettiin ATEAn Nordic Day, missä myös ThingLink oli esillä. ThingLinkin perustaja Ulla-Maaria Koivula avasi visioita tulevaan ja korosti, miten odotuksemme muuttuvat ja alamme jo odottaa, että fyysisen maailman päällä on myös digitaalista sisältöä. Kiersin Bett-viikolla mm. museoissa, missä QR-koodeja ja audio-oppaita oli paljon, joissain myös erilaisia XR-elämyksiä. Me kaipaamme fyysiseen digitaalista sisältöä sen ohella, että mallinnamme fyysistä maailmaa digitaliseksi, totesi Ulla-Maaria. Tässä tiivistykseni hänen puheenvuorosta ja LinkedIn-julkaisusta: 
    1. Oppijat odottavat saavansa fyysisiin ympäristöihin merkityksellisiä digitaalisia sisältöjä. Lisätyllä todellisuudella on vielä paljon annettavaa siihen, miten fyysinen maailma toimii oppimisympäristönä. 
    2. Tekoälyavusteinen oppiminen tulee normiksi, jolloin jokaisella on "osaavampi toinen". Tämä auttaa kuromaan umpeen kuilua sen välillä, mitä osaamme nyt ja mitä voimme saavuttaa ohjauksen avulla.
    3. Etäkokemukset uudelleenajateltuina: Digitaaliset moniaistiset vierailut kaukaisiin, vaikeasti saavutettaviin paikkoihin ovat tulossa normaaliksi. Tekoälyavusteiset teleportaatiokokemukset ovat kehitteillä. Lue lisää ThingLinkin blogista, esim. Igloo vision tai Villagers stories. Jälkimmäinen esimerkki kertoo ja näyttää, miten terveysalan opiskelijat tutustuvat lähikylänsä Eyamin vuoden 1665 ruttoepidemiaan. 
    • Andreas Fischer ThingLinkiltä esitteli sovelluksen toimintaa. Tykästyin kovasti ideaan luoda pakopelin vihjeet huoneen fyysisiin tiloihin ThingLinkin AR-tageilla. 
  • ThingLink-esittely ja ohjeet, mukana runsaasti esimerkkejä ja päivittyvä diasarja. Ks, myös ThingLinkin oma koonti What's New on ThingLink

Sanapilvet ja sähköiset kyselyt

  • Blogini luetuin kirjoitus esittelee sanapilviä. Työkalut niiden tekemiseen ovat usein hyvin yksinkertaisia eivätkä muutu edes joka vuosi. Suosikkini Answergarden ja WordArt toimivat kuten ennenkin. Sen sijaan sovelluksissa, joissa sanapilvet ovat yksi lukuisista ominaisuuksista, on tapahtunut muutoksia.
  • Quizizz tarjoaa opettajille maksuttoman peruslisenssin (ks. suosittelijan linkkini). Sillä voi luoda viidenlaisia sisältöjä: kyselyt, esitykset (lesson), interaktiiviset videot, kääntökortit ja sekä tekstin/median ymmärtämis- tai analysointitehtävät (passage). Maksutta tarjolla on kuusi kysymystyyppiä, uusimpana sanapilvet. Uusimat pelimoodit ovat Mastery Peak sekä Stike and Shield.  Osassa toimintoja on rajoituksia kuukausittain tai kaikkiaan luotaville yhtäaikaisille sisällöille. Nykyisin voit luoda 20 yhtäaikaista kyselyä. Mukaan ei lasketa vanhojen käyttäjien ennen 30.11.2024 luomia kyselyitä.
  • Mentimeterillä voi tehdä diasarjoja, joihin liittää kysymyksiä kuten sanapilviä. Maksuttoman käytön raja on hiljattain rajattu vain 50 osallistujaan kuukaudessa.
  • Blooketiin tullut mahdollisuus luoda kyselyitä tekoälyn avulla. Mukaan saa monivalintojen lisäksi avoimia kysymyksiä, joihin vaaditaan lyhyt täsmällisen oikea vastaus.
  • Padletissa on jo jonkin aikaa ollut mahdollisuus tehdä äänestyksiä. Sitä taidan kyselytyökaluista käyttää nykyisin eniten, kun monille koulutuksilleni muutenkin luon Padletin.
  • Sähköisten kyselyiden blogisivulta voit lukea lisää ja kokeillakin muutamia erilaisia työkaluja. 

Valokuva messualueelta, edessä Microsoftin ständi, sen takana Canva. Kymmeniä ihmisiä.
Yleiskuva Lontoon Bett2025-messuilta.

18.1.2025

Bett2025 - matkavinkkejä ja matkakertomuksia

Kuva Lontoosta ja teksti: #BettUK2025 #Bett2025 Reissaajan vinkit ja suomalaisten matkakertomusten koonti www.matleenalaakso.fi
Bett-opetusteknologiamessut järjestettiin Lontoossa 22.-24.1.2025. 40-vuotias tapahtuma keräsi yli 35 000 osallistujia yli 130 maasta ja mukana oli aiempien vuosien tapaan satoja suomalaisia. Yrityksiä messuilla oli yli 600. Merkkaa kalenteriisi seuraava Lontoon Bett 21.-23.1.2026!

Osallistuin Bettiin 9. kertaa. Tämä on 12. vuosi, kun kerään yhteen keskeisiä linkkivinkkejä ja suomalaisten matkaraportteja. Päivittelen niitä alle pitkin alkuvuotta ja muutenkin kirjoitusta päivittelen. 

Bett-messuihin kuuluu laaja näyttelyalue ja monenlaisia esityksiä turvamiesten kanssa saapuvista julkisuuden henkilöistä opettaja-opiskelija-pareihin. Pääarenalle on toistaiseksi aina mahtunut mukaan, Pienempien salien esityksiin ei välttämättä mahdu mukaan, jos ei ole ajoissa jonossa. 

Messujen aikana palkitaan lukuisissa kategorioissa erilaisia sovelluksia ja laitteita. Tapahtumaan kuuluu myös runsaasti oheistapahtumia, kuten kouluvierailuita, kutsuvierasseminaareja ja ennakkoilmoittautumisen vaatineita tapahtumia messualueella, esimerkiksi TableTalk-pienryhmäkeskustelut, Tech User Labs -työpajat ja Connect@Bett-tapaamiset esittelijöiden kanssa. Ohjelmasta löydät myös muita valtavan messukeskuksen eri kerroksissa olevia tapahtumia, joihin et päädy vain messuhalleissa kävellen.  

Moni suomalainen ja Suomessa toimiva yritys järjestää Bett-viikolla omia tapahtumia Lontoossa. Näistä pysyt parhaiten ajan tasalla liittymällä Suomalaiset BETT-messuilla Facebook-ryhmään ja tietysti myös kyseisten yritysten asiakasviestinnän avulla - sekä verkostoitumalla. BETT-perinteisiini on tähän asti kuulunut IlonaIT:n seminaari suomalaisille, mutta sitä ei tänä vuonna järjestetä. Sen sijaan osallistun keskiviikkona jo muutaman kerran pidettyyn ATEAn pohjoismaiseen seminaariin, joka kulkee nykyisin ATEAn Nordic Day -nimellä (tai laajemmin ATEAn EDU-viikko Lontoossa). Torstain ja perjantain olen messuilla ja alueen sulkeutuessa klo 18 suuntaan keskustaan syömään ja kokemuksia sulattelemaan. Olen reissussa yksin, joten todennäköisesti etsin perinteiseen tapaan seuraa em. Facebook-ryhmästä.


Vinkkejä Bett-messuille 

  • Bett-messut Lontoossa -verkkosivu.
  • Bett Global: XFacebookLinkedInInstagram ja YouTube.
  • Suomalaiset BETT-messuilla -Facebook-ryhmä: käytännön vinkkejä, kimppakyytejä, kutsuja tapahtumiin, seuraa pitkille metromatkoille tai messupäivän jälkeisille illallisille, poimintoja tapahtuma-annista, opitun jakamista jne.
  • Hashtageja: #Bett2025 ja #BettUK2025 sekä #BettUK. Suomalaisten #finnbett on jäänyt viime vuosina vähäiselle käytölle. 
  • Ohjelmassa on esityksiä aamuvarhaisesta alkaen, mutta näyttelyalue avautuu päivittäin klo 10 (ks. aukioloajat). Ohjelmaan on syytä tutustua etukäteen ja merkata ainakin kiinnostavimmat muistiin tapahtuman mobiilisovellukseen: Bett Show: Android & iOS. Kirjautuminen s-postilla ja ilmoittautuessasi saamallasi numerolla.
  • Isoimmilla messuständeillä pyörii tauotta tietoiskuja (ks. esim. Microsoft EDU Bett 2025 Guide, PDF-linkki ensimmäisessä tekstikappaleessa tai Googlen Bett-sivu). 
  • ExCel-messukeskukseen pääsee kätevästi metrolla, esim. Custom House for ExCel -asemalle (ks. kulkuohjeet) tai messualueen itäpäätyyn DLR-juna-asemalle Prince Regent. Huomaa, että vuonna 2022 avattu metrolinja Elizabeth Line puuttuu vanhoista kartoista. Etukäteen kannattaa ladata Lontoon ja metron offline-reittiopas ja/tai kartta. Ja Google Mapsikin toimii offline, mutta muistaakseni alueen kartta tuli ladata etukäteen.
  • ExCelissä on hyvä nettiyhteys nimellä "_ExCeL free Wi-Fi". Lisätietoja messualueen palveluista löydät Excelin sivulta. Koska emme ole EU-alueella, mobiilidata on varsin arvokasta. Siksi messu- ja hotellialueiden ulkopuolella kannattaa viestiä tekstareilla sekä käyttää laajasti tarjolla olevia maksuttomia langattomia verkkoja. 
  • Edellisten vuosien matkaraportit; 2012 & 2014 ja 2015 ja 2016 ja 2017 ja 2018 ja 2019 ja 2020 ja 2022  ja 2023 ja 2024.

Vinkkejä Lontooseen 

  • Huhtikuusta 2025 alkaen suomalaisiltakin vaaditaan ETA-matkustuslupa (10 £).
  • Julkisilla voi kulkea Oyster Card -matkakortilla tai pankkikortin lähimaksulla. Ks. Milla Kontkasen kirjoitus Lontoon matkalipuista.
  • UM.n matkustusilmoitus kannattaa tehdä. Se käy parissa minuutissa, jos on tallentanut edellisen matkansa pohjatiedot. Bett-viikon aikana ilmoituksen tehneille tiedotettiin myrskystä, jonka aikana rikottiin Brittein saarten kaikkien aikojen tuuliennätys. Tämä vaikuttiin monien paluulentojen aikatauluihin ja reitteihin.
  • Monessa paikassa kelpaa nykyisin vain korttimaksu. Kerran käytin käteistä, kun kortilla olisi ollut 10 £ minimiveloitus ja ostokseni oli vain puolet tästä.
  • Musikaalilippuihin suosittelen teattereiden omaa TKTS-lippumyymälää Leicester Squarella tai netissä. Se myy edullisesti lippuja saman päivän näytöksiin. Myös moni näyttely  ja nähtävyys vaatii lipun ostamista viimeistään edellisenä päivänä. Ks. viime vuoden koontini kulttuuritarjonnasta.


Suomalaisten matkakertomukset

Olisi upeaa saada tähän mahdollisimman monelta osallistujalta koonti opitusta - tai vaikka muutama nosto siitä, mikä oli tärkeää. Muoto on vapaa, jakaminen mieluiten linkillä (esim. blogikirjoitus, YouTube, Sway, Adobe Express tai Google/OneDrive). Poimin tähän Suomalaiset BETT-messuilla -ryhmään jaettujen matkakertomusten linkit ja etsin lisää somesta. Voit myös jakaa linkkisi suoraan minulle. Kiitos, että linkität tämän koonnin omaan matkaraporttiisi! 



Osallistun Bett-messuille -kuva, joka ladattu tapahtuman verkkosivulta.
Tällaisen kuvan voi luoda Bettin verkkosivulla. Töitä teen pääosin freelancerina ja TAMKissa. Tampereen korkeakouluyhteisö kääntyi nimilappuun Tampereen yliopistoksi, mutta kyllä minä sinnekin olen tänä keväänä sopinut töitä tekeväni, vaikka edellinen työsuhde sinne päättyikin vuoden vaihteeseen.