10.1.2022

Työvuosi 2021

Hyvää alkanutta vuotta! Aloitan uuden vuoden perinteiseen tapaan kokoamalla yhteen kulunutta työvuotta. Eniten työllistin itseäni freelancerina pitäen reaaliaikaisia verkkokoulutuksia. Osassa oli työskentelyä myös webinaarien välissä. Lisäksi tein verkkokursseja ja H5P-sisältöjä tilauksesta myös muille.

Toiseksi eniten tein töitä kouluttamalla TAMKin hankkeissa. Työt jakautuvat seitsemän eri hankkeen tai muun työn kesken ja resurssia niihin oli 4-250 tuntia/hanke. TAMKin työt ja osan Tampereen yliopiston töistä tein työsuhteessa, lisäksi minulla oli muutama muu lyhyt työsuhde yksittäisiin koulutuspäiviin. Palkanmaksajia oli kuluneena vuonna kaikkiaan 40.

Koronan vuoksi pidin vain neljä lähikoulutusta, joten nautin suunnattomasti kollegoiden tapaamisesta ITK-konferenssissa, joka vihdoin saatiin joulukuun alussa järjestettyä Hämeenlinnan Aulangolla. Se ja Leppävirran veso-päivä olivat ainoat työmatkani - ja ainoat kerrat, kun koko vuonna poistuin Pirkanmaalta. Ennen koronaa vuonna 2019 pidin etänä 34 % koulutuskerroista. Epäilen, että enää koskaan ei mennä edes siihen, että tuo kolmannes täydennyskoulutuksista toteutettaisiin lähinä. Lähes kaikki alkaneen keväänkin koulutukset ovat etänä. Katso Tervetuloa-blogisivultani koulutuksiani, minne olet tervetullut!

Kuvaan kootut asiat työvuodestani 2021 on kerrottu myös bloggauksessa.
Tiivistelmä ja tunnuslukuja työvuodestani. Kuva on tehty Adobe Creative Cloud Expressilla (ent. Adobe Spark). Sen ohjeet löydät koulutusdiojen sivulta.. 


Vuoden koulutukset

  • Tyypillisin koulutukseni oli 1-3 tunnin webinaari jollekin oppilaitokselle tai sen hankkeelle. Yleisimpiä teemoja olivat viime vuoden tavoin osallistaminen ja aktivointi webinaareissa ja niihin sopivat työkalut sekä moninainen verkkosisältöjen luominen, työkaluina mm. H5P, ThingLink, Adobe Spark (vuoden alusta Adobe Creative Cloud Express) ja erilaiset videot.
  • Erityistä kuluneessa vuodessa oli pitkien koulutusten suuri määrä, mistä iloitsin. Vedin 13 kpl 4-6 webinaarin koulutuksia, muutaman yhdessä kollegoiden kanssa. Tällöin teemoissa päästään jo vähän syvemmälle ja kun kysymyksiä herää, ohjausprosessi kulkee mukana, mikä tukee opitun ottamista käyttöön. Toteutan 3 op laajuiset koulutukset yleensä kuuden webinaarin laajuisina. Lisäksi mukana on oppimistehtäviä ja ohjausta pääsääntöisesti webinaarien yhteydessä, mutta tarpeen mukaan henkilökohtaisemminkin. 
  • Koulutuskertojen mukaan laskettuna suurin kohderyhmä (noin 40 %) oli toinen aste eli ammatillinen ja lukio-koulutus yhdessä. Tosin osa näistä oli koulutuksia, joihin saivat muutkin kiinnostuneet osallistuja. 20 % oli suunnattu korkea-asteelle, puolet yliopistolle ja puolet amkeihin. Lopuille neljälle ryhmälle jäi kullekin noin 10 % siivu: perusaste, vapaa sivistystyö, kirkko & kirjasto sekä muut eli mm. yhdistykset, julkishallinto, yritykset ja museot. Osallistujista suurin osa oli oppilaitosten opetus- ja ohjaushenkilöstöä, mutta pandemian jatkuessa etätyö, etäkoulutus ja etäohjaus koskettaa yhä useampia ammattialoja. Uutena kohderyhmänä sain tehdä töitä kirkon kanssa.
  • Kaikille avoimia koulutuksia pidin muutaman hankkeen ja Helsingin yliopiston omistaman täydennyskoulutusyhtiö HY+:n kautta. 


Nostoja ja tunnuslukuja somesta

Blogi: Kuluneena vuonna blogikirjoituksia tuli kirjoitettua tähän omaan blogiin 16 ja blogivierailuja oli 178 860. Kaikkiaan julkaisuja on 332 ja vierailuita 834 700. Julkaisuja tuli kirjoitettua tavanomaista vähemmän, vaikka jokunen kirjoitus löytyy mm. hankeblogista. Suurin syy lienee innostuminen videoista. Koronan ruokkima kiire selittää osan. Kolmantena syynä oli se, että korona-aika on karsinut koulutusteemojen moninaisuutta, kun kaikilla on samat haasteet ja siten melko samat mielenkiinnonkohteet. Näin ollen ei ole tullut yhtä usein hypättyä johonkin ihan uuteen, mistä blogata.

Kaikkien aikojen luetuimman bloggauksen ykkössijaa pitää edelleen 10 suosittua sovellusta muuttuu tai lakkautetaan vuodelta 2018 (ks. myös uudempi Mitä uuta #digipeda-sovelluksissa?-bloggaus syyskuulta 2021). Toiselle sijalle on noussut etäajan mainio ClassroomScreen - open helppo työkalu (2019) ja kolmantena on Sanapilvet opetuksessa (2020).  Alle on listattu kuluneen vuoden luetuimmat bloggaukset, joista neljä on kirjoitettu jo 2020, mutta niitä luetaan edelleen säännöllisesti. Tänä vuonna kirjoitetuista kärkeen nousee pelillisen monivalinnan Blooketin esittely, mikä onkin yksi hauskimpia löytöjä tälle vuodelle.

Diat: Kuluneena vuonna oli 165 000 diojen katsomiskertaa, joista vajaat kaksi kolmannesta oli SlideShareen jaettuja yksittäisten koulutusten dioja. Tänä vuonna siellä julkaistuista dioista ylivoimaisesti katsotuin oli Virtuaaliretket kielten ja kulttuurin opetuksessa ja toisena Yhteisöllisyys verkko-oppimisessa. Reilu kolmannes katsomiskerroista oli SpeakerDeckiin jaettuja päivittyviä diasarjoja, joista viime vuosien katsotuimpia ovat olleet:

YouTube:
 Kuluneena vuonna YouTube-videoitani katsottiin 19 178 kertaa eli puolet siitä, mitä viimeisen noin 10 v aikana. Julkisia videoita minulla on 71, joista 25 olen julkaissut tänä vuonna. Alla ovat tämän vuoden katsotuimmat videoni, kaikkien aikojen katsotuimmat näet helposti YouTubesta
ThingLink: ThingLinkiin olen tehnyt paljon sisältöä ja niitä on katsottu kuluneena vuonna 47 949 kertaa. Pääset katsomaan niistä ison osan tämän ThingLink-ohjekuvani kautta. Sieltä löydät interaktiivisia kuvia ja videoita, 3D-malleja, virtuaalimatkoja ja skenaarion 360-kuvaamisesta. 

Padlet: Padlet-muistitaulu olisi varmasti seuraavana tällä listalla - tai ehkä ennen ThingLinkiä - sillä käytän sitä monipuolisesti ja päivittäin. Se ei tällä hetkellä jaa lainkaan katsomiskertoja, mutta sitä kautta tulee blogiini eniten liikennettä heti Googlen ja Facebookin jälkeen. Padlet-ohjeiden ja esimerkkien koonnista löydät linkkejä esimerkkeihin ja pääset kokeilemaan sovellusta.

Facebook, Twitter, LinkedIn, ja Instagram: Facebookin ammatilliset ryhmät ovat minulle todella tärkeitä ja siellä keskustelen eniten muiden kanssa. Olen mahdollistanut minun seuraamisen Facebookissa, jos haluat seurata lähinnä julkisia työhön liittyviä päivityksiä. Twitterissä ja LinkedInissa käyn lähes päivittäin, mutta harvemmin loma-aikoihin. Instagramissa heilun epäsäännöllisesti mukana ja olen viimeaikoina kokeillut sitä, että julkaisen joka bloggauksesta tarinan, jonka kiinnitän kohokohdaksi profiiliini.


Koronan vaikutuksia


Olin kaksi vuotta sitten tammikuussa BETT-messuilla Lontoossa, jonka jälkeen jäin sinne viikonlopuksi. Osallistuimme tuolloin suurimpiin Kiinan ulkopuolella järjestettäviin uuden vuoden juhliin. Koronasta olimme tuolloin jo kuulleet, mutta emme vielä osanneet sitä pelätä, vaikka vähän vitsailimmekin, toimmekohan Suomeen tuliaisia. Maaliskuussa korona näytti voimansa täälläkin ja kirjasin ylös sen vaikutuksia työhöni bloggauksessa: Täydennyskouluttajan korona-kevät viikko viikolta.

Koronan aiheuttama ja toisilla muutaman kuukauden kestänyt ja toisilla edelleen jatkuva etäopetus ja etätyö on selvästi lisännyt työmäärääni. Entisestäänkin kasvaneeseen kysyntää vastaamista on mahdollistanut monikin asia, sen ohella, että tykkään kovasti työstäni: Olen säästänyt paljon aikaa matka-ajan vähenemisen myötä (2019 minulla oli 77 matkapäivää), lapsemme ovat jo isoja ja nuorin muutti syksyllä opiskelijakämppään ja puolisoni on enimmäkseen kärsivällinen pitkille työpäivilleni. Täysin töistä vapaita kahden päivän viikonloppuja en juuri pidä. Myös illat kuluvat pitkälti töiden merkeissä, kun mukaan lasketaan varsinaisen palkkatyön ohella jatkuva uuden opettelu ja työhön liittyvä somen käyttö. Raahaan kyllä itseni päivittäin pihalle, mutta myöhäisillan lepohetki kuluu yleensä sukkia kutoen ja samalla jutellen, äänikirjoja kuunnellen tai tv:tä katsoen. Lomaa pidän pitkän jakson kesällä ja sopivasti myös vuodenvaihteessa.

Alla on vuoden retviitatuin tviittini. Tykkäyksiä kertyi tätä enemmän vain 10 000. tviitilleni.