28.9.2022

Erasmus+: kurssi Azoreilla / Course in the Azores Islands

Valokuvakollaasi reissussa kohdatuista opettajista.
Photos are from the social media group of the course.
Below in English

Pääsin heinäkuussa ensi kertaa Erasmus+-kurssille osallistujana. Kohteeksi valitsin Portugaliin kuuluvat Azorien saaret, sillä ne olivat pitkään kiinnostaneet hienon luonnon vuoksi. Teemaksi valitsin Video Making For Teachers, josta kerron myöhemmässä bloggauksessa. Vaikka videoiden tekemistä usein koulutan, siihen kuuluu myös osa-alueita, joista halusin oppia lisää.

Kurssimme fasilitaattori Graça Coelho (Instagram) jakoi auliisti tietoa Azoreista ja paikallisista tavoista ja kehotti meitä esiintymään kaupungissa opettajina, ei turisteina. Erasmus+:n keskiössä on EU-alueen sisäinen kulttuurinen vaihto ja Graça kehotti ryhmäämme harrastamaan sitä myös paikallisten suuntaan, sillä Azorit ei vielä ole kovin monikulttuurinen.

Graça totesi heti alkuun, että Erasmus+-kurssien sisältö koostuu alla olevasta kolmesta teemasta. Kurssin teeman mukainen ohjelma oli kokonaisuudesta vain noin kolmannes, mikä tuli meistä monille yllätyksenä.

  1. Eurooppalaisuus, verkostoituminen, tutustuminen toinen toisiimme ja toistemme kulttuureihin.
  2. Tutustuminen kurssikohteeseen eli Azoreihin ja Terceiran saareen.
  3. Kurssin teema. Paikalla oli yhtä aikaa myös toinen kurssi, jonka kanssa pääosa ohjelma oli yhteistä. 


Lissabonissa ja kahdella Azorien saarella 


Olen käynyt Portugalissa kerran aiemmin, kesällä 2019 Madeiralla. Nyt pysähdyin menomatkalla kahdeksi päiväksi Lissaboniin. Siellä oli +36 lämmintä, joten pari päivää riitti hyvin. Jaksoin helteessä käydä katsomassa ehkä kolmanneksen niistä kohteista, mitä olin suunnitellut. Kävelin pitkin keskustan kukkuloita ja nautin kauniista kaupungista ja siitä, että lähes kolmen vuoden koronatauon jälkeen pääsin ulkomaille. Vain Kööpenhaminassa olin koronan jälkeen käynyt, kuukautta aiemmin.

Lissabonissa näin mm. 1800-luvulla rakennetun valtavan akvedukti-vesijohtorakennelman, joka ylitti syvän laakson. Kävin kasvitieteellisessä puutarhassa, mutta se ei ollut mitenkään erityinen. Sen sijaan Estufa Fria eli kylmä kasvihuone oli elämys! Yleensähän kasvihuoneessa pyritään lämpimään ilmanalaan, mutta tämä oli rakennettu laakson pohjalle ja katto oli tehty puurimoista, jotta sade ja tuuli pääsee sisään ja katto varjostaa tilaa. Alue oli todella suuri ja siellä oli miellyttävää kuljeskella hellepäivänä. Ehkäpä siitäkin saan jossain vaiheessa koostettua videon. 

Lissabonin jälkeen lensin Azorien keskimmäiseen saariryhmään. Kerroin jo edellisessä bloggauksessa videoiden kera
Valokuvakollaasi reissussa kohdatuista opettajista.
Photos: Graça Coelho
kahdesta päivästäni Faialin saarella
. Se on yksi niistä paikoista, joiden voi sanoa olevan Euroopan läntisin kolkka. Faial on kauimmainen Azorien euraasian mannerlaatalla olevista saarista. Faialin jälkeen olin viikon Terceiran saarella ja ehdin kurssin jälkeen käydä vaeltamassa saaren keskiosissa.

Azorien saaret ovat nousseet merestä vulkaanisen toiminnan seurauksena, joten siellä on runsaasti endeemisiä lajeja, joista osa on yhteisiä Makaronesian saaristolle. Azoreilla on tulivuoria, kuumia lähteitä ja useita päivittäisiä maanjäristyksiä, joita asukkaat seuraavat mobiilisovelluksesta. Tosin yksi paikallinen kertoi, että järistykset ovat niin pieniä, ettei hän ikinä ole niitä huomannut. On hyvä, että paine purkautuu hitaasti, sillä silloin järistykset ovat vaarattomia.

Lämpötila oli noin 24-28 C ja yöllä vain vähän vähemmän. Vasta loppuviikosta opin, että illaksi ei tarvitse ottaa mukaan pitkähihaista. Sää ei silti tuntunut liian kuumalta, sillä Azoreilla tuulee aina ja lähes koko ajan oli puolipilvistä. Ilmastoinnin tarvetta ei ollut ja nukuin parvekkeen ovi auki lintujen siritystä kuunnellen. Olin pyytänyt huonetta puutarhan puolelta ja kun sen sain, tuntui, että hotelli ei voisi olla Azoris Angra Gardenia ihanampi. Sanotaan, että Azoreilla kaikki neljä vuodenaikaa koetaan joka päivä. Ostin itselleni kauniin sadetakin, mutta ainoa kerta kun satoi, oli aamuöinen taksimatka lentokentälle kotimatkan alkaessa.

Opin ja koin paljon vulkaanisuudesta ja kävin syvällä kahden eri tulivuoren onkalon sisällä. Uimassakin kävin, kun paikallinen pursiseura kutsui meidän perinteiselle täydenkuun uinnille. Vesi oli varsin viileää ja pelkäsin Portugalin sotalaivoja, jotka ovat tuskallisen polttavia polyyppieläimiä. Ne voivat ulottaa lonkeronsa jopa 30 metrin päähän. Täydenkuun uinnilla paikalliset tarkkailivat valtamerta niiden varalta. Turistitoimistosta kysyessäni osasivat kertoa, ettei niitä viime viikkoina ole rannoilla näkynyt, joten uiminen on turvallista. Meriretkellä näimme niitä, joten delfiinien kanssa uinti muuttui pelkäksi veneretkeksi.

Erasmus-kurssi järjestettiin Angra do Heroísmossa. Se on todella kaunis pikkukaupunki, joka kärsi pahoin maanjäristyksestä uudenvuodenpäivänä 1980, mutta kunnostettiin ja osin rakennettiin uudelleen UNESCOn avulla ja on nyt yksi sen maailmanperintökohteista. Siitäkin jossain vaiheessa jaan videon ja/tai 360-sisältöjä.

Azorien pääelinkeinot ovat karjatalous, maitotalous, kalastus ja turismi. En ollut ainoa, joka oli suunnitellut syövänsä koko reissun ajan vain merenantimia. Ja ne olivat erinomaisia! Monenlaisia kaloja, mustekaloja, katkarapuja ja suosittuja maljakotiloita. Välillä keittiöstä tuotiin sitä, mitä ruokalistalta tilasi. Välillä tarjoilija varmisti tilausta vastaanottaessaan, että haluanko todella tilaamaani kalaa, joka on pakastettua, ja jatkoi sitten esitellen, toisinaan keittiössä, mitä tänään olisi tuoreena tarjolla. Illallinen maksoi yleensä 12-20 € ja viinipullo 10 €.

Ruokailuista mainittakoon vielä helluntai. Tuolloin fasilitaattorimme Graça sai kutsun syömään kaupunginosansa järjestämiin juhliin. Perheen sijaan hän kutsui mukaan meitä erasmuslaisia. Näin pääsimme näkemään paikallista juhlakulttuuria ja syömään perinteistä alcatraa eli hitaasti kypsytettyä lihapataa.


Mikä Erasmus+ ja miten pääsin mukaan?


OPH:n verkkosivujen mukaan EU:n "Erasmus+ -ohjelma tarjoaa nuorille, opiskelijoille ja aikuisille mahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja rahoitusta kouluttautumiseen, opiskeluun tai harjoitteluun ulkomailla. Lisäksi ohjelma tarjoaa oppilaitoksille ja organisaatioille mahdollisuuden tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa."

Erasmus+:n kautta tuetaan siis monenlaista eurooppalaista kanssakäymistä. Rahoitusta voivat saada mm. opiskelijat, opettajat ja vaikka S2-oppijoille kirjapiiriä pitävät kirjastolaiset. Snellman-kesäyliopisto tarjosi osalle pitkäaikaisia tuntiopettajiaan hakumahdollisuutta viikon täydennyskoulutuskursseille. Minä hain ja sain rahoituksen, joka tuli Suomen kesäyliopistot ry:n kautta. Lämmin kiitos mahdollisuudesta! Freelancerina ja sitä ennen pätkätyöläisenä töitä tehneenä olen aiemmin jäänyt monenlaisten vaihto-ohjelmien ja muiden etujen väliinputoajaksi. 

Reissussa kuulin, että Erasmus+-kursseille voisi osallistua myös itse kulut maksaen, mikä on hyvä vaihtoehto vaikka meille täydennyskouluttajille ja erilaisille epätyypillisissä työsuhteissa työskenteleville. Näin voi saada kurssisisällön lisäksi mukavan porukan ja sopivasti ohjelmaa (25 h/viikko) vaikka lomareissun yhteyteen.


Paljonko reissu maksoi?

Suomessa opettaja saa viikon kurssille könttäsumman 1600 €. Matkustustavan ja hotellin tason voi valita itse. Jos on säästäväinen tai ei matkusta Azoreille asti, summasta riittää päivärahaankin. Jos kuluttaa enemmän, ylimenevä osa jää itse maksettavaksi. Kun minun tavoin valitsee melkein kaukaisimman mahdollisen EU-kohteen ja lisää siihen viikon loman, jää kuluista luonnollisesti itsellekin maksettavaa. Omalta osaltani voisin laskea vaikka niin, että rahoitus riitti Erasmukseen liittyviin matkustuskuluihin, kurssimaksuun ja päivärahaan, mutta majoituskulut jäivät itselle. Kurssipäiviä oli viisi, matkapäiviä kaksi ja sitten jäi vielä kuusi lomapäivää. Kaikissa EU-maissa kursseihin ei ole sallittua liittää lomapäiviä. Onneksi se onnistuu meille!

  • Lennot 770 €: Helsinki-Lissabon-Faial-Terceira-Helsinki. 
  • Muut matkustuskulut yht. 190 €  eli lentokenttäkuljetukset ja paikallisliikenne, Azoreilla on usein turvauduttava taksiin, sillä julkinen liikenne on heikkoa tai sitä ei ole.
  • Majoitus yht. 950 € (12 yötä 1 hh).
  • Kurssimaksu 400 €.
  • Käyttöraha 900 € (sis. ostoksia kotiin noin 200 €).
  • YHTEENSÄ 3210 €, josta Erasmus+-rahoitusta 1600 €.

Mitä kerroin Suomesta?


Kulttuuri-ilta siirtyi lopulta ensimmäisestä illasta viidennen päivän aamupäivään. Tuolloin kukin meistä esitteli kotimaataan ja kulttuuriaan ja osa myös koulumaailmaa. Lisäksi olimme vieneet monenlaista syötävää mukanamme. Tässä omat materiaalini ja pari linkkiä.

Kannattiko lähteä?


Ehdottomasti! Olen ollut monesti kouluttamassa Suomeen saapuneita Erasmus+-ryhmiä, joten oli antoisaa olla toisella puolella ja nähdä Erasmus+ osallistujan roolista. Olen nuorempana reissannut paljon yksin, mutta nyt kaiken korona-ajan yksinolon keskellä se ei innostanut ja puolisokin oli keskellä heinäkuuta kaksi viikkoa RynkeBy-pyöräilyllä. Mietin erilaisia vaihtoehtoja ja kun sain viestin hakumahdollisuudesta, avasin heti kartan.

Jotain opin videoiden kuvaamisestakin, mutta siihen palaan myöhemmässä bloggauksessa. Yksistään sen takia olisi ollut turha lähteä 4000 kilometrin päähän. Tärkeimmäksi opiksi ja anniksi minulle nousivat Graçan aiemmin mainitsemat kaksi muuta kohtaa. Tutustuin ihaniin ihmisiin eri puolilta Eurooppaa ja sain kohdata azorilaisten ystävällisyyttä ja nauttia heidän kauniista saaristaan. Kokemusten ja uusien tuttavuuksien ansiosta seuraan esimerkiksi muutamia Euroopan politiikkaan, maantieteeseen ja ilmastonmuutokseen liittyviä asioita nyt vähän uudesta näkökulmasta. Kulttuuri-illan esittelyiden pohjalta syntyi halu tehdä joskus vaellusreissu pohjois-Espanjaan, mutta ei kuumimpaan kesäaikaan.


My materials on Erasmus+ and Azores 

26 henkilön ryhmäkuva.
Group photo of the two courses at 11-15 July. Photo: Graça Coelho.


Erasmus+ Course in the Azores Islands





I got a chance to participate an Erasmus+ course in July for the first time. I chose the Azores islands in Portugal as a destination, as I wanted to experience its amazing nature. For the theme I chose Video Making For Teachers. Although I have  given several workshops to teachers on how to make videos, there are also areas that I wanted to learn more about. I will tell more about videos in another blog post.

Graça Coelho (Instagram), the facilitator of our course, generously shared information about the Azores, local customs and traditions as well as practical tips. She asked us to introduce us as teachers, not as tourists. The idea of Erasmus+ involves cultural exchange and Graça requested our group to do it not only for each other, but also for the locals, as the Azores is not very multicultural.

Graça told us at the beginning that the content of Erasmus+ courses (25 hours/week) consist of three themes below. It meant that only one third was about the theme of the course. It came as a surprise to many of us. First, I was disappointed, but later I noticed that there was so much more for me to learn and experience there.
  • Networking and getting to know each other and each other's cultures.
  • Getting to know the course site, i.e. the Azores and the island of Terceira.
  • Theme of the course.

You can read more on Erasmus+ program from your national web page. The rules and the amount of funding varies from country to country. I was able to combine holiday with the course so I also paid about half of expenses myself.


Travelling to Lisbon and the two Azorean islands: Faial and Terceira


I have been to Portugal once before, in the summer of 2019 in Madeira. Now I had a two-day stopover in Lisbon. It was +36 C so a couple of days was quite enough. I walked along the hills of the beautiful city centre and enjoyed being abroad after almost a three-year covid time.

Kuvakollaasi: maljakotiloita, tulevuoren sisällä ja näkymä puutarhaan hotellihuoneeni parvekkeelta. garden from my hotel room.
Limpets (maljakotilo), inside a vulcano and
view to the public garden from my hotel room.
I saw a huge old aqueduct structure, which crossed over a deep valley. I also visited Estufa Fria, the cold greenhouse and it was an amazing experience! Usually, greenhouses are built to get warmer climate. In this case it was for cooler climate. It was built at the bottom of the valley and the roof was made of wooden battens so that rain and wind could enter and the plants had semi-shady space. The area was huge and it was pleasant to stroll around on a hot day. Maybe I'll have time to create a video of that at some point.

After Lisbon, I flew to the Azores islands. In my previous blog post, I told about my two days on Faial island with three videos. It's one of those places, you could say it's the westernmost corner of Europe. Faial is the most distant of the Azores islands on the Eurasian continental plate. After that, I stayed for a week on the island of Terceira. After the course I had time to go hiking in the central parts of the island.

All the Azores islands are of volcanic origin. They have emerged from the sea floor, so there are plenty of endemic species, some of which are common to the Macaronesia archipelago. In the Azores, there are volcanoes, hot springs and daily earthquakes. The residents follow the earthquakes from the mobile apps. However, as one local said, the earthquakes are mainly so small that he has never noticed them. It is good that the pressure is discharged slowly, because only then the quakes are harmless.

The temperature was around 24-28 C, and during the night only a little less. It was not too hot since it is always a bit windy and most of the time it was partly cloudy. It wasn't until the end of the week that I learned that you don't have to bring a long sleeve shirt for the evening as you do in Finland. It is said that in the Azores all four seasons are experienced every day. I bought myself a beautiful raincoat, but the only time it rained was a morning I had a taxi ride to the airport on the way home. There was no need for air conditioning, and I slept with the balcony door open, listening to the chirping of the birds. I had a lovely room with view to the garden as I had asked for, so I felt Azoris Angra Garden was one of most pleasant hotels I have ever been. 

I learned a lot about volcanicity and descended deep inside two volcanos. The local yacht club invited us to a traditional full moon swim. The water was quite cool and I was afraid of the portuguese man-of-war, which are painfully burning animals. They can extend their tentacles up to 30 meters away. On full moon swimming, locals watched the ocean for them. When I asked the tourist office, they told me that there have not been any at the beaches in recent weeks, so it is safe to swim. On a sea trip, we saw them, so swimming with dolphins turned into a mere boat trip but it was lovely as well.

The Erasmus course took place in Angra do Heroísmo. It is a really beautiful little town! It was badly affected by the earthquake 1980. Then it was restored and partly rebuilt with the help of UNESCO and is now one of its World Heritage Sites. At some point, I'll share more videos and/or 360 content from Angra and Terceira island.

The main economic activities of the Azores are agriculture (mainly dairy products and beef), fishing and tourism. I wasn't the only one who had planned to eat only seafood throughout the journey. And it was so delicious! A few times I ordered something from the menu but the waiter was not eager to offer that. Instead he asked if I really want to have that since it was frozen. Then he took me to the kitchen to show the fresh seafood they had that day. Dinner generally costs about 12-20 € and a bottle of wine 10 €.

Our facilitator Graça got an invitation for her family for the Pentecost dinner organized by the town district. Instead of her family she invited us to join. This allowed us to experience the rich local festive culture and eat traditional alcatra, a slow-cooked meat stew.

 

My presentation of Finland at the cultural evening


During the cultural evening (or actually morning) we all introduced where we came from and shared something of our culture. We had also brought samples of food and drink with us.


Was it worth participating? 


Absolutely! I have several times taught Erasmus+ groups in Finland, so it was very rewarding to be on the other side and experience it as a participant. In the past I have travelled a lot alone but now I did not want to do it. The reason was the lack of human contacts during covid. My spouse was two weeks on RynkeBy cycling tour in July.  So I was very grateful to get this opportunity last summer!

I learned something about making videos, but I'll tell more in another blogpost later. For that reason alone, it would have been pointless to travel more than 4000 kilometres. The most important things for me were the two other themes mentioned earlier by our facilitator Graça: getting to know other participants and their cultures and also the Azores. 

I was happy to get to know wonderful people from all over Europe and to face the friendliness of the Azoreans and enjoy their beautiful islands. Thanks to this experience and new acquaintances! I am now following a few things from the news with a slightly new perspective, related to European politics and climate change, for example. Based on the presentations at the culture evening, I would love to take a hiking trip to northern Spain sometime, but not during the hottest summertime.

24.9.2022

Azoreilla Faialin saarella / Two days in Faial island in Azores

Keskellä Faialin saarta on kaldeira eli tulivuoden
 romahtamisesta syntynyt kuoppa.
Below in English

Terveiset heinäkuun Portugalin reissusta! Olin siellä yhdistetyllä opinto- ja lomamatkalla, sillä pääsin ensikertaa osallistujaksi Erasmus+-kurssille. Valitsin teemaksi videoiden tekemisen ja sijainniksi Terceiran saaren Azoreilta. Tässä bloggauksessa kerron Faialin saaresta, missä vietin pari päivää ennen kurssia.

Monet Azorien kävijät vierailevat useammalla saarella ja niiden välissä voi liikkua laivoilla tai lentäen. Azorien saariryhmään kuuluu yhdeksän asuttua saarta ja muutama asumaton. Ne levittäytyvät laajalle alueelle yli kahden tunnin lentomatkan päähän Lissabonista länteen. Saaria on kutsuttu Madeiran maalaisserkuiksi, sillä ne ovat keskellä valtamerta ja turismia niillä on selvästi Madeiraa vähemmän. Asukkaita Azoreilla on suunnilleen saman verran kuin Tampereella, noin 250 000. 

Videoiden jälkeen kerron muutaman sanan näiden videoiden editoinnista. Videon tekstittäminen puhutulle kielelle on aina työläintä. YouTuben automaattisen kääntäjän avulla kerran tekstitetty kääntyy kätevästi vieraalle kielelle, mistä se on helppo muokata ymmärrettävämpään muotoon hyvin vähäisellä vaivalla.  Alla olevista videoista kaksi ensimmäistä on tekstitetty suomeksi ja englanniksi. Muille kielille tekstityksen voi kääntää automaattisesti. Jos kielen vaihtaminen ei vielä ole tuttua, kyseinen nappi kannattaa etsiä YouTubesta.

Kasvitieteellisessä puutarhassa

Ensimmäisen aamun Azoreilla aloitin kävelyllä Faialin saaren kaupungin Hortan keskustaan. Kahvilassa tutustuin amerikkalaiseen naiseen, jonka kanssa kävin kasvitieteellisessä puutarhassa. Puutarhaa näytän alle upotulla videolla Kasvitieteellinen puutarha Faialin saarella Azoreilla (6:54 min, tekstitetty suomeksi ja englanniksi). Videon selostukseen lipsahti virhe: Hortassa on noin 7 000 asukasta ja koko saarella noin 15 000.

 

Iltakävely kukkulalle ja satamaan

Illalla tein kävelyn Monte da Guialle, joka on Hortan kaupungin satamaa kovilta tuulilta suojaava vulkaanisesti syntynyt kukkula. Illallisen jälkeen tein vielä lyhyen kävelylenkin satamaan. Näistä kävelyistä kertoo alle upotettu video Iltakävelyllä Faialin saarella Azoreilla (3:57 min, tekstitetty suomeksi ja englanniksi). 

 

Päivän vaellus tulivuoren kalderalta Capelinhokseen 

Toisena päivänä tein piiiitkän vaelluksen. Ensin kävelin saaren keskiosan kalderan reunaa ja sitten laskeuduin kilometrin korkeudesta pikkuteitä, polkuja ja levadan reunaa alas Capelinhoksen niemimaalle. Siellä oli hieno tulivuodenpurkauksista kertova näyttely. Raja 1950-luvulla tulivuoren purkauksista syntyneen niemimaan ja vanhan mantereen välillä oli edelleen hyvin nähtävillä. Tuhkan ja laavan päälle ei vielä ole ehtinyt juurtua kuin vähän kasvillisuutta, minkä näet videolta Vaeltamassa Azoreilla (9:19 min, ei tekstitetty). 


Reissuvideoiden editointityökalut

Yllä olevat videot on editoitu Adobe Premiere Elements 2019 -videoeditorilla (nykyisin noin 100 €). Olen sen eri versioita käyttänyt reilut kymmenisen vuotta koti- ja reissuvideoiden editointiin. Jos nyt valitsisin uuden monipuolisen työkalun videoeditointiin, olisi valinta varmaankin maksuton Da Vinci Resolve. Molemmilla olen kokeillut myös 360-videoeditointia, mutta enää se ei Premiere Elementsillä onnistu.

Miksi en näitä työkaluja juuri työssäni käytä ja niiden käyttöä opeta? Siksi, että ne vaativat opettelua paljon enemmän kuin opettajilla työssään on harjoitteluun tai editointiin aikaa. Nämä sopivat niille, joilla on erityistä harrastuneisuutta editointiin ja halua käyttää siihen myös runsaasti vapaa-aikaa. En katsonut kellosta enkä kalenterista, paljonko tämän bloggauksen tekeminen kokonaisuudessaan kesti, mutta kuvaamisajan päälle tuli varsin monta päivää editointia, tekstittämistä, tiedonhakua yms. Siksi ehdin julkaista nämä vasta nyt, yli 2 kk reissun jälkeen. Koulutusdiojen sivulla on useita ohjeita helpompiin sovelluksiin, joista itsekin työssäni pääosin käytän.

Ruudunkaappauskuva.
Ruudunkaappauskuva Adobe Premiere Elements -videoeditorista.


My materials on Erasmus+ and Azores 

15.9.2022

Lumi toi H5P-työkalut kaikkien ulottuville

Lumi toimii myös suomeksi. Voit käyttää sitä mainosrahoitteisella tai maksullisella lisenssillä. Luomasi sisällöt ovat muiden ladattavissa julkisesta materiaalipankista ellei suojaa niitä salasanalla tai luo niitä työpöytäsovelluksella. Mahdollisuus kerätä  käyttäjädataa on kehittynyt. 
Bloggausta on päivitetty viimeksi 30.10.2022. Edellä oleva on lisätty 5.4.2024.

H5P-työkalut ovat erinomainen apu kaikille verkkokurssien ja -sisältöjen tekijöille. Niiden avulla voi luoda mm. oppimateriaaleja ja automaattisesti tarkastuvia tehtäviä. Alla esittelen uudistuneen Lumi-sovelluksen, minkä avulla saa H5P:n maksutta käyttöön. Lisäksi esittelen neljä uusinta työkalua. Sitä edelliset kahdeksan esittelin maaliskuussa otsikolla H5P - mitä uutta? 

Uusien työkalujen lisäämisen ohella olemassa olevat kehittyvät jatkuvasti ja suurin osa on saavutettavia. Sain laskettua erilaisten työkalujen määräksi jo 60, joskin kolme on jo lakannut toimimasta ja kaksi on maksullisia. Lisää ohjeita, videoita, esimerkkejä ja tietoa koulutuksista löydät H5P-blogisivulta

Lumi-sovellus toimii selaimella ja mahdollistaa jakamisen linkillä

Nyt kaikki voivat helposti ja maksutta tehdä H5P-sisältöjä selaimella kirjautumalla Lumi-sovellukseen. Jakaminen onnistuu linkillä. Tähän asti Lumi on tarjonnut vain tietokoneelle (Windows, MacOS, Linux) ladattavan työkalun ja jakamisen SCORM12-pakettina tai HTML-tiedostona. Alla keskityn uuteen selainversioon.

Uusi selainversio auttaa ennen kaikkea niitä, joilla ei ole käytettävissä verkkoympäristöä, minne H5P on asennettu ja jotka tarvitsevat helpon tavan jakaa H5P-sisältöjä. Oppilaitoksissa H5P-työkaluja käytetään useimmiten niin, että ne on asennettu Moodleen, toisinaan WordPressiin ja joskus käytössä on maksullinen H5P.com. Asentamalla H5P:n omaa ympäristöön, luotavat sisällöt ja tehtävät saa mukaan suoritusten seurantaan ja joistain tehtävistä näkee myös, miten oppijat ovat vastanneet. 

Ruudunkaappauskuva Lumi-selainversion näkymästä.
Lumin selainversio (kirjautunut käyttäjä).

Lumin selainversio on erittäin helppo ja kätevä käyttää. Sillä opettaja voi tehdä oppimateriaaleja ja harjoituksia ja oppija vaikka interaktiivisia kuvia. Vain sisällön tekijän täytyy kirjautua. 

Lisäksi etuna on mahdollisuus upottaa H5P-sisältöjä mille tahansa verkkosivuille, mitkä upottamisen mahdollistavat. Se on harvasta Moodlesta tehty mahdolliseksi, mutta onnistuu usein WordPressistä. Tosin evästeiden vuoksi poistin Blogger-upotuksen viikko julkaisun jälkeen. Plussana näyttää olevan myös mahdollisuus kokeilla monia uusimmista työkaluista, joita ei kaikilta omista verkkoympäristöistä vielä löydy, eikä aina edes H5P:n verkkosivun esimerkeistä

Ilmaisella Lumin selainversiolla on myös puutteensa 

  • Tekijä ei alkuun saanut minkäänlaista palautetta siitä, kuka H5P-sisältöjä on katsonut ja miten mahdolliset tehtävät on tehty. Oppija kyllä näkee palautteen sen mukaan, miten se sisältöjä rakennettaessa on määritelty. Lokakuussa tekijälle lisättiin mahdollisuus saada tietoja siitä, miten tehtävistä on suoriuduttu, mutta ainakaan vielä ei näe, kuka niitä on tehnyt.
  • Vajaa viikko selainversion julkaisun jälkeen tuli mahdolliseksi halutessaan jakaa H5P-sisällön tekijänoikeustiedot (metadata) sekä sallia kopiointi, lataaminen ja upotuskoodin jakaminen, joskaan ne eivät ihan vielä täydellisesti toimi. H5P-sisältöjä voi jakaa myös Avointen oppimateriaalien kirjastossa.  
    • Jos näitä näyttöasetuksia muuttaa jälkikäteen sisällön editointitilassa (My Content), saa uusille asetuksille uuden linkin. Näin voi jakaa saman sisällön eri linkeillä erilaisin oikeuksin. Linkin nimi on vain itseäsi varten.
    • Jos haluat vain muokata jo jakamasi sisällön näyttöasetuksia etkä halua uutta linkkiä, se onnistuu sovelluksen etusivulta kohdasta Shared Links. Pelkän sisällön muokkaaminen ei muuta linkkiä.
  • Sisällöt jaetaan linkillä. Tämä ei siis sovi salassa pidettävien sisältöjen jakamiseen. Kun H5P on asennettu omaan verkkoympäristöön, sinä/organisaatiosi voi määritellä sen tietoturvan ja -suojan tason. Kun käytetään maksuttomia selainpohjaisia palveluita, ne ovat lähtökohtaisesti heikompia eivätkä ole omissä käsissäsi. 
  • H5P-sisällöt on usein kätevintä jakaa linkillä. Jaoin yhden sisällön alle upotettuna, mutta poistin sen viikon kuluttua, koska se tarkoitti ainakin täällä Bloggerissa, että ensin tuli aina hyväksyä Bloggerin evästeet ja sitten vielä Lumin. Sitä pyydettiin myös silloin, jos avasi jonkun toisen blogikirjoituksen. Totesin, ettei tänne kannata Lumista sisältöjä upottaa vaan jakaa linkillä, jolloin evästeistä kysytään vain niiltä, jotka haluavat linkit avata (ks. Ylen Digitreenit evästeistä). 


Information Wall


Infoseinän avulla voit asetella pikkukuvan tavoin visuaalisesti kivannäköisesti tekstiä ja hyperlinkkejä sekä reunaan niihin liittyviä kuvia. Katso esimerkki infoseinästä. Infoseinä on ainoa tässä esitellyistä työkaluista, mikä julkaistiin jo keväällä. 

Bingo

Voit luoda bingon numeroista tai sanoista. Kahden maksullisen sisältötyypin (Live engagement tools ja The Chase) ohella tämä on tarkoitettu reaaliaikaiseen opetukseen lähinä tai etänä. Katso esimerkki bingosta. Ainakin näin alkuun sitä ei saa kätevästi näkymään kerralla, vaan se vaatii sivun vierittämistä edes takaisin. Bingo on tehty Lumi-sovelluksella, sillä työkalua ei vielä ole Moodle-ympäristöissäni.

Palapeli (Jigsaw Puzzle)

Palapelin asetuksissa on runsaasti valinnanvaraa, mm: palojen määrä, mallikuvan näkyminen taustalla, reunojen näkyminen ja omien äänien lisääminen esimerkiksi palautteeksi. Katso Lumilla tekemäni eAzorien palapeli, minne lisäsin Pixabaysta ääniefektejä. Pyreiden palapeliin puolestaan lisäsin pari ääniviestiä, missä kerron koottavasta kuvasta.

Image Hotspots ZUM Edition

Työkalu on samanlainen kuten aiempi interaktiivinen kuva, mutta tekstin, linkin, kuvan ja videon ohella kuvien tageihin voi lisätä erilaisia H5P-tehtäviä. Kaikkiaan mukaan saa 13 erilaista sisältö- tai tehtävätyyppiä. Yhteen tagiin voi lisätä useammankin sisällön. Katso linkistä interaktiivisen ZUM-kuvan eri sisältötyyppien esittely (alla se on vain kuvana). Yläkulman pienestä kuvakkeesta saat sen koko näytön näkymään. 

Tämä työkalua on samalla yksi vaihtoehto niille, joilla ei ole käytössä maksullista Thinglink-lisenssiä. Opettajista se koskee nyt uusia käyttäjiä, joille hinta on kuukauden kokeilujakson jälkeen $60/vuosi. Jos kirjauduit ThingLinkiin opettajana ennen 15.8.2022, saat jatkaa Thinglinkin käyttöä maksutta entiseen tapaan.  

ThingLinkillä ja H5P:llä on useita samankaltaisia ominaisuuksia ja molempien interaktiiviset kuvat ovat saavutettavia. ThingLinkissä hyvää on mm. helppokäyttöinen editori ja se, että kuvaan voi lisätä informaatiota myös erilaisten tag-kuvakkeiden avulla. H5P:ssä puolestaan etuna ovat kuvaan lisättävissä olevat tehtävät. Miinuksena se, mikä kuvastakin näkyy eli tageja on vaikea sijoittaa tarkasti tiettyyn kohtaan sekä työläs editointi, jos kuvassa on runsaasti tageja. 

Ruudunkaappauskuva uudesta interaktiivisesta kuvasta (avaa interaktiivinen versio linkistä).

31.8.2022

Kiinnostavatko avoimet oppimateriaalit?

Tähti , jonka keskellä teksti: Miten ihanaa onkaan onnistua :)
Tervetuloa onnistumaan OPH-rahoitteisiin 
opetusalan täydennyskoulutuksiin!
Avoimesta jakamisesta ja avoimista oppimateriaaleista puhutaan paljon. Suurin osa tuntee ainakin pintapuolisesti Creative Commons (CC) -lisenssit eli käyttöluvat. Sinäkin on hyödyntänyt minun avoimia materiaaleja: ohjedioja, videoita, interaktiivisia materiaaleja, Padletin kuratoituja kokoelmia tai ainakin nyt tätä blogia. 

Vedän syys-marraskuussa TAMKin kautta Avointen oppimateriaalien hyödyntäminen ja jakaminen 3 op -koulutukseen (em. linkistä lisätiedot ja ilmoittautumiset). Koulutukseen kuuluu kuusi webinaaria ja kolme oppimistehtävää. Teemoina käsitellään avoimuutta ja valmiiden materiaalin hyödyntämistä sekä opitaan käyttämään erilaisia sovelluksia, joilla oppimateriaalia voi luoda ja jakaa.

OPH-rahoitteisena ja osallistujille maksuttomana koulutuksena kohderyhmäksi tälle on määritelty perus- ja toisen asteen sekä vapaan sivistystyön opetus- ja ohjaushenkilöstö. Koulutus toteutetaan kahdesti myös ensi vuonna. Jos se sopii aikatauluusi paremmin, kerro kiinnostuksestasi, niin saat tiedon heti kun ilmoittautuminen tuleviin toteutuksiin avautuu. Voit olla minuun yhteydessä myös organisaatio- tai kuntakohtaisista toteutuksista vuodelle 2023 tämän tai Pedagogin digitystä 3 op -koulutuksen (seuraava toteutus 11.10.2022 alk.) osalta. Tervetuloa-sivulta löydät tiedot tulevista TAMKin ja muistakin koulutuksistani. 

Viime kevään Avointen oppimateriaalien koulutuksen ensimmäisessä toteutuksessa jaettiin julkisesti CC-lisensoitua materiaalia. Tätä tehtiin etenkin #JaaJotain-teemaviikon aikana sekä koulutuksen loppupuolella jakamalla materiaaleja Avointen oppimateriaalien kirjastoon. Muutama jaetuista materiaaleista on osa laajempaa projektia, ei yksinomaa tämän koulutuksen aikana tehtyä. 


Esimerkkejä kevään koulutuksessa jaetuista CC-lisensoiduista materiaaleista



10.8.2022

Halo AR - helppo mobiilisovellus lisätyn todellisuuden sisältöjen luomiseen

Halo AR -sovelluksen logo.
Helppo ja maksuton
Halo AR on vastaus
monien AR-fanien
toiveisiin.
Päivitetty viimeksi 25.9.2024.

HP Reveal (ent. Aurasma) oli yksi helpoimmista ja käytetyimmistä sovelluksista, joilla voi luoda omia lisätyn todellisuuden (AR, augmented reality) sisältöjä. Sen lakkauttaminen lähes kolme vuotta sitten nosti somefoorumeille epätoivoisia kysymyksiä korvaavasta sovelluksesta. Nyt sellainen on tarjolla: brittiläinen Halo AR -mobiilisovellus (AndroidiOS), joka kertoo noudattavansa GDPR:ää.

Halo AR:n avulla määrität kuvasta, paikkatiedosta tai vapaasta sijainnista avautumaan kuvan, videon, tekstiä, äänitiedoston tai 3D-mallin lisätyn todellisuuden avulla. Lisäksi voit jakaa linkin ja liittää sisällön paikkatietoon. Maksutta voit luoda ja jakaa 10 haloa eli lisätyn todellisuuden sisältöä. Sovellusta suositellaan oppilaitosten lisäksi mm. museoille, kustantajille ja taiteilijoille. Maksullisina lisäominaisuuksina on tarjolla mm. enemmän haloja ja sisältöjen näkyminen suoraan selaimella ja analytiikkaa. 

Helpoiten kokeilet sovellusta katsomalla julkisia sisältöjä kuten 1, 5 tai 20 USD-seteleitä, Jos ei taskusta löydy dollareita, toimivat myös setelien kuvat esim. Wikipedia-artikkelista United States Dollar. LightUp-yrityksellä on muutama muukin AR-sovellus, joista osa toimii ilman sovellusten lataamista suoraan vaikka läppärin näytöllä.


Halojen luominen

AR-sisältöjä sovellus kutsuu nimellä halo. Niiden luominen onnistuu helposti ihan vain itse kokeillen. Alla on pikaohje kuvana ja sen alla tarkempi ohjeistus.

Pikaohje ruudunkaappauskuvin. Tarkempi selostus kuvan alla.

  1. Suunnittele ensin, mitä olet tekemässä! Mikä on tavoitteesi? Mitä sisältöjä tarvitset?
  2. Valitse CREATE ja lisää TRIGGER eli määritä sijainti tai ota/lataa kuva, josta AR-sisältö avautuu. Kuva on oletuksena neliö, mutta kuvan voi rajata (crop) myös suorakaiteen muotoiseksi. Turhat sisällöt taustasta kannattaa rajata pois. 
  3. Valitse OVERLAY eli se, mitä AR-tekniikalla kuvasi päälle lisätään. Vaihtoehdot ovat:
    • Video: kuvaa tai lataa video (max 1 min) tai tuo linkillä tai valitse YouTubesta.
    • Kuva: kuvaa, lataa, tuo linkillä, valitse GIF tai piirrä kohdistuskuvan päälle.
    • Teksti: Kirjoita teksti. 1-2 lausetta riittänee, mielellään tummana ja melko yksivärisen kohdistuskuvan päälle. Pidemmät tekstit kannattaa tuoda linkillä tai kuvana.
    • 3D-malli: esimerkit, mallit, linkki tai Sketchfabin malli. Viimeksi mainittu edellyttää katsojalta kirjautumista Sketchfabiin.
    • Ääni: äänitä sovelluksella tai tuo linkki (mp3).
    • Linkki. Sen voi lisätä myös esim. videon jälkeen katsottavaksi.

  4. Lopuksi: 
    • Nimeä halo eli luomasi AR-sisältö, lisää se luonnoksiin tai kokoelmaan. 
    • Lisää halutessasi hyperlinkki ja/tai sijainti, missä se on katsottavissa. 
    • Tallenna.
    • Testaa toimivuus sovelluksen SCAN-kohdasta. Muutoksia voit tehdä PROFILE-kohdasta. 


Halojen jakaminen ja katsominen


Halot tallennetaan vain sinulle privaatisti, jolloin edes kirjautumista ei edellytetä, luonnoksiin (drafts) tai kokoelmiin, jotka voivat olla yksityisiä, piilotettuja tai julkisia. Kun klikkaat kokoelmasi sisältöjen lukumäärästä kertovaa numeroa (alla kuva vasemmalla), saat näkyviin oikean kuvan puoleisen näkymän, mistä löytyvät kokoelman jakamisen vaihtoehdot: 
  • Jaa kokoelma eteenpäin esim. linkillä. Tästä linkistä näet julkiset haloni, joskin ne on kaikki tarkoitettu katsottavaksi yhdessä kohdistekuviin liittyvien johdantotekstien kanssa, joita en ole jakanut. Voit myös jakaa halosi kertomalla käyttänimen, joka on minulla Matleena. Tällöin muut löytävät sinut HOME-välilehden hakukentän avulla. 
  • Voit jakaa kokoelmasi myös QR-koodilla. Se on luettavissa Scan-välilehden QR-työkalulla.
  • Triggers: Lataa kohdistekuvat itsellesi.
  • View: Katso halot ilman kohdistekuvia. Huomaa, että läheskään kaikki sisällöt eivät toimi mielekkäästi ilman kohdistekuvan informaatiota. 
  • Feature: Suosittelet hyvää kokoelmaa muille käyttäjille.

Kaksi ruudunkaappauskuvaa ja teksti: Profiilisivulta näet luonnokset ja kokoelmasi. Siellä voit luoda uusia kokoelmia. Klikkaamalla kokoelman halojen lukumäärää, saat näkymän, mistä voit jakaa kokoelman mm. QR-koodina.


Halojen katsominenkin vaatii aina kirjautumisen, mutta opettaja voi tehdä yhteistunnukset ryhmälle. Tällöin myös luodut sisällöt ovat heti kaikkien katsottavissa. 

Ruudunkaappauskuva ja selite: Halot katsotaan Scan-välilehdellä. Sieltä löydät myös työkalut:   Keep Halos Active: AR-sisältö näkyy, vaikka et kokoaikaa katsoisi kohdistuskuvaa. Vibration: mobiililaite värähtää, kun se löytää kohdistuskuvan. Entrance Animation: halojen avautumisen tehosteet käytössä. Scan QR-kode: skannaa toisen käyttäjän QR-koodi seurataksesi häntä ja katsoaksesi haloja. Record: videoi halon katsomisen. Location: paikkatieteen liitettyjen halojen käyttö. Playground: voit katsoa kirjautumalla Sketchfabin 3D-malleja suoraan AR:n kautta ilman, että teet niistä haloja.



Kokemuksia ja muutama vinkki

Parin testin jälkeen lähdin luomaan sisältöjä Portugalista, missä olin kesällä Erasmus+-kurssilla. Kaikkiin haloihini liittyy johdantoteksti tai kysymys. Halosta puolestaan avautuu lisätietoja tai vastaus johdantotekstin kysymykseen. Lähdin tekemään haloja lähiopetustilanteita varten, jolloin voin esittää kuvat johdantoteksteineen. En niitä tehdessäni vielä huomannut, että kun olen jakanut kanavani julkisesti, kuka tahansa voi ladata kohdistuskuvat itselleen tai katsoa haloja jopa ilman niitä. Omat sisältöni eivät toimi järkevästi kummallakaan tavalla. Jatkossa kannattanee käyttää kohdistekuvana koko paperia johdantoteksteineen ja kuvineen tai sitten jakaa kokoelma piilotetulla linkillä.

Halo AR vaikuttaa erinomaiselta ja monipuoliselta sovellukselta ja alkuun pääsee helposti itse kokeillen ja muutaman sanan englantia ymmärtämällä. Vaihtoehtoja on varsin paljon, joten jatkan kokeiluja ja varmasti vielä parantelen tekemiäni sisältöjä. Muutaman kerran sain sovelluksen kaatumaankin. Yleensä se tapahtui silloin, kun lähdin kesken halon luomisen etsimään selaimelta jotain tietoa. On siis suositeltavaa kopioida ensin tarvittava aineisto kuten teksti tai linkki ja sitten tehdä halo kerralla valmiiksi. Tässä auttaa ennakkosuunnittelu, mikä muutoinkin nopeuttaa ja parantaa työn laatua!

  • Voit luoda samasta kuvasta erilaiset sisällöt esimerkiksi ranskan ja portugalin opetukseen, kun teet molemmille kielille oman kokoelman. Profiilisivulta kokoelmasi kohdalta löytyy kameran kuva. Siitä klikkaamalla saat nopeasti piilotettua ranskan kokoelman espanjan oppitunnin ajaksi tai päin vastoin. 
  • Home-välilehden Nearby-kohdasta löydät läheltäsi löytyviä haloja. Sinne saat näkyviin omatkin halosi, jos jaat paikkatiedon.
  • Halo AR:n avulla voit luoda sisältöjä myös Merge-kuutioon, jonka esittelin bloggauksessa jo 2018: Lisätyn todellisuuden Merge-kuutio

Tämän blogin muut sisällöt AR- ja VR-teemoista löydät kootusti koulutusdiojen ja -ohjeiden sivulta kohdista Lisätty todellisuus sekä Virtuaalilasit ja 360-sisällöt opetuksessa. Sieltä löydät päivittyviä ohjedioja, lisää bloggauksia ja AR/VR ja 360-sisältöjen YouTube-soittolistan.
Marraskuussa 2023 loin oman blogisivun näille XR-sisällöille.

Edellinen bloggaukseni esitteli Expeditions Pro -sovelluksen, jolla voi luoda ja esittää virtuaaliretkiä samaan tapaan kuin jo lakkautetulla Google Expeditions -sovelluksella. Todennäköisesti vielä seuraava bloggauksenikin keskittyy AR-teemoihin ja sen jälkeen jaan Azoreiden Erasmus+-kurssin kokemuksia.