7.11.2015

Mulle osaamismerkki ja virtuaalilasit!

Pedagoginen piristysruiske
-koulutuksen osaamismerkki
Tällä viikolla päättyivät Tampereen ja Forssan seudun Osaava-ohjelmien Pedagoginen piristysruiske -koulutukset ja tämä suosittu koulutus järjestetään keväällä jo yhdeksännen kerran. Koulutukseen kuuluu kolme lähipäivää, kolme webinaaria ryhmien valitsemista aiheista sekä kunkin oma tai parin kanssa yhteinen kehittämistehtävä. Niistä kerron lyhyesti alla. Osallistujat näissä kahdessa ryhmässä olivat pääosin perusopetuksesta, mutta myös toiselta asteelta, vapaasta sivistystyöstä ja varhaiskasvatuksesta.

Osallistujat olivat todella aktiivisesti ottaneet käyttöön heille uusia työskentelytapoja ja sähköisiä työkaluja. Kehittämistehtävissä esillä oli vahvasti yksi tämän päivän suosituimmista opetuksen sovelluksista eli Padlet. Sillä oli tehty mm. kirjavinkkauksia, koottu tietoa eri metsätyypeistä ja tehty alakoululaisten kasvioita. QR-koodeilla oli tehty rastiratoja ja niiden avulla jaettiin tietoa monissa eri yhteyksissä. Blogeja oli luotu niin koululuokille kuin osallistujien kokemusten jakamiseen koulun sisällä. Osa koki saaneensa innostusta ja osaamista oppilaitoksen blogin hyödyntämiseen paitsi opetuksessa niin myös kurssien markkinoinnissa.

Quizizz-kyselyä oli hyödynnetty ammatillisen aikuiskoulutuksen itsearvioinnin tukena ja opettaja kertoi saaneensa palautetta, että kysely avasi silmiä siihen, missä mennään oman oppimisen suhteen. Nearpodilla puolestaan oli tehty hieno paketti yläkoulun värien opiskeluun ja se tulee toivottavasti pian myös julkiseen jakoon. Kahoot tuntuu aina vain toimivan ja innostavan. Moni käytti tällaisia kivoja työskentelytapoja erityisesti tylsiksi koettujen asioiden oppimisen tukena. Näiden sähköisten työkalujen pikaohjeet löytyvät tämän blogin sähköisten kokeiden sivulta.

Kehittämistehtävänä syntyi Book Creatorilla tehty sähköinen päiväkotia esittelevä kirja, StoryBird-tarinoita, käsitekarttoja eri välineillä ja monta AnswerGarden-tuotosta. Viimeksi mainittua oli käytetty pikaiseen palautteen keräämiseen mm. Saarella-pelin yhteydessä. Muista sanapilvistä (ks. bloggaus) moni ihastui Tagxedoon ja muutama luokka teki sen avulla isänpäiväkortteja. Yksi erityisopetuksen ryhmä kokosi sen avulla hyvän käyttäytymisen sanoja.

Yksi koululuokka innostui Dvolver-animaatioiden tekemisestä niin kovin, että nyt oppilaat kokoajan pyytävät, että saisko taas tehdä niitä. Luokassa on useita maahanmuuttajia ja sarjakuvia tehtäessä luokassa käy kova kuhina, kun autetaan toinen toisiaan etenkin sanojen kirjoitusasun kanssa. Dvolveria on helppo käyttä ja se toimii läppärillä ilman kirjautumista.

Pedanettiä käytettiin useassa työssä, samoin Office 365:sta ja sieltä hyviä kokemuksia oli saatu etenkin OneNote for Classroomista. Sen avulla opettaja voi luoda kurssille tai oppiaineelle työskentelytilan, missä on sekä yhteisiä että jokaisen omia alueita.

Pinterest alkaa olla jo monelle etenkin käden taitoja opettavalle tuttu ideoiden lähde. Alakoulun opettajat - tai heidän oppilaansa - puolestaan ihastuivat GoNoodleen, joka kannustaa taukojumppaan. Kokeile vaikka!

Osallistujat eivät saa perinteisiä todistuksia, vaan digitaalisen osaamismerkin  (ks. bloggaus Mozillasta ja Credlystä). Forssan koulutuksen päättymispäivän illalla oli minulla jo kolme merkkihakemusta odottamassa. Tampereen ryhmästä puolestaan ainakin yksi suunnisti heti koulutuksen jälkeen Hämeenkadun Clas Ohlsonille virtuaalilaseja ostamaan (ks. bloggaus).


Välillä vuorovaikutus tapahtui Todaysmeet-chatin avulla. Tässä muutama lainaus ensimmäisen päivän keskusteluista.
Kuva on teyty Notegraphy.com-sovelluksella. 

Neljä aiempaa bloggaustani näistä koulutuksista löydät sivupalkista hakusanalla: pedagoginen piristysruiske tai suoraan avainsanapilven kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostimäärän vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien hyväksynnän.