5.3.2019

H5P parantunut entisestään

Kirjoitin tasan vuosi sitten Jaa jotain -viikolla otsikolla Joko tunnet H5P-työkalut? Niitä kehitetään aktiivisesti ja tässä kirjoituksessa kerron marras- ja helmikuussa julkaistuista parannuksista ja esittelen kolme viime viikolla julkaistua työkalua: Dictation, Virtual Tour (360) & The Branching Scenario. Alimpana ovat eilen päivittämäni ohjediat sekä H5P:llä tehty haitariteksti (Accordion), missä on linkkejä muidenkin ohjeisiin ja esimerkkeihin.

Kommentti 18.8. & 21.12.2020: Jatkossa löydät H5P-ohjeet ja esimerkit kätevimmin tämän blogin H5P-työkalujen sivulta. Siellä ovat myös alle aiemmin upotettut esimerkit työkaluista DictationVirtual Tour ja Accordion, jotka jätin alle vain kuvina.

Tämä kirjoitus on samalla Jaa jotain -teemaviikon toinen blogijulkaisuni ja sopii sellaiseksi hyvin, sillä yksi tärkeä muutos on, että nykyisin myös H5P-sisältöjä voi jakaa CC-lisenssillä. Tavoitteeni on julkaista yksi kirjoitus tämän teemaviikon jokaisena arkipäivänä. Teemaviikon tunnus on #jaajotain ja tavoite, että mahdollisimman moni jakaa jotain oppimateriaalejaan muillekin hyödynnettäväksi. Jatkokäytön mahdollistamiseksi materiaalit kannattaa merkitä avoimella CC- eli Creative Commons -lisenssillä.


Marraskuun päivityksistä apua matikisteille ja sisällön uudelleenkäyttäjille ja jakajille


H5P:n marraskuun uutiskirje tiedotti kolmesta parannuksesta. Yksi on mahdollisuus kopioida sisältöjä vapaasti eri tehtävien välillä. Kun siis teet ensin esimerkiksi aukkotehtävän, voit myöhemmin hyödyntää sitä vaikka osana interaktiivista videota. Uutena tuli myös mahdollisuus hyödyntää LaTeXia yhtälöitä kirjoitettaessa. Ne joita tämä koskee, ymmärtänevät tämän: "Formulas are entered as LaTeX and rendered with the help of the open source MathJax project."

Kolmantena uudistuksena oli tekijänoikeustietojen parantaminen. Aiemmin tekijänoikeustiedot ja lisenssit sai vain mediatiedostoihin, nyt ne saa kokonaisiin H5P-sisältöihin otsikon vierestä kohdasta metadata. Voit esimerkiksi upottaa omille verkkosivuillesi tämän kirjoituksen lopusta löytyvän haitaritekstin H5P-ohjeista ja esimerkeistä. Tällöin jatkossa tekemäni päivitykset päivittyvät automaattisesti kaikkialle, minne se on upotettu.

Alla on esimerkki myös Dictation-tehtävästä. Sen alareunassa näet kohdat: Download, Rights of use ja Embed. Sieltä voi ladata tehtävän koneellesi ja sieltä haluttuun H5P-sisältöjä tukevaan ympäristöön. Sisältöä voit käyttää ja muokkauksia tehdä Rights of use -kohdassa määriteltyjen ehtojen mukaan. Embed-kohdasta voit upottaa sisällön omalle verkkosivullesi. On sisällöntuottajan valittavissa, ovatko nämä kohdat näkyvissä vai piilotettuna. H5P:n suunnitelmissa on luoda verkkoon paikka, missä sisältöjä voi jakaa globaalisti.



Helmikuussa monta pientä parannusta 


Helmikuun uutiskirjeessä oli pitkä lista parannuksia vanhoihin työkaluihin. Erityisesti itseäni ilahduttivat Course Presentationin uudistukset, jotka mahdollistavat diojen visuaalisestikin varsin hienot esitykset. Nyt voi tehdä diapohjan käyttäen värejä ja muutamia muotoja. Dian voi kopioida, jolloin asettelut pysyvät samanlaisina koko esityksessä.

Audio Recorderilla voi tehdä äänitiedostoja, joita hyödyntää muissa tehtävätyypeissä, kuten uudessa Dictation-sanelutehtävässä tai Memory Game-muistipelissä.

Dialog Cards mahdollistaa nyt harjoittelun niin, että kortit, joissa on tehnyt virheitä, tulevat tarjolle useamman kerran.


Uusi sisältötyyppi: Dictation


Dictation on käyttökelpoinen sekä kielten sanelutehtävissä että erilaisissa muissa äänien tunnistamisen tehtävissä, oli sitten tunnistettava eläinten ääniä tai vaikka sydänääniä lääketieteen opiskelussa.

Ruudunkaappauskuva sanelutehtävästä
Äänitiedostot voi tehdä H5P:n Audio Recorderilla. Tee sillä H5P-tehtävä ja toimi ikään kuin opiskelijana äänittäen vastauksesi ja tallenna se koneellesi. Äänen laatukin on parempi (3. äänitiedosto alla) kuin esimerkiksi Vocaroolla, millä äänitin kahden ensimmäisen kohdan tehtävät. Mainittakoon vielä, että jos haluat tarjota äänitiedoston hidastattuna versiona, se ei synny automaattisesti, vaan äänitetään erikseen. 



Uusi sisältötyyppi: Virtual Tour (360)


Ruudunkaappauskuva virtuaaliretkestä

Olen tutustunut vajaan vuoden aikana suureen määrään sovelluksia, joiden avulla luodaan 360-kuvista kuvatarinoita ja/tai lisätään niihin interaktiivisia pisteitä. Suomalaisille varmasti tunnetuin on monipuolinen Thinglink (ks. ohjediat), jolla on monta varsin hyvää ja maksutonta, mutta samalla myös paljon yksinkertaisempaa kilpailijaa, kuten tämä H5P:n uusi sisältötyyppi. 

Virtual Tourissa on muutama 360-kuva Lontoosta eikä tällaisen tekeminen kauaa kestänyt. Interaktiiviset pisteet ovat plusmerkkejä lisätiedoille tai nuolia, mistä siirrytään seuraaviin kuviin.


The Branching Scenario


Olen todella vaikuttunut The Branching Scenario (beta) -tehtävätyypin esimerkistä: Skills Practice: A Home Visit, Simulation Game on muutaman kanadalaisen yliopiston tekemä. Siinä olet opiskelijana terveydenhoitajan roolissa ja teet ensimmäisen kotikäynnin asiakkaan kotiin. Kyseessä on videotarina, mikä haarautuu aina sen mukaan, miten kommukoit. Jos vastaat huonosti, näet, millaiseen tilanteeseen se johtaa ja saat siitä palautteen. Tämän jälkeen voit tehdä uuden valinnan.

Tarina sai minut todella miettimään, mitä kaikkea Jane Hartin digitaalisen oppimisen trendiksikin nostama sisällöntuotanto tulevina vuosina merkitsee (ks. 10 Trends for Digital Learning in 2018). Jo nyt olen nähnyt, miten täydennyskoulutuskerroista joka toinen on siirtynyt verkkoon, webinaareiksi. Tulenko näkemään sellaisenkin muutoksen, että täydennyskouluttajan päätyö onkin monipuolinen sisällöntuotanto - enkä tarkoita nyt vain tekstiä, videoita ja PowerPointteja tehtävillä ja vuorovaikutuksella maustettuna.

Muuttuuko työ niin, että ympäri Suomea kiertäminen vaihtuu globaaliksi verkkokouluttamiseksi - tai vain verkkokurssien tekemiseksi? Nyt jo tuntuisi tällaiselle palvelulle olevan tarvetta osana koulutusvientiä ja Mobie Academyllä (ks. blogisivuni) on siihen globaali ja minulle tuttu alustakin valmiina. Jos muita töitä ei olisi yllin kyllin, täällä kai nytkin vääntäisin kursseja globaaleille markkinoille. Suunnitelmia sellaisista yhteistyökumppaneiden kanssa jo on ja pohjoismaisille yrityksille olen verkkokursseja Mobien oppimisympäristöön yritysten omista materiaaleista jo rakentanutkin.

Enteileekö tämä tehtävätyyppi samalla verkkokurssien muutosta? Joku New Media Consortiumin lukuisista Horizon-raporteista totesi, että verkko-oppimisympäristöt ovat vielä toistaiseksi lähinnä oppimisen hallinnan välineitä, mutta lähivuosina niistä tulee paikkoja, jotka oikeasti tukevat oppimista. Se varmastikin edellyttää sekä esimerkin kaltaisia tehtäviä, joissa opettaja määrittelee, mitä mistäkin valinnasta seuraa että tehtäviä, joissa tekoälyn avulla ja suoriutumisesta riippuen syntyy erilaisia ja yksilöllisiä oppimispolkuja.

Lähiopetuksessa esimerkin kaltaisia vuorovaikutustilanteita voi harjoitella esimerkiksi draaman keinoin, ei näytellen vaan vuorovaikutustilanteisiin eläytyen ja roolityöskentelyä käyttäen. Jos sama asia halutaan harjoitella verkkossa, nyt siihen on työkalu olemassa.

Mistä opettaja, kouluttaja tai kustantaja ottaa ajan opetella ja sitten vielä tehdä tällaisia hienoja verkkotehtäviä? Tuleeko opettajasta tai yrityksen HR-henkilöstöstä yhä enemmän materiaalintuottaja? Tekeekö joku yritys näitä ja myy samat tehtävät kansallisesti tai kansainvälisesti? Vai hankemyllykö näitä joka maakunnassa ja joka alalle tuottaa? Monta kysymystä on edessä ratkaistavaksi ennen kuin tällaiset tehtävät ovat arkipäivää.

Esimerkkitehtävä on julkaistu CC BY-ND -lisenssillä, joten toisella asteella tai ammattikorkeakoulussa tehtävän voisi hyvin teettää hoito- ja sosiaalialan opiskelijoilla. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten opiskelijat tehtävän kokevat ja millainen oppimisprosessi tehtävän ympärille syntyy. Tätä blogia voit kommentoida nimellä tai nimimerkillä, myös ilman kirjautumista. Kommenttisi pitäisi tulla heti näkyviin, mutta joskus harvoin se katoaa taivaan tuuliin. Siksi se kannattaa kopioida ennen julkaisemista.

Ruudunkaappauskuva haitaritekstistä








 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostimäärän vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien hyväksynnän.