Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiipula. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiipula. Näytä kaikki tekstit

14.12.2020

Kiitos Kiipula!

Viisi valko-pinkkiä Kiipulan lippua liehuu lipputangossa.
Olen saanut olla pari vuotta digipedagogisena asiantuntijana Kiipulan ammattiopiston Digi työtavaksi -hankkeessa. Strategiahanke on näkynyt pääosin sisäisesti, mutta muutamia ulospäin näkyneitä ja laajasti kehuja saaneita oivalluksiakin on tehty. 

Oma työni keskittyi digi-innostajaverkoston kouluttamiseen ja tukemiseen yhdessä projektipäällikkö Kirsi Ekin kanssa sekä henkilöstön työpajoihin ja perjantai-webinaareihin. 

Kiipulan digi-innostajat toimivat digipedagogisena tukena toimipisteellään. He ovat pitäneet mm. digivartteja ja olleet muun henkilöstön apuna arjen pikkupulmissa ja omalta osaltaan olleet mahdollistamassa etäopetusta koronakevään aikana. Osa ryhmistä on opiskelut syksylläkin päivän kuukaudesta etänä, jotta niin opiskelijoiden kuin opetushenkilöstön etätyöskentelyvalmius pysyy yllä.

Paras hankekoonti ikinä - digi-innostajat esittelivät kokemuksiaan digisti

Digi-innostajien viimeisessä tapaamisessa jokaisen tuli jakaa kokemuksiaan työstään digisti. Enpä näin hauskaa hankekoontia ole ennen kokenutkaan! Lyhyillä videoilla meille esiintyi Vokilla kuvattu Hankepelle, näimme listauksen tuetuista sovelluksista TikTok-videolla tehtynä, Digi-inhottajien tarina esitettiin nukketeatterin keinoin ja näimme Mika Ijäksen animaation Oppimisen ilo. 

Arto Vehkomäki näytti kiinteistöpalvelualan Varaston syövereissä -videon, joka oli esillä myös koulutuksen etäesittelypäivässä. Digi-Valtterin matkasta nähtiin vasta iMoviella tehty traileri, sillä koko illan elokuvan rahoitus on vielä vähän auki :)

Kokemuksia esiteltiin myös ThingLink-kuvana, julisteena ja sarjakuvana. Digi-innostajien mukaan heille tehtyjen ”kysymysten skaala on ollut mahtava” ja toisinaan voi todeta, että ”kun hihasta vedetään, niin ei koskaan tiedä, mitä sieltä tulee”. Tommi Natri piti oman esityksensä soittamalla teoksen Kokemuksia digi-innostajan työstä 2019-2020: Kolme osaa - alkuinnostus, korona kevät ja uutta kohti.

Ohjelmassa oli kuulumisten vaihdon ja jutustelun ohella myös jouluinen pieni demo ThingLinkistä, missä pääsi etenemään vain tietämällä tai arvaamalla oikean vastauksen. Taukojumppasimme jouluteemaisen X-breikin kera ja teimme Kirsin tekemän Kahoot-jouluvisailun, missä nopeus oli valttia. 


Interaktiivinen video Digi työtavaksi -hankkeesta

Minä tein viiden minuutin videon hankkeesta lähinnä omasta roolistani käsin. Se on upotettu alle  interaktiivisena ThingLink-videona. Sen tageistä voit halutessasi avata lisätietoja. Ensimmäisessä tagissa kerron, miten video on tehty. Video löytyy myös YouTubesta ilman tagejä ja saavutettavammassa muodossa eli niin, että tekstitystä ei ole liimattu videoon. 


28.4.2020

Portfolioita ja CV-ideoita

Kuva on kiipulasta viime elokuulta. Kiipulassa voi
opiskella mm. puutarhatalouden perustutkinnon.
Lue myös päivittyvä bloggaukseni Vinkkejä etäopetukseen!

- - - - -

Kiipulan ammatillisessa erityisoppilaitoksessa on käynnissä hyviä tuloksia saavuttanut Digi työtavaksi -hanke. Digi-innostajien koulutukset ja vertaistuki ovat luoneet osaamista, mikä on auttanut etäopetuksessa ja antanut osaltaan eväitä myös osaamisen jakamiseen. YouTubesta löydät tallenteet tuoreista Erkat etänä -verkkotyöpajoista ja usea hanke on keväällä aloittanut podcastien tekemisen.

Hankkeen kautta on järjestetty myös lähes viikoittain webinaareja, jotka on tallennettu henkilöstön käyttöön. Yksistään tänä keväänä niihin on osallistuttu lähes 800 kertaa, tähän päälle tallenteiden katsomiset.

Viimeisimmän webinaarin teemana olivat portfoliot ja CV:t. Mukaan valittiin sovelluksia, jotka ovat Kiipulan digistrategian mukaisia. Yksi tällainen on Blogger-blogi. Sain luvan jakaa kahden pieneläinhoitajaksi opiskelevan oppimispäiväkirjan. Molemmista on alla nostona noin viikko sitten tehty video.


Webinaarissa digityökaluista esillä olivat Instagram, Pinterest, Adobe Spark Page, Padlet, Google-sivustot ja Blogger. Kiipulassa on hyviä kokemuksia myös opiskelijan videosta portfoliossa tai hakemuksessa. Upotin alle webinaarin diat ja listasin muitakin teemaan liittyviä materiaaleja ja demon Padletista portfoliona.


28.5.2019

Opintomatka: Kööpenhamina rekrytoi ja suosii yritysyhteistyötä

Sisääntuloaulan seinällä oli kuva, missä on kuvia kööpenhaminalaisista. Mukana on peili ja vieressä teksti: "Sinustakko seuraava kööpenhaminalainen?"
International House Copenhagenin sisääntulon luona oli
tällainen kuva, mistä löytyi yhdestä neliöstä peili.
Osallistuin toukokuussa Kiipulan ammattiopiston kahdeksanhenkisen projekti-, kehitys- ja kansainvälisyystiimin opinto- ja tyhy-reissulle Kööpenhaminaan. Tavoitteemme oli tutustua Tanskan koulutuksen ja työllistyminen käytänteisiin.

Alla kerron ensin vierailukohteestamme, jota meille esitteli Michel Berg. Ryhmäkuvan jälkeen lainaan otteita Kiipulan kehitysjohtaja Petteri Oran matkaraportista. Lopuksi esittelen kaupunkia ThingLinkillä tekemäni virtuaalimatkan avulla.


Tutustumiskohteemme ulko-ovi ja kyltti international House Copenhagen
International House Copenhagen toivottaa
tervetulleeksi työnhakijat, työnantajat
ja opiskelijat.

Työvoimapulaan apua kv-rekrytoinnista


Tanskassa on työvoimapula, johon haetaan helpotusta kansainvälisestä rekrytoinnista. Vierailukohteemme oli 2013 perustettu International House Copenhagen. Talossa toimii toistakymmentä kunnallista ja valtion organisaatiota, järjestöjä sekä yksityisiä yrityksiä. Mottona on  "No bureaucracy - only service!"

Talon toimijat auttavat etenkin ulkomaalaisia työllistymiseen ja opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Tarjolla on niin henkilökohtaista apua kuin teemailtoja ja verkostoitumistakin. Ensisijassa palvellaan työnhakijoista vähintään kandi-tason tutkinnon suorittaneita ja englantia puhuvia henkilöitä. Työnhakijoista yli puolet asuu jo valmiiksi Tanskassa. Palveluita on tarjolla jonkin verran muillakin kielillä. Apua saavat myös tanskalaiset, jotka etsivät töitä ulkomailta.

Peräti 80 % asiakkaista on yrityksiä ja muita työorganisaatioita, jotka tarvitsevat apua työvoiman etsimiseen ulkomailta, kun sitä ei kotimaasta löydy. Tilannetta helpottaa se, että monet tanskalaisyritykset toimivat jo nyt mm. Intiassa. Siellä työntekijöistä nähdään, kuka on osaava ja sopeutuu tanskalaiseen työkulttuuriin, jolloin heidän rekrytointi Tanskaan on helpompaa.

Michel Berg, joka esitteli meille vierailukohdetta
Oppaanamme toimi Michel Berg
International House Copenhagenin ovet ovat auki. Työnantajien ja työtä etsivien ohella tervetulleita ovat myös opiskelijat ja jo työllistyneet. Apua on tarjolla mm. vero-, työnhaku- ja sosiaaliturva-asioissa. Siellä toimii myös yliopiston vierasmaja ja The Copenhagen Postin toimitus. Kevään ohjelmassa on maksuttomia viikottaisia teemailtoja asunnonhankinnasta, lastenhoitomahdollisuuksista, raha-asioiden hoitamisesta, verotuskäytännöistä, tanskalaisista työkulttuurista, perinteistä ja vapaa-ajasta sekä vapaaehtoistyöstä. Tammikuussa oli tervetuloilta uusille asiakkaille ja huhtikuussa koko perheen tapahtuma, missä askarreltiin pääsiäiskoristeita.

Work in Denmark toimii työministeriön alla ja sen sivulta löytyy mm. hyviä lyhyitä video-ohjeita työnhaun eri vaiheista sekä E-learning course about job search in Denmark. Verkkokurssin moduulit ovat työnhaku Tanskassa, yhteydenpito yrityksiin ja työhaastattelut, LinkedInin hyödyntäminen ja tanskalainen työkulttuuri.


Muutama linkki muistiin päivän teemoista
  • Tanskan Opetusministeriön sivusto: Vocational education and training in Denmark
  • The Danish Educational System (2016)
  • Kansainvälinen rekrytointi on tarpeen jo Suomessakin, kun osaavaa työvoimaa ei kaikille aloille tahdo löytyä. Tampere University Press valitsi hiljattain Vuoden kirjaksi Päivi Vartiaisen, Marja Koskelan ja Pirkko Pitkäsen teoksen Sairaanhoitajia Filippiineiltä: Näkökulmia kestävään kansainväliseen rekrytointiin. (Lähde ja linkki verkkokirjaan löytyy TAYn uutisesta 14.5.2019.)


Viranomaisposti kulkee sähköisesti


Entä sitten digi? Tanska haluaa olla eturintamassa eikä halua että joku vie työt, kuten Amazon haaveilee kaupan ja kuljetuksen saralla. Töitä on kyllä aina viety muualle, mutta nyt  digin kanssa haasteena on tämän muutoksen nopeus, painotti toimintaa meille esitellyt Michel.

Tanskassa esimerkiksi kaikki viranomaisposti kulkee sähköisesti iBoxiin. Kirjeiden lähettäminen on harvinaista ja kallista. Kummallista kyllä, postikortin lähettää edullisimmin pakettina! Postimerkitkin ovat lähes kadonneet. Posti maksetaan kännykkään tilattavalla numerokoodilla, joka kirjoitetaan kirjekuoreen tai pakettiin

Ikääntyneet ovat ottaneet sähköisen palvelun hyvin käyttöön ja sen aktiivisin käyttäjäryhmä on 65-74-vuotiaat. Pari vuotta sitten vain 11 % halusi ja sai viranomaisviestit paperikirjeinä. (Lähde: Viskari: eSuomi.) Tässä tapauksessa haasteena digin suhteen ovatkin yllättäen nuoret, jotka eivät postiaan aktiivisesti lue. Jos kirje kutsunnoista jää lukematta, niin asia tulee selväksi viimeistään sotilaspoliisin soittaessa ovikelloa, kertoi Michel.


Kiipulan kahdeksanhenkinen projekti-, kehitys- ja kansainvälisyystiimi
Kiipulan kahdeksanhenkinen projekti-, kehitys- ja kansainvälisyystiimi. Kuvasta puuttuu Kirsi Ek, joka otti kuvan.

Tanskan ammatillinen koulutus muistuttaa oppisopimusta


Seuraavassa on suoria lainauksia Petteri Oran muistiinpanoista ammatillisen koulutuksen näkökulmasta. Sain luvan kopioida tähän otteita sisäisestä matkaraportista.

"Tanskan koulusysteemi muistuttaa rakenteellisesti suomalaista järjestelmää. Ammatillisen toisen asteen puolella tanskalaiset tekevät selvästi enemmän yhteistyötä yritysten kanssa. Opiskelijat tekevät pääsääntöisesti jopa 80 % opinnoistaan yrityksissä. Vähemmän rivakoille on sitten olemassa myös luokkahuonemalli.

Tanskan malli muistuttaa oppisopimusta. Kolmivuotisen koulutuksen aikana opiskelijat ovat työsuhteessa yritykseen. He saavat aluksi normiin nähden pientä palkkaa, kunnes kolmantena ja neljäntenä vuotena palkka on jo lähellä vakityöntekijän liksaa.

Aluksi yritykset eivät hyödy opiskelijan työpanoksesta suhteessa kustannuksiin. Muutaman vuoden kuluttua ne kuitenkin saavat jo taidokkaan työntekijän vapaita työmarkkinoita edullisemmin. Tämä motivoi yrityksiä solmimaan useamman vuoden kontrahdin opiskelijan kanssa.

Yrityksiä myös kepitetään. Jos yli 50 hengen yritys ei ota opiskelijaa, se joutuu maksamaan sakkoa. Sakkoraha tilitetään rahastoon, josta sitten edelleen kustannetaan koulutusta. Tanskassa koulutus on varsin työvaltaista, näin totesimme jo edellisellä matkallamme viitisen vuotta sitten (Ks. Työammatti meillä ja muualla, sivut 27 - 30).

Tanskan työttömyys on Eurostatin mukaan 5 % (3/2019) ja nuorisosta notkuu nurkissa 9,3 % (2017). Samojen lähteiden luvut Suomen kohdalla ovat 6,6 % ja 17 %. Jotain Tanskassa tehdään paremmin kuin meillä. - - -  Työllisyyden hoito on pitkälle kuntien tehtävä. Työmarkkinat ovat joustavat, ”flexicurity” tarkoittaa helppoa irtisanomista, lyhytkestoisia mutta hyviä korvauksia ja aktiivista työvoimapolitiikkaa."

ThingLinkillä tehty virtuaaliretki Kööpenhaminan keskustaan 


Alla oleva (ja tästä linkistä löytyvä) Thinglinkillä tehty virtuaaliretki kertoo reissun vapaamuotoisesta osuudesta. Tällaisia tarinoita voi nykyisin luoda maksuttomalla opettajalisenssillä. Bloggasin huhtikuussa Thinglinkin uuden editorin ominaisuuksista otsikolla Uudistus selkeytti ThingLink-sovellusta. Ohjediat (linkki päivitetty 16.2.20) olen tuon jälkeen päivittänyt jo useampaan kertaan.




5.4.2019

Miten selvitä arjessa, kun flunssa vei äänen?

Veikö flunssa äänen, mutta jotenkin pitäisi vuorovaikutuksen sujua? Kun ääni katoaa, se tarvitsee lepoa - edes kuiskata ei saisi.

Kotona voi toimia paperille kirjoittaminen, mutta entä jos pitäisi vuorovaikuttaa isommassa seurueessa? Tämä kirjoitus syntyi, kun minulta katosi ääni ja jotenkin piti selviytyä niin kokouksesta kuin syntymäpäiväjuhlista. Arvelen näistä vinkeistä olevan apua muillekin samassa tilanteessa oleville.

Aiemmin olen hyödyntänyt sekä erillisiä sovelluksia että puhelimen ominaisuuksia, jotka lukevat tekstin ääneen. Olen myös kirjoittanut muistiinpanoja sanellen viestini tekstiksi. Se onnistuu mm. mobiililaitteen näppäimistön mikrofonin kuvasta tai Google Docsista (työkalut --> puhekirjoitus). Nyt uuden asian äärellä oli haastavaa, kun en tiennyt edes millä hakusanoilla tietoa etsisi. Opin, että alla mainittujen kaltaisia sovelluksia löytyy verkosta ja sovelluskaupoista mm. hakusanoilla puhesyntetisaattori, text to speech ja kommunikaatiosovelluksiin liittyen AAC (Augmentative and Alternative Communication), mikä tarkoittaa puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiosovelluksia.

Aloitin hiljattain sivutoimisen työn Kiipulan ammattiopiston digipedagogisena asiantuntijana. Digi on tuttua, mutta erityisopetuksesta minulla on valtavasti opittavaa. Kysyinkin puolitosissani, että onko puhekyvyn vievä tauti osa perehdytystäni ammatillisessa erityisoppilaitoksessa? Ainakin tuli tarkasteltua kokemusta uudesta näkökulmasta.   


Aseta puhelimeen hylkäysviesti


Kun ääni lähti, ensimmäisenä etsin kännykkäni asetuksista, miten voin hylätä saapuvat puhelut ja lähettää samalla tekstiviestin, missä kerron, etten pysty puhumaan, mutta olen tavoitettavissa sähköpostitse. Omasta Honor-puhelimestani ne löytyivät puheluasetuksista nimellä "Hylkää puheluja tekstiviestillä". Puhelimissa on usein valmiina muutama hylkäysviesti kuten "Olen varattu, palaan asiaan pian", mutta niiden sisältöjä voi myös muokata itse.


Kokouksessa puhesyntetisaattoria käyttäen

Äänen katoaminen ei välttämättä tarkoita kuumetta tai vaiva voi kestää kauemmin kuin muuten olisi sairaslomaa, jos sellaista on mahdollista pitää. Itse halusin osallistua yhden uuden projektin kokoukseen - vaikka sitten kuunteluoppilaana. Löysin verkosta puhesyntetisaattoreita, joista kokeilin läppärillä toimivaa Irumlopsemia. Siinä kirjoitetaan ensin lause ja sitten kone lukee tekstin ääneen. 

Läppärillä kymmensormijärjestelmällä kirjoittaa nopeasti, mutta haasteena oli löytää kokouksesta sopiva hiljainen hetki sanoa oma viesti. Toki tilaa saa, kun viittoo tai antaa ryhmälle äänimerkin vaikka sormia napsauttaen, mutta tällaiseen vuorovaikutukseen tottumattomalta sekin tuntui vähän haastavalta muuten kuin tärkeimpien kommenttien osalta. Ryhmässä puhe kulkee nopeasti ja ehkä vain puolet kirjoittamistani asioista tuli lopulta sanottua ääneen. Usein tilanne oli jo ohi, kun olisin ehtinyt kommentoimaan.

Kokouksesssa hyödynsimme myös Padletia (ks. Padlet-ohjediat) ja otin sinne oman sarakkeen kommenteilleni. Parhaiten koin kuitenkin tulevani kuulluksi, kun sain kokoustilan näytön käyttööni ja heijastin sinne Word-tiedoston, minne kirjoitin reaaliaikaisesti isolla fontilla kommenttini, jotka näkyivät helposti kaikille. Siinä pääsin lähimmäksi tasavertaista vuorovaikutusta ja sain tuotua viestini luontevasti osaksi keskustelua. 

Kokoukseen osallistui myös Kiipulan kommunikaatiosovelluksia hyvin tunteva erityisopettaja Tiina Pouhakka ja häneltä sain vinkin alla olevien kuvien Grid Player -sovelluksesta (iOS). Sovellus luki kirjoittamani tekstin sana kerrallaan, mutta siellä on myös valmiita kommentteja, lauseita ja kuvia, mikä nopeuttaa käyttöä ja tukee heikosti lukevia. Sovellusta ladattaessa kannattaa huomata, että kielivalinta tehdään jo kirjauduttaessa eikä sitä voi myöhemmin muuttaa. Kieleksi voi valita suomen.


50-vuotisjuhlat kommunikointisovellusta käyttäen


iPadilla toimiva Grid Player -kommunikaatiosovellus mahtui läppäriä
 paremmin syliin ja ruokailun jälkeen pöydänkulmallekin.
Osallistuin mykkänä ystävän 50-vuotissyntymäpäiville. Muutaman viestin olin kirjoittanut etukäteen paperille, mutta muuten käytin ensisijassa Grid Playeria. Tosin saunassa annoin puheenvuoron suosioilla muille.

Yhdeksän hengen seurueessa muita näen usein, mutta yhtä vieraista en ollut nähnyt 20 vuoteen. Hänelle kirjoitin pidemmän tekstin kuulumisistani wordillä, kun lause kerrallan apuvälineillä olisi turhan hidasta.

iPad oli helpompi ottaa illallispöytään kuin läppäri, joten osallistuin keskusteluun Grid Playerilla ja se onnistui yllättävän hyvin. Sovellus oli kaikille läsnäolijoille uusi tuttavuus ja robottiääneni ja käyttämäni valmiit kommentit herättivät myös hilpeyttä. Sovelluksesta oli iloa myös kummityttölleni, joka innostui sillä leikkimään. Pian hän kaipasi mukaan vieraita kieliä, joilla pärjäisi reissussa. Sitten hän halusi minun laulavan ja ryhtyi säestämään pianolla, mutta minäpä otinkin Garage Bandista (iOS) rummut ja liityin orkesteriin. Siinä oli pieni diginatiivikin vähän ihmeissään :)


Kommunikointisovellukset


iTunesin kuvauksen mukaan Grid Player on suunniteltu käyttäjille, joilla on taustalla erilaisia vammoja kuten CP, ALS, MS, autismi, apraksia, aivovaurio, halvaus tai kuulovamma. Sovelluksesta löytyy peräti 12 000 symbolia ja 100 lausetta.  Kuvan maksuttoman sovelluksen sisältöjä ei itse voi muokata.

Kommunikaatiosovelluksia löytyy iPadille huomattavasti paremmin kuin Android-laitteille, mutta kyllä niitä molemmille on saatavilla. Tiina Pouhakka vinkkasi minulle myös seuraavista sovellelluksista, joita en itse ole testannut. Kuvia voi käyttää kommunikoinnin tukena Symbo Talkilla, joka on saatavissa sekä Androidille että iOSille, mutta toimii myös selaimella. ClaroComissa (Android, iOS) voit käyttää englanninkielisiä valmiita lauseita tai kirjoittaa tekstiä suomeksi ja sovellus osaa sen sitten lukea.


Maksuton kommunikaatiosovellus Grid Player (iOS) on saatavilla useilla kielillä. Kielivalinta tehdään kirjauduttessa eikä sitä voi jälkikäteen vaihtaa.


Mitä on saavutettavuus ja millaisiin haasteisiin törmäsin?

Muutaman päivän kestävä puhekyvyn menetys ei tietenkään anna kuin hyvin kapean kokemuksen siitä, miten vuorovaikutus muuttuu. Itse koin keskeisimmäksi rajoitteeksi sen, etten voinut kertoa pidempiä tarinoita. Lyhyitä kommentteja on sovellusten avulla helppo heittää keskustelun lomaan. Ehkä puolet kirjoitetuista viesteistäni jäi lopulta sanomatta, kun tilanne oli jo ohi. Näissä oli kyse ryhmäkeskusteluista, missä keskustelu etenee omalla tahdillaan. Kahdenkesken kommunikointi toki onnistui syvällisemmin. Tällöin usein kirjoitin asiani etukäteen paperille ja siitä jatkoin elekielellä ja vain muutamia kommentteja kirjoittaen. 

Esteettömyys on käsitteenä monille tuttu. Sillä viitataan fyysiseen ympäristöön kuten tiloihin, joiden suunnittelussa on huomioitu esimerkiksi näkövammaiset ja pyörätuolilla liikkuvat. EU:n saavutettavuusdirektiivin myötä viime aikoina on puhuttu paljon myös verkkosisältöjen saavutettavuudesta, millä pyritään siihen, että verkkopalvelut ovat kaikkien käytettävissä, myös niiden, jotka käyttävät apuvälineitä verkossa asioidessaan. Celian mukaan verkkopalvelun saavutettavuus koostuu kolmesta osa-alueesta:
  • "Verkkopalvelun pitää olla toteutettu teknisesti oikein, jotta esimerkiksi ruudunlukuohjelma osaa tulkita rakenteen ja sisällön oikealla tavalla.
  • Verkkopalvelun käyttöliittymän pitää olla suunniteltu käyttäjien näkökulmasta mahdollisimman helpoksi ja intuitiiviseksi. Navigaation pitää olla selkeä ja sivun eri elementtien pitää erottua toisistaan selkeästi.
  • Sisällön pitää olla ymmärrettävää. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kielen selkeyttä ja sitä, että tietoa tarjotaan eri muodoissa eli esimerkiksi kuvina ja videoina tekstin lisäksi."

Monissa palveluissa on nykyisin asiakaspalveluchat, mutta nyt kun oma viestintäni oli muutaman päivän vain niiden varassa, niin eipä niitä kaipaamissani paikoissa ollutkaan. Puoliso joutui soittamaan puolestani kolme puhelua. Neljäs asia jäi hoitamatta ajallaan, kun se oli liian monimutkainen toiselle selvitettäväksi. Olisin kysynyt Kelalta, onko minulla freelancerina oikeutta sairauspäivärahaan, jotta olisin tiennyt, tarvitsenko sairaudesta todistusta. Kela kyllä tarjosi mahdollisuutta viestin lähettämiseen, mutta vastaus luvattiin kolmessa viikossa. Se tuli kuudessa päivässä, mutta vastasi vain osaan kysymyksiäni.

Kelassa ollaan käsittämättömän tietämättömiä tällaisten epätyypillisissä työsuhteissa työllistyvien oikeuksista ja velvollisuuksista. Ilmeisesti voisin saada sairaspäivärahaa kahden viikon sairastamisen jälkeen, mutta sekin edellyttäisi 100 % sairauslomaa, mikä ei käytännössä freelancer-pohjalta työskenteleviltä onnistu, kuten ainakin yrittäjäystäväni ymmärtävät. Tässä on tulevilla kansanedustajilla työsarkaa, sillä epätyypilliset työsuhteiden on pitkään ennustettu lisääntyvän.

Kun ääni palasi ja soitin Kelaan enkä malttanut olla kysymättä, eikö heillä todellakaan ole asiakaspalveluachattiä. Ei ole henkilöasiakkaille. Totesin toiveikkaana, että ehkäpä se saavutettavuusdirektiivin myötä tulee.

Lisätietoja saavutettavuudesta

  • Saavutettavasti.fi on Celian tuottama ohjesivusto. Celia on saavutettavan julkaisemisen ja kirjallisuuden asiantuntijakeskus, joka toimii OKM:n ohjauksessa.
  • Saavutettavuusvaatimukset.fi on toukokuussa 2019 avautuva sivusto digitaalisten palvelujen saavutettavuudesta.