27.11.2018

Asiantuntijana somen verkostoissa

Viime viikkoina on tullut pohdittua asiantuntijana olemista sosiaalisessa mediassa ja muutoinkin verkossa. Aloitin eilen TAMKin kollegan Kaisa-Leena Ahlrothin kanssa Suomen Yrittäjäopistolla koulutuksen teemalla kouluttaja asiantuntijana.

Pohtiessamme asiaa ryhmän kanssa, moni kertoi, miten sattuma oli määritellyt sitä, miten ja mihin suuntaan oma asiantuntijuus oli kehittynyt. Myös työpaikkojen vaihtamiset olivat usein suunnanneet omaa asiantuntijuutta osittain uusille urille. Muita tekijöitä olivat mm. oma tausta, verkostot, kokemus, tarve, koulutus ja kiinnostuksen aiheet.

Yksi ryhmä tiivisti omat tavoitteensa asiantuntijana seuraavasti:
  • Haluan olla ajassa kiinni, mikä koskee sekä oman alan trendien tuntemista että digitaitojen hallintaa.
  • Haluan olla verkostoinut.
  • Haluan olla osaamiseni jäsentänyt ja tuotteistanut asiantuntija.

Luin koulutusta valmistellessani Ville Tolvasen, Tom Laineen ja Jarkko Kurvisen kirjan Henkilöbrändi (2017) ja nostan siitä muutamia otteita alla olevassa diasarjassa. Kirja puki monta omaakin ajatustani sanoiksi ja antoi vähän laajempaa perspektiiviä käytännössä koetulle.

Brändäyksen teema liittyy oppilaitoksiin myös hankemaailman kautta, joskin osa seuraavista ajatuksista sopii myös oppilaitoksen viestintään. Kannattaa harkita palvelu kerrallaan, luodaanko hankkeelle omat someprofiilit vai viestivätkö hanketoimijat omissa nimissään hankkeen hashtagia hyödyntäen. Jälkimmäinen voi motivoida aktiivisempaan viestintään ja tuoda hankkeelle huomattavasti enemmän näkyvyyttä. Hankkeen hashtagin käyttäminen sopii hyvin etenkin Twitteriin ja Instagramiin.

Blogi on käytetyin verkkoympäristö hankkeiden kotisivuille. Se kannattaa jakaa Creative Commons -lisenssillä tai muutoin sopia, että bloggaajat voivat halutessaan julkaista kirjoitukset myös omassa blogissaan, vaikka jälkikäteen. Näin ne saa talteen, jos ja kun hankesivut joskus poistetaan. Samalla saa hankkeessa tekemänsä työn linkitettyä selvemmin omaan asiantuntijabrändiin. Vaihtoehtoisesti voi kirjoittaa hankkeesta omaan blogiin esimerkiksi vuosittain ja linkittää sinne hankeblogin parhaat palat tai omat jutut ja avata muutenkin hankkeessa tehtyä työtä ja saavutettuja tuloksia.

Tässä vielä muutama hyvä linkki teemaan liityen:





Kouluttaja asiantuntijana 3 op from Matleena Laakso

Diasarjassa on virhe Henkilöbrändi-kirjan julkaisu- ja painovuoden kohdalla. Sen pitäisi olla 2017, ei tämä vuosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostimäärän vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien hyväksynnän.