28.10.2012

Synttärikakkuja

Kun lapset olivat pienempiä, tein kakuista erilaisia eläimiä ja Disneyn hahmoja, mitä lapset kulloinkin keksivät haluta. Erityisen hauska oli se kerta, kun synttärivieraat saivat itse koristella kakun. Kakun hahmona oli tyttö ja sitten arvottiin kuka tekee hiukset, kuka kasvot, kuka korut, kuka mekon, kengät jne.

Mutta lapset kasvavat ja muoti muuttuu. 11-vuotiasta suuri osa ei enää kaverijuhlia järjestä, kun "ovat niin isoja". Kuopukseni onneksi vielä sellaiset halusi, mutta lähinnä, koska kaverit varmistelivat jo viikoja etukäteen, että "kutsuthan minutkin synttäreillesi?" Viime vuosien suosikkikakkuja lasten synttäreillä ovat olleet Angry Birds -kakut ja nyt sitten myös Bad Biggies -kakut, jollaisen tein eilen. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tein marsipaanikuorrutteen - ja nyt suunnittelen erilaisia marsipaanikakkuja talven muihinkin juhliin. Siinä pääsee mukavasti askartelemaan!

Keräsin muutamia valokuvia minun (osin yhdessä perheenjäsenten kanssa) tekemiin kakkuihin, vein ne Flickr-kuvapankkiin ja tein koosteen teidänkin iloiksi.

Kakkuja cakes

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostimäärän vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien hyväksynnän.