12.10.2012

Opetuksen uusia tuulia

OTE-hanke ja Tampereen eOppimisen klusteri järjestivät 10.10.2012 Tampereen yliopistolla Opetuksen uusia tuulia –päivän. Sen ideana oli tarjota opettajille mahdollisuus tulla itse kokeilemaan opetusteknologian uusimpia laitteita ja esillä olikin mm. robotteja, 3D-tulostusta, erilaisia kosketustauluja ja pöytiä sekä mobiililaitteita. Myös eVarikko hankkeineen oli paikalla. Alla tabletin Magisto-sovelluksella tekemäni tunnelmakuvaus päivästä. 




Kuvassa luovutan kunniakirjan Timo Muolalle Pälkäneen lukiosta
PAOK-verkosto jakoi tapahtumassa Vuoden avoin oppimiskulttuuriteko –palkinnon Pirkanmaan verkkokurssitarjottimen työparille, joka tosin ei ehkä ole koskaan toisiaan tavannut. Palkitsimme tarjottimelle eniten kursseja tarjonneen sekä eniten opiskelijoita lähettäneen oppilaitoksen (suhteessa opiskelijamäärään) ja sieltä henkilöt, joiden ansiota se erityisesti on. Pälkäneen lukio tarjoaa eniten kursseja ja ansio siitä kuuluu uskonnon, psykologian ja elämänkatsomustiedon opettaja Timo Muolalle. Tampereen Norssin lukio puolestaan aktiivisimmin lähettää opiskelijoitaan verkkokursseille ja siellä taustalla on opinto-ohjaaja Jukka Vuorisen ohjaus, mikä on tehnyt opiskelijoile verkossa opiskelusta arkipäivää.

Yhteisluennosta nostan esiin Twitterissä eniten keskustelua aiheuttaneen teeman, mistä projektijohtaja Riitta Juusenaho TOPschool-hankkeesta kertoi. Tampereen kaupunkin on päättänyt millaisen toimintakulttuurin sen haluaa uuteen rakenteilla olevaan Vuoreksen koulukeskukseen.  Keskeistä tulee olemaan kestävä kehitys ja tutkiva oppiminen. Mielipiteitä kirvoitti kaupungin linjaus, että toimintakulttuuri luodaan ennen kuin on olemassa nimettyä rehtoria tai muuta henkilökuntaa. Twitterin keskustelussa ihmeteltiin, että rehtori valitaan vasta alkuvuodesta eli hän ei vielä ole varlmistelussa mukana. Toisaalta pohdittiin sitä, miten toimintakulttuuri voidaan tuoda ulkopuolelta, sen sijaan että henkilökunta loisi sen yhdessä. Asia ei tietysti ole vain joko tai -tilanne, mutta vastausta vaille jäi vielä se, onko aivan vastaavaa kokeiltu muualla - todennäköisesti on. Ainakin se on nähty, että toimintakulttuuri tai sitoutuminen tiettyyn pedagogiseen strategiaan sekä innostaa että ehkäisee joidenkin hakeutumista töihin tai opiskelemaan tiettyihin organisaatioihin.

Hanna Teräs TAMK:sta puhui tulevaisuuden asiantuntijuudesta (SlideShare). Häneltä nostan esille vinkin julkaisusta, johon aion tutustua. Se on vuosittainen The Horizon Report, joka ”charts the landscape of emerging technologies for teaching, learning, research, creative inquiry, and information management”. Raportista on oma versio mm. perus- ja toiselle asteelle (K-12) sekä korkea-asteelle.

Twitterissä päivän tunnus oli #OUTpäivä. Ääkköset toimivat hashtageissä, mutta huomasimme että kaikissa Twitter-sovelluksissa ne eivät toimi – tai toimivat vain joillain selaimilla. Uutisvirran saimme kaikille näkyviin Visibletweetsillä, kun uusin suosikkini Twitterfontana ei toiminut ainakaan kokeilemillamme kolmella eri selaimella. Tapahtuman liveraportoinnista saa helposti koosteen Followthehashtag-sivulla. Sen mukaan 15 käyttäjää lähetti 116 twiittiä. Aktiivisimpina (yli 15 twiitillä) minä, @SiniKuoppala ja @MinnaHelynen. Itse käytin Twitteriä sekä tapahtuman mainostamiseen, tekemieni kolmen videon levittämiseen sekä liveraportointiin. Muistiinpanot luennosta tein pääosin Twitterillä, kollegani lähettivät sitä kautta paljon valokuvia ja näytteilleasettajien linkkejä. Näin Twitter mahdollisti myös ei-paikanpäälle-päässeiden etäosallistumisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostimäärän vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien hyväksynnän.