6.5.2009

ITK ja Seconf Life

ITK kokosi 20. kerran koolle verkkopedagogiikasta kiinnostuneita ympäri Suomen, ja vähän ulkomailtakin. Osallistuin keskiviikkona Second Life (SL) oppimisessa -seminaariin ja kävin muutamissa uusissa paikoissa, kuten ihailemassa Sikstuksen kappelin freskoja Vatikaanissa ja kokemassa skitsofreenikon hallusinaatioita. Huikeita paikkoja molemmat, vaikka toki kovin eri syistä. Päätin myös liittyä muutamiin uusiin ryhmiin, kuullakseni mitä missäkin tapahtuu.

Illalla palkittiin eEemeli-kilpailun voittajat ja pääpalkinto jaettiin SL:a ulkoisesti muistuttavalle 3D-peliteknologiaan perustuvalle oppimispelille. Suomen eOpimiskeskus ry:n järjestämän kilpailun finalisteihin kannattaa käydä tutustumassa. Gaalassa tapasin ensikertaa pari Kansalaisfoorumin SL-kouluttajaa kasvotusten, aiemmin olimme tavanneet vain avatarten välityksellä.

Konferenssin avajaisissa on totuttuun tyyliin sekä asiaa että viihdyttävää ohjelmaa, iloisessa sekasotkussa. Entisenä kalliokiipeilyn harrastajana nautin tietysti Veikka Gustafssonin esityksestä, myös improvisaatioteatteri jäi mieleen ja DigiVeikkoja oli jälleen kiva kuulla! Torstaina kuuntelin esityksiä virtuaalimaailmoista ja teemaseminaarissa näytettiin mm. Päivi Svärdin tekemä video, missä aineistona oli Kansalaisfoorumin SL-kurssin osallistujien kokemukset - mukana kommentti minunkin haastattelusta. Lisäksi liityin Sometun jäseneksi ja siellä SL-ryhmään. Second Lifessa seikkailen nimellä Matleena Luminos, nähdään siellä!

-    -    -
Bloggaus julkaistu alkuperin PAOK - Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelman blogissa: http://paokhanke.ning.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostien suuren määrän vuoksi käytössä on kommenttien ennakkohyväksyntä.