Tässä ihan lyhyesti muutama itselleni tärkeä asia muistiin Ouakrim-Soivion luennosta. Jälleen kerran kolahti tuo muistutus arvioinnista suhteessa tavoitteisiin. Mitä selkeämmät ovat tavoitteet, sen helpompaa arvionti on. Arviointia ei kuitenkaan kannata tehdä, ellei siitä ole hyötyä molemmile osapuolille - opettajalle ja oppijalle. Tykkäsin kovasti myös itsearviointitaitojen tasoista, siitä miten pikkukoululaiset aloittavat reflektoinnilla, kehittyvät siitä jäsentyneemmän itsearvioinnin tekijöiksi ja peruskoulun päättymisen vaiheessa omaavat jo metakognitiivista ymmärrystä itsearviointiin. Kehityspsykologisesti ensin onnistuu vertaisarviointi ja vasta vähän myöhemmin vaikeampi itsearviointi.
Opetusteknologian lähivuodet ja suositut palvelut -luento
Nostan tässä esiin AnswerGardenilla luennon aikana tehdyn kyselyn Meri-Lapin opettajien oppimisen ja opettamisen parhaista sähköisistä palveluista. Yhdistelin maininnoista samaa tarkoittavia palveluita, esim. YouTube yhteen ja erikseen kirjoitettuna. Kolmeksi tärkeimmäksi palveluksi nousevat Kahoot (45 mainintaa). YouTube (38) ja SanomaPro (22). Tosin jos laskee yhteen kaikki Googlen palveluihin viittaavat maininnat, se nousee ehdottomaksi ykköseksi 64 maininnalla, mikä kertoo suuresta tyytyväisyydestä monipuoliseen Google Suite for Education (GSE) -palveluun (ent. GAFE).
Kun Kahoot on noin suosittu, suosittelen lämpimästi perehtymään sen erilaisiin ja osin varsin uusiin ominaisuuksiin: Tiesitkö, että sillä voi tehdä mielipidekyselyitä (Survey)? Opettaa uusia asioita (BlindKahoot)? Pelata ryhmissä, jos kaikilla ei ole omaa laitetta (Team Mode)? Quizizz on hyvin samankaltainen. Keskeisenä erona on se, että Quizizz-kyselyä käynnistettäessä opettaja voi aina valita, saako nopeudesta lisäpisteitä vai ei. Lisäksi sen voi antaa kotitehtäväksi. Voit kokeilla CC-lisenssejä koskevaan kyselyyn vastaamista 29.11. asti osoitteessa quizizz.com/join antamalla koodin 252845.
Meri-Lapin opettajien oppimisen ja opettamisen parhaat palvelut |
Sähköisiä kyselytyökaluja kieltenopetettajille -työpaja
Kokeilimme kyselytyökaluista seuraavia: Todaysmeet, Kahoot, Quizizz, Quizlet ja EDpuzzle. Mainintana esillä oli muutama muukin. Kokeiltavia esimerkkejä ja laaja ohjediasarja näihin ja moniin muihinkin koe- ja kyselytyökaluihin löytyy tämän blogin sähköisten kokeiden sivulta. Muunlaista monipuolista materiaalia kieltenopetukseen löytyy mm. Helsingin yliopiston kielikeskuksen itseopiskelu-yksikön kokoamasta linkkipankista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostien suuren määrän vuoksi käytössä on kommenttien ennakkohyväksyntä.