18.4.2015

Koontia ITK:sta

Raisa Valtaoja testaa Google-laseja.
Kuva: Matleena Laakso
Vuoden ykköstapahtuma työrintamalla on minulle jo pitkään ollut ITK eli Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -konferenssi. Esittelin siellä Some-aakkoset -posteria yhdessä Auli Nikkasen kanssa. Hän on graafikko ja web-suunnittelija, mikä selittää posterin huikean hienon ulkonäön. Yhteistä meille on toimiminen opetusalalla ja innostus lisättyyn todellisuuteen.

Digiveikot avaavat konferenssin aina kyseisen vuoden
teemaan tekemällään laululla. Tänä vuonna ohjelmassa
oli Tao tie - tao tulevaisuus! Kuva: Matleena Laakso
Posterin ideana oli esitellä malli, millä ryhmän eri välineillä tekemät tuotokset voidaan koota yhteen. Toinen tavoite oli aakkosten kirjainten kautta jakaa vinkkejä sosiaalisen median opetuskäytöstä.

Muilta ITK:ssa oppimaani olen tänä vuonna koonnut Twitteriin omiin tviitteihin ja retviittauksiin. Tein myös Storify-tarinan, minne kokosin uudistunutta www.followthehashtag.com sivustoa hyödyntäen kunkin kolmen päivän osalta ITK:n Twitter-tunnistetta käyttäneiden mielestä tärkeimmät tviitit. Lopuksi mukana on myös poimintoja posteriimme liittyen.


Kooste on upotettu alle, voit luea sen myös suoraan Storifystä tästä linkistä.



Kommentti 5.1.18 & 5.5.19: Storify-palvelu lakkautettiin toukokuussa 2018. Olen siirtänyt tiedot Wakelet-palveluun, joten voit lukea tarinan tästä linkistä tai alle upotettuna.






-   -   -   -   -
Tämä bloggaus liittyy Auli Nikkasen ja Matleena Laakson
ITK-konferenssin posteriin Some-aakkoset 16.-17.4.2015.
Hashtagit ovat #someaakkoset sekä #itk2015
Lue lisää: bit.ly/someaakkoset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostimäärän vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien hyväksynnän.