Sivut

29.9.2022

Erasmus+: Uutta oppia videokuvaamiseen / Learning videography

Below in English

Kun kuulin mahdollisuudesta hakea Erasmus+-kurssille, tutkin School Education Gatewayn sivulla olevia tuhansia täydennyskoulutuskursseja eri puolilla Eurooppaa. Alkuun etsin digipeda-teemoja, mutta kaikki tuntuivat lähtevän ihan perusteista. Välillä mietin jotain ihan muuta teemaa tai kieliopintoja, mutta sitten päädyin valitsemaan ajankohdan ja sijainnin siivittämänä Video Making For Teachers -kurssin.  

Kurssin suurin anti oli kansainvälisyydessä ja tutustumisessa muihin eurooppalaisiin opettajiin ja kulttuureihin sekä Azorien saaristoon. Näistä kerroin edellisissä blogikirjoituksissa. Video-opeista minulle tärkeintä olivat erilaiset tavat kuvata - ja niiden harjoittelu kauniissa ympäristössä: puistoissa, kaupungilla ja vaelluksilla. Opettelin panerointia eli kameran kääntämistä vaakasuoraan, mikä näyttää paljon paremmalta kuin zoomaus, etenkin kännykällä tai pokkarilla kuvatessa. Tilttaus puolestaan tarkoittaa kameran kääntämistä pystysuoraan eli videokuvaamisen voi aloittaa läheltä kukkasista, mistä katse nostetaan takana oleviin pensaisiin ja lopuksi vielä ylemmäs taustalla oleviin tulivuoriin. 

Videon kuvaaminen tuntuu helpolta, kun tapahtuu jotain. Edellä mainittujen tekniikoiden avulla saa vaihtelevuutta myös staattisemman kohteen kuten luonnon kuvaamiseen. Otin mukaani myös gimbaalin eli vakaimen, mikä estää kameran tärinää. Huomaan kyllä monista videoklipeistäni milloin olen käyttänyt sitä ja milloin kuvannut ilman. Kiva kikka oppia oli myös drone-tyylillä kuvaaminen. Siinä aloitetaan lähikuvasta ja sitten jatketaan hitaasti taaksepäin kävellen ja samalla kameraa ylös nostaen niin korkealle kuin kädet tai jalusta riittävät. Linkkasin alle muutamia englanninkielisiä ohjevideoita. Mainituilta YouTube-kanavilta löytyy paljon lisää.

Videokurssin kouluttajana oli visual artist César Martiniano. Hän näytti meille mm. ohjevideon erilaisista kuvakulmista. On ollut hauska huomata, miten opit kulkevat mukana, välillä kuvaajan, välillä katsojan roolissa. Olin viime viikolla Stingin konsertissa. Superstaraa kuvattiin aivan eri tavoin kuin hänen lämppärinä soittanutta poikaansa. Kuvakulmat ja erilaiset konsertissa käytetyt tehosteet kertoivat vahvasti tarinaa arvostuksesta. 

Kurssiin valmistautuminen


Saimme etukäteen lukemistoa, mutta ne olivat kymmenisen vuotta vanhoja, joten käännyin YouTuben puoleen ja etsin vinkkejä etenkin kuvaamisen tekniikoihin. Tein muistiinpanoja, joihin palasin monta kertaa reissussa, sillä käytin paljon aikaa videokuvaamisen harjoitteluun. On aivan eri asia katsoa video ja oivaltaa joku tekniikka, kun osata tehdä se sujuvasti käytännössä. Ja vielä muistaa se kuvaustilanteessa.
 Erinomaisia ohjevideoita löysin juuri miljoonannen YouTube-seuraajan saaneen Steve Wrightin Learn Online Video -YouTube-kanavalta. Tässä pari nostoa: 

Viiden päivän (25 h) kurssin ohjelma


Ryhmämme oli tosi mukava 12 hengen porukka Espanjasta, Saksasta, Unkarista, Liettuasta, Virosta ja minä ainoana Suomesta. Suurin osa ohjelmasta ja vapaa-aika oli yhteistä toisen eri teemaan keskittyvän ryhmän kanssa. Césarilla oli kiva tapa työskennellä kanssamme, mutta koulutusta oli vain kahtena päivänä, joten kovin pitkälle ei ehditty. Lähdimme perusteista ja osa teki ensimmäisiä videoitaan. 

  1. Ensimmäisenä iltana oli tervetuloinfo paikallisella koululla sekä yhteinen illallinen kahdelle eri kurssille, yhteensä 27 osallistujalle.
  2. Toisen päivän ohjelma siirrettiin keskiviikon aamupäivälle, jotta halukkaat pääsivät valasretkelle. Sen verran meitä peloteltiin todennäköisestä merisairaudesta, että jätin retken välistä, kuten suurin osa ryhmästämme. Vietin ainakin kaksi tuntia harjoitellen videokuvaamisen tekniikoita ja gimbaalin käyttöä kaupungin suunnattoman kauniissa puutarhassa. Illaksi löysin seuraa muista kurssilaisista.
  3. Kolmantena aamuna alkoi videokoulutus. César kertoi perusteita digitaalisesta tarinankerronnasta ja videokuvaamisesta sekä näytti omia videoita. Näin hän havainnollisti esimerkiksi, miten hyvä tehokeino on, kun musiikki tukee sitä, mitä kuvassa näkyy ja niissä on samanlainen tempo. Teimme pareittain kolmen otoksen esittelyvideot toinen toisistamme. Videot editoitiin InShot-mobiilisovelluksella (Android, iOS). Parini  oli espanjalainen Héctor Esteßan Pina. Minä tein videon Héctorista ja hän minusta: Introducing Matleena. Iltapäivällä oli Terceiran saariretki ja vierailimme tulivuoren sisällä. Siitä alle upotettuna neljä 360-kuvaa
  4. Neljäntenä päivänä oli jälkimmäinen osa video-koulutuksesta. Syvensimme osaamista ja meille näytettiin muutama ohjevideo StudioBinderin YouTube-kanavalta. Yksi niistä taisi olla erilaisia kuvakulmia esittelevä Ultimate Guide to Camera Angles: Every Camera Shot Explained (13:31 min) ja olikohan toinen Directing Camera Movement — Filmmaking Techniques for Directors (6:35 min tai pidempi 29:08 min versio). Nyt tehtäväksi annettiin opetella joku origamityö ja tehdä siitä pareittain ohjevideo. Parinani oli espanjalainen Noemí Argüello ja teimme videon kirppukoneen opetuskäytöstä: Chatter box in Education. Moni pari irroitteli paljon enemmän ja teki hauskoja kokeiluita huumorilla - kuvakulmia ja kameran liikettä vähän liioitellen :) 
  5. Viimeisenä päivänä jokainen esitteli omaa kotimaataan ja kulttuuriaan, osa myös työtään. Lopuksi oli nyyttärit, minkä jälkeen tarjolla oli vielä kierros koulussa. Suuri osa meistä kokoontui yhteiselle jäähyväisillalliselle.

Kuvakollaasi videoiden kuvaamisesta ja editoinnista. Teksti: Azores, Erasmus+.
Videokurssin työskentelyä. / Video workshop. Photos: Graça Coelho.


Ajatuksia reissukokemusten tallentamisesta

Tykkään tallentaa reissukokemuksia. Nuorempana kirjoitin matkapäiväkirjoja. Nykyisin päätän yleensä etukäteen, miten reissun tallennan ja hyödynnän sitä samalla ammatillisesti uuden opetteluun. Näin ovat syntyneet mm. seuraavat blogijulkaisut: 360-kuvia kännykkäsovelluksella (2017), 360-kuvista Tour Creator -matka Montenegroon (2018) ja 360-video Madeiran levadoilta (2019).

Hankalinta on, jos kuvaa vähän kaikkea, kuten kuvia ja videoita ja molempia myös 360-versioina, ja vielä useilla eri laitteilla. Nyt luonnollisesti valitsin tallentamiseen videot kurssin teeman mukaisesti. Käytin ensisijassa kameraa, mutta otin mukaan myös gimbaalin, joka toimii kännykällä. No, tunnustettakoon, että jokunen kuva ja video tuli otettua 360-kamerallakin. En osannut sitä jättää kotiin, kun laite on pieni ja toisaalta Azorien luonto niin hieno. 

Muutamia valokuviakin kännykällä otin, mutta kun reissun aikana Google-tilini täyttyi gimbaalilla kuvatuista videoista, sen varmuuskopiointitila täyttyi. Kun reissun jälkeen tiputin kännykän wc-pyttyyn, sinne meni suurin osa valokuvista ja äänitiedostot, joilla oli linnun laulua, valtameren aaltoja ja muutama reflektoiva puheenvuoro. Onneksi kurssin fasilitaattori otti paljon kuvia ja jakoi niitä meidänkin käyttöön. 

Reissussa tuli kuvattua valtava määrä videoita. Olen editoinut vasta kolme videota, mikä vastaa kahta päivää yhdeksästä, sillä matkapäivissä ei paljoa kerrottavaa ole. Osa videoistani jäänee editoimatta, osaan ehkä löytyy aikaa joululomalla tai ensi kesän sadepäivinä. Toisaalta kyse oli myös kuvaamisen tekniikoiden opettelusta, ei vain koetun tallentamisesta tai tarpeesta jakaa kaikki.



Millä muilla tavoin hyödynnän Erasmus+ oppeja?


Tykkään perehtyä matkakohteisiin ja kirjata ylös tarinoita itselle ja välillä muillekin. Olisin varmaan jossain vaiheessa elämää viihtynyt hyvin jokusen vuoden matkaoppaana. Tykkään myös kirjoittaa ja editoida videoita, mistä kertoo sekin, että jo nämä kolme bloggausta reissusta ovat vieneet enemmän aikaa kuin itse kurssille osallistuminen :) Mutta kun on ihan oma blogi, sinnehän saa tarinoida niin pitkästi kuin jaksaa. Tämä on samalla tällaista päiväkirjamaista kirjoittamista, myös itseäni varten.
  • Hyödynnän Portugalista oppimaani ja kuvaamaani tehdessäni erilaisia demoja verkkotyökaluista. Esimerkkinä elokuulta lisätyn todellisuuden sisällöt (ks. Halo AR -bloggaus) ja syyskuulta H5P-bloggaus (ks. esim. palapeliesimerkit). 
  • Käytän kuvaamaani videomateriaalia ja 360-sisältöjä demomateriaaleina tulevissa opettajien täydennyskoulutuksissa liittyen mm. videoiden tekemiseen, 360-sisältöihin, ThingLinkiin ja H5P-työkaluihin. 
  • Opettelin YouTubella videon automaattisen tekstittämisen englanninkielisestä puheesta ja sitten tekstittämisen kääntämisen toisellekin kielelle.
  • Sanoin usein opettajille, että heille tekee hyvää olla välillä oppijan roolissa. Nyt sain itse kokea poikkeuksellisen selkeät ryhmän kehitysvaiheet sekä erilaiset tunteet turhautumisesta innostukseen. Omaa roolia tuli pohdittua ja välillä piti vähän hillitä itseä, että pysyi osallistujan roolissa :) 
  • Nautin kovasti siitä, että sain puhua pari viikkoa englantia, ja ihan pikkuisen saksaa. Luentojen pitäminen ja verkkokouluttaminen englanniksi aina vähän stressaa, mutta livenä sen puhuminen on kivaa - ja ulkomailla vielä kivampaa. Hyvä on sitäkin taitoa pitää yllä! 

My materials on Erasmus+ and Azores 





Erasmus+: Learning videography


School Education Gateway offers thousands of possibilities for Erasmus+ courses. I ended up choosing the Video Making For Teachers course based on the time and location and my interests. The greatest contribution of the course for me was getting to know other European teachers and cultures, as well as Azores Islands. You can read more about them from my previous blog posts linked above. 

The most important thing for me to learn on videos were the different ways of shooting videos - and practicing it in beautiful surroundings. I learned how to pan, i.e. how to turn the camera horizontally, which looks much better than zooming, especially when shooting with a mobile phone. Tilting, on the other hand, means turning the camera vertically, i.e. video shooting can be started up close from the flowers, from where the gaze is raised to the bushes behind and finally even higher to the volcanoes in the background. 

Shooting a video is quite easy when something is happening. With the help of the above techniques, you can also get variety to your story when filming a more static object, such as nature. I also had a gimbal, a stabilizer, which prevents camera shake. I can tell from many of my video clips when I've used it and when not. Another nice trick was to learn how to shoot in a drone style. You can do it by starting with a close-up and then continuing while slowly walking backwards and at the same time gradually lifting the camera up. I linked a few instructional videos below. There are many more to be found on the mentioned YouTube channels.

The video course was taught by visual artist César Martiniano. Among other things, he showed us an instructional video from different angles. It has been fun to see how the lessons are learned, sometimes in the role of the photographer, sometimes in the role of the viewer. I was at Sting's concert last week  . Superstar was portrayed in a completely different way than his  son, who played as a warm-up player. The angles and various effects used in the concert strongly told the story of appreciation. 


Pre-assignments


We got some readings beforehand, but they were about ten years old, so I turned to YouTube for tips, especially on filming techniques. I took notes, to which I returned many times during the trip, as I spent a lot of time practicing videography. It's one thing to watch a video and realize a technique. And it is another thing to manage to do it smoothly and remember to do in real shooting situation. Steve Wrigh has excellent how-to videos in his Learn Online Video -YouTube-channel:


Five-day (25 h) course program


We were a very nice group of 12 teachers from Spain, Germany, Hungary, Lithuania, Estonia and me as the only one from Finland. Most of the program and free time were shared with another group focused on a different theme. César had a nice way of working with us, but there were only two days of training, so we didn't get very far. We started with the basics and created two videos during the week. 
  1. On the first evening there was a welcome info at the local school and a dinner for the both courses, for a total of 27 participants.
  2. The second day's program was moved to Wednesday because of a whale watching tour. Most of our group did not participate because of the talks on seasickness. I spent at least two hours practicing the techniques of videography and using a gimbal in the beautiful garden. In the evening some of us had a dinner together.
  3. On the third morning, video training began. César told us the basics of digital storytelling and videography. He also showed some of his own videos, for example, how the music can support the message of the video. We made three-shot introductory videos of each other in pairs. The videos were edited using the InShot-mobile app (Android, iOS). My partner was the Spanish Héctor Esteßan Pina. I made a video about Héctor and he about me: Introducing Matleena. In the afternoon we had a Terceira island tour and we visited inside the volcano as I show in four 360 images above
  4. On the fourth day there was the latter part of the video training. We deepened our expertise and were shown few instructional videos from StudioBinderin YouTube-channer. I think one of them was Ultimate Guide to Camera Angles: Every Camera Shot Explained (13:31 min) and the other Directing Camera Movement — Filmmaking Techniques for Directors (6:35 min or longer 29:08 min version). Now the task was to learn some origami work and make an instructional video in pairs. My partner was Noemí Argüello from Spain and we made a video: Chatter box in Education. Many pairs created fun experiments with humor - exaggerating the angles and camera movement :) We laughed a lot while watching them!
  5. On the last day, everyone presented their own country and culture, some of us also our work. At the end the local school was introduced to us. Most of us also gathered for a farewell dinner to a lovely seafood restaurant.

Thoughts on recording experiences white travelling


I like to record my travel experiences. When I was younger, I wrote diaries. Nowadays, I usually decide in advance how to record my trip and use it also professionally to learn something new. 

The trickiest situation is if you do not plan in advance but shoot a little bit of everything, such as pictures and videos and both in 360 versions, and yet on several different devices. Now I chose videos, because of the theme of the course. I used a camera in the first place, but I also brought a gimbal that works on a mobile phone. Well, let's face it, a few pictures and videos were taken with the 360 camera as well. 

I also took a few photos with my mobile phone, but when my Google account filled up during the trip, its backup space filled up. When I dropped my phone on the toilet at home, most of the photos and all the audio files with bird singing, ocean waves and a few reflective speeches were lost. Fortunately, the facilitator of the course took a lot of pictures and shared them for our use as well. 

I shot a huge number of videos. I've only edited three videos, which is the equivalent of two days out of eleven. Some of the videos will probably never be edited, for some of them I might find time during the Christmas holiday or on the rainy summer day. On the other hand, it was also about learning the techniques of filming, not just recording to be shared.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostivyöryn vuoksi kommentit hyväksytään ennen julkaisua.