Sivut

2.10.2018

PowToon - tee helposti animaatioita

Kun vuosia sitten kokeilin ensimmäisen kerran animaation tekemistä PowToonilla, se vaikutti aivan liian vaikealta. Myöhemmin opin, että siellä on runsaasti valmiita pohjia (templates), joista on helppo aloittaa. Palasin Powtooniin myös koska maksuttomia animaatiosovelluksia tuntuu olevan varsin vähän tarjolla, kun ei lasketa mukaan niitä, joiden kuvamaailma on suunnattu selkeästi lapsille.

Tein alla olevan animaation tänään valitsemalla valmiin pohjan ja muokkaamalla siitä lähinnä tekstejä pääosin Edit -näkymässä, mitä on todella helppo käyttää. Muutamaan kohtaan halusin vähän lisää ominaisuuksia tai muokata sisältöä enemmän ja silloin avasin täysversion eli Create-näkymän. Oppimisen kannalta tämä osoittautui hyväksi työskentelytavaksi, koska sain nopeasti valmista ja toisaalta pääsin kurkistamaan täysversion monipuolisempia ominaisuuksia. Vaihto näiden kahden välillä sujuu ediointinäkymässä yhdellä klikkauksella. (Näkymien uudet nimet päivitetty 27.8.19)

PS. Olen koonnut digitarinoiden Padletiin ja YouTubeen animaatioiden soittolistalle kokeiluitani erilaisilla video-, kuvatarina- ja animaatiosovelluksilla. Päivittyvät ohjeet Powtoonista ja muista animaatiosovelluksista löydät tämän blogin koulutusdiojen sivun animaatiot opetuksessa -diasarjasta.

Lisätty 2023: Powtoonilta saa yhteystietoja vastaan oppaan, miten hyödyntää kielimalleja animaation käsikirjoituksessa: 52 ChatGPT Prompts for Uniquely Tailored Video Scripts.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostimäärän vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien hyväksynnän.