Sivut

31.3.2014

Pirkanmaan palkittuja helmiä

Siivoilen viisivuotisen PAOK:n verkkosivuja. Niiden päivittäminen loppuu hankekauden päättyessä vappuaattona. Sen jälkeen sivut pysyvät verkossa puoli vuotta. Perustiedot hankkeista, linkit tehtyihin materiaaleihin sekä suppeana jatkuvan pysyvän verkoston tiedot siirrämme kuukauden sisällä Tampereen seudun tvt-portaaliin: tvt.tampereenseutu.fi/paok

Alle otin poistuvilta verkkosivuilta talteen tarinat vuosittaisissa PAOK-seminaareissa palkitsemistamme opettajista - meidän helmistä. Suurkiitos teille jokaiselle - jatkuvasti kerroin eteenpäin teiltä oppimaani erilaisissa opettajien täydennyskoulutuksissa.
  • Mäntässä olitte pitkällä mobiilioppimisessa jo hankkeen alkaessa 2009. Teitte työssäoppijoille ohjevideoita mm. kassanauhan vaihtamisesta
  • Neljän tamperelaisten ammatillisen oppilaitoksen opettajat tekivät yhteiset hygienia- ja anniskelupassikoulutukset. Oppilaitosrajat ylittävät työskentely kantaa yhä hedelmää: kurssit ovat vuodesta toiseen verkkokurssitarjottimen suosituimpia. 
  • Rellun äikänopet ovat esimerkillään kannustaneet monia muita työyhteisöjä osaamisen ja materiaalin jakamiseen. Ja vuosi toisensa jälkeen kuulen heiltä uusia esimerkkejä somen hyödyntämisestä äidinkielen opetuksessa.
  • Akaan lukio on ensimmäinen tietämäni Twitteriä opetuksessa käyttänyt pirkanmaalainen oppilaitos. Totesitte, että jokainen osaa tviitin verran ruotsia ja opiskelijanne kirjoittivat Twitteriin oppimispäiväkirjaa. 
  • TAKK:n kautta olen kuullut, miten hanketyönä aloitettu voi muuttua pysyväksi toiminnaksi ja miten strategiatyöstä syntyy käytännön toimintaa.
  • Maakunnallinen verkkokurssitarjotin syntyi ennen PAOK:ia ja jää olemaan sen jälkeenkin. Kerran palkitsimme sen aktiivit: Norssin, joka eniten sinne opiskelijoitaan lähettää ja Pälkäneen, joka siellä eniten kursseja tarjoaa. 
  • Viimeisimmäksi Norssin, Tredun ja Hatanpään opettajat kukitettiin mobiili-oppimisen, kehittämistöiden ja jakamisen ansiosta. 
Mikä yhdistää palkittuja? Rohkeus ja halu kokeilla uudenlaisia toimintatapoja. Eikös sitä sanota, että hyvää pyritään, mutta priimaa pukkaa? Priimaan vaaditaan muutakin. PAOK:ssa se on ollut avoimen oppimiskulttuurin edistäminen. Tarvitaan halua ja viitseliäisyyttäkin jakaa kokemuksia. Opiskelijat kyllä iloitsevat priimasta, mutta vasta osaamisen jakaminen hyödyttää kollegoita lähellä ja tietoverkkojen välityksellä. Ja osaamisen jakamisesta, kokeilujen mahdollistamisesta ja hyvien käytäntöjen levittämisestä projektityöskentelyssä pitkälti on kyse. Niinpä voisin lisätä reseptiin myös vähän viitseliäisyyttä seurata muun muassa niitä projekteja, missä oma oppilaitos on mukana. Pelkästään viime lukuvuonna yli sata opettajaa sai PAOK:sta resurssia ylimääräiseen kehittämiseen. Rahaa anottiin ja kaupanpäälle annettiin ohjausta ja koulutusta.

Olemme PAOK:ssa aina sanoneet, että meidän arkista työtä on tulosten levitys. Viime kuussa Akaassa, sitä ennen Sastamalassa, seuraavaksi Tampereella. Niin ne hyvät käytännöt liikkuvat koulusta toiseen. Opettajalta toiselle. Seminaarit ja some apuna, mutta arkisimmin se  tapahtuu keskustellen ja kohdaten.

On ollut ilo työskennellä tällaisessa hankkeessa reilut viisi vuotta. Taival on ollut jatkuvaa itse opiskelua, somesta oppimista sekä oppimista teiltä yhteistyöoppilaitosten opettajilta.


Alla kopio PAOK:n verkkosivulta 31.3.2014. Teksit ovat minun ja muun projektitiimin käsialaa, kuvat meidän ja eVarikon kollegoiden ottamia.
PAOK on jakanut vuodesta 2009 alkaen Vuoden avoin oppimiskulttuuriteko -palkinnon. Se myönnetään henkilölle, työparille tai tiimille, joka on toiminnallaan edistänyt avoimen oppimiskulttuurin toteutumista omassa opetuksessa, oppilaitoksessa tai koko maakunnassa sekä muutoinkin edistänyt PAOK:n tavoitteita työssään.

VUODEN 2013 AVOIN OPPIMISKULTTUURITEKO -PALKINTO
Kari Nieminen on juuri kukitettu, kuvassa myös
PAOK:n RiikkaVanninen (kesk.) ja Minna Helynen (oik.)
PAOK-verkosto jakoi Vuoden avoin oppimiskulttuuriteko -palkinnon Opetuksen uusia tuulia -päivän yhteydessä pidetyssä PAOK:n hankekauden loppuseminaarissa 10.10.2013. Se myönnettiin kahdelle opettajalle, jotka työssään ja toiminnassaan toteuttavat avoimen oppimiskulttuurin ideaa.
Palkinnon saivat matematiikan ja fysiikan lehtori Kari Nieminen, Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio ja  terveydenhuollon opettaja, projektipäällikkö Nina Eskola, Tampereen seudun ammattiopisto. Palkinnoksi Nieminen ja Eskola saavat lahjakortit liikkeeseen, josta voi hankkia mm. opetuskäyttöön sopivaa tieto- ja viestintätekniikkaa.

Nina Eskola, Tredu
Kari Niemisen palkitsemisen perusteluna on avoimen oppimiskulttuurin esimerkillinen toteuttaminen erityisesti tablettien opetuskäytön kehittämisessä. Nieminen kehittää aktiivisesti omaa osaamistaan tablettien opetuskäytössä ja jakaa oppimaansa sekä omassa oppilaitoksessaan että laajemminkin PAOK-verkostossa. Nieminen on mm. kouluttanut PAOK-verkoston matematiikan, fysiikan ja kemian opettajia tablettien opetuskäyttöön ja päivittää aiheeseen liittyvää opasta oppilaitoksensa internetsivuilla jakaen näin osaamistaan muille opettajille.  Nieminen kannustaa omalla esimerkillään sekä työyhteisöään että koko PAOK-verkoston opettajia tablettien pedagogiseen käyttöön.

Nina Eskolan palkitsemisen perusteluna on avoimen oppimiskulttuurin toteuttaminen opetuksessa ja kehittämistyössä. Eskola on innovatiivinen ja idearikas sekä rohkea kokeilemaan uutta. Eskola käyttää erilaisia opetusmenetelmiä ja hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa opetuksessaan monipuolisesti. Eskola jakaa osaamistaan muille avoimen oppimiskulttuurin idean mukaisesti mm. wikissä ja jakamalla materiaalejaan SlideSharessa.

Mari Vares, Hatanpään lukio
VUODEN 2013 KUNNIAKIRJAT

Kunniakirjat saivat Hatanpään lukion opettajat Mari Vares ja Tommi Rättö.

Mari Vares on edistänyt Hatanpään lukiossa tablettien opetuskäyttöä. Vares on kouluttanut ja tukenut muita opettajia tablettien pedagogisessa käytössä. Tommi Rättö on käyttänyt monipuolisesti tablettien opetuskäytön mahdollisuuksia opetuksessaan Hatanpään lukiossa. Heidän työnsä tuloksena tablettien  mahdollisuuksia käytetään Hatanpään lukiossa aiempaa laajemmin ja monipuolisemmin.

VUODEN 2012 AVOIN OPPIMISKULTTUURITEKO -PALKINTO

PAOK-verkosto jakoi Vuoden avoin oppimiskulttuuriteko –palkinnon Opetuksen uusia tuulia -päivässä 10.10.2012. Se myönnettiin Maakunnallisen verkkokurssitarjottimen aktiivisille toimijoille: Tampereen yliopiston normaalikoulun lukiolle ja siellä opinto-ohjaaja Jukka Vuoriselle sekä Pälkäneen lukiolle ja siellä opettaja Timo Muolalle. Palkinnoksi Vuorinen ja Muola saavat osallistumisen ensi kevään ITK-konferenssiin. Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa (ITK) on Suomen suurin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön konferenssi.

Matleena Laakso ojentaa kunniakirjan Timo Muolalle.
Katso YouTubesta: 
Palkinnon jakaminen (kesto 2:21)
Timo Muolan haastattelu (kesto 5:32)
Jarin Arnion puheenvuoro (kesto 1:42)

Palkittavat ovat työpari, joka ei kenties ole koskaan toisiaan tavannut. Toinen ohjaa opiskelijoita verkkokursseille ja toinen toimii niissä opettajana. Edellisen ja kuluvan lukuvuoden aikana eniten kursseja suhteessa opiskelijamäärään on tarjonnut Pälkäneen lukio. Siellä on noin sata opiskelijaa ja se tarjosi viime lukuvuonna 8 kurssia ja tänä lukuvuonna tarjolla on jo 5 kurssia. Lukion nouseminen aktiivisuustilaston kärkeen perustuu sen uskonnon, psykologian ja elämänkatsomustiedon opettaja Timo Muolan innostukseen tarjota kursseja myös verkossa. Näitä kursseja hyödyntävät opiskelijat ympäri maakuntaa. Muolan haastattelu löytyy Sydän-Hämeen lehdestä.

Riikka Vanninen kuuntelee Norssin
Jari Aarnion kiitospuhetta.
Aktiivisimmin verkkokurssitarjottimen kautta suhteessa oppilaitoksen opiskelijamäärään osallistuvat Tampereen normaalikoulun lukion opiskelijat. Keskeinen syy siihen on opinto-ohjaaja Jukka Vuorisen antama opinto-ohjaus. Hän tiedottaa aktiivisesti verkko-opiskelumahdollisuudesta kaikkia uusia opiskelijoita ja vähitellen lukioon on syntynyt kulttuuri, jossa verkko-opiskelu on arkipäivää ja moni kuulee aiheesta ensikertaa jo kaverilta, ennen opon tunteja. Verkkokurssitarjottimen lisäksi Norssin opiskelijoille on tarjolla kursseja eNorssin kautta.

Pirkanmaan Maakunnallisen verkkokurssitarjottimen kurssit täydentävät oppilaitosten omaa tarjontaa mm. tuomalla erityisosaamisen kaikkien ulottuville ja ne mahdollistavat maakunnallisesti monipuolisen tarjonnan. Kursseja voivat tarjota Pirkanmaan toisen asteen oppilaitokset ja tarjolla on sekä lukio- että ammatillisen koulutuksen kursseja, vuosittain noin 120 kpl. PAOK-ohjelman aikaan panostettiin paljon tarjottimen kehittämiseen ja sen toiminta laajennettiin koskemaan koko maakuntaa, niin ammatillista kuin lukiopuoltakin. Erilaisten koulutusten, konsultointien ja myönnettyjen kehittämisprojektirahoitusten kautta sen koulutustarjontaa on vuosien varrella laajennettu ja pedagogista tasoa nostettu. Nyt PAOK-verkosto jatkaa työtä, turvaa sen toiminnan hankerahoituksen jälkeenkin sekä panostaa edelleen kurssien kehittämiseen.

VUODEN 2011 AVOIN OPPIMISKULTTUURITEKO -PALKINTO

Vuoden avoin oppimiskulttuuriteko –palkinto 2011 jaettiin PAOK-ohjelman Vetoa verkostoista -päätösseminaarin  yhteydessä Tampereen aikuiskoulutuskeskukselle (TAKK) ja siellä erityisesti neljälle alla mainitulle henkilölle, jotka saivat palkinnoksi osallistumisen Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa -konferenssiin huhtikuussa 2012.

TAKK on ollut yksi aktiivisimmista oppilaitoksista PAOK-hankkeessa. Moni tieto- ja viestintätekniikkaan (tvt) liittyvä toiminta on siellä käynnistynyt PAOK:n toimenpiteiden avulla tai rahoituksella, mutta oppilaitoksessa on jatkettu siitä eteenpäin omin voimavaroin ja antaen resurssia hyväksi havaittuun työhön.

Maria Virtanen (vas.) haastettelee TAKK:n
Henna-Riikka Ahvenjärveä sekä Jouko Mäkelää.
TAKK:ssa on ollut kaksi kollegavalmentajaa: Ensin syksyllä 2009 Sari Korhonen, joka on toiminut aktiivisesti myös Maakunnallisen verkkokurssitarjottimen kehittämisryhmässä. Toisena kollegavalmentajana keväällä 2011 oli Henna-Riikka Ahvenjärvi. PAOK:n tuen päätyttyä toimintaa on jatkettu oppilaitoksen omilla resursseilla.

TAKK on ollut yksi aktiivisimmista oppilaitoksista PAOK-hankkeessa. Moni tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvä toiminta on siellä käynnistynyt PAOK:n toimenpiteiden avulla tai rahoituksella, mutta oppilaitoksessa on jatkettu siitä eteenpäin omin voimavaroin ja antaen resurssia hyväksi havaittuun työhön.

Palkinnon saivat myös oppilaitoksen kokonaiskehittämisestä ja tvt-strategiatyöstä vastanneet Jouko Mäkelä ja Maria-Liisa Korolainen, jotka ovat omalla toiminnallaan edesauttaneet PAOK:n kanssa tehtävää yhteistyötä ja vahvistaneet avoimen ja yhteisöllisen oppimis- ja toimintakulttuurin toteutumista TAKK:ssa. PAOK on tehnyt TAKK:ssa tvt-osaamiskartoituksen koko henkilöstölle, minkä jälkeen TAKK aktiivisesti tarttui siinä esiin nousseisiin kehittämistarpeisiin ja järjesti niistä koulutusta. Siellä on jatkettu myös tvt-strategiatyötä kartoituksen tulosten perusteella. TAKK:ssa on järjestetty kaksi Road Show -koulutuspäivää ja tehty monia kehittämisprojektitöitä, joista on syntynyt verkkokursseja myös verkkokurssitarjottimelle.

VUODEN 2011 KUNNIAKIRJAT


Paula Tossavainen ja Raija Lehto ovat PAOK:n
tietojen mukaan ensimmäiset Pirkanmaan
toisella asteella Twitteriä hyödyntäneet opettajat.
Kunniakirjat jaettin Akaan lukion Paula Tossavaiselle ja Raija Lehdolle. He saivat viime syksynä PAOK:lta kehittämisprojektirahoitusta ja tekivät ennakkoluulottoman kurssin "Ta Chansen". Kurssi kohdistuu heikosti ruotsin kielestä motivoituneille ja oppimisvaikeuksista kärsiville opiskelijoille. Kohderyhmä on ennakkoluuloton ja kurssin avulla käytiin kiinni hankalaan asiaan, nostettiin "kissa pöydälle" ruotsin kielen suhteen.

Kurssi on niveltävä kurssi yläkoulusta siirtyville opiskelijoille. Kurssi pohjautuu tarkasti mietittyyn pedagogiikkaan ja hyödyntää aidosti tieto- ja viestintätekniikkaa. Kun kaksi poikaa sai headsetit Adobe Connectia varten, he totesivat "Siistii!" Ainakin rehtori kuuli sanan ensikertaa liitettynä ruotsin opiskeluun. Vaikka sen toi ehkä väline tässä vaiheessa, on tämä selvä voitto.
Työ on ollut Akaan lukiossa pioneerityötä, ensimmäinen aito verkkokurssi ja on omalta osaltaan innostanut muita opettajia. Pioneerit joutuvat aina kohtaamaan myös vähemmän innostuneet kollegat. Kurssilla on suuri merkitys Akaan lukiolle myös siksi, että Akaan lukio toimii kahdessa, suhteellisen pienessä yksikössä n. 10 km:n päässä toisistaan, pienen mäen, Hirsikankaan erottamana. Tässä kurssissa verkko vapauttaa, Hirsikangas ei haittaa.

VUODEN 2010 AVOIN OPPIMISKULTTUURITEKO -PALKINTO

Tampereen lyseon lukion eli Rellun äidinkielen opettajat Terhi Davies (vas.), Marja Leena Koli (keskellä) ja Soile Mäkisalo (oik.) vastaanottivat Vuoden avoin oppimiskulttuuriteko -palkinnon Avoimesti kohti tulevaisuuden koulua - seminaarissa 11.11.2010 Tampereella. He ovat tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edelläkävijöitä.

Davies, Koli ja Mäkisalo ovat muutaman vuoden ajan kehittäneet lukionsa äidinkielenopetusta kahteen suuntaan:
1) He ovat rakentaneet äidinkielen pakolliset kurssit verkkoon siten, että oppikirjoista on kokonaan luovuttu ja niiden sijaan hyödynnetään Moodlea sähköisenä oppimisympäristönä ja sosiaalista mediaa vertaistyöskentelyssä. Opiskelijat ovat esimerkiksi kirjoittaneet artikkeleita kirjallisuuden lajeista Wikipediaan (esim. romantiikka) sekä käyttäneet blogeja luovan kirjoittamisen kurssilla. Vaikka perinteisistä oppikirjoista on luovuttu, kirjoja ja muita oppimateriaaleja hyödynnetään monipuolisesti opetuksen tavoitteiden ja sisältöjen mukaan.
2) Yhteistyön laatu ja syvyys opettajien välillä on ollut poikkeuksellisen korkeatasoista. Opettajat ovat jakaneet toisilleen omaa osaamistaan ja oppimateriaalejaan sekä yhteisöllisesti kehittäneet kurssejaan ja opiskelijoiden työskentelyä verkossa. Samalla he ovat toimineet toisilleen kollegiaalisena tukena. Kehittämistyön edetessä oppimisympäristöjen teknisistä kysymyksistä on siirrytty syvällisempään pedagogiseen keskusteluun. Tässä tukena on ollut PAOK:n projektipäällikkö Kirsi Viitanen.

VUODEN 2010 KUNNIAKIRJAT

11.11.2010 seminaarin yhteydessä jaettiin myös kunniakirjat Ahlmanin ammattiopiston, PIRKO/Pirkanmaan ammattiopiston, Tampereen ammattiopiston ja Tampereen palvelualan ammattiopiston henkilöille, jotka ovat olleet kehittämässä näiden oppilaitosten yhteisiä verkkokursseja Alkoholilainsäädännöstä ja Hygieniaosaamisesta. Nämä kurssit ovat tarjolla kaikille Pirkanmaan toisen asteen opiskelijoille Pirkanmaan maakunnallisen verkkokurssitarjottimen kautta. Näistä verkkokursseista lähtenyt kehittämistyö on laajentunut mm. ATTO-aineisiin (ammattitaitoa täydentävät tutkinnon osat) ja marata-alan (matkailu-, ravitsemus- ja talousala) opetuksen kehittämiseen.

Kunniakirjat myönnettiin seuraaville:
- Ahlmanin ammattiopisto: Taina Eweiss, Katri Koivula ja Hanna-Leena Kaukonen
- Pirkanmaan ammattiopisto: Veikko Saarela, Sari Soukko, Piia Pyhäniemi, Tiina Hevonkorpi ja Marika Leppänen
- Tampereen ammattiopisto: Anne Haapalehto, Pirjo Turto, Johanna Toivonen ja Sari Talonen
- Tampereen palvelualan ammattiopisto: Riikka Haavisto, Kaija Lehtokannas, Eeva-Liisa Raittila, Nina Asikainen ja Sari Forss

VUODEN 2009 AVOIN OPPIMISKULTTUURITEKO -PALKINTO

Ensimmäinen palkinto myönnettiin 5.11.2009 seminaarissa Marko Lipsoselle Mäntän seudun koulutuskeskuksesta, joka on nykyisin osa Sastamalan koulutuskuntayhtymää. Hänen palkitsemisen perusteluina ovat Verkko-opinnot Espanjassa -koulutus, jonka promoottorina ja oppimisympäristön kehittäjänä hän on alusta asti Mäntän seudun koulutuskeskuksessa toiminut. Marko Lipsonen on opettajana tukenut opiskelijoidensa kasvua ja itseohjautuvuutta olemalla sopivasti ja tarvittaessa läsnä erilaisin sosiaalisen median keinoin. Lisäksi Marko Lipsonen on omalla esimerkillään ohjannut ja kannustanut työyhteisöään avoimen oppimisympäristön pedagogisessa käytössä ja teknisessä kehittämisessä. Kukkien ja kunniakirjan lisäksi Marko Lipsonen sai palkinnoksi osallistumisen kevään 2010 Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -konferenssiin. 20-vuotisjuhlakonferenssi järjestettiin Hämeenlinnan Aulangolla huhtikuussa 2010.

Teacher Tubesta löytyy Sopivasti ja tarvittaessa läsnä -video, missä haastatellaan Marko Lipsosta palkinnon jälkeen (kesto 7 min.).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostien suuren määrän vuoksi käytössä on kommenttien ennakkohyväksyntä.