Sivut

19.2.2013

CC-lisenssien ja avointen materiaalien huumassa

Pirkanmaan opettajien Tuunaa tuntisi -messuilla yksi kolmesta työpajastani keskittyi Creative Commons -lisensseihin. CC on maailman käytetyin avoin lisenssijärjestelmä ja sitä voi suositella kaikkeen sisältöön, poislukien avointen ohjelmistojen julkaisemiseen. Periatteessa tuotoksissaan voi myös itse määritellä käyttöluvat, mutta tällainen lisenssijärjestelmä, mitä ymmärtävät niin tavalliset kansalaiset, lakimiehet kuin tietokoneetkin, on monessa suhteessa suositeltavampi.

Alla olevien CC-lisenssin diojen lähdeviitteistä näkee, että suuri osa esityksestä pohjautuu Opettajan tekijänoikeusoppaan kirjoittajien ja KOTEK-hankkeen asiantuntijoiden Tarmo Toikkasen ja Ville Oksasen materiaaleihin. Eli tässä elän kuten opetan: hyödynnän muiden CC-materiaalia ja jaan omani samalla lisenssillä. Omaa ovat mm. tietyt ohjeet ja painotus PAOK-verkoston käyttämään CC BY-SA -lisenssiin. Ja valinta siitä, mitä otin mukaan ja mitä jätin pois.

Ilman edellä mainittujen herrojen CC-lisensoituja materiaaleja tuskin olisin näin perusteellista diasarjaa aiheesta tehnyt. Kyse ei ole vain siitä, että minä kopioin ja muokkaan toisten materiaaleja päästäkseni helpommalla,  vaan me kaikki hyödyimme tästä. KOTEK "tiedottaa ja kouluttaa tekijänoikeusasioita opetushenkilöstölle" ja PAOK "lisää tvt-pedagosista osaamista ja tiivistää oppilaitosten verkostomaista kehittämistoimintaa". Näin ollen molemmat hankkeet omalla toiminnallaan edistävät toistensa tavoitteiden saavuttamista.

Alle on upotettu myös messuja varten päivittämäni Oppimateriaalia verkosta -diasarja. Suuri osa verkon avoimesta oppimateriaalista on CC-lisensoitua. Löytääkseen tällaista materiaalia, on hyvä tuntea CC-lisenssijärjestelmän pääpiirteet.

Kaikkien Tuunaa tuntisi -messujen kouluttajien materiaalit kootaan materiaalisivulle.


Avoimet Creative Commons -lisenssit from Matleena Laakso


Oppimateriaalia verkosta! from Matleena Laakso

-  -  -
Tämä blogikirjoitus on julkaistu samanaikaisesti myös PAOK-verkoston blogissa.

17.2.2013

Ajatteluhatut


Kuva: (c) Matleena Laakso
Helmikuisessa eVarikon kehittämispäivässä yhtenä teemana oli Tuunaa tuntisi -messujen arviointi. Keräsimme ensin omat kommenttimme ja katsoimme sitten osallistujapalautteita. Sen jälkeen hyppäsimme De Bonon ajatteluhattujen avulla luovaan työskentelyyn, missä roolien kautta ideoimme vuoden 2014 messuja, sitä miten ne ravistelevat jokaisen opettajan ammatti-identiteettiä ja käynnistävät osallistujien oppilaitoksissa suuren muutoksen tvt:n opetuskäytössä.

Ajatteluhattujen idea on, että eriväristen hattujen kautta keskitytään yhteen rooliin kerrallaan. Sen sijaan, että mielessä pyörivät samanaikaisesti lukuisat näkökulmat: uudet vihreät innostavat ajatukset, valkoiset faktat, keltainen postitiivisuus, musta kritiikki, sininen järjestelmällisyys ja punaiset tunteet. Yllä olevassa kuvassa jokaisella on erivärinen hattu, mutta koko ryhmä voi myös tarvittaessa ottaa hetkeksi tietynvärisen hatun, jos tuntuu, että joku näkökulma tyystin työskentelystä puuttuu.




Erityisesti kun työskentely on ryhmälle uutta, on antoisaa käyttää palautteenantajia.  Kuusi hattupäätä käy keskustelua ohjaajan määrittelemästä aiheesta ja lopuille annetaan kirjurin ja palautteenantajan tehtävä. Palautetta annetaan roolissa pysymisestä eli siitä millaisten kommenttien tai tekojen kautta kyseinen henkilö edistää hattunsa roolin mukaisen näkökulman huomioimista. On tärkeää, että palaute kuunnellaan sitä keskeyttämättä. Lopuksi jokainen hatun käyttäjä saa puheenvuoron. Tällöin voi halutessaan kommentoida palautetta, mutta etenkin kertoa siitä, miltä kyseinen rooli tuntui tai mitä siitä oppi. Tekee hyvää ajoittain kokeilla itselleen vieraampaakin roolia ja ajatteluhattujen käyttö tarjoaa siihen yhden hyvän mahdollisuuden.

Kommentti 6.8.2021
Olen tehnyt H5P-työkaluilla dialogikortit ajatteluhattujen idean opetteluun. Voit tutustua kortteihin tai ladata ne itsellesi ja viedä omaan H5P:tä tukevaan ympäristöön valitsemalla tästä linkistä kohdan kirjaudu viereilijana

7.2.2013

Vuosi SlideSharessa

Vuosia olen saanut arvokkaita ajatuksia ja hyviä näkökulmia muilta opetuksen kehittämisen asiantuntijoilta ja sosiaalisen median kouluttajakollegoilta eri puolilta Suomea. Yksittäisiä ajatuksia jaetaan etenkin Facebookissa ja Twitterissa sekä blogeissa. Diojenjakopalvelu SlideShare on pitkään ollut minulle Googlen hakukoneen jälkeen tärkein paikka etsiä tietoa. On hyvä päästä näkemään, mitä näkökulmia muut ovat eri teemoihin ottaneet tai millaisia esimerkkejä ja lähteitä heillä on.

Kun vuosi sitten aloitin systemaattisesti jakamaan diojani CC-lisenssillä verkossa, oli SlideShare luonteva valinta. Uskallusta se kuitenkin vaati ja myös paljon käytännön työtä: diasarjoja oli ajantasaistettava, päivitettävä CC-lisenssin mukaisiksi ja oltava aiempaakin tarkempi lähdeviitteiden merkitsemisen kanssa. SlideSharessa jakamisen myötä koen tulevani verratuksi toisiin somen opetuskäytön asiantuntijoihin. Vuosi sitten koin, että olin siihen valmis. Että oli minun aikaa ottaa jälleen yksi askel saajasta antajaksi.



Katsojamäärän perusteella 19 diasarjastani suosituimmat (yli 1000 katsojaa) liittyvät Twitteriin, wikeihin, sulautuvaan opetukseen ja oppimateriaaliin verkossa. Viimeksi mainittu sekä Kurkistus someen pitävät molemmat seitsemällä latauksella kärkisijaa palvelusta ladatuista dioistani. Ja näiden lataajien joukosta todennäköisesti löytyvät he, jotka diasarjaa omissa koulutuksissaan käyttävät ja niitä edelleen muokkaavat. Vaikka tuhat katsojaa tuntuu paljolle, heistä aika harva varmastikaan on katsonut ajatuksella koko diasarjan läpi. Netin käytöstä suuri määrä on kuitenkin pikaista selailua ja juuri itseä kiinnostavan etsimistä. On silti mielenkiintoista nähdä, mitä diasarjoja katsotaan, milloin ja miten niiden mainostaminen somessa vaikuttaa.

SlideSharelle on annettava tunnustus siitä, että sen mainokset käyttäjilleen ovat parasta antia somen palveluiden kentällä. Tuntui hienolta saada alkutaipaleella onnitteluita, kun jotain diasarjaani oli katsottu sata kertaa: "You must be doing something right!" Toisella viikolla kerrottiin, että yksi esitykseni on suosittu ja viitattiin viimeisimpään twiittiin aiheesta. Hiljattain disarjoissani meni jo 10 000 katsojan raja rikki ja sain kuvan viestin. Kehujen jälkeen minulle tarjottiin (jälleen) maksutonta kokeilukautta Pro-versioon, minkä avulla voisin nähdä kuka diojani katsoo ja lataa. Varmastikin hyvä tieto esim. yrittäjälle. Itse en syöttiin ole tarttunut.

Kopiokoneen ääressä minun ei enää tarvitse aikaa käyttää. Useimmiten jaan yhden aanelosen, missä on SlideSharen linkki sekä 2-4 keskeisintä diaa. Voin helposti päivittää diojani ja silti linkit ja upotukset toimivat entiseen tapaan. Minulla on kahdenlaisia diasarjoja: a) tiettyä koulutuspäivää varten tietylle ryhmälle rakennetut diasarjat sekä b) diasarjoja etenkin yksittäisistä somen välineistä, joita päivitän tarpeen mukaan, noin 1-3 kertaa vuodessa.

Miksi jakaisit diojasi SlideSharessa?
  • Diojen lataaminen palveluun on kopiointia kätevämpää. Se vapauttaa myös koulutusten osallistujien aikaa kopioimisesta ajatteluun, tekemiseen ja vuorovaikutukseen.
  • Opettajat usein valittavat palautteen vähäisyyttä. Jakamalla julkisesti saa palautteenkin julkisesti. Ja se tuo hyvää mieltä, eihän siitä mihinkään pääse.
  • Osaamisen ja materiaalin jakaminen (CC-lisenssillä eli kertoen millä ehdoin muuta voivat dioja hyödyntää) on hyvä tapa rakentaa omaa ammatillista verkkoidentiteettiä. Esimerkiksi oma blogi, mihin on linkitetty Twitter-syötteet ja diat on loistava apua töitä hakiessa.
  • SlideShare mahdollistaa esitysten jakamisen myös äänen kera.

Mobiilinäkökulmaa tuunaamassa

Ensi lauantaina 9.2. yli 300 pirkanmaalaista opettajaa kokoontuu uuden Tredun tiloihin oppimaan  tvt:n opetuskäytöstä Tuunaa tuntisi -messuille (Twitterissä tunnuksena #eVarikko). Tapahtumasta on tullut eVarikon vuosittainen perinne ja se järjestää messut yhdessä lukuisien hankkeiden kanssa. 13 rinnakkaisesta ja viidestä perättisestä pajasta kymmeniä täyttyi ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Ensimmäisten joukossa olivat mm. kaikki mobiilioppimisen pajat. PAOK:n toiminnassa on nähtävissä, että sen on nyt Pirkanmaalla kuumin trendi ja tukea kaivataan, kun moniin oppilaitoksiin on vuoden sisällä hankittu opiskelijoille tabletteja tai läppäreitä.

Koen, että me järjestäjät emme täysin tähän mobiilin tuloon työpajojen tarjonnassa vastanneet. Yksi syy on Tampereen kaupungin linjaus, että tutkitaan Windows8-tablettien mahdollisuudet eikä vielä hankita suurempia määriä iPadeja tai Android-laitteita. Syynä on, että vain Windows8-tabletit on mahdollista saada osaksi kaupungin muita tietojärjestelmiä. Näin ollen haastan kaikki messujen työpajojen vetäjät huomioimaan tablettien ja muiden mobiilien vallankumouksen omassa esityksessään. Siksi kirjoitan tätäkin bloggausta Android-tabletin Blogger-sovelluksella. Erinomaisesti toimii, enkä joutunut tätä yhtään opettelemaan, kun blogi sinänsä on tuttu ympäristö. Testasin myös iPadin Blogger-sovellusta ja ensikertaa törmäsin siihen, että sovellus näyttää aivan samalta kuin kyseinen palvelu selaimen kautta.

PS 1: Vähän kyllä harmittaa, etten sovelluksen kautta voi asetella tuota kuvaa haluamassani koossa haluamallani tavalla. Myöskään kuvatekstiä ei ole mahdollista lisätä. (Toki kaikkea voi halutessaan jälkikäteen koneelta muokata.)

PS 2: Hyperlinkki ja lihavointi edellä on tehty pöytäkoneella. Ihan kaikki ei mobiilisti onnistu (ainakaan kohtuuvaivalla).