14.2.2018

Mitä uutta QR, AR ja Padlet?

Kun avaat diani SlideSharessa, näet otsikosta,
jos niistä on julkaistu uudempi versio. Tämä
koskee dioja, joissa päivämäärä on kerrottu
kuukauden tarkkuudella, ei tarkkaa päivää.
SlideShare -palvelu heikkeni viime lokakuussa dramaattisesti (ks. bloggaukseni), enkä ole löytänyt tilalle mitään lähellekään vastaavaa palvelua, jossa dioja voisi päivittää ja jakaa. Sellaista kun ei ole. Vaikkei muutos kaikkia kosketa, materiaalien avoimen jakamisen näkökulmasta se oli valtava huononnus.

Dioja päivitän itselleni entiseen tapaan, mutta enää ei ole järkeä julkaista uutta versiota joka kerta, kun aiheesta kouluttaa, vaan vasta kun suurempia muutoksia on tapahtunut. Olen alkuvuodesta julkaissut uuden version kolmesta alle upotetusta diasarjasta.

Vanhat versiot jäävät verkkoon, sillä ne on linkattu ja upotettu vuosien varrella kymmeniin eri paikkoihin. Oheisen kuvan mukaisesti saan vanhan version otsikkoon ja kuvaukseen tiedon, että uudempi versio on julkaistu. Tästä voit katsoa, mitä se tarkoittaa esim. vanhan Padlet-version kohdalla.



QR-koodeissa uusinta on lukutapa


QR-koodit voit lukea ihan tuttuun tapaan maksuttomalla QR-koodinlukusovelluksella. Aina sellaista ei kännykkään mahdu, joten on hyvä tietää, että lukeminen onnistuu myös mm. nuorison suosimalla Snapchatilla ja yhä useammin myös suoraan mobiililaitteen kameralla. Kuvaa ei tarvitse ottaa, mutta jos kamera tunnistaa, että kyse on QR-koodista, se tarjoaa näyttöön laatikkoa, jota klikkaamalla pääsee koodin sisältöihin.

Mietitkö joskus, miksi quick response -sanoista lyhennetty QR-koodi kirjoitetaan isolla? Niin minäkin ja siksi soitin asiasta Kielitoimiston neuvontapuhelimeen. Se kirjoitetaan isolla, koska se on lyhenne ja näin erottuu paremmin. Usein näitä lyhenteitä aletaan niiden vakiinnuttua kirjoittaa pienellä, kuten itsekin olin jo TVT:n kanssa tehnyt, Ohje on, että tällaiset lyhenteet silti kirjoitettaisiin isolla, sillä isot kirjaimet ovat selkeämmät ja erottuvammat. 



Padlet uudistuu tasaisesti kohti entistä parempaa


Padlet on yksi lemppareistani, helppo ja monikäyttöinen sovellus, joka toimii opetuksessa niin opettajan, ryhmän kuin yksittäisen oppijankin työkaluna. Padletin avulla voi luoda erilaisia seiniä, joihin lisätään viestejä. Ne voivat sisältää mm. tekstiä, piirustuksia, äänitiedostoja, linkkejä, kuvia tai lyhyitä videoita. Näitä viestejä voi kommentoida tai niille voi antaa tähtiä tai peukuttaa niitä.

Kun opettaja luo Padlet-seinän, hänen tulee kirjautua. Kun seinä on muutamalla klikkauksella luotu, opettaja kertoo seinän osoitteen niille, jotka haluaa kutsua mukaan. Oletusasetukset toimivat hyvin opetuskessa eli tällöin seinälle voivat lisätä viestejä kaikki, jotka tietävät sen osoitteen. Halutessaan seinän voi myös jakaa täysin julkisesti tai sulkea esim. salasanalla. Myös kommentoinnin ja peukutukset voi estää.

Tästä julkisten Padlettieni listalta löydät myös Testailua-seinän, missä voit kokeilla Padlet-viestien lähettämistä.



Lisätty todellisuus murroksessa ja Aurasma on nykyisin HP Reveal


Lisätty todellisuus on vuosien ennallaan pysymisen jälkeen nyt isossa muutoksessa, kun mobiililaitteiden sovelluskehittäjillä on työkaluja, joiden avulla hyödyntää lisättyä todellisuutta. Käytännössä se tarkoittaa, että käyttäjältä edellytetään varsin uutta laitetta, että nämä sovellukset toimisivat, samalla kun käyttöjärjestelmän päivityksen myötä moni vanha hyvä sovellus on poistunut.

Aurams on nykyisin nimeltään HP Revial. Se on pitkään ollut käytännössä ainoa sovellus, jolla voi maksutta luoda sisältöjä. Nyt tarjolla on useita muitakin ja vaikka BlippARissa ja Metaversessa on omat jipponsa, odotan mielenkiinnolla, millaisia HP Revealin keväälle luvatut uudistukset ovat.

Vedin eilen webinaarin Oulun yliopiston Taitoja ja työkaluja digiosaamiseen –koulutuksen osallistujille. Siellä yksi osallistujista vinkkasi verkkosivusta www.teacherspayteachers.com. Siellä näyttäisi olevan runsaasti Aurasmalla tuotettua sisältöä myynnissä muutamalla eurolla. Aurasmallahan voi kuka vaan luoda sisältöjä, mutta niiden jakamiseen ei sovelluksen kautta ole ollut paikkaa. Sovelluksen verkkosivulla jaetaan lähinnä yritysten mainossisältöjä, ei yksittäisten opettajien tuotoksia.



6.2.2018

Pyöritä idea kieltenopetukseen

Vedän tänään tiistaina Nurmijärvellä perusopetuksen kieltenopettajille illan teemalla Pedagoginen piristysruiske kieltenopettajille - kuinka tieto- ja viestintätekniikka voi tukea sinun ja oppilaittesi taitoja ja oppimista?

Pyöräytä tekemääni onnenpyörää ja anna tämän kerran sattuman päättää, mitä sovellusta oppijoidesi kanssa kokeilet. Jos se on jo tuttu, pyöräytä uudestaan. Nämä kaikki sovellukset esitellään lyhyesti alla olevissa dioissa. Moneen sovellukseen löytyy perusteellisempia ohjeita tämän blogin koulutusdiojen sivulta.





Tässä muutamia linkkejä kokeiltavaksi:

Yksi Nurmijärven osallistujista esitteli meille innostuneena uusinta löytöään, sivustoa www.baamboozle.com. Siellä voi helposti tehdä erilaisia pieniä pelejä kielenopetukseen, mutta tarjolla on myös paljon valmista sisältöä.



3.2.2018

Kymmenennet Tuunaa tuntisi -messut

Notegraphy.com-sivulla tehty kuvituskuva, joka sopii
hyvin aamun teemaan, kun kävelin koulutuspaikalle
kuunnellen YlePuheesta haastattelua tammikuussa
hyväksytystä avaruuslaista.
Tänään järjestetään Tampereella jo kymmenennet Tuunaa tuntisi -messut ja itse olen jo yhdeksättä kertaa mukana työpajoja vetämässä. Pirkanmaan opettajille on tarjolla yli 50 työpajaa, joista itselleni perinteisesti on valikoitunut vedettäväksi pääosin erilaisia sähköisen arvioinnin pajoja, joista tarkemmin alla. Ja kuten aamulla kirjoitin, täydensin tätä bloggausta vielä iltapäivällä työpajojen jälkeen.

Viime vuosien tapaan järjestäjänä on Osake eli Tampereen seudun opetus- ja kasvatusalan henkilöstön osaamisen kehittämispalvelu. Se tarjoaa opettajilleen maalis-toukokuussa jo 13. toteutuksen suositusta Pedagoginen piristysruiske -koulutuksesta. Kaipaatko sinä lisää osaamista digin hyödyntämiseen opetuksessa? Tervetuloa mukaan - aiempaa osaamista ei vaadita! Katso tästä lisätietoja ja ilmoittautumislinkki ja lue aiempia bloggauksiani koulutuksesta.


 Monipuolinen ja uudistunut Kahoot


Tunnetko suositun Kahootin monipuoliset mahdollisuudet? Sen avulla voit tehdä tai laittaa oppijat tekemään monivalinta (Quiz)- ja järjestämistehtäviä (Jumble) oppitunnille yksilöiden tai ryhmien välille. Voit myös jakaa kyselyitä itsenäistä harjoittelua varten vaikka kotiin, mutta tällöin oppijat tarvitsevat maksuttoman mobiilisovelluksen (Android, iOS). Kahootin avulla voit myös opettaa uusia asioita tai aktivoida ryhmän keskustelua (Blind Kahoot ja Survey).

Kahootin ohjeet löydät tämän blogin sähköisten kokeiden sivulta, missä on myös useita muita kyselyitä ja kokeita, joihin voit vastaamalla tutustua. Kahootista kerrotaan tarkemmin ylemmässä diasarjassa diasta 50 alkaen. Yritän alkukeväästä saada päivitettyä koko diasarjan, mutta perustiedot tuolta löydät hyvin eikä Kahoot ole vaikea.

Kahootiin kuuluu oma tunnettu taustamusiikkinsa, mikä toisten opettajien mukaan heti rauhoittaa luokan ja kertoo oppilaille, mitä seuraavaksi on tulossa. Kun luo kyselyn, voi tämän musiikin tilalle valita minkä tahansa YouTuben videon. Saksan tunnilla voisi olla saksalaista musiikkia ja jouluna jouluista. Tai sitten voi turvautua Jason Beauchampin Kahoot Full Soundtrack -soittolistaan, mistä löytyy 44 erilaista versiota sovelluksen musiikista.


 Helppoja työkaluja arvioinnin avuksi


Työpajassa tutustutaan kolmeen erittäin helppoon sovellukseen, jotka sopivat oppijaryhmän aktivointiin ja osaksi arviointia. Näistä Todaysmeet-chat ja AnswerGarden-sanapilvi eivät edellytä kirjautumista edes opettajalta, eivätkä myöskään erillistä mobiilisovellusta. Quizizz-monivalintakyselyt voi tehdä luokassa tai antaa kotitehtäväksi. Quizizz muistuttaa Kahootia, mutta sitä ei tarvitse tehdä kilpailuna, missä nopeudesta palkitaan.
  • Kokeile tästä työpajamme chattia (avoinna kuukauden) tai tee oma chat osoitteessa todaysmeet.com ja jaa linkki niille, joiden haluat osallistuvan. (Ks. video-ohje 2:19 min.)
  • AnswerGardenin avulla voi tehdä yhdessä sanapilviä ja tätä työpajassa aloittamamme voit täydentää tai luo omasi osoitteessa answergarden.ch. (Ks. diasarja sanapilvet opetuksessa.)
  • Myös Wordart.com -sivulla voi helposti ja ilman kirjautumista tehdä sanapilviä ja se toimii myös mobiililaitteilla. Valitse ensin Create ja lisää sitten sanalista kohdasta Import tai tuo yksittäisiä sanoja kohdasta Add. Tämän jälkeen voit valita muut asetukset kuten muodon, fontin ja värit. Kohdasta Visualize näet, miltä sanapilvi niillä asetuksilla näyttää.
  • Quizizz on Kahootin kaltainen sovellus, millä voi tehdä monivalintakyselyitä. Sen vahvuus on, että kukin vastaa omassa rauhassa omalta laitteelta ja opettaja voi valita, että nopeudesta ei saa lisäpisteitä. Kun vastausaikaa voi antaa jopa 15 min/kysymys, ei tarvitse kiireessä hätiköidä ja tehtävinä voi olla myös tiedonhankintaa, neuvottelua tai vaikka laskemista edellyttäviä tehtäviä. Quizizz toimii mobiililaitteillakin ilman erillistä sovellusta, mutta lataamalla sen pääsee eroon mainoksista, jotka vievät harmittavan suuren osan näytön pinta-alasta. Esimerkin ja ohjeet löydät sähköisten kokeiden sivulta (ylempi diasarja diasta 63 alkaen). 



Interaktiivisten videoiden tekeminen


Interaktiiviset videot tarkoittavat videoita, joita oppija katsoo niin, hän saa videota klikkaamalla lisätietoja esillä olevista asioista tai video pysähtyy tiettyihin paikkoihin erilaisia tehtäviä, kysymyksiä tai opettajan kommentteja varten.

Hyvä esimerkki on Lähitapiolan esi- ja alkusammutuksen verkkokurssi, missä näytettiin videolla tulipaloa olohuoneessa ja sitten video pysähtyi ja piti vastata, mitä siinä tilanteessa tekisi. Vaihtoehdot olivat muistaakseni, että käyttäisi sammutuspeitettä, vaahtosammutinta tai soittaisi palokunnan. Valinnan jälkeen video jatkui näyttämällä tulipalon leviämistä ja sitten taas kysyttiin, miten siinä tilanteessa toimisi. Tällainen tehtävä ei onnistuisi tehtävänannolla: katso video ja vastaa sen jälkeen kysymyksiin.

Työpajassa perehdyimme verkon maksuttomaan EDpuzzle-sovellukseen sekä vastaavaan H5P-työkaluun, joka kuuluu mm. Tampereen kaupungin Reppu-Moodleen. H5P-työkalut ovat avoimen lähdekoodin maksuttomia työkaluja, mutta niiden asentamisesta omaan tai organisaation verkkoympäristöön voi tulla kuluja. Videoon lisättyjä interaktiivisia tehtäviä voi käyttää sekä asioiden harjoittelussa että arvioinnin apuna.

 Aiempien vuosien bloggaukseni Tuunaa tuntisi -messuista