8.1.2018

BETT2018 - suomalaisten matkaraportit

Ruudunkaappauskuva BETT-messujen sivulta: 
Maailman suurin oppimisteknologiatapahtuma on Lontoon BETT-messut. Tammikuisin järjestettävään tapahtumaan kuuluu laaja näyttelyalue, kymmeniä rinnakkaisia esityksiä, seminaareja ja muita oheistapahtumia, kuten kouluvierailuita. Osallistujia on vuosittain noin 35 000 yli 120 maasta ja alan yrityksiä on tänä vuonna esillä 963. Suomalaisilla on messuilla oma Education Finland -osasto (C 274).

Suomalaisia osallistuu vuosittain noin 500-800. Ilona IT Oy on suurin ryhmämatkan järjestäjä ja se kutsuu jo perinteiseen tapaan suomalaisia omaan seminaariinsa British Museumiin torstaina. Myös moni muu suomalainen ja Suomessa toimiva yritys järjestää BETT-viikolla omia tapahtumia. Näistä pysyt parhaiten ajantasalla suomalaisten oman Facebook-ryhmän kautta - ja tietysti kyseisten yritysten asiakasviestinnän avulla.

Vaikka et tänä vuonna lähtisikään Lontooseen, kymmenet tuhannet opetuksen digihörhöt saavat someen aikaiseksi niin hyvän kuhinan, että sitä kannattaa keskittyä seuraamaan kotoakin käsin.

Kiitos kun linkität tämän bloggauksen myös omaan matkakertomukseesi!


BETT sosiaalisessa mediassa 


  • Suomalaiset BETT-messuilla -Facebook-ryhmä: käytännön vinkkejä, kutsuja tapahtumiin, seuraa, kimppakyytejä, opitun jakamista jne.
  • Tapahtuman mobiilisovellus: AppStore ja Google play.
  • Twitterissä/somessa virallinen hashtag on #BETT2018 ja suomenkielinen keskustelu löytyy tunnuksella #finnbett sekä IlonaIT:n matkaan ja tapahtumiin liittyen myös #ilonait. Tapahtumassa käytetään myös yksittäisten esityslavojen tunnuksia kuten #BettArena. Tapahtuma löytyy nimellä @Bett-show ja tiistai-iltojen globaalit chatit #Bettchat
  • Verkkosivulta www.bettshow.com löydät lisää somekanavia ja YouTubesta kunkin päivän tunnelmat ja haastettelut. Esitysten materiaalit on ollut tapana jakaa tapahtuman sivulle.
  • Edellisten vuosien suomalaisten matkaraportit 2012 ja 2014 sekä 2015 ja 2016 ja 2017

Suomalaisten matkakertomukset, sometarinat, videot ja jutut mediassa BETT-messuilta ja sen oheistapahtumista


  • Tämä listaus täydentyy noin 2 kk ajan tapahtuman jälkeen. Poimin tänne Suomalaiset BETT-messuilla -Facebook-ryhmässä jaetut linkit sekä muualta somesta löytämäni. Voit vinkata matkatarinoista myös suoraan minulle matleena.laakso ät live.fi. 
  • Ilona IT Oy
  •  
  •  
  •  
  •  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti