 |
| Valmiina Suomi100-juhliin Pyynikillä asuneen isoäidin siskon, pianonsoiton opettaja Irja Yläsen 1950-luvun juhlamekossa. |
Olemme asuneet yli kymmenen vuotta puuseppä Vilho Aleniuksen rakentamassa rintamamiestalossa. Tontteja näihin taloihin annettiin ja myytiin edullisesti rintamamiehille. Näin he saivat ikään kuin kiitokseksi palan maasta, jota olivat olleet puolustamassa. Monien tällaisten perinteiden kautta Suomen historia koskettaa muutenkin kuin oman suvun kautta.
Vasta tänä vuonna oivalsin, että synnyin Suomen 50-juhlavuonna! Tämän julkaisun kuvissa juhlin 100-vuotiasta Suomea. Ensimmäisenä on jo lauantaina Facebookiin jakamani kuva, missä olen lähdössä xVarikkolaisten eLinnanjuhliin.
Juhlissa Finlandiaa kuunnellen joimme maljat Suomelle ja perinteitä kunnioitettiin kättelyseremonialla toimittajan raportoidessa kohumekkoja, koruja, laahukselle astumisia ja kunniamerkkejä. Diplomaattikuntakin oli edustettuna vuoden Japanissa vaihdossa olleen juhlijan kautta. Nyyttäritarjoiluissa oli panostettu suomalaisiin herkkuihin ja tarjolla on linnan booliakin, 1970-luvulla julkisuuteen vuotaneen reseptin mukaan tehtynä.
Ylläni minulla on isoäitini siskon Irjan juhlapuku 1950-luvulta ja juhlakorut ovat sekä isoäidiltä että puolisoni mummilta. Irja oli 12-vuotias, kun hänen isänsä ammuttiin jäälle Helsingin edustalla vuoden 1918 sodassa. Irjasta kasvoi pianonsoiton opettaja, joka otti oppilaita vastaan Tampereella Mariankadulla. Tämä puku lienee ollut hänellä päällä ainakin monissa konserteissa.
Omat isoisäni jäivät sotavuosista henkiin ja sain pitää heidät suunnilleen rippikouluikään asti. Isoisäni oli maanmittausinsinööri ja teki niitä töitä ainakin välirauhan aikana kannaksella. Osan sotavuosista hän joutui viettämään tuberkuloosiparantolassa. Isoisä oli kuulemma kiireinen etenkin sotien jälkeen, sillä Kurun, Virtain ja Ruoveden piirin maanmittausinsinöörinä hän hoiti karjalaisten asuttamista.
Kommentti 8.12.17: Suomi100-juhla innosti haastattelemaan vanhempia sukulaisia ja tein kahteen edelliseen kappaleeseen pientä tarkennusta sukulaisten tarinoihin.
Ukkini puolestaan palveli kotirintamalla Enonkoskella ja hänen raskas työnsä oli pappina viedä suruviestejä paikkakunnan taloihin ja lohduttaa ja auttaa sen minkä kykeni. Isoäitini ja mummini olivat sotavuosina pienten lasten äitejä eivätkä siten kovin paljoa lottatoimintaan ehtineet, mutta varmasti sota näkyi heidän elämässä myös ammatin kautta: mummini oli sairaanhoitaja ja isoäitini kotitalousopettaja. Kun mummini synnytti toista lastaan, isääni, hän kuuli rintamalta tykkien jylinän. Yhdessä onnittelukortissa onniteltiin erityisesti siitä, kun syntyi poika. Kun Suomi sai uuden sotilaan.
"Isät, veljet, verellään, vihki sinut viiriksi vapaan maan." Olen suunnattoman kiitollinen Suomen itsenäisyydestä ja kaikille, jotka sitä joutuivat puolustamaan. Sen hinta on ollut kova, mutta me onnistuimme - YHDESSÄ, kuten juhlavuoden teema kuuluu. Suomi on todistanut, miten pienikin voi ponnistaa maailman kärkeen. kuten Tilastokeskuksen koonti otsikolla Suomi maailman kärjessä kertoo. Se on aivan uskomatonta luettavaa ja näiden faktojen pohjalta voi kuka tahansa ylpeänä maatamme esitellä, kuten itse tein heinäkuussa Kiinassa (ks. bloggaus). Ei maailma toki valmis ole, mutta hyvällä tiellä me olemme!
Huomenna suuntaan Kalevankankaalle, missä 749 sankarivainajan hautaa kunnioitetaan kunniavartiolla kello 11.45-12.30. Tällöin jokaisen sankarihaudan luona seisoo kunnianosoituksena haudatun kuolinhetken ikätoveri (lue tapahtumasta verkosta). Iltapäivällä katan pöydän sinivalkoiseksi ja koreaksi ystäväperheellemme ja illalla ainakin me naiset katsomme perinteisesti Linnanjuhlia. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kaikki presidentit viimeisinä saapuvat kättelyyn, haetaan meillä aina miehet ja lapsetkin television ääreen.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille teille blogini lukijoille ja koko Suomelle!
Vasta tänä vuonna oivalsin, että synnyin Suomen 50-juhlavuonna! Tämän julkaisun kuvissa juhlin 100-vuotiasta Suomea. Ensimmäisenä on jo lauantaina Facebookiin jakamani kuva, missä olen lähdössä xVarikkolaisten eLinnanjuhliin.
Juhlissa Finlandiaa kuunnellen joimme maljat Suomelle ja perinteitä kunnioitettiin kättelyseremonialla toimittajan raportoidessa kohumekkoja, koruja, laahukselle astumisia ja kunniamerkkejä. Diplomaattikuntakin oli edustettuna vuoden Japanissa vaihdossa olleen juhlijan kautta. Nyyttäritarjoiluissa oli panostettu suomalaisiin herkkuihin ja tarjolla on linnan booliakin, 1970-luvulla julkisuuteen vuotaneen reseptin mukaan tehtynä.
Ylläni minulla on isoäitini siskon Irjan juhlapuku 1950-luvulta ja juhlakorut ovat sekä isoäidiltä että puolisoni mummilta. Irja oli 12-vuotias, kun hänen isänsä ammuttiin jäälle Helsingin edustalla vuoden 1918 sodassa. Irjasta kasvoi pianonsoiton opettaja, joka otti oppilaita vastaan Tampereella Mariankadulla. Tämä puku lienee ollut hänellä päällä ainakin monissa konserteissa.
Omat isoisäni jäivät sotavuosista henkiin ja sain pitää heidät suunnilleen rippikouluikään asti. Isoisäni oli maanmittausinsinööri ja teki niitä töitä ainakin välirauhan aikana kannaksella. Osan sotavuosista hän joutui viettämään tuberkuloosiparantolassa. Isoisä oli kuulemma kiireinen etenkin sotien jälkeen, sillä Kurun, Virtain ja Ruoveden piirin maanmittausinsinöörinä hän hoiti karjalaisten asuttamista.
Kommentti 8.12.17: Suomi100-juhla innosti haastattelemaan vanhempia sukulaisia ja tein kahteen edelliseen kappaleeseen pientä tarkennusta sukulaisten tarinoihin.
Ukkini puolestaan palveli kotirintamalla Enonkoskella ja hänen raskas työnsä oli pappina viedä suruviestejä paikkakunnan taloihin ja lohduttaa ja auttaa sen minkä kykeni. Isoäitini ja mummini olivat sotavuosina pienten lasten äitejä eivätkä siten kovin paljoa lottatoimintaan ehtineet, mutta varmasti sota näkyi heidän elämässä myös ammatin kautta: mummini oli sairaanhoitaja ja isoäitini kotitalousopettaja. Kun mummini synnytti toista lastaan, isääni, hän kuuli rintamalta tykkien jylinän. Yhdessä onnittelukortissa onniteltiin erityisesti siitä, kun syntyi poika. Kun Suomi sai uuden sotilaan.
"Isät, veljet, verellään, vihki sinut viiriksi vapaan maan." Olen suunnattoman kiitollinen Suomen itsenäisyydestä ja kaikille, jotka sitä joutuivat puolustamaan. Sen hinta on ollut kova, mutta me onnistuimme - YHDESSÄ, kuten juhlavuoden teema kuuluu. Suomi on todistanut, miten pienikin voi ponnistaa maailman kärkeen. kuten Tilastokeskuksen koonti otsikolla Suomi maailman kärjessä kertoo. Se on aivan uskomatonta luettavaa ja näiden faktojen pohjalta voi kuka tahansa ylpeänä maatamme esitellä, kuten itse tein heinäkuussa Kiinassa (ks. bloggaus). Ei maailma toki valmis ole, mutta hyvällä tiellä me olemme!
Huomenna suuntaan Kalevankankaalle, missä 749 sankarivainajan hautaa kunnioitetaan kunniavartiolla kello 11.45-12.30. Tällöin jokaisen sankarihaudan luona seisoo kunnianosoituksena haudatun kuolinhetken ikätoveri (lue tapahtumasta verkosta). Iltapäivällä katan pöydän sinivalkoiseksi ja koreaksi ystäväperheellemme ja illalla ainakin me naiset katsomme perinteisesti Linnanjuhlia. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kaikki presidentit viimeisinä saapuvat kättelyyn, haetaan meillä aina miehet ja lapsetkin television ääreen.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille teille blogini lukijoille ja koko Suomelle!
Suomi100-somekuvia
  |
| Facebookin Suomi100-kehys |
Profiilikuvan kehykset on tarkoitettu väliaikaisiksi, joten niillä voi ottaa kantaa lukuisiin ajankohtaisiin teemoihin tai juhlistaa erilaisia teemaviikkoja tai muita merkkitapahtumia. Valitessasi Facebookin profiilikuvallesi kehyksen, määrittelet, kauanko se on profiilikuvasi päällä.
Suomi100-sivustolta puolestaan löytyy Suomen kasvot -niminen työkalu, minkä avulla voi muokata kuvastaan sinivalkoisen kuvan, joka on samaa tyyliä Suomi100-grafiikoiden kanssa.
 |
| Suomen kasvot -sivulla voit muutamien vaihtoehtojen avulla muokata omat Suomen kasvosi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostimäärän vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien hyväksynnän.