12.11.2015

Teknologian käyttö terveystiedon opetuksessa

Vuoden terveystiedon opettajaks valittiin Tiina Lehtinen
Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat LIITO ry järjesti vuosittaisen terveystiedon syysseminaarin Helsingissä 13.11.2015 teemalla Teknologian käyttö terveystiedon opetuksessa. Seminaari alkoi vuoden terveystiedon opettajan julkistamisella. Kunnianosoitus annettiin Viikin Norssin terveystiedon, uskonnon, psykykologian ja filosofian opettaja Tiina Lehtiselle.

Seminaariin ilmoittautuneita oli 121 ja itse olin seminaarissa sekä puhujana että työpajan vetäjänä. Kokosin tähän seminaariviikon aikana päivään liityviä linkkejä ja materiaaleja.

Tvt terveystiedon opetuksessa
  • Todaysmeet: seminaarin chat (luettavissa 10.12.2015 asti)
  • Answergarden: Oman oppimisen ja opettamisen parhaat sähköiset palvelut seminaarin osallistujien mielestä (kuva alla). Palvelu toimii kirjautumatta, mutta opettajan kannattaa antaa salasana, jotta pääsee jälkikäteen muokkaamaan sisältöä. Alla olevaan kuvaan yhdistin mm. seuraavat sanat: peda.net, pedanet ja pedanet ;)
Oman oppimisen ja opettamisen parhaat sähköiset työkalut seminaarin osallistujien mielestä.
Johdossa YouTube 41 äänellä ja terveysalan sovelluksista suosituin Terveyskirjasto 20 äänellä.

Taukojumppaa Selkäkissan mallin mukaan
Selkäliitto ry on tehnyt jumppakanavalleen useita video-ohjeita. Erityisen hauska on jumppakissan taukojumppa (kesto 2:48 min), jonka teimme esitysten välissä. Jumppakissan sivulta löytää ohjeiden lisäksi mahdollisuuden tilata maksuttoman taukojumppa-muistutuksen omaan kännykkään.

GoNoOdle tarjoaa hauskan lapsille suunnatun mallin taukojumppaan. Siitä moni moni alakoulun opettaja oppilaineen on kovasti innostunut.

Alla olevasta diasarjasta löydät kaikki aamupäivän diat sekä rastiradan tehtävät ja ohjeita siinä käytettyihin sovelluksiin.




Johdanto sähköiseen arviointiin 


Rastirata: helpot sosiaalisen median palvelut opettajan ja oppijan työkaluina

Lataa etukäteen seuraavista maksuttomista sovelluksista ne, jotka omalle laitteellesi ovat saatavilla. Selaimella tarkoitetaan, että sovellus toimii läppärin selaimella ilman mitään latauksia, mutta ei siis välttämättä mobiiliselaimella:
  • QR-koodin lukija: esim. QR Reader (iOS), QR Code Reader (Android), Lumiassa valmiina
  • Quizlet (iOS, Android, selain) 
  • Padlet (iOS, selain, toimii kohtuullisesti muillakin)
  • ThingLink (iOS, Android, selain)
  • PhotoGrid (iOS, Android) tai Phototastic Collage (Windows)
Rastiradan linkkejä ja ryhmien tuotoksia:
Helpoimmin teet QR-koodin tällä sivulla: Valitse QR-koodin tyypiksi URL ja tuo haluamasi nettiosoite. Klikkaa kohtaa LUO KOODI ja koodisi on valmis. Rastiradalla vähän kikkailin ja tein erivärisiä ja muotoisia koodeja, mikä aiheutti sen, että aivan kaikilla mobiililaitteilla ei jokainen koodi auennut. Siksi jokaisen koodin vieressä oli myös nettiosoite.

Lisää helppoja ja ilman kirjautumista toimivia sovelluksia löydät mm. diasarjasta Somettelua ilman (oppijan) kirjatumista.


Blogit opetuksessa -työpaja

Työpajassa rakennettiin jokaiselle oma blogi ja käytiin perusasetukset läpi. Itse sisällön tuottaminen blogiin on helppoa. Sitä voi tehdä sivuille, joita Bloggeriin saa 20 (ks. esim, tämän blogin sivujen listaus sivupalkista). Sivut ovat aina helposti löydettävissä ja sopivat staattisempien asioiden kertomiseen, kuten kurssin sisällöt, aikataulu tai yhteystiedot. Blogikirjoitukset kuten tämä tarina seminaarista tulevat etusivulle ja pysyvät aina luettavissa, mutta niin, että uusin näkyy ylimpänä.

Lopuksi täytyy vielä mainita, että työpajan aikana huomasin tämän kolmevuotiaan blogini kävijämäärän ylittäneen 100 000 kävijän rajan. Kiitos teille lukijoille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostimäärän vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien hyväksynnän.