3.10.2015

Blogini täytti kolme vuotta

Tällä viikolla tuli täyteen kolme vuotta tämän blogin perustamisesta. Ensimmäisen julkaisun otsikoin Jotta en eksyisi verkkoon ja siinä kerron, miten kaipasin paikkaa, minne oman ammatillisen verkkoläsnäolon voisi koota. Blogista löytyy kolmetoista aiempaakin bloggausta, jotka kopioin tänne nyt jo päättyneen hankkeen blogista. Samalla siirsin tänne ylläpitämäni listan opetusalan webinaareista.

Syvätason oppimista


Minua haastettiin hiljattain eräässä Facebook-ryhmässä pohtimaan sosiaalisen median välineitä ja syvätason oppimista. Kommentoin keskusteluun, että omaa syvätason oppimistani edistävät Facebookin keskusteluryhmät ja oman blogin kirjoittaminen. Sitä tehdessäni kirjaan ylös ja reflektoin oppimaani. Esimerkiksi NETforum-juttuani varten kävin läpi omat ja tapahtuman tviitit ja valokuvat sekä surffailin seminaarin verkkosivulla ja jatkoin siitä linkkejä pitkin eteenkinpäin. Hyvän seminaariesityksen kuuleminen ei vielä useinkaan synnytä pysyviä muistijälkiä, mutta kun tapahtumaan palaa ja keskeisimmät ajatukset kirjaa ylös, ne myös muistaa paremmin. 

Minulla on syys-lokakuussa ainakin kolme koulutusta, missä teemme erilaisia digitarinoita. Niinpä halusin opetella mm. muutaman uuden sovelluksen ja siitä syntyi idea Kuvista videtarinoita -bloggaukseen. Koulutusten valmistelu ja blogin pitäminen molemmat haastavat sekä opettelemaan uusia juttuja että kertomaan niistä muille. Tätä tekee moni muukin ja paras koonti opetusalan blogeista löytyy Opeverkoston blogit-sivulta

Alkuun en arvannut, miten paljon blogiin kirjoittaminen innostaisi. Pelkäsin, että en keksi kylliksi aiheita, mutta kävikin niin, että aiheita on maailma täynnä, mutta aika onkin se rajallinen resurssi. Yhteen blogikirjoitukseen menee monen monta tuntia aikaa, mutta koen että satsaus kannattaa. Kirjoittaminen tuo minulle uutta osaamista ja samalla kun jäsennän asioita itselleni, niistä on iloa monelle muullekin. Ja kyllä minä myös tykkään kirjoittamisesta. On tämä työn lisäksi minulle harrastuskin.


Kymmenen suosituita bloggaustani


Selvästi luetuin bloggaus kertoo Some-aakkosista eli Auli Nikkasen kanssa tekemästäni ITK-konferenssin posterista. Sitä on luettu lähes 1700 kertaa. Some-aakkoset oli innostava, hauska ja suuritöinen projekti, pitäen sisällään mm. seitsemän muuta bloggausta, joista luetuimpien listalleni viidenneksi pääsi EDpuzzle-palvelun esittely.

Toiseksi luetuimmassa jutussani kerron kokemuksiani Lumia 820 -puhelimesta. Myöskään kuudenneksi suosituin juttu somen hyödyntämisestä lomamatkalla ei kuulu ensisijaiseen aiheisiini eli tvt:n opetuskäyttöön, Siitä aiheesta hairahdan ajoittain myös puutarhanhoitoon ja matkakertomuksiin. 

Kolmanneksi luetuin on tammikuun 2015 Lontoon BETT-messujen matkaraportit kokoava julkaisu ja kahdeksanneksi luetuin vastaava julkaisu vuodelta 2014. Matkaraporttien koontiin ja suomalaisosallistujien Facebook-ryhmään sain aikanaan idean Pauliina Mäkelältä, joka toteutti vastaavaa Online Educa Berlinin yhteydessä. 

Fanitan Jane Hartin Top 100 Tools for Learning -sivua ja vuosi sitten vastasin hänen kyselyyn ja samalla jaoin omat kymmenen parasta oppimisen palveluani. Kun teistä yhdeksän henkeä sinne kohta klikkaa, niin tätä neljänneksi luentuinta julkaisuani on luettu tuhat kertaa. Samasta kyselystä kertoo myös edellinen bloggaukseni.

Seitsemäntenä luetuimpien listalla on Tampereen eOppimisen klusterille pitämäni koulutus luentoaktivoinnista, yhdeksäntenä iPadin ilmalento ja kymmenentenä Pahviset virtuaalilasit

Mitä muuta tilastot ja avainsanat kertovat?


Bloggerin sivupalkin laskuri kertoo, että yksittäisiä käyntejä blogissani on kolmen vuoden aikana ollut 89 000. Blogiini tullaan lähes yhtä usein Googlen ja Facebookin kautta. Suosituimmat sivuni kertovat sähköisistä kokeista ja webinaareista.

Bloggauksia olen julkaissut 0-9 kpl kuukaudessa ja viimeisen kolmen vuoden aikana kaikkiaan 112 eli keskimäärin kolme kuukaudessa. Minimikanavani bloggausten mainostamiselle ovat julkaisu omalla Facebook-seinällä (julkisesti, jolloin myös seuraajani näkevät ne), yksi tviitti ja LinkedIn-päivitys. Silloin kun uskon, että aihe kiinnostaa laajasti, mainostan bloggauksia huomattavasti laajemminkin, etenkin teemaan liittyvissä Facebook-ryhmissä.

Sivupalkista näet avainsanapilven. Kärkisijaa tätä kirjoittaessani pitävät sosiaalinen media ja mobiilioppiminen. Kolmantena tulee PAOK-hanke, jossa työkentelin viisi vuotta. Vahvasti esillä ovat myös konferenssikokemukseni etenkin vuosittain Hämeenlinnassa järjestettävästä ITK-konferenssista että Lontoon BETT-opetusteknologiamessut, missä olen vieraillut kolmesti. Kärjen tuntumassa ovat myös lemmikkini Twitter ja Creative Commons -lisessit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti