26.5.2013

Vuosi Foursquaressa

Vuosi sittten  toukokuussa Mobiilikesäkoulussa aloitin
Foursquaren käytön. Se on Wikipedian mukaan "paikkatietoon perustuva sosiaalisen verkostoitumisen verkkopalvelu ja mobiilisovellus. Palvelun ideana on, että sen käyttäjät kirjautuvat (engl. check-in) mobiililaitteillaan eri paikkoihin ja kertovat tuttavapiirilleen, missä liikkuvat... Jokainen kirjautuminen tuo käyttäjälle pisteitä, ja jos kirjautuu samaan paikkaan hyvin usein, voi saada sen pormestarin arvonimen."

Foursquaren käytöstä tuli meille kesäkoulun osallistujille hauska leikki. Aina kun siirryimme rakennuksesta toiseen, kirjauduimme uuteen  paikkaan: aamupalalle Huttulaan, Vanhalle opistolle päivän aloitukseen, sinne, tänne ja tuonne työpajoihin, sitten saunaan, grillipaikalle ja Ison Piipun kautta majapaikkaan. Muutaman viikon jaksoin itsekseni leikkiä, sitten kyllästyin ja vähensin sovelluksen käyttöä. En jaksanut innostua sen seuraamisesta, missä Foursquare-kaverini milloinkin liikkuvat. Enkä aina halunnut kertoa, missä itse liikun. Myöskään kisailu suuresta määrästä kirjautumisia, erilaisia merkkejä tai pormestariksi pääsy ei paria viikkoa kauempaa jaksanut innostaa. On niin paljon muuta mielenkiintoisempaakin tekemistä. Taustalla oli myös ymmärrys siitä, ettei ole turvallista systemaattisesti verkossa paikkatietojaan jakaa.

Jatkoin silti sovelluksen käyttöä, mutta kirjauduin lähes yksinomaa työhön liittyviin paikkoihin. Olen aina ollut enemmän tai vähemmän päiväkirjan kirjoittaja ja myös valokuvaaminen on minun juttu. Iloa sovelluksesta siis oli, vaikka sen käyttö välillä tuntui ylimääräiseltä työltä. Vuorovaikutuksen paras anti minulle olivat suuret seminaarit: kun jo parkkipaikalla näin, keitä tuttuja on paikalla. Mahdollisuuksia vuorovaikutukseen olisi ollut enemmänkin, mutta jätin ne käyttämättä.

Ensimmäisen Foursquare-vuoteni aikana tsekkauksia kertyi 172 ja valokuvia 105. Useimmiten kävin tietysti työhuoneellani eVarikolla, minne kirjauduin vain muutaman kerran, jotta pääsin sen pormestariksi. Hyvänä kakkosena on Tredun (ent. TAO:n) Sairaalankadun yksikkö, missä olen käynyt paljon erilaisissa kokouksissa ja hallinnollisia asioita hoitamassa ja missä esimieheni ovat pääosin työskennelleet. Kokosin alle upotettuun diasarjaan joitain kuvia kuluneen vuoden työhön liittyvistä paikoista. Pääosin liikuin PAOK:n asioilla Pirkanmaan II asteen oppilaitoksissa, mutta yksittäiset koulutuskeikat veivät välillä perus- ja korkea-asteen puolelle ja kansalliset konferenssit eri puolille etelä-Suomea.

Miten Foursquarea voisi opetuksessa hyödyntää vai voiko?
  • Ensimmäiseksi mieleeni tulevat suuren oppilaitoksen orientoivat opinnot ja pieni kisa niiden ympärille: Kuka on käynyt kaikissa yliopiston ravintoloissa, jokaisessa kirjastossa, suurimmassa määrässä eri rakennuksia jne. Tai miksei samanlainen kisa toimisi vaikka pitkin Pirkanmaata eri Tredun yksiköissä vierailevien opettajien kesken, jos intoa sellaiseen riittää.
  • Mitä jos lukiolaiset kävisivät historian kurssin aikana kirjautumassa kotiseutunsa historiallisesti merkittäviin paikkoihin? Suuremmassa kaupungissa voisi keskittyä vaikka erilaisiin patsaisiin ja muistomerkkeihin, joita Tampereella riittää mm. teollisuushistoriaan liittyen.
  • Ravintola-alan opiskelijat voisivat hyödyntää sovellusta aina käydessään jossain syömässä tai kahvilla. Sovellukseen voi liittää kuvia ja arviointeja ruoka-annoksista, palvelusta yms.
  • Vieraan kielen, vaikka saksan oppitunnilla matkailusta puhuttaessa voitaisiin tutustua Berliiniin Foursquaren suositusten kautta? Berliini on yksi maailman 54:stä Foursqare Citystä.
  • Joitain mahdollisuuksia siis näen opetuksen kannalta, mutta ehkä keskeisintä opiskelijoille on tuntea tämänkaltaista sosiaalisen median maailmaa, etenkin palvelualoilla ja yrittäjyyden näkökulmasta. Se voi olla sitä lisäarvoa, minkä työssäoppija tai vastavalmistunut työpaikalle vie. Suomessakin löytyy kahviloita, missä pormestari eli paikassa useimmiten vieraillut saa ilmaisen kahvin joka päivä. Tampereella Museokeskus Vapriikki on toisinaan tarjonnut ilmaisen sisänpääsyn Foursquare-merkinnän tekijöille. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa vierailuani johonkin miljoonakaupunkiin nähdäkseni, miten siellä palvelua hyödynnetään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostimäärän vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien hyväksynnän.