26.5.2013

Mobiilikesäkoulun Shake

Osallistuin toista kertaa Mobiilikesäkouluun. Sen vahvuus kaikkiin muihin seminaareihin verrattuna on, että sinne mennään mobiilioppimaan, ei (vain) puhumaan mobiilioppimisesta. Oppiminen alkoi jo etukäteen: valitsimme testin avulla kiinnostavimmat polut, esittelimme itsemme Google Driven dokumentissa ja latasimme ja/tai kirjauduimme ohjeen mukaan yli 40 palvelun/sovelluksen joukosta niihin, missä emme vielä olleet mukana.


Keskiviikkona tutustuin useisiin kuvankäsittelyohjelmiin ja kuvakollaasisovelluksiin. Erityisesti meitä hauskutti PhotoShake, missä kuvat ladataan sovellukseen ja mobiililaitetta ravistamalla se sekoittaa kuvat kollaasiksi. Ravistamista voi jatkaa, kunnes on tyytyväinen tulokseen. Oheisten kollaasien kuvat ovat HAMK:n Lepaan kampukselta, missä kesäkoulu nyt neljännen kerran järjestettiin.

Tablettien ravistaminen näytti niin hassulta, että päätimme yhdellä rastilla tehdä alle upotetun Harlem Shake -videoita mukailevan Photo Shake -esityksen (0:13 min.), joka on tallennettu Pauliina Mäkelän Bambuser-kanavalle.

Kommentti 10.6.19: Poistin em. Bamnuserin upotuksen, koska se ei enää toimi. 




 
Kokeilussani ovat nyt olleet myös seuraavat kuvankäsittelyyn ja piirtämiseen liittyvät maksuttomat Android-sovellukset, joista monet saa ladattua myös iPadille. iPadin käyttäjille hyvä piirrosohjelma on Paper 53.
- SuperNote (piirtäminen)
- Scratch Draw (neonvärikuvien piiräminen)
- Sumi-e maalaus (kalligrafia)
- Collage Free (kollaasit)
- PIP Camera (kuvien muokkaus lisäelementeillä)
- FotoRus (kollaasit, kuvien muokkaus lisäelementeillä)
- FX Photo Editor (kuvankäsittely)
- Photoshop Express (Adoben kuvankäsittely)
- Photo Effects (erikoisefektejä valokuviin)
- Cartoon Camera (valokuvaa sarjakuvan näköistä)

Oheinen tablettia näpyttelevä nainen on kuvattu näistä viimeksi mainitulla. Kun valokuvaa käytetään oppimisprosessissa, on hyvä keskittyä kuvaamaan henkilöiden sijaan itse tekemistä. Silloin kun kuvataan henkilöitä, voidaan haluttaessa erilaisten sovellusten avulla kuvata suoraan niin, ettei toinen ole helposti tai lainkaan tunnistettavissa tai kuvaa voidaan jälkikäteen sellaiseksi muokata.

Mobiililaitteiden ravisteleminen herätti suuresti hilpeyttä ja jatkoimme teemalla pitkin iltaa. Google Playstä löytyy SHAKE-hakusanalla paljon sovelluksia:
  • laskin, joka antaa oikean tuloksen ravistamalla
  • herätyskello, mikä sammuu ravistamalla
  • näytön pikalukitus ravistamalla
  • mobiililaitteen sammutus ravistamalla
Melkoista sanojen sheikkaamista koimme myös Applen laitteille saatavalla Dragon Dictation -sovelluksella. Se tunnistaa suomen kielen jo varsin hyvin, mutta kun vaikka laulaa tai taustametelin keskellä liian vauhdilla jotain selittää, saa tulokseksi varsin hauskoja tekstimuunnoksia puhumastaan. Se on kuin diginatiaisten rikkinäinen puhelin. Vastaavaa voi tehdä uudempien Androidien näppiksen mikrofonikuvakkeen kautta. Toinen illan suurimmista hauskuttajista oli Crack Screen -sovellus. Sillä ja Photo Shakella ilottelen seuraavassa Anne Ronkaan iPhonella kuvaamassa ja sen iMoviella tekemässä videossa (1:01 min.).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että haluat kommentoida! Roskapostimäärän vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien hyväksynnän.