18.4.2013

Osaavan rehtoriseminaarissa

Osallistuin tällä viikolla Osaavan rehtoriseminaarin ensimmäiseen päivään Aulangolla. Mukaan oli kutsuttu Pirkanmaan oppilaitosjohtoa ja itse olin jo perinteiseen tapaan työpajaa vetämässä.
Organisaatiopsykologi Pekka Järvinen, Praxis Oy, puhui esimiehen roolista ja työyhteisön dynamiikasta. Alla oleva kuva tiivistää esityksen keskeisen sanoman. Järvisen mukaan 90 % työyhteisön ongelmista johtuu siitä, että nämä peruspilarit eivät ole kunnossa. Liian helposti haasteiden keskellä unohtuu tsekata, onko työyhteisöllä yhtenäinen käsitys perustehtävästä tai yhteisesti sovitut pelisäännöt. Unohtuu ottaa asia puheeksi. Sen sijaan oletetaan tai tulkitaan kohdattujen haasteiden johtuvan henkilöistä, heidän luonteesta, elämäntilanteesta tms. ja sitten ollaankin jo harhateillä ja soppa syntymässä. 
Johtajuudesta Järvinen nosti esiin sen eri ulottuvuuksia, että toisalta vaaditaan jämäkkyyttä ja selkeitä päätöksiä, mutta toisaalta kuuntelemista ja ymmärtämistä. Muita mainittuja sekä-että -ulottuvuuksia ovat lujuus - pehmeys, koko organisaatio . koulu, työyhteisö - yksilö, valvonta ja seuranta luottamus ja vapaus, etäisyys - läheisyys sekä työnantajan edustaja - työkaveri.
Muutama ajatus muista puheenvuoroista
  • Hanna Sarakorpi rekrytoi opettajia niin, että prosessissa on mukana haastattelun lisäksi kirjallisia kysymyksiä ja opetusnäyte. Jälkimmäinen usein muuttaa käsitystä rekrytoitavasta.
  • Taina Tervonen: Oma oikea asenne ei takaa onnistumista, mutta oma väärä asenne takaa epäonnistumisen.
  • Taina Tervonen: Oma aktiivinen toiminta vaikuttaa asenteisiin ja muuttaa niitä.
  • Leena Pöntynen: Tampereen seutukunnalla on tavoitteena tehdä alueelle yhteinen ops ja tuntijako, joka perustuu minimituntijakoon. Kuntakohtaisia tunteja tulee sitten eri tahojen mahdollisuuksien mukaan.
Vedin kollegani Riikka Vannisen kanssa työpajana mobiiliradan (bloggasin siitä noin viikko sitten) Aulangon talvipuutarhassa. Mobiilirata oli sovitettu perusopetuksen johdolle sopivaksi. Osan materiaaleista ja vinkeistä kokosin wikiin, vaikkei se ehkä paljoa ei-läsnäolleille kerro. Mobiilirata teki jälleen tehtävänsä: syntyi keskustelua ja se innosti opettajia monipuoliseen mobiilioppimisen hyödyntämiseen.




Vaikka tähän seminaariin ei oltu Twitter-tunnusta ilmoitettu ja verrattuna moneen opettajien koulutukseen, vaikutti mobiililaitteitakin varsin harvalla esillä olevan, jaoin muutamia ajatuksia Twitterissä. Parhaat kommentit välitettiin eteenpäin eli seminaarin antia seurattiin Aulangon ulkopuoltakin käsin. Minun huomio puolestaan kiinnittyi Muusa Kostilaisen (eli @MuusaK) tviitteihin, kun hän raportoi jostain tablettikoulutusesta tunnuksella #oktabletit. Molemmat osallistuimme vain yhteen koulutukseen, mutta muutamia palasia opimme toistemme tviiteistä. Kiitos siitä sinulle Muusa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti